Syyskuiset 2022 🍁🧡

Ninnnu
Onpa parhaita nää "salmiakkivinkit", mun on tehnyt aivan älyttömästi mieli salmiakkia.

Onko kellään mulla oireet tosi vaihtelevia, välillä ei yhtään mitään, mutta sitten jotain hetkiä, että ihan kamala olo? Mulla oli eilen illalla tosi kovaa väsymystä, heikko olo ja makoilin vaan viltin alla, palelemista ja kova pinkeä vatsa (rv 8). Mietin, että mitähän nyt, kuuluuko tää asiaan vai oonko tulossa kipeeks. Mutta nyt sitten yöunien jälkeen aivan normaali olo, ei yhtään mitään.
 
Elnia, 33v, 2.lapsi LA 29.9. PHKS

Pakko oli liittyä tänne, kun ei ole vielä päässyt kenellekään raskaudesta kertomaan. Viikko sitten kamalan flunssan keskellä tein raskaustestin, kun menkat oli päivän myöhässä ja haalea viivan paikka tuli testiin. Samoin kävi muutama päivä myöhemmin tehdyn testin kans. Oli sitten pakko tällä viikolla hakea vielä digitaalinen testi, että uskoisin ja raskaana 3+ tuli näytölle.

Toukokuussa jätettiin ehkäisy ja nyt jo/vihdoin tärppäsi. Esikoista yritettiin vuosi ja ikäeroa tulee nyt 3v1kk.

Todella sitkeä flunssa jatkuu, niin raskausoireita vaikeampi erottaa 😅 Rinnat on kipeät kyllä. Jospa flunssa loppuu ennen kuin pahoinvointi kunnolla alkaa.

Facebook-ryhmä kiinnostaa 😊 Onnittelut kaikille raskaudesta!
 
Elnia, 33v, 2.lapsi LA 29.9. PHKS

Pakko oli liittyä tänne, kun ei ole vielä päässyt kenellekään raskaudesta kertomaan. Viikko sitten kamalan flunssan keskellä tein raskaustestin, kun menkat oli päivän myöhässä ja haalea viivan paikka tuli testiin. Samoin kävi muutama päivä myöhemmin tehdyn testin kans. Oli sitten pakko tällä viikolla hakea vielä digitaalinen testi, että uskoisin ja raskaana 3+ tuli näytölle.

Toukokuussa jätettiin ehkäisy ja nyt jo/vihdoin tärppäsi. Esikoista yritettiin vuosi ja ikäeroa tulee nyt 3v1kk.

Todella sitkeä flunssa jatkuu, niin raskausoireita vaikeampi erottaa Rinnat on kipeät kyllä. Jospa flunssa loppuu ennen kuin pahoinvointi kunnolla alkaa.

Facebook-ryhmä kiinnostaa Onnittelut kaikille raskaudesta!
Onnea ja tervetuloa mukaan!🤗 Lisäsin sut ekan sivun listalle, ja voit laittaa YV mulle tai @Liljah kun haluat Facebook ryhmään 😊
 
  • Tykkää
Reactions: Saukki
Täällä myös mennään melkein kokonaan oireetta. Alkuun / plussauksen jälkeen oli vähän tukkoisuutta ja tuli metallin maku suuhun, mutta kaikki nämä on nyt hävinnyt useampi päivä sitten eikä tilalle ole tullut mitään oireita. Vähän mietityttää itteäkin että näinköhän on kesken menossa, mutta ei se auta kun vain odottaa mitä tuleman pitää
Toivottavasti siellä kaikki olisi hyvin❤vähäoireista on ollut minullakin, mutta hyvä syke eilen löytyi ja vastasi vkoa 7+3, vaikka ultrapäivänä oli 7+2. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Fizzyy
Onpa parhaita nää "salmiakkivinkit", mun on tehnyt aivan älyttömästi mieli salmiakkia.

Onko kellään mulla oireet tosi vaihtelevia, välillä ei yhtään mitään, mutta sitten jotain hetkiä, että ihan kamala olo? Mulla oli eilen illalla tosi kovaa väsymystä, heikko olo ja makoilin vaan viltin alla, palelemista ja kova pinkeä vatsa (rv 8). Mietin, että mitähän nyt, kuuluuko tää asiaan vai oonko tulossa kipeeks. Mutta nyt sitten yöunien jälkeen aivan normaali olo, ei yhtään mitään.
Joo täällä! Suht. Vähäoireista, mut sit kun etoo, niin etoo ihan kunnolla.. pääasiassa olo vaihtelee päivien mukaan.😊
 
Moikka!
Varovaisesti kurkkaan tännekin. LA olisi 9.9. ja nyt siis menossa 8+1.
Eilen nähty ultrassa kohdunsisäinen raskaus ja syke 😍
Hieman ehdin jo säikähtää, kun tiistaina ei neuvolan aataminaikaisella ultralla löydetty edes kohtua.

Historia on aika hurja, mutta toivottavasti täällä sinnitellään mukana 😊

2011 kkm rv18
2012 kkm rv8
2012 kkm rv10
2013 poika 💚
2014 kkm rv10

Eli G6P1 raskaus ja sormet isosti ristissä tämän kanssa. Minun ei pitänyt enää tulla raskaaksi kovin helposti, mutta tämä tärppäsi kerrasta. Itse olen kovasti onnellinen, miesystävä on edelleen aika hukassa 🤭

Lääkityksenä mulla klexane + lugesteron ja tiivistä seurantaa historiasta johtuen. Seuraava ultra rv10 ja jännittää, kun siihen ultraan on kaksi keskeytynyttä keskenmenoa osunut, vaikka molemmista nähty sykkeet rv8.

Jokohan olis parempi tuuri matkassa 😊
 
Moikka!
Varovaisesti kurkkaan tännekin. LA olisi 9.9. ja nyt siis menossa 8+1.
Eilen nähty ultrassa kohdunsisäinen raskaus ja syke
Hieman ehdin jo säikähtää, kun tiistaina ei neuvolan aataminaikaisella ultralla löydetty edes kohtua.

Historia on aika hurja, mutta toivottavasti täällä sinnitellään mukana

2011 kkm rv18
2012 kkm rv8
2012 kkm rv10
2013 poika
2014 kkm rv10

Eli G6P1 raskaus ja sormet isosti ristissä tämän kanssa. Minun ei pitänyt enää tulla raskaaksi kovin helposti, mutta tämä tärppäsi kerrasta. Itse olen kovasti onnellinen, miesystävä on edelleen aika hukassa

Lääkityksenä mulla klexane + lugesteron ja tiivistä seurantaa historiasta johtuen. Seuraava ultra rv10 ja jännittää, kun siihen ultraan on kaksi keskeytynyttä keskenmenoa osunut, vaikka molemmista nähty sykkeet rv8.

Jokohan olis parempi tuuri matkassa
Tervetuloa ja onnea! ❤
Voin vaan kuvitella miten pitkiltä tuntuu seuraavat 2viikkoa. Raskaalta kuulostaa kyllä sun historia! Onneksi nyt sit tiivistä seurantaa. Pidetään sormet ja varpaat ristissä 🤞❤
 
  • Tykkää
Reactions: iitu85
  • Tykkää
Reactions: Atsaleah
Aivan parhaita nuo salmiakkivinkit! Jostain syystä alkoi tehdä mieli turkinpippureita ym, kunnes taas muistin, ettei niitä tarvii just nyt syödä. Mutta hyvä, että on vaihtoehtoja!

Täällä on pohdittu sitä, että missä vaiheessa kertoa esimiehelle tilanteesta. Täällä on pahoinvoitu ja pelkkä jääkaapin aukaiseminen saa ryntäämään vessaan, töistä selviytyminen on välillä haastavaa. Mulla ei oo kokemusta, että missä vaiheessa olisi hyvä jäädä kotiin lepäämään niin oon vaan luovinut työpäivien läpi jotenkin :D Tiedän, että mun oireet ei todellakaan oo pahimmasta päästä, vaikken voi sanoa myöskään olevani 100% työkykyinen :D
 
Niinpä, kiitos salmiakkivinkeistä!

Mä aattelin kertoo esimiehelle 12. viikon ultran jälkeen. Vointi ollut kyllä aika hyvä, pahoinvointi pysyy poissa, kunhan syön jotain pientä aamupalan ja lounaan välissä sekä iltapäivällä, eli kaks kertaa normaalia useammin 😅 Unettomuus ja väsymys on häirinneet eniten. Vaikeeta saada unta ja heräilyä aamuyöstä, ja toisinaan iskee sellanen väsymys viikonloppusin, että on pakko nukkua lyhyet päiväunet. Myös yhtenä etäpäivänä tunnustan nukkuneeni hetken keskellä päivää! Neuvolassa sanottiin, että rauta-arvot olis matalahkot, mutta seuraillaan vielä. Mietin, että voisko väsymys liittyä siihen vai johtuuko lähinnä katkonaisemmista yöunista.
 
Heippa kaikille :) Ihanaa kun jostain löytyi tällainen ryhmä. Mietin, että onko kukaan uskaltanut tällaista vielä perustaa. En tiedä miten saisin itseni tuohon osallistujalistaan lisättyä, mutta tässä minun "tietoni" : Meillä on mieheni kanssa ennestään esikoinen 2v 3kk. Tästä toisesta rv 7+5 nyt. Laskeskelin, että LA taitaa olla 15.9, jos en nyt ihan väärin laskuria käyttänyt. Ensimmäinen neuvola on tämän viikon torstaina, jolloin rv 8+0. Samalla käynnillä tehdään varhaisultra. Jännittää vielä ihan hirveästi, että pysyykö tyyppi kyydissä, kun niin varhaiset viikot ja onko siellä kohdussa edes mitään. Uskallan ehkä huokaista sitten kun se nt ultra on ohi. Tekisi ihan hirveästi mieli varata yksityiseltä ultra johonkin rv 10, mutta täällä ne on n 250e kun terveystalo ja mehiläinen ovat ainoat joissa sellainen onnistuu. Yritän vielä malttaa mieleni, tuo on niin suolainen hinta.

Raskausoireita on kyllä, alavatsan juilimisia ja selviä kohdun kasvukipuja. Rinnat kasvoivat jo ja nännit ovat olleet aivan pirun kipeät useamman viikon. Iho huonossa kunnossa ja hiukset rasvoittuvat salaman iskusta, huoh. Pahoinvointia on välillä 24/7 ja välillä vain iltaisin tai vähän aamulla. Moni normi ruoka etoo hirveästi. Oksennusta ei onneksi vielä ole tullut. Esikoisesta oli vain 1h aamupahoinvointi joka aamu ja se päättyi oksennukseen, sen jälkeen oli loistofiilis. Rinnat kasvoivat vasta synnärillä, menin koko raskauden vanhoissa rintsikoissani, nyt tosiaan alkavat turpoamaan vauhdilla jo tässä kohtaa.. Tällä kertaa oireet siis aika erilaisia.

Niin ja sairaalana Satasairaala :)
 
Heippa kaikille Ihanaa kun jostain löytyi tällainen ryhmä. Mietin, että onko kukaan uskaltanut tällaista vielä perustaa. En tiedä miten saisin itseni tuohon osallistujalistaan lisättyä, mutta tässä minun "tietoni" : Meillä on mieheni kanssa ennestään esikoinen 2v 3kk. Tästä toisesta rv 7+5 nyt. Laskeskelin, että LA taitaa olla 15.9, jos en nyt ihan väärin laskuria käyttänyt. Ensimmäinen neuvola on tämän viikon torstaina, jolloin rv 8+0. Samalla käynnillä tehdään varhaisultra. Jännittää vielä ihan hirveästi, että pysyykö tyyppi kyydissä, kun niin varhaiset viikot ja onko siellä kohdussa edes mitään. Uskallan ehkä huokaista sitten kun se nt ultra on ohi. Tekisi ihan hirveästi mieli varata yksityiseltä ultra johonkin rv 10, mutta täällä ne on n 250e kun terveystalo ja mehiläinen ovat ainoat joissa sellainen onnistuu. Yritän vielä malttaa mieleni, tuo on niin suolainen hinta.

Raskausoireita on kyllä, alavatsan juilimisia ja selviä kohdun kasvukipuja. Rinnat kasvoivat jo ja nännit ovat olleet aivan pirun kipeät useamman viikon. Iho huonossa kunnossa ja hiukset rasvoittuvat salaman iskusta, huoh. Pahoinvointia on välillä 24/7 ja välillä vain iltaisin tai vähän aamulla. Moni normi ruoka etoo hirveästi. Oksennusta ei onneksi vielä ole tullut. Esikoisesta oli vain 1h aamupahoinvointi joka aamu ja se päättyi oksennukseen, sen jälkeen oli loistofiilis. Rinnat kasvoivat vasta synnärillä, menin koko raskauden vanhoissa rintsikoissani, nyt tosiaan alkavat turpoamaan vauhdilla jo tässä kohtaa.. Tällä kertaa oireet siis aika erilaisia.

Niin ja sairaalana Satasairaala
Lisäsin sut tonne ekan sivun listalle 😊 tervetuloa mukaan 🤗
 
Epävarmuus ja huoli ei ollut aivan tuulesta temmattuja. Tänään alkoi vuoto. 😔 Tosin esikoisen raskaudessa vuosin myös viikon verran, että on myös mahdollista että tämä on samaa limakalvojen vuotelua. Viimeksi vuoto alkoi viikolla 7+4, nyt viikolla 6+4. Katsotaan miten etenee. 😔❤
 
Epävarmuus ja huoli ei ollut aivan tuulesta temmattuja. Tänään alkoi vuoto. Tosin esikoisen raskaudessa vuosin myös viikon verran, että on myös mahdollista että tämä on samaa limakalvojen vuotelua. Viimeksi vuoto alkoi viikolla 7+4, nyt viikolla 6+4. Katsotaan miten etenee.
Voih, toivotaan että olis kyse samasta kuin esikoisen raskaudessa! Kamalaa varmasti ootella että saa lisätietoa.

Mulla on nyt ensimmäistä kertaa sellanen vaihe, että en aattele raskautta 24/7 (ja riskejä, tulevaisuutta..) ja unettomuus on varmaan liittynyt paljon stressiinkin, kun nyt jopa tullut nukuttua pari yötä, mikä toivottavasti johtaa positiiviseen kierteeseen 👍

Tervetuloa mukaan uusille!
 
  • Rakkaus
Reactions: tamariatara
Tamariatara, onpa ikävä kuulla alkaneesta vuodosta. :( Toivottavasti olisi asiaan kuuluvaa ja kaikki olisi edelleen hyvin! <3

Minua jännittää huominen neuvola ihan hirveästi. Tai siis se ultraus siinä. Tällä kertaa ultran tekee terveydenhoitaja. Neuvolassa on siis sellainen kannettava miniultra, jolla ultrataan vatsan päältä. Esikoisesta ultrasi neuvolalääkäri samaisella laitteella rv 8+4 ja näkyi tosi hyvin. Aloin miettiä, että entä jos th ei osaakkaan ultrata niin hyvin.. Hän on kyllä entiseltä ammatiltaan kätilö, joten ehkä hänellä siitä on kokemusta. Tuolla ekalla käynnillä ei ilmeisesti olisi tarkoitus ultrata, mutta kysyin aikaa varatessani tältä mun neuvola th:lta, että olisiko mitenkään mahdollista kurkata samalla, onko kohdussa mitään elämää. Toivotaan kovasti että olisi kaikki niin kuin pitää :)

Pahoinvointi on viime päivinä ollut inhottavaa, alkanut valtavasti etoa siinä puolen päivän aikaan töissä ja tänään yökkäilin muutamaan kertaan. Haluaisin pitää tämän raskauden vielä salassa ainakin sinne tokan kolmanneksen alkuun. Tiedän että niihin aikoihin alkaa porukka arvata jo varmaan muutenkin. Meidän pitää siis 6kk eteenpäin suunnitella meidän päiväkirjat töissä ja tästä ollaan tarkkoina. Tietty myös työn takia on reilua ilmoittaa ajoissa esimiehelle, että hän ehtii rekrytä ja perehdyttää sijaisen, ennen minun pois jäämistä. Mutta niin, ei tarvis nyt ihan vielä siis paljastua, kun ei tosiaan tiedä edes onko kaikki ok.
 
  • Rakkaus
Reactions: tamariatara
Vau...olen niin pihalla etten tiedä mistä aloittaa. Nähtävästi olen joskus aikoinaan luonut tänne käyttäjätunnuksenkin kun unohtunutta salasanaa piti pyytää sähköpostiin :)

Luulin että tällaiset keskustelufoorumit ovat jo historiaa ja tuli jotenkin orpo olo...
Esikoinen syntyi 11/2005 ja nyt näyttäisi siltä että toinen on tulossa 09/2022.

Aika paljon huolia, pelkoja, mureita sydämellä - esikoiseni kuoli 07/2009. harvinaiseen sairauteen.
Saimme juuri viime viikolla tiedon että mahdollisella tulevalle lapsella ei voi olla samaa sairautta kuin ensimmäiselläni.

Ensi viikon torstaina on varhaisultra, sitten vasta uskallan sanoa että varmasti raskaana ollaan.
En tiedä mistä oikein aloittaa, edellisestä kerrasta on jo niin pitkä aika ja kaikki äidit joiden kanssa silloin olen yhteydessä ollut (juurikin samankaltainen keskustelufoorumi) ovat jo elämässään edenneet muille poluille.

Vaikka tässä ei enää olla teiniäitiä (esikoisen sain 19-vuotiaana, täytän parin kuukauden päästä 36) niin vertaistukea tässä kaivattaisiin :)
 
Tervetuloa ja onnea @Zalla! Huh, sinulla onkin todella rankka kokemus taustalla, ei ihmekään että mielessä pyörii vaikka minkälaista. Lämmin osanottoni esikoisen menetyksestä. ❤ Toivotaan että varhaisultrassa tulee hyviä uutisia ja saatte pienen syyskuussa syliin. Jos facebookin pieni yksityinen ryhmä kiinnostaa, niin laita viestiä minulle tai @Guinevere lle. 😊
 
Onko kaikki jo siirtyneet tuonne fb:n puolelle? Itekki voisin sinne siirtyä mut vasta np-ultran jälkeen.
Tänne on myös rantautunut tuo järkyttävä etominen joka on on/off koko ajan läsnä;välillä enemän ja välillä vähemmän. Tavan ruoat kans alkanu etomaa etten oikein keksi mitä sitä söisi. Eilen kaupassa käydessä ajattelin ostaa jotain herkkua mutta KAIKKI ällötti, ja tämä jos joku on ihme mulle, joka normaalisti ei pystyis kieltäytymää mistää hyvästä. Ja varasin myöskin ultran kahen vkon päähän. Osittain vähän pakon edessä kun joudun kahden vkon päästä töissä tekemään tulevan syksyn työsuunnitelmat lukkoon,niin ennen kuin ilmoitan esimiehelle etten ehkä ole silloin täällä, niin haluan varmistuksen että onko siellä kohdussa edes ketään elävää.
 
  • Tykkää
Reactions: Evena_4
Mä en vielä uskalla sinne fb-ryhmään. Sitten kun eka kolmannes on takanapäin. Facessa on kyllä helpompi kommunikoida, esikoisen fb ryhmästä oli paljon iloa.

Meillä oli eilen eka neuvola ja samalla ultra. Olin laskenut piirun verran väärin viikot. Luulin että eilen oli rv 8+0 mutta olikin 7+6 :D Laskettu aika 16.9. Ultrassa näkyi pieni tyyppi ja sykkeet näkyi selvästi <3 Helpotti kyllä kovasti. Olin myös valtavan iloinen, että minun th on ihan super mukava! Hän sanoi, että voin koska vaan soittaa tai laittaa viestiä jos yhtään tuntuu että haluan että ultrataan, että ei ole ongelma. Olen töissä siis samassa rakennuksessa kun missä neuvola sijaitsee, niin th sanoi että ultraus käy nopeasti jos käyn äkkiä pistäytymässä. En esikoisenkaan aikana hypännyt ylimääräisissä ultrissa, mutta on silti kiva tietää, että pääsee sitten tuohon kerrosta alemmas. Ei tarvitse myöskään maksaa itseään kipeäksi yksityisellä, jos tuntuu että nyt on pakko käydä tarkastamassa tilanne.

Lääkärineuvola on 2,5 vkon päästä ja silloin kuulemma ultrataan myös ja tehdään sisätutkimus. Esikoisen raskaudessa sain raskausdiabeteksen (2h arvo oli 0,1 desimaalilla yli rajan) joten sen vuoksi joudun sokerirasitukseen rv 12-16. Varasin sen nyt rv 14+5. En odota innoissani. Jos se on puhdas, niin täytyy silti käydä vielä myöhemmin rasituksessa uudestaan. Huh. Nt ultran aika tulee postissa joskus myöhemmin.

Nyt helpottunein mielin kohti viikonloppua <3
 
Mä en vielä uskalla sinne fb-ryhmään. Sitten kun eka kolmannes on takanapäin. Facessa on kyllä helpompi kommunikoida, esikoisen fb ryhmästä oli paljon iloa.

Meillä oli eilen eka neuvola ja samalla ultra. Olin laskenut piirun verran väärin viikot. Luulin että eilen oli rv 8+0 mutta olikin 7+6 Laskettu aika 16.9. Ultrassa näkyi pieni tyyppi ja sykkeet näkyi selvästi <3 Helpotti kyllä kovasti. Olin myös valtavan iloinen, että minun th on ihan super mukava! Hän sanoi, että voin koska vaan soittaa tai laittaa viestiä jos yhtään tuntuu että haluan että ultrataan, että ei ole ongelma. Olen töissä siis samassa rakennuksessa kun missä neuvola sijaitsee, niin th sanoi että ultraus käy nopeasti jos käyn äkkiä pistäytymässä. En esikoisenkaan aikana hypännyt ylimääräisissä ultrissa, mutta on silti kiva tietää, että pääsee sitten tuohon kerrosta alemmas. Ei tarvitse myöskään maksaa itseään kipeäksi yksityisellä, jos tuntuu että nyt on pakko käydä tarkastamassa tilanne.

Lääkärineuvola on 2,5 vkon päästä ja silloin kuulemma ultrataan myös ja tehdään sisätutkimus. Esikoisen raskaudessa sain raskausdiabeteksen (2h arvo oli 0,1 desimaalilla yli rajan) joten sen vuoksi joudun sokerirasitukseen rv 12-16. Varasin sen nyt rv 14+5. En odota innoissani. Jos se on puhdas, niin täytyy silti käydä vielä myöhemmin rasituksessa uudestaan. Huh. Nt ultran aika tulee postissa joskus myöhemmin.

Nyt helpottunein mielin kohti viikonloppua <3
Jännä että on nii eri käytäntöjä eri alueilla, ku esim. täällä alueella (ksshp) ei oo muistaakseni ku yks lääkärin käynti joskus rv20+ (en tarkkaa muista). Mut onpa sulla kyl super th ku tosiaa sanoo noin et voit käydä tarvittaessa ultrauttaa yms. Et just se, että vaikkei sitä tulis käytettyä mut ku tietää et pääsee jos sit tulis se tunne.
 

Yhteistyössä