Syyskuiset 2019

@tikkunekku90 Meillä kans maidon menekki noin 6 desiä päivässä. Olen antanut pari tippaa d-vitamiinia. Niissä ei muuten aukaistuna käytettävyyttä kovin kauan ole. Istumaan ei voi jättää yksin, kellahtaa täälläkin helposti jos tavoittelee jotain sivulta. Enkä muutenkaan enää hetkeksikään voi mennä paria metriä kauemmas, kun nousee tukea vasten milloin mihinkin, vaikka sitten lelukoria vasten ja niistäkin kupsahtelee välillä. Melko rohkea "vauva" kyllä. Luulee voivansa jo jopa kävellä, kun niin rohkeasti touhottaa, päästää kädet irti tuesta ja vaihtaa toiseen tukeen. Ellen olis vieressä, niin kuhmuja olis koko poika täynnä.

Hampaat meinaa kitisyttää ja maitoa ei ole ihan normaalia määrää suostunut juomaan. Liekko suu kipeä. Olen aina välillä antanut särkylääkettä.

Päikkärit ne kahdet vain. Vaihtelee 30min-reilu 2 tuntia. Illasta on hereillä 4-5,5 tuntia, että tarpeeksi väsynyt yöunille.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Eikö olekin ihanan kuuloista @tikkunekku90 Meilläkin sitä sana-höpöttelyä oli joskus aiemmin. Sitten se jäi. Alkoi vauhdikas liikkuminen ja puhe ollut tyyliin trrrr, hä jne. Eilen sitten taas alkoi vähän ymmärrettävämmin jutella. Ihan kuin välillä joku taito jäisi "hautumaan".
 
@Nyytti19 joo onhan toi aika liikkis kun ihan tohkeissaan selittää jotain juttua :) meillä on kans menny ihan alusta saakka toi ääntely/jokeltelu/juttelu kausittain, välillä enempi, välillä vähempi. Meillä huutaa myös sellasta rörrörrör - juttua oikee sellasella kunnon kurkku ärrällä :D
 
Hitto mua stressaa toi sormiruokailu. Meidän vauva ei osaa ottaa kunnolla käteen mitään liukasta kuten porkkana tai banaani mikä noin muuten sopisi. Sitten taas kaikki letut ym. mitä oon tehny hajoaa käteen ja muussaantuu nyrkkiin tai pöydälle. Ainut mitä syö suht hyvin on maissinaksut, pysyvät kädessä ja hajoavat suuhun. Yleensä nää sormiruokailu hetket päättyy itkuun kun vauva turhautuu siihen, ettei onnistu vaikka yrittää. Mites muilla? Hyviä vinkkejä?
 
Täällä syöminen on taas nihkeämpää kuin aiemmin, ihan soseidenkin suhteen. Poika innostui yks päivä syömään kurkun paloja, tosi hienosti yritti ihan ku hampailla nakertaa niitä, alhaalla siis kolme hammasta. Innostuin sitten itsekin että jippii mehän ruvetaan sormiruokailua treenaamaan. Eipä oikeen muut ole sitten mennyt kuitenkaan, karkeampi 8kk ruoatkin aiheuttaa yökköysrefleksin. Banaania kyllä nakersi kun oli iso pala nyrkissä. Huonosti edistytään täällä. Valion onni puuroista tykkää, ne menee ehkä kaikista parhaiten nyt. Yritin hienontaa kaurahiutaleita ja matkia onnipuuron koostumusta mutta ei se niin hyvin kelpaa. Ostellaan onnia että jotain edes söisi paremmin. Nyt ei ole pariin päivään mennyt puurokaan, tekee neljättä hammasta alas.
Nyt keksi nousta konttausasentoon, ketkuttaa siinä. Käsillä vetää itseään eteenpäin.
 
@Veeja meillä opeteltiin puuron syönti kans onni-puurolla. Sit tein pikahiutaleista sellasta tosi löysää ja sose sekaan ja lopulta menee nyt ihan perus pikahiutaleista tehty sellaisenaan :)

Meillä ei edelleenkää muuten liiku kuin vain ryömien, tosin sillei pääsee jo aika hyvää vauhtia. Mua vähän huolestuttaa toi kun ei yhtään osaa istuessa ottaa sivulle kättä vastaan jos lähtee kellahtaa vaan menee kyl pää kolisten lattiaan. Kun eikös se oo niistä sivuheijasteista kiinni se homma ja meidän neidillä niitä ei selkeesti oo. Vähän alkaa taas tää hermoston kehitys mietityttää kun sitä säpsyntääkin oli niin kauan :(
 
Minä en täällä pojan hereillä ollessa ehdi muuta tekemään kuin vahtimaan ja vieressä olemaan, ellen lukitse vöillä kärryihin istumaan. Nousee ihan joka paikkaan seisomaan, jopa ikkunaa vasten ja vähän jo käveleekin tukea vasten. Ehkä himpun verran tullut itsesuojeluvaistoa, kun ei enää niin uhkarohkea ole kuin aluksi. Osaa mennä seisaalta polvilleen ja istualleen. Tämä kaikki on kuitenkin vielä niin haparoivaa. Voisko sitä istumista jotenkin vahvistaa @tikkunekku90 ? Keinutella vauvaa sylissä sivuille ja lattialla... jotain tuollaista tulisi mieleen. Ei se istuminen meilläkään vielä kovin varmaa ole. Istuu kyllä hienosti mutta saattaa tasapaino pettää innostuessa. Osaa mennä kyllä istualta myös sivun kautta mahalleen.

Minä en siitä sormiruokailusta yhtään ole kiinnostunut. Kokeilin, huonoin tuloksin. Enkä enää uskalla. Annan makuelämyksiä antamalla pikkupaloja suuhun, joita syönyt hienosti. Syönyt jo pitempään 8kk ruokaa, löysennän joskus maidolla. Jotkut niistä melko paksua.

Ootko @Veeja surauttanut puuroa sauvasekoittimella? Minä totutin niin silloin 5kk iässä puuron syöntiin vauvan. Ja tein myös melko löysää puurosta. Ensin annan jonku aikaa hiutaleiden olla vedessä. Ainakin puoli tuntia. Sen jälkeen mikrossa. Tulee pehmeämpää noin. Puuron sekaan lempihedelmä/marjasosetta.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@Nyytti19 ongelma on vähän se kun ei ole mitään lempisosetta. Mikään ei mene paremmin kuin toinen. Tää on käsittämättömän huono syömäri. Olen surauttanut kuivat hiutaleet blenderissä jauhoksi ja tehnyt siitä puuron, tulee ihan sileää ja hedelmää/marjaa sekaan mut ei uppoa sen enempää kuin muutkaan.
 
Meidän neiti osaa siis istua ihan suht hyvin selkä suorana ja keskivartalosta hakee tukea hyvin istumiseen. Eli jos koitan kallistaa häntä niin laittaa vatsalihaksilla vastaan jne. Mutta sitten jos meinaa kellahtaa kyljelleen niin ei ota kädellä vastaan eli se sivuheijaste puuttuu. Suojeluheijaste eteen hänellä tulee eli eteenpäin laitta käsillä vastaan. Käsittääkseni se on vastaavanlainen heijaste kuin mitä vastasyntyneellä on ja sitä ei voi opettaa tai opetella vaan pitäisi ilmetä normaalin hermoston kehityksen myötä. Ja siis pitäisi olla nähtävissä 8kk neuvolassa.

@Nyytti19 teillä on kovasti liikkuvainen kaveri siellä :) saa nähdä milloin meillä kyllästyy lattian tasossa liikkumiseen.

Mutta jotain hyvääkin; neiti sanoi tänä aamuna ensimmäistä kertaa ihan selkeesti äiti kun makoiltiin sängyssä. Hän vissii koitti herätellä kun torkuin vielä. Ja kyllä heräsi siihen :D
 
Hei mites teidän yöt nyt menee? Mä täällä Kamppailen ajatuksen kanssa jos lopettas yöimetykset ja lisäksi olisi omaan huoneeseen siirto edessä. Luulen et vauva heräilee meidän ääniin, lähinnä miehen kuorsaus ja unissaan puhuminen. En vaan osaa päättää ryhtyäkkö nyt heti vai viikon päästä ja molemmatko muutokset kerralla vai mitähän tekis. Hirveesti on puolesta ja vastaan ja joka suuntaan ihmisillä mielipiteitä. Enkä edes koe tätä meidän tilannetta ja yöheräämistä kauhean suurena ongelmana kun nukahtaa hetimiten uudelleen tissillä mut lähinnä et jos ”turhaan” herää meidän ääniin ja nukkuiskin paremmin yksin niin tuntuu vähän höhlältä tätäkään rumbaa tän pidempään jatkaa.
 
Meillä meni välissä yöt jo tosi hyvin, nukkui heräämättä ja syömättä klo 21-7. Mutta viikko sit alkoi taas heräily, en tiedä miksi mut luulen, että hammas ja eroahdistus ja uuden oppiminen ja mitä näitä on. Yleensä herää siis itkeskelee, silmätkin saattaa olla kiinni välillä ja rauhoittuu heti kun laitan tutin suuhun. Mutta kun näitä heräämisiä voi olla tunnin välein niin tässä vaiheessa olen todella iloinen siitä, että vauvan sänky on mun vieressä eikä esim toisessa huoneessa. Meillä on tällä hetkellä asuntona vielä kaksio joten omaa huonetta vauvalle ei tarvitse sen puolesta edes miettiä just nyt. Ollaan kyllä muuttamassa isompaan tästä. Meillä tää ei kyllä ruokaa yöllä tarvii oikeesti mut joskus se maito on vaan helppo antaa kun nukahtaa sitten heti versus tappelen tunnin tai kaks. Oon vähentänyt maidon määrää 140ml-->100ml, seuraavaksi tarkoitus vähentää 80ml jne. Imetyksellä tää ei iha nii helppo toteuttaa vaan varmaan helpompi vaan lopettaa suoraan. Ekai 8kk ikäinen tarvii öisin ruokaa oikeesti. Voiskohan @Veeja teilläkin alkaa safkat maistuu päivällä paremmin jos yö tissi jäis pois?
 
Minä kans mietin, että @Veeja jos päiväsyömiset paranisi teillä yösyömisten lopettamisella. Epäilet, että heräilisi teidän ääniin. Silloin ehkä kannattaa siirtää vauva omaan huoneeseen. Testaamallahan se selviää. Meillä yöt menneet hyvin ja syömättä jo noin pari kk, muutamaa hampaiden tulemis yötä lukuunottamatta. Silloin annoin suosiolla lääkettä ja maitoa yöllä. Ja ei jäänyt yösyöminen päälle. Joskus saattaa tarvita peittelyä paremmin. Ja joskus uneksii, karjaisee isoon ääneen. Nukahtaa itse uudelleen, tai ei oikeastaan edes herää. Itsellä vaan sydän pomppaa kurkkuun, ja menee hetki rauhoittuessa. Nyt näyttää tulevan lisää hampaita pian. Saa nähdä rikkooko öitä. Syökö @Veeja teillä vauva tuttia?
 
Ei syö tuttia, ei huolinut alkuunkaan. Olen itsekin miettinyt tota et paranis varmaan päiväinen ruokahalu jos yösyöminen loppuu. Tää on niin ristiriitaista mun päässä kun sit taas tuntuu et syö päivällä välillä niin huonosti et oon melko varma et tarvii vielä yöllä vähän evästä. Viime yö menikin tosi hyvin. Söi illalla kunnon satsin puuroa ja nukkui 03, silloin pikku hörppy ja unet jatkui seiskaan. Ihanaa. Yöllä tosiaan melko harvoin enää syö kunnolla, sekin tukee sitä et vois lopetella.
No sitten tää toinen ”ongelma”.Lastenhuoneet kun on yläkerrassa. Meillä ekat on ollut suorilta omassa huoneessa kun silloinen makkari niin pieni ja huone ihan vieressä. Jos oltais samassa kerroksessa olis tääkin jo aikaa ollut omassa huoneessa. Enkä tiedä kannattaako molemmat muutokset tehdä kerralla, toisaalta syöminen saattais jäädä vähän itsestään pois jos nukkuis rauhassa. Tää on aina tällästä jossittelua ja puntarointia. Mietin asioita liikaa. Ja sit tähän liittyy vielä pari muutakin muuttujaa joita mietin jo valmiiksi. Jos nyt ainakin niitä syömisiä karsis.
 
@Veeja sinuna tekisin niin, että eka yösyömiset pois ja sitte kun nukkuu syömättä niin sitte omaan huoneeseen. Voi olla, että muutama päivä menee vähällä ruualla ennen kun vauva tajuaa et tosiaan päivällä syödään ja yöllä nukutaan mut mä uskon, et nää on sen verra fiksuja et syö kyllä sitten kun ruoka on tarjolla ennemmi ku ovat nälässä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka ja Veeja
@Veeja maito varmaan hyvä olla tässä iässä vain "jälkkäriksi". Meillä ruokailut ovat noin puolen tunnin päästä heräämisestä. Illallisen ja iltapuuron välissä ei useimmiten enää nuku. Maitoa juo noin tunnin päästä ruokailusta eli aina on taatusti nälkä kun soseruokaa saa. Näiden soseruokien välit 3-4 tuntia.

Käytättekö te mitään pesuainetta kylvetyksessä? Meillä mennään edelleen pelkällä vedellä ja rasvausta välillä kylvyn päälle.

Mitähän muille syyskuisille kuuluu, olisipa kivaa tietää :)
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@Nyytti19 olen tehnyt nimenomaan niin et eka sose sitten tissi. Nyt taas pari päivää vähän paremmin uponnut ruoka, tää vaihtelee hirveesti. Tota neljättä hammasta tekee joten liittyy varmasti siihen myös. Nyt myös yöt rauhoittunut vähän. Yhdellä herätyksellä mennään.
Meillä on semmonen Ainun pesuvaahto. En käytä kylpiessä mitään mutta kakkapyykillä toi pesuvaahto on hyvä. Tuntuu et muuten saa välillä kynsillä hankaa sitä kakkaa irti niin toi jeesaa siinä kohtaa. Tai jos on maissinaksutahmatassut niin käsienpesu on helpompaa kun voi jotain vettä vahvempaa käyttää.
 
Täällä heräillään taas tunnin välein. Hitto tää on raskasta. Ja kun alkaa aina ihan puskista ja yhtäkkiä. Meillä selvästi uuden oppiminen tulee uniin ja tekee öistä rauhattomia. Neiti kyllä jatkaa unia ilman mitään kummempia temppuja kun laitan vaan tutin suuhun mut ihan hirveetä herätä tunnin välein läpi yön. Otettava taas miehen kanssa valvonta vuorot käyttöön, huoh. Oon tässä jopa välissä miettiny et jääköhän tää lapsi meidän ainoaksi ihan vaan siksi että vihaan tätä valvomista ja väsymystä. Mut ehkä sit taas aika kultaa muistot jossain välissä.

Meillä oli tänään 8kk lääkärineuvola ja siellä kaikki kunnossa. Ja tällä kertaa oli todella hyvä lääkäri, huomasi et on selkeesti lapsista kiinnostunut eikä oo siellä vaan siksi koska ei saanu muitakaan hommia kuten jotku tuntuu olevan. Selitti mitä tutki, miksi ja oliko asia kunnossa jne. Nyt sitte seuraavan käynti vasta syksyllä 1v iässä ellei välissä tule jotain. Hurjaa.
 
Miten teillä @tikkunekku90 vasta vuoden iässä seuraava neuvola? Meillä on 10kk siinä välissä. Täälläkin on 8kk neuvolalääkärillä käyty. Sormiruokailusta puhumiseen meni suurin osa ajasta. Mieluummin olisin keskustellut vaikka kehittävistä leluista yms.

Onko kellään kokemusta vauvoista ja kissoista? Meillä käy hoidossa välillä yli-ihmisläheinen kissa. Viimeksi kävi, kun vauva ei vielä liikkunut. Nyt pelkään, ettei osaa varoa vauvan kovia otteita ja vauva saa sitten tuta kissalta.
 
Meillä myös neuvola vasta 1v, siinä 10kk voi varata jos tuntuu et haluu kasvua tarkistaa tms.
Tää onkin melkosta perässä juoksua kun herra mönkii joka paikkaan. Suorastaan innolla odotan että konttaa. Kovasti ketkuttaa konttausasennossa muttei vielä ihan pääse liikkeelle siinä.
Näitä hampaita tuleekin nyt urakalla. Kolme alas tuli sillon heti rytinällä, nyt neljäs alhana läpi ja huomasin et ylä kulmahampaat pilkistää läpi jo ja yläkeskihampaat kuultaa niin et hetkenä minä hyvänä on läpi. Ei siis vissiin ihme jos vähän kiukuttaa ja ruoka/ unet ei maita. Nyt ollut kyllä taas kolmisen päivää parempia unia ja ruokakin uponnut.
Mä meen taas huomenna tekeen rahaa kun on pyhä. Kaks sunnuntaita oon jo käyny tekeen ja on niin hyvä fiilis kun nää pärjää niin upeasti täällä. Ihan tippa linssiin meinas tulla kun viimeks tulin kotiin ja vauva nukku päikkäreitä miehen kainalossa sohvassa. (Jo toisia kainalotorkkuja) En tajuu mitä se tekee kun saa sen nukahtaan siihen ilman tissiä. Kuulemma hetken kätisee mut sit sammuu. Niin loistava fiilis päästä ite vähän tuulettuun muualle varsinkin kun niillä menee niin hyvin täällä. Oon niin häpi häpi häpi tästä pienestä asiasta että pakahdun onnesta. Pitäiski oikeen selata lukeen ne marmatukset ”kuinka ne pärjää jos mulle sattuis jotain...”. Pah! Nyt tiedän et ne pärjäis. (Jotenkin):ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@Nyytti19 meille lääkäri sanoi, että jos kasvut ja muut asiat on kunnossa 8kk neuvolassa eikä myöskään aiemmin oo ollu mitää erityistä ongelmaa niin 10kk neuvolaa ei varata automaattisesti. Sanoi kylläkin myös, että jos meille itselle tulee jotain huolta ennen 1v neuvolaa lapseen liittyen niin soittoa vaan ja varataan sitten kontrolli. Mut meillä oli se 7kk neuvola mitä teillä ei vissiin ollu? Vaihtelee kyllä kaupungeittain tää. Meillä sano myös sormiruokailusta että kaikilla 8kk ei ole vielä valmiuksia asiaan eikä tartte välttämättä olla vaan tässäkin asiassa lapset kehittyy eri tahtia. Kannusti kuitenkin, että säännöllisesti voi jotain helppoa syötävää tarjota ja et esim kahdessakin viikossa voi lapsen kohdalla tapahtua suuri muutos asian suhteen.

@Veeja hyvä, et luotto alkaa muodostua miehen pärjäämiseen ja pääset itsekin välissä johonkin. Kyl ne pärjää jos on pakko. Meillä just läheisen ystäväpariskunnan mies jäi 3kk ajaksi 3v ja 1v kanssa yksin kotiin kun äiti oli sairaalahoidossa. Hyvin pärjäs vaikka teki tietysti asiat eri tavalla kuin äiti ehkä on tehny. Korona takia vielä tosiaan ihan yksin hoiti kaiken. Mut lapset edelleen hengissä ja kaikki päättyi hienosti lopulta :) oon muute siit kuullu monesti et jos on vaikka joku uniongelma nii sen korjaamiseen kannattais kokeilla et se vanhempi joka vähemmän hoitaa normaalisti, usein isä, hoitais muutoksen. Vauva ei ehkä älyä isille laittaa vastaan nii paljoo ja tottuu uuteen juttuun helpommin.
 
Tuohon kissa kysymykseen - ei oo mitään kokemusta kissoista vauvan kanssa ja muutenkin jostain syystä pidän kissoja vähän vaikeesti tulkittavina otuksina. Pari koiraa meidän vauveli on tavannut, isoja ja pieniä. Lähtökohtaisesti mennyt ihan hyvin, vauvaa kiinnostaa hirveesti js samoin koiria on kiinnostanut. Ollaan oltu kuitenkin tosi varovaisia ettei vauva itse pääse koskemaan koiraan eikä koira vauvaan. Tai vähän on saanut koiraa "silittää" ja koira toki nuuhkia ym mut ei muuta. Mua jotenkin tässäkin pelottaa, et jos koira nappasee vaik sormista. Ja mulla siis itsellä on ollu koira pienenä (sain 6-vuotiaana, eli 14 vuotiaaksi) sekä perheessä kissoja mut en tiiä, mulla on vähän sellanen varovainen suhtautuminen vauvan kanssa ylipäätään eläimiin. Itse kyllä sitten tykkään koiria etenkin rapsutella ja leikittää. Eikös @Veeja lla oo koira? Miten teillä sujuu yhteiselo?
 
Ihana lukea teidän kuulumisia! Kiva kun ootte kirjoitelleet!

Meillä on ollut niin raskasta etten oo saanut aikaiseksi juuri mitään ylimääräistä, ei oo tullut täälläkään käytyä. Mulla on ferritiini tippunut ja on nyt viimeisimmässä 20. Hb yhä yli 120 mut sekin laskenut tasaisesti. Lisäksi meidän tyllerö ei sitten millään alkanut nukkua oleellisesti paremmin meidän omilla neuvoilla niin oltiin neuvolan kautta yhteydessä yhteen unispesialistiin. Sitä ennen oltiin siirretty tyllerö omaan huoneeseen nukkumaan ja otettu aamuyölle yks imetys takas.

No, tältä spesialistilta saatiin tällaiset ohjeet jatkoon. Päivärytmi kohdilleen!
*Riittävästi unta, kolmet päikkärit, kaikki ulkona vaunuissa. Ekat päikyt 2 h heräämisestä, kesto noin 1 h, tokat päikyt puolenpäivän jälkeen, kesto mielellään ainakin 2 h, kolmannet päikyt klo 17.30-18, yöunille klo 20.30-21. Isi nukuttaa yöunille omaan sänkyyn mahdollisimman vähäeleisesti. Yöllä herätessä nukutetaan mahdollisimman samalla tavalla ku yöunille laitettaessa.
*Riittävästi ruokaa, viis ateriaa per päivä. Tää olikin kyllä jo. Yöimetyksiä ei halunnut kieltää mut sanoi et jokainen yöimetys on vähemmän kiinteitä päivällä ja et yleensä yöimetysten poisjättö rauhoittaa öitä joko kokonaan tai siten et osa heräilyistä jää pois.
*Riittävästi syliä ja touhua päivään ja riittävästi rauhoittumisaikaa iltaan.
*Tätä vähintään neljä yötä, sen jälkeen pitäis alkaa jotain tapahtua. Useimmiten muutokset näkyy viiveellä joten malttia. Tän jälkeen jos yhä yöheräilyjä on niin sit unikoulu siten et isi yksin hoitaa koko yön ja tätä vähintään neljä yötä putkeen, yleensä kuulemma auttaa nopsaan. Ja tässäkin vauva nukutetaan omaan sänkyyn yöunille ja yöllä, mahdollisimman vähäeleisesti ja tylsästi.

Näitä on nyt yritetty toteuttaa viikon. Kyllähän meidän yöt rauhoittui heti ekasta päivästä. Mut yhä hän heräilee. Aattelin et pitää tiputtaa nyt se vika yöimetys pois. Otin sen silloin aiemmin takas koska tuntui et aina hän jää kukkumaan aamuyöstä, rinnalle sain sentään nukahtamaan. Mut kesällä ku miehellä alkaa loma aiotaan unikouluttaa loput yöheräilyt pois jos niitä yhä sit on. Osteopaatilla käytin myös ja ite jätin ruokavaliosta selvästi ärsyttävät aineet maidon ja sitrushedelmät. Lisäksi oon alkanut rasvata kortisonilla viikon kuureina. Ennen tätä välillä oli hirveitä öitä, jolloin mies väitti et tyllerö herätti 20-30 kertaa yössä, nyt ehkä 4-8. Yhtenä yönä 2. Me ollaan nyt tehty niin et laitetaan yö puoliksi ja toinen hoitaa alun ja toinen lopun niin molemmat saa osan yöstä nukkua rauhassa ja yksin. Ei me muuten jaksettais millään. On tää tyllerö ainakin erinomainen ehkäisykeino - neljäs lapsi, ei kiitos.

Ai niin ja tuo unispesialisti sanoi et luonne vaikuttaa, meidän tapaus on aivan touho, koko ajan liikkeessö. Alkoikin sit konttaamaan 6 kk iässä, tukea vasten ylös 7 kk iässä ja nyt hän kävelee tuen kans, huomenna 8 kk. Ei se ihme jos on yötkin vähän levottomia välillä. Hampaita hän tekee myös, varmaan kerralla useamman. Kaks ekaa suussa, ne puhkesi 4,5-kuisena. Sanoja tulee edelleen ne äti ja iiiih. Sisarukset on aivan lempparijuttu maailmassa, toinen on se jos saa olla ulkona. Hirveät raivarit jos käydään vain oven suussa kurkkaamassa ulos. Sit hän osaa antaa (tai ennemmin työntää) läpsyn mut vain isännälle joka sen opetti. Jospa joskus osais soveltaa tuota taitoa muitakin ihmisiä koskevaksi. Ruokia menee yhä aika maltillisesti. Sormiruokaa en anna ku naksuja. En jaksa siivota enkä ahdistua niin siks näin.

Meidän kakkosella ollaan hyvin suurella todennäköisyydellä toteamassa ykköstyypin diabetes, verensokerit huitelee välillä yli kympissä. Sekin tässä on vähän rasittanut, ei auta kun opetella nyt hoitamaan. Ihmeen hyvin tuo vähän alta 5 vee tsemppaa ittensä kaikkeen tähän. Reppana.
 
@Lukka teillä kyllä varmasti ollut tosi raskasta toi nukkumatouhu. Toivottavasti alkaa pian helpottaa! Meillä on kans ajoittain tosi pahaa heräilyä mut menny toistaiseksi ohi kuitenkin aina ja palattu hyviin uniin. Meillä liittyy selkeesti uuden oppimiseen kuten esim ryömiminen. Varmaan teilläkin, ja kun oppii noin nopeesti peräkkäin kaiken niin koko ajan sitten huonoja unia sen takia. Meillä neiti enempi sellanen et kun oppii yhden asian nii on siihen tyytyväinen ja sit menee jonku aikaa enne kun alkaa seuraava vaihe kiinnostaa. About 2kk sykleissä menty ton liikkumisen oppimisen kanssa, 6,5kk oppi ryömii ja nyt näyttäis sillei et seuraava vaihe eli konttaus vois alkaa kiinnostaa kun yrittää sitä asentoa jo hakea.

Tänä aamuna nukuttiin vahingossa 8.30 saakka menikin sitten kerrasta koko päivärytmi päin peetä. Saa nähdä mikä vaikutus on yöuniin kun myöhästyneen aamun takia tänään nukutaan luultavasti vain yhdet päikkärit normaalin kahden sijasta. Hitto pitää alkaa laittaa itelle kello soimaan kun näköjään joskus vauveli sitten yllättää ja nukkuukin myöhempään.
 

Yhteistyössä