Syyskuiset 2019

No huh heijaa @Lukka On teillä ollut hommaa siellä. Tunnen tuskasi tuon diabeteksen suhteen. Meillä oli myös vähän ikävä ”yllätys” kakkosen kanssa tässä pääsiöisen aikoihin, hurautettiin ambulanssilla sairaalaan ym. Sydän syrjällään oltu kaikesta, kai tästäkin taas selvitään. Eka viikko meni sumussa vaikkei kuitenkaan hengenvaarasta lopulta ollut kyse mutta nää perinteiset miksi meille ja pälä pälä. Ihan valtavasti tsemppiä teille.

Koirista @tikkunekku90 kyselit, meillä aiemmin oli koiruus joka ei korvaansa lotkauttanut vaikka taapero törmäsi kärryn kanssa tai vauva repi korvasta tai kiipeili päällä. Sit taas meidän vanhus joka ei ollut liiemmin lapsirakas joutui lapsiin totutella kun niitä ilmestyi, saattoi murahtaa ja lähti pois, ei koskaan käynyt mitään, toki vähän varjeltiinkin ettei ihan annettu lasten samoin käsitellä kun tätä toista joka ei ollut moksiskaan. Näistä jo aika jöttänyt mutta sitten meillä ollut hauva-vauva 4 vuotta talossa joka ei ole ihan pieniä nähnyt. Keskimmäinenkin oli neljän vanha kun tämä meille tuli, lapsiin on tottunut ja niistä tykkää, heittäytyy selälleen rapsutettavaksi. Raskausajan tämä koiruus jo vähän ”vältteli” mua vaikka ennen oli ihan mun vauveli. Nytkin tietysti mies on suositumpi kun vauva yleensä minussa kiinni. Tämä kans murahtaa jos vauva tulee lähellä ja lähtee sitten ite pois. Välillä sit kuitenkin antaa aika huolella kiskoa häntää tai korvia. Selvästi on vähän ihmeissään miten tulisi toimia tämän omituisen kaikkien huomion vievän olion kanssa.
Minä kiinnostuksella luin @Lukka teidän uniohjeita mutten siltikään vielä tiedä jaksanko tuohon alkaa vaikka kuinka tiedän että helpottais öitä lopulta. Omalla kohdalla siis kun ei olla noin väsyneitö muuten niin koen tämän öisen tissitainnutuksen vielä helpoksi ja ei sinällään ole kiire muutokseen vaikka kyllähän ne täydet unet houkuttaa.
Joku aiemmin mainitsi että helpompi jos mies hoitaa yöt/ vierotuksen, ja näin olen monesti aiemmin kuullutkin, mutta meillä tullaan tässä kohtaa juuri siihen kysymykseen että mitä mies tekee ja ei tee niin nää ”yövuorot” ei oo niinku yhtään hänen juttu.
 
Jos puuro maistuu vauvalle niin kantsii kokeilla simppeli sormiruokakeittiön apinaevästä! Meillä uppos hyvin ja ei tullu ees kauhee sotku. Eikä myöskään kakonut kun kerran tai kaksi. Aikalailla puuron tuntuiseksi menee suussa kun itekin maistoin joten vauvalle sillei ehkä "tuttu" juttu :)
 
Me kokeiltiin sieltä simppelistä sormiruokakeittiöstä semmosta mikromuffinssia, vähän nutusteli sitä mutta siitäkin jo useampi viikko. Pitääkin kokeilla josko menisi paremmin.
Mä inhoon kyllä myös tätä ruokasotkua eikä olla mitään sormiruokailijoita varsinaisesti. Edellisetkin lusikalla syötetty ja enimmäkseen samaa kaavaa noudatan kyllä nytkin. Jotain olen silti naksujen lisäksi tarjoillut käsiin niin saa hetken siinä itsekin syödä.
 
Kiitos tuosta apinaeväsvinkistä. @tikkunekku90 Taidan kokeilla heti huomenna. Minua ei sotkut haittaa vaan pelkään ahmii liian suuria paloja ja siksi tämä sormiruokailu vain maissinaksun tyyppistä ollut.

Kuinka ikävää kuulla mahdollisesta diabeteksestä @Lukka . Ihan älyttömästi tsemppiä! Hoito Suomessa onneksi kiitettävän tasoista. Hyviä ohjeita olette saaneet vauvan öiden rauhoittamiseen. Ihan nolottaa, kun olen valittanut väsymystä. Ihan omasta syystä lähinnä joskus väsyttänyt, kun en ole malttanut mennä nukkumaan ajoissa. Meillä kans sitä rasvausta talvella tehtiin kuureina.

Kissahoitolaisen kanssa meni hyvin. Pysyi pääasiassa eri huoneessa. Viisaita nuo kissatkin näköjään. Aukasin kylpyhuonetta aina, kun vaan pystyi ja kävi siellä tarpeillaan laatikolla. Koko ajan ei onnistu pitää kylppäriä auki, koska termiitti menee tuhotöitään tekemään. Onhan meillä koira itsellä. Se ei osaa hyppiä porttien yli, kuten kissa. Olen varovainen eläinten suhteen vauvan kanssa. En luota kummankaan toimiin, mikäli en ole ihan vieressä, vaikka hyvin sujunut tähän asti.

Minä palaan töihin syksyllä, kun ei rahat riitä... ihan sydän sykkyrällä miettiä, kuinka hoitopaikassa sitten menee pikkusella. Vielä ei ole hoitopaikkaa edes tiedossa.
 
Mä oon yrittäny aina välillä tota sormiruokailua vaikka suoraan sanottuna en jaksais sitä sotkua ja tuntuu et hirvee vaiva tehdä safkat joista menee 5% suuhun ja loput lattialle. Mut nyt tosiaan muutama ihan ok safka keksitty ja niillä nyt harjoitellaan.

@Lukka miten teillä alko se diabetes oireilla?

Meidä neiti oppi tänään taputtaa käsiä yhteen ja nyt ihan innoissaan taputtaa ja nauraa samaan aikaan. Aika liikkis :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Nyytti19
@Nyytti19 meneekö teidän pieni ihan ns. tavalliseen tarhaan? Vai minkälaista hoitopaikkaa ootte suunnitellut?

Mua on itteeni alkanu ahdistaa kans ajatus siitä, että tämä pieni pitää joku päivä laittaa hoitoon ja palata itse töihin. Tällä hetkellä mun suunnitelma on hakea työkone kotiin syksyllä ja aloittaa osa-aikaisesti etänä niin, että vauvan hoitaa isä/mummot/kummi ym. sillä aikaa kun keskityn duuneihin. Jään siis hoitovapaalle. Tammikuussa sitten toimistolle takaisin kokoaikaisesti. Vauvahan on silloin noin 1v 4kk että se ei kuulosta ihan niin hurjalta enää. Saa nähdä.

Onko teidän vauvat olleet minkä verran hoidossa tähän mennessä? Meillä oli n. 1kk-4kk iässä kerran yökylässä mummolassa ja muuten pieniä tunnin-kahden pätkiä. Ne kaikki sujui tosi hienosti aina, mutta sitten tuli ekat hulinat 4kk iässä ja hetkeen en viittiny yökylään viedä neitiä. Sitten kun ois taas voinut unien ym puolesta, alkoi tää korona ja tässäpä ollaan nyt. Vähän alkanu taas tottua "vieraisiin" ihmisiin eli mummoon ja pappaan jne. mut vielä on matkaa siihen, et hänet yöksi mihinkään veisin hoitoon.
 
Laitoin lähimmän päiväkodin ja perhepäivähoitajat toiveeksi. Ei vielä tietoa minkä saa. Asutaan uudella lapsivaltaisella asutusalueella, joten on varmaan otettava sitten mitä tarjotaan. Lähialueen yksityiset päiväkodit täynnä. Niihin jonotetaan. Ihan kauheeta laittaa noin vuoden ikäinen hoitoon. Saan kuitenkin tehdä lyhyempää päivää, joten välipalalta haen joka päivä pojan kotiin. Ja se mahdollinen sairastaminen hirvittää kans. Mua lohduttaa tieto, että sille hoitovapaalle voi jäädä kyllä sitten, jos alkaa siltä näyttämään ja tuntumaan. Toki töissä mulle pitää saada sijainen sitten ensin. Ärsyttää, kun kaikki on kiinni rahasta. Meidän taloudellinen tilanne ei kestäkään minun kotiin jäämistä pidemmäksi aikaa. Miksi lapsen kotona hoitamista ei voida tukea paremmin...

Minä en raski yöhoitoon viedä lainkaan vaikka vauva nukkuukin yöt pääasiassa levollisesti. Hoidossa ollut pari kolme tuntia muutamia kertoja. Mua saa patistella yksin lenkille menemään. Minä vaan mieluummin tuijottelen vauvan touhuilua. Tiedän, että se on ihan tervettä välillä yksin olla, harrastaa jne. Eilen kävinkin sitten pyöräilemässä kunnon lenkin. Pakkohan tässä on alkaa itseä vieroittaa jatkuvasta yhdessä olosta. Muuten se olen minä, joka itkee koko syksyn päivähoidon eteisessä.

Täällä tehdään urakalla hampaita. Seitsemän hammasta tällä hetkellä ja lisää tulossa. Ollaan aloiteltu hampaiden pesu, josta poika tykkää. Naureskelee vaan peilin edessä.
 
Täällä kans taputellaan kovasti ja heitetään veljen kanssa yläfemmaa.
Hampaita pikkupedolla kahdeksan läpi, tuli kaikki tosiaan ihan hetkessä niin kun aiemmin taisin mainita. Me ollaan harjattu niitä tahnan kanssa heti kun eka tuli läpi. Ennen ei minusta suositeltu tahnaa heti alkuun mutta nyt ymmärsin että näin on hyvä.
Meillä ekat mennyt hoitoon ihan mineinä. Nyt kun tää on vika niin yritän kovasti olla pidenpään kotona ja kokeilla tämänkin vaihtoehdon. Lainanmaksu on tauolla ja pakko tehdä töitä kun mies kesälomalla ja lisäksi viikonloppuja. Me ollaan aina menty parisuhde edellä siinä mielessä et ollaan pyhitetty aikaa yhdessä ololle ja vältetty läpsystä vaihtoja. Ei ne mukulat sinne päivähoitoon kuole sentään ja ihanaa on viettää aikaa taas yhdessä kun on oltu hetki erillään. Nyt kuitenkin testataan tämäkin vaihtoehto. Ei ole kuitenkaan ihan viikonloput läpeensä tarkotus olla pois kotona. Vuoden vaihteeseen siis yritän kotoilla. Sittenhän on se isäkuukausi vielä.
 
Moikka! Pakko tulla taas tänne huuteleen, kun omaa ryhmää ei ole eikä tän koronhomman takia oo päässyt tutustuun kehenkään toiseen äitiin, eli ihan nollalla vertaistuella mennään. On ollut kuitenkin ihana salaa seurata täällä teidän arkea ja kuulumisia, vaikka pari kk jäljessä marraskuisen kanssa tullaankin. Meidän herra 7 kk ryömii ympäriämpäri taloa, istuu hienosti pieniä hetkiä tuetta (kunnes kupsahtaa kumoon), kiljuu ja kirkuu sen minkä jaksaa. Suojaheijasteet puuttuu vieläkin, mutta täällä ne tesrataankin vasta 8kk neuvolassa.
Aloin miettiin, että miten pitkiä pätkiä teillä jaksetaan valvoa? Tää kun ei vieläkään jaksa kuin parin tunnin pätkiä, välillä vaan tunnin. Meidän rytmi on suunnilleen yöunet 19.30-6.30 (välissä pelleilee itsekseen hereillä 5 aikaan), päikkärit 8.30-9.00, 11.30/12-13.00 ja 15.30-16. Ja tosiaan välillä saattaa simahtaa jo tunti heräämisestä. Aloin tätä miettiä, kun muissa asioissa lääkäri kysyi kuukausi sitten, ettänukkuuko yhdet vai kahdet päikkärit. Vastasin että kolmet tai neljät, ja lääkäri oli tästä tosi hämmästynyt. Meillä toki nuo unet on aika lyhyitä.
 
Nopsaan vaan laitan et eiköhän @AnnMariii ne kolmet päikyt oo enemmän kun ok tässä kohtaa viellä. Niinkuin aiemmin @Lukka kin kirjoitti saamiaan uniohjeita niin todellakin pitää vielä päivästä nukkua kunnolla. Meillä aamusta varsinkin on lyhyt hereillä olo, tänäänkin herättiin 8.30 niin kyllä jo aamupalan jälkeen sammui tissille puoleksi tunniksi.
 
@AnnMariii Saa täällä huudella :)
Meillä jäi kolmannet päikkärit pois noin 6kk iässä. Siitä saakka rytmi ollut about näin; herää n. klo 7, ekat päikkärit klo 10-11.30 ja toiset päikkärit n. klo 15-16. Nukkumaan noin klo 20.30-21, sänkyyn laitan klo 20 mut riippuen väsymyksestä nukahtamisessa kestää tai ei kestä. Ei vaadi toimenpiteitä yleensä kuitenkaan muuten kun jos kovasti riekkuu sängyssä niin käyn pari kertaa nostaa parempaan asentoon. Meillä siis noi pidemmät unet on aamupäivällä, joskus nukkuu 2x 1,5h. En oo hirveesti päikkäreiltä herätellyt, ainoastaan jos meinaa venyä hirveesti yli klo 16 niin sitten herätän. Yleensä siis noin 3h hereillä päivällä päikkäreiden välissä ja illasta 4-5h. Tuntuu, että nyt tosin alkanut pidentyä entisestään tuo hereilläoloaika ja melkei vaatii sen 4h hereillä oloa et nukahtaa päikkäreille suht suosiolla, yöunille sen 5h.

Muutaman kerran on nukkunut vaa yhdet päikyt, näin yleensä sillo kun aamusta nukkunu pidempään (yli 8) ja sit nukkunu ne päiväunensa selkeesti iltapäivän puolella jo. Jos näin käy nii tarttee huolehtia, et menee ajoissa nukkuu illasta ettei kerkee yliväsyneeksi koska meillä yliväsymys illalla = rauhaton yö. Luulen, et meillä siirtyy aika pian yksiin päiväuniin jos ne vaan on kunnon mittaiset eli 2h tai reilu. Se ois kyllä itelleki paras ratkaisu, et yhdet päikyt mut ne kunnolla :)

Voiskohan teillä noi useat päikkärit johtuu siitä et jos nukkuu vain sen 30min kerralla nii ei nuku ees täyttä unisykliä kertaakaan päivällä ja on siksi koko ajan väsynyt. Onko mitään eroa sillä, et missä nukkuu? Meillä jos laitan pinnikseen päikkäreille nii se on just tommosta pätkä nukkumista x100 päivässä kun taas vaunuissa nukkuu hyvin ja herää pirteenä.
 
Viimeksi muokattu:
@tikkunekku90 musta tuntuu, että toi 30 min on meillä just se unisyklin verran. Voi se olla oikeasti lähempänä 40 minkin, en ihan kellon tarkkaan kellota unia. :) mutta lyhimmät päikkärit nukutaan rattaissa aamulla. Lähdetään siinä about 2h heräämisestä aamulenkille pojan ja koiran kanssa, poika yleensä nukkuu ekat puoli tuntia j sitten tokat puoli tuntia istuu ja katselee maailmaa. :) tollon kyllä herää ihan pirteänä, ei ikinä itke. Sängyssä nukkuu kakkospäikkärit, silloin yleensä herää tunnin päästä itkien, ja välillä saan hyssyteltyä takaisin uneen jolloin nukkuu yhden puolituntisen lisää. Vikaa päikkärit meneekin sitten vaihdellen sängyssä, rattaissa tai välillä vahingossa sylissä kun nukahtaa tissille :D illalla simahtaa yleensä iltapalan ja iltapesun jälkeen tissille siinä 19.30-20 aikoihin, tai sitten sänkyyn itsekseen. Mutta välillä on pakko pistää poika unille jo 19, kun meinaa nukahtaa syliin tai on jäätävä kiukku.
 
Meillä eka yö ilman tissiä takana. Päätin, että nyt loppuu. Kohtuu kivuttomasti meni. Pariin otteeseen heräsi mutta alle 10 min nukahti uudelleen. Pientä protestia mutta syliin otin rauhoittumaan ja sitten laskin sänkyyn nukahtamaan mutta tää aamu mietityttää. Herättiin puol kuuden aikaan, arvasin, että tää tulee jatkaan vielä unia jossain vaiheessa vaikka nyt olikin ihan hereillä mutta päätin et nyt ”selkeesti” herätään. Puuroakin vähän syötiin kuuden maissa jonka jälkeen nukahtikin tissi hörpyn juotuaan. Mietin vaan et miten tähän lyö selkeen eron et nyt oli ”jo aamu” ja saa ruokaa ja tissiä ym. Valot varmaan yks asia. Yöllä on pimeää mut nyt availin verhoja kun herättiin. Toivon et tulevaisuudessa nukutaan pidempään kun ihan selkeesti ei ollut vielä nukkunut tarpeeksi minkä tiesin kyllä jo ennen ylös nousua mutta tuntui hankalalta siinä aamun kajastuksessa kuitenkaan vetää enään yömoodilla. Saa nähdä miten päivöunet tänään muuten sujuu. Parina päivönä nukkunut tosi huonosti.
 
@Veeja voi olla et menee ihan itestää ohi toi aikainen aamuheräily ja alkaa taas nukkua teidän normaalin rytmin mukaan. Mutta jos näyttää jäävän päälle, pitkitä sitä yöunien ja ekojen tirsojen väliä. Tämä siksi, että vauvat jotka herää yö unilta aikaisin monesti jatkavat sitä yöunta vielä aamun ekojen päikkäreiden aikaan ja sit tottuvat siihen, että on ok herätä tosi aikaisin koska kohta saan taas nukkua päikkäreitä = jatkaa kesken jäänyttä yöunta. Tätä kun ei mahdollista vauvalle niin usein alkaa nukkua aamusta pidempään ja sit heräämisen jälkeen päikkärit on selkeesti päikkärit eikä yöunen jatke. Teillä muuten on ymmärtääkseni ollut tosi hyvin nukkuva vauva joten en usko, etteikö hän osaisi nukkua mut muutokset vaan ainaki meillä tuntuu vaikuttavan aina jonkin aikaa ennen kun vauveli saa taas uudesta rytmistä kiinni :)
 
@Veeja meillä on sillai nyt et saattaa nukkua syömättä läpi yön helposti klo 20-7 tai jotai sinne päin, mut sillo ku herää 5 maissa niii jos en halua aamuani aloittaa silloin, on pakko antaa pieni maitohörppy pullosta. Sinällään tiedän et toi on tyhmää, mutta en todellakaan jaksa herätä klo 5 Menee silloin koko päivän rytmit vaikeeks eikä varmaa selviä kaksilla päikkäreilläkään jos herää noi aikasin. Toisaalta ei läheskään aina tarvii sitä maitoa joten jospa tässä oltais menossa siihe suuntaan et se jää kokonaan pois pikkuhiljaa. Ja annankin vain noin 60-80ml sillon aamusta jos herää eikä jatka unia tutilla.
 
Minä oon kans antanut maitoa silloin harvoin, kun vauva herää kuudelta itkeskellen. Jatkellaan sitten unta vielä pari tuntia. Tätä tapahtuu harvoin eikä se jää ns. päälle. Ensin tietty kokeilen muuten rauhoitella. Laitan peiton paremmin. Jos ei auta, niin nostan viereen ja saattaakin siihen nukahtaa. Nostan takaisin omaan sänkyyn muutaman minuutin päästä. En uskalla antaa nukkua vieressä, kun pelkään tipahtaa. Miten jotkut uskaltaa perhepedissä nukkua? Meidän viikari kömpii vaikka minkä esteen yli ja aina menossa pää edellä alas.

Yöunille alkaa useimmiten laittamalla vain iltamaidon juonnin jälkeen sänkyyn. Joskus jos alkaa itkemään, heijailutan sylissä, annan lisää maitoa.. joskus käydään vielä mutka hämärässä olohuoneessa sylissä silittelen... en huudata. Silloin vauva käy ylikierroksilla tai vielä kakka tulossa. Ollaan monesti vielä kymmenen jälkeen illalla oltu kakkavaippoja vaihtamassa.

Kahdet päikkärit yleensä nukkuu. Vaihtelee reilusta tunnista reiluun kahteen tuntiin. Jos jäävät lyhyiksi, varsinkin toiset unet, niin tarvii vielä iltatorkut noin 17.30-18.30 aikaan. Annan nukkua max 40 minuuttia ellei herää aiemmin. Minä oon vältellyt vauvan "turhaa" herättämistä mutta nämä iltatorkut on pakko pitää lyhyinä. Niitä harvemmin onneksi enää tarttee.

Täällä viiletetään taaperokärryllä. Enää ei tarvitse koko ajan olla vieressä, kun osaa hienosti laskeutua itse alas, kun tukea vasten nousee ja kävelee. Pinsettiote jo tarkka, saa suuhunsa kaiken mitä vaan sattuu lattialta löytämään, kääk.
 
@Nyytti19 tosi hurjaa et teillä jo körryillään kun täällä vasta ryömitään. Esikoinen oli tässä kohtaa jo pystyssä myös mutta tää matoilee maltilla. Olispa huvittavaa nähdä nämä saman kuiset yhdessä koossa mönkimässä kukin tyylillään.

Viime yö meni melkein kuten edeltävä, eka herätys meni pelkällä uusinta peittelyllä mutta toinen äityi hiukan. Useampi rauhoitus sylissä ja lasku takaisin petiin. Puolisen tuntia siinä taisteltiin, en tosin pidä sitäkään kauhean pahana. Nukkui sitten taas kuuteen, hetki ihmeteltiin, hörppäsin kahvit miehen kanssa ja sitten tissin saatuaan jatkoi unia ysiin. Perkule kun tietäis mikä on ”järkevää” ja ”oikein”. Ei mua haittaa toi kuuden tissi ja varmaan oikeesti voi jo nälkäkin kolkuttaa kun 9-10 tuntia edellisestä. Mutta sitten kun on lukenut ettei se vauva ymmärrä onko yö vai aamu ja vaatii yölläkin sit edelleen jos aamulla saa... No katsellaan miten menee, vasta kaksi yötä takana. On kuitenkin ihan naatti vielä sillon kuudelta, ei jaksais pysyy hereillä paria tuntia siinä vaan selkeesti kyllä unet jatkuu.
Päiväunia mietin kun ne on huonot edelleen meillä. Mietin miten ihmeessä toteuttais niinku @Lukka saanut ohjeita että unille tällön ja tollon zip ja zap. Enkä ole mikään oppikirja-äiti mutta kun nukkuis jollain ilveellä edes ne yhdet reilun tunnin unet mut ei vaikka mitä tekee. Rattaisiin saattaa nukahtaa jos aika on oikea ja vauhti pysyy yllä mutta herää silti jossain kohtaa ennen 60min täyttymistä. Syliin simahtaa helposti, unet taas noin puol tuntia vaikka hievahtamatta ite olis. Viime viikonloppuna aateltiin et autoillaan niin saa vähän nukkua ja kun satoikin ym. Niin ei jumankauta ku taas n. 30 min ja lamput auki. Sit viel tän syömiset on ihan omaa tarinaa, kahdesti on syönyt pikkupiltin kerralla. Onnipuuro menee hyvin illalla. Pari kertaa veti 8kk:ille tarkotettua ”spagettivuokaa” hyvällä halulla mut nyt taas kakoo sitäkin. Tää on ihan ihmeellinen tyyppi❤
 
@Veeja meilläkin vasta ryömitään, jonkin verran on nyt alkanut roikkua käsien varassa tukia vasten et saa nähdä nouseeko ylös suoraan vai konttaako vielä välissä. Mut mikään kovin kiire ei tunnu neidillä olevan liikkeelle. Ryömien pääsee kyl niin kovaa vauhtia etenee et saas nähdä.

Mulla on käytössä sellainen appi puhelimessa kun huckleberry, siihe eka laitetaan ylös vauvelin unet ja sitten kun muutaman päivän on niitä kirjannut ylös niin saa sellasia ohjeita et mitä kantsis tehdä jotta omat unitavoitteet saavutetaan. Kantsii kokeilla.
 
Meillä ryöminnän lisäksi kovasti ollaan konttausasennossa ja karhunkäyntiasennossa muttei pääse niissä eteenpäin.
Viimeistä edeltävä eli tissitön yö nro. 3 meni melkolailla samaa kaavaa noudattaen, puolen yön aikaan oli kyllä tähänastisesti pahin raivari. Puolen tunnin kunnon huuto niin et sylissäkin yritti vaan rimpuilla pois. Ja sit taas kuudelta tissin kautta unet jatkui melkein ysiin. Viime yö eli neljäs meni jo paremmin, yhtä jaksoista unta aamu viiteen, kaksi kertaa syliin-sänkyyn niin nukkui puoli ysiin, ei siis tissiä koko yönä. Änähteli useamman kerran jotain niin et vähän änähtu jotain itkua mutta unet jatkui. Nyt vaan taas sitä takapakkia odotellessa.
 
Laitatteko aurinkorasvaa vauvalle ulos? Minä oon laittanut sellaista kids 50. Vaatteilla yritän suojata mahdollisimman pitkälti. Ei ulkoilla paahteisempaan aikaan ollenkaan.

@Veeja ootko kokeillut löysentää sitä spagettiruokaa, jota oli syönyt? Minä tein niin aluksi ja haarukoinkin hiukan. Ja minä antaisin tissiä kuuden aikaan. Meillä välillä juodaan pullollinen maitoa tuolloin ja unet jatkuu vielä reilu pari tuntia. Voihan se olla janokin, nälkä.. kokeilen tosin ensin vain sitä peittelyä. Joskus kesällä saatan itsekin käydä juomassa yöllä, kun lämpimämpää sisälläkin.

Meillä ei enää mene 74cm vaatteet, paria lukuunottamatta. Kaikki vaatteet 80cm. Olenkin nyt alkanut haalimaan kaappiin 86cm vaatteita, kun en usko menee kauan nuo kasikymppisetkään. Pitkä poika on.

Ihanaa, ihanaa voi jo liikkua hieman rennommin ja kyläillä. Pääsee sosiaalistamaan vauvaa ennen päivähoitoon lähtemistä.
 
@Nyytti19 minä pyrin suojaamaan myös vaattein, pitkät lahkeet ja hihat on ollut, rattaiden kuomu antaa tosi hyvän suojan jos vetää kokonaan alas, ei tietty nää sitten mitään. Eilen laitoin 50 rasvaa kämmenselkiin ja jalkapöytiin vauvalle kun ne kuitenkin on porotuksessa. Pyritään varjossa olemaan kuitenkin jos mahdollista. Ihanaa et on lämmintä.
Eilen taas spagettiruoka kelpasi hyvin, vähän haarukalla liiskasin. Sitä ihmettelin kun joku päivä menee ja toisena kurkku ei ota vastaan.
Ruoka on alkanut maittaa vähän paremmin, olen myös selkeesti pitkittänyt syöttöväliä sinne ainakin kolmeen tuntiin ennen kuin tarjoan mitään ja tissi vasta jälkkäriksi. En vaan millään saa viittä ateriaa päivään mutten ota siitä nyt stressiä vielä kunhan noilla neljällä syö hyvin. Välipalan saisi ahdettua lounaan ja päivällisen väliin jos vähän venyttäis sitä päivällistä mutta mutta. Katsellaan.
Viime yö oli viides yö tissittä. Illasta yksi nopee uudelleen nukutus sylin kautta jota nyt ei voi ees laskea heräämiseksi melkeinpä. Sitten 10 minuutin itkushow klo 1.30 ja siitä unta aamu kasiin.
 
Suosittelen lämpimästi rattaisiin sellasta erillistä UV-suojallista aurinkovarjoa! Mä ostin ite just käytettynä sellaisen vitosella, mutta ei ne uutenakaan mahdottomasti maksa. On kyl ihan loistava, vaikka alkuun olikin vähän hakemista et mihin kohtaan se on paras laittaa kiinni, ja sit jos kääntyy niin et aurinko vaihtaa puolta oikealta vasemmalle niin joutuu vaihtaan varjonkin puolta. Mutta just kotiuduttiin 6 km kävelyreissulta, äiti ihan hiestä märkä ja vauva just sopiva rattaissa varjossa, jalat jopa vähän vilpoiset :D meillä on myös valkoinen puuvillainen peitto, jossa myös +40 suojakerroin, se on mukava heittää varjoksi tai aurinkosuojaksi päälle kun ei tuu silti tuskaisen kuuma :)
 
Miten teillä on vauvat reagoineet helteisiin? Meillä selkeästi välillä tuskastuttaa vaikka kuinka vähentänyt vaatetta. Pelkällä vaipalla välillä sisällä ollaan. Vauva oppinut kiipeämään sohvalle ja onkin lempijuttu nyt :giggle:
 

Yhteistyössä