-->mamalle, mulla on tällä hetkellä juuri tuo vaihde,eli tiedän olevani raskaana, mutten usko siihen.Väsymystä on ja tiheentynyt vessan tarve, mut siihen ne sit jääkin.
En vieläkään ole oikein sisästänyt tuota raskausviikkojen laskentaa. Viimeiset kukautiseni alkoivat 12.12, kierto ollut yleensä aina sen 28päivää ja nettilaskurin mukaan laskettu aika on 18.9. Olisiko joku niin ystävällinen että jaksaisi kertoa mikä on minun rv ?+?. Ja selittäisi selkeästi, kun tuolla muualla kyselin jo ja sain ristiriitaisia vastauksia miten se lasketaan?Joku sanoi ettei ensimmäistä päivää saa laskea, toinen siihen lisäsi että jokaisesta viikosta päivä pois laskuista, mutta eihän se voi olla mahdollista?Vai? Asiasta tietävät, olisin enemmän kuin kiitollinen jos joku viitsisi vastata,selkeästi. Neuvolassa tietenkin kerrotaan, mutta siihen on vielä aikaa.
Löysin muuten hyvän nettisivun(eng.kielinen kylläkin), missä selvitettiin sikiön,vauvan vaiheita mahassa. Esim.Minkä viikkoisena jo hikottelee mahassa ym.

Dr Phil.oli myös eilen juttua vauvoista. Siinä joku alan asiantuntija kertoi että vauvan ollessa kohdussa, on siellä samanlainen meteli, kuin mitä pölynimurista lähtee..tuli hauskoja mielikuvia
Mut kaikille talven jatkoja ja vaihdetaan kuulumisia! Itselläni välillä kiireitä, lähinnä töitten suhteen ettei aina ehdi kirjoittelemaan. Mutta kohta unten maille, koko päivän on sitä tullut odotettua..zzz..