Syyskuiset 2019

Miten annoit sitä paahtoleipää @tikkunekku90 ? Koko palan vaan käteen? Mietin, voiko normaalia leipää vielä edes antaa, kun sitä suolaa ei saisi... vaikka kyllä olen aiemmille lapsille pienestä pitäen tarjonnut myös vähän pieniä leipäpaloja, kun pinsettiote on tullut.

Täällä edetään jo hiukan ryömien eteenpäin, kun ollut jokin todella mieluisa tavara kurkoteltavana muttei muuten. Ei varmaan vielä itsekään ymmärrä, että osaa. Olenkin alkanut selaamaan netistä kaappien ja laatikoiden lukitusjuttuja. Sängyllä kierii ja möyrii niin, ettei silmän voi antaa hetkeksikään itsellä herpaantua, kun on yli laidan muutoin. Niin ja @tikkunekku90 opittiin aikaisin mahalleen meno, edelleenkään ei tarkoituksella selälle mene, kuin sängyllä. Tänäänkin lattialla oli pari kertaa käydä ihan selällään mutta äkkiä ponkas takas mahalleen. Haluaakin olla lattialla vai mahalleen.

Me soitellaan videopuheluita vauvan kanssa sukulaisille, kummeille... kun ei kyläillä voida missään. Huomasin yksi päivä, että jo tämän ikäinen katselee mielellään lastenlauluvideoita. Taitaa kuitenkin ruutuaika suositus olla nolla minuuttia näin pienille vaan oli pakko laittaa youtubesta lauluja muutamaksi minuutiksi, kun oli ruoka palaa hellalle eikä muuten rauhoittunut :D

Pakko alkaa itsekin jo nukkumaan näin kello 22 jälkeen. Vauva nukkunut jo 2,5 tuntia. Meillä on niin aikaistunut rytmi ja ensi yö vielä tuntia lyhyempi ;)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Mekin ollaan pari videopuhelua soitettu mut täytyy tosiaan aktivoitua siinä. Meillä kävi täti kylässä, juotiin ulkona kahvit hyvällä välimatkalla. Vähän urpo olo siinä oli mutta oli ihana nähdä vaikka ei normisti istuttu sohvalla. Onneks on hyvät ilmat ja voi hyvin juoda kahveet ulkona. Vauva vaan vierasti alkuun, normisti heti nauraa kujertaa tädille mut nyt meni itkuksi ensin.
 
@Nyytti19 ainiin, hitto, toi suola. Mun valvomisen pehmittämät aivot ei taas tajua mitään. Eipä sitä siis voikaan antaa. Mut siis ihan käteen annoin palan, vauva sitä repi pienemmäksi ensin ja sitten alkoo tunkea suuhun :D mitähän ois vauvoille sopivaa jotain vastaavaa syömistä tai jos itse tekis jotain...?

Meillä tänään muutaman kerran kääntyi mahalta selälleen, ekoja kertoja nyt. Ihan hölmistynyt ilme oli neidillä että voiko näin tehdä ihan itsekin eikä aina tartte huutaa äitiä apuun :) saa nähdä millon tää ryömii. Kova on yritys ja tekniikkakin näyttää ihan oikealle mut ongelma on se et luovuttaa vähän liian aikasin ja siksi pääsee etenee vain pienen matkan.
 
Täällä on ahdistusta niin ettei oikeen saa tännekään kirjoteltua järkeviä. Vituttaa kovasti koko korona.
Täällä yöt ollut sirkusta. Rauhoittuu kyllä tissille mut muuten vähän heikosti. En ihan vielä raaskis yövierottaa kun edelleen kehnosti syö kiinteitä. Maistuu kyl koko aika paremmin. Viime yö meni vähän paremmin taas.
 
  • Surullinen
Reactions: Lukka
@Veeja heräilläänkö teilläkin jatkuvasti vai mikä on sirkuksen teema? Meillä nyt 1,5 viikkoa ollut jo jatkuvaa heräilyä mikä alkoi samalla kun vauva aloitti ryömimisharjoitukset. Sais pikkuhiljaa loppua tää, alan olla jo ihan poikki. Saatiin tätä ennen nukkua jo joitakin täysiä öitä ilman syömisiä kunnes yhtäkkiä ollaan hereillä 30-60min välein. Ainoastaan aamuyöstä on joku ehkä yhtenäinen 3 tunnin unipätkä. Vissii jotku hulinat taas.

Edit; ja siis tosiaan nälkään ei herää kun ehkä kerran mut muuten sitten riekutaan. En kerkee ees ite nukahtaa ennen kun taas kitisee jotain.
 
Viimeksi muokattu:
  • Surullinen
Reactions: Lukka
@tikkunekku90 mun piti siis avata tota sirkus hommaa mut tällästä tää mun meno on et puolet unohtuu. Eli on heräillyt paljon, parin tunnin välein tuntuu et välillä. Nyt ihan tapana et kymmeneltä melkeen kellolleen on tissiä vaille. Kasilta edelleen sammahtaa. Oon paristi yrittänyt muilla keinoin saada siinä sammunaan mutta tissillä sitten. Ja syö ahnaasti siinä, voi olla nälkäkin kun huonoo se syöminen illasta ja sitten on niin poikkikin et nukahtaa heti melkein tissille. Ja liittyy varmaan myös meillä siihen et alkanut hirveesti enemmän liikkumaan ja päivälläkin malttaa huonommin syödä tissiä. On tääkin taas suo. Yritän miettiä et omalla painollaan, ei tässä oo kiireitä mut nyt kun tää maailman tilanne niin voipi olla et mies joutuu jäädä kotiin niin siinä kohtaa mun on pakko mennäkkin töihin vaikka piti olla viel piiiitkään kotona. Sit tisseily loppuu. Mut joo sit heräilee sen kympin herätyksen lisäksi esim 01, sitten tyyliin 3:30, ja hereille sit meinaa jäädä kuuden korvilla mut nukahtaa kyl usein siinä viel tissille. On selkeesti vielä liian poikki jos herää ennen seiskaa kun kuitenkin sitten sammuu tissille. Et ei auta illan myöhäistäminenkään luultavasti. Liittyy nyt jotenki ruokailuun toi yö juttu ja uusiin opittuihin asioihin myös. Päiväuniakaan ei liiaksi ole. Nyt on mennyt melko tarkkaan niin et just n. 07 ylös, klo 9 korvilla tissitorkut max 30min sitten klo 12 maissa lähdetään ulos ja nukkuu vaunuissa sen tunnin- max 2h. Illasta sitten nukahtaa tissille n. 16-17 maissa taas sen puol tuntia. Sit käydään ulkona siinä pyörimässä torkkujen jälkeen ennen kuin alkaa iltapalat ja nukahtaa taas klo 20. Alkanut hyvin tulla rytmiä kun ei liikuta enään missään. Jotain vielä piti kirjottaa mutta ajatus katkes. Ja nyt tosiaan oon ensin tarjonnut kiinteitä niin paljon kun uppoo ja sit vasta tissiä perään. Piti olla se kontrolli kasvun kanssa vissiin tälle viikolle avoimessa neuvolassa mut päätin etten mee sinne. Se ei ollut siis ”pakollinen” vaan vähän silleen jos ite haluan tarkistaa. Nyt kuitenkin maistuu tosiaan paremmin ja tässä tilanteessa en viitsi turhaan ihmisten ilmoilla juosta. 8kk sitten lääkärineuvola.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Meillä unet on nyt alkaneet rauhoittua vähän, ainakin aamuyön kukkuminen on jäänyt pois lähes täysin ja muutenkin useammin menee jo 2-4 tuntiakin välillä yhtäjaksoisesti unta ja unet jatkuu suunnilleen klo 6.30-7.30 asti. Salaisuus tähän on ollut se että laitoin miehen nukuttamaan neitiä. Ilmeisesti tuo tyllerö oppi aina uuden tavan nukahtaa äidin kanssa ja mä olin siis se unentuoja. Nyt tuo jo rauhoittuu välillä itekseenki yöllä herättyään ja jos herää yöllä niin saattaa nukahtaa pelkkään taputteluun eikä tarvi nukuttaa syliin. Syömiset on asettuneet jonnekin sinne klo 3-4 eteenpäin. Oon itekin nukkunut muutaman hyvän yön kun mies hoitanut alkuyön ja neiti nukkunut hyvin loppuyön tuosta ekasta imetyksestä. Oon nukkunut eri huoneessa osan alkuöistä. Ah, ihanaa nukkua rauhassa! Jospa me kuitenkin kohta voitais nukkua kaikki samassa huoneessa. Mietittiin eka et siirretään vauva työhuoneeseen mut sit en sais sitä päivällä päikkäreille omaan sänkyyn ellen sit raahais pinnasänkyä ees taas niin hylättiin tää idea. Mies on etätöissä niin työhuoneessa ei voi vauva nukkua päiväunia... Toivottavasti alkais nyt nää unet asettua niin et heräisi ekan kerran vasta siellä aamupuolella. Mut tämäkin on jo helpotus itelle et mies voi hoitaa osan yöstä niin saan välillä itekin nukkua pidempiä jaksoja. Olinkin kyllä jo todella väsynyt. Viime yönä jostain syystä unohdin koko unikoulun keskellä yötä ja tyllerön herättyä nappasin viereen mut yleensä hän siis on nyt nukkunut omassa sängyssä.

Meidän 6 kk neuvolaa on lykätty jo kahdesti koska me ollaan oltu flunssassa. Kieltämättä käynyt mielessä onko korona koska mies ja esikoinen olivat kuumeessa useamman päivän, molemmilla jäi sitkeä yskä. Sit mulla kippas kuume nousuun yhtenä iltana, ei kuitenkaan noussut kuin 36,7 --> 37,1 mut sit siitä neljä tuntia myöhemmin ku menin nukkumaan niin lämmöt oli vain 35,9!? Mitä hemmettiä... Ja mä mittaan kahden desimaalin tarkkuudella näyttävällä mittarilla suusta joten on tarkkaa! Ostin tuon joskus kuukautiskierron seurantaan ja on kyl huikee ku näyttää tarkkaan. Mut niin, mikä lie flunssa oli... Toivottavasti ei tuu kovin vaikeaa koronaa kellekään täällä. Ahdistavaa tällanen. Ja ikävää. Mulla peruuntui kokonaan se mun työkuvio! Toisaalta huojennuskin koska onhan toi tyttö vielä pieni, vaikka oiskin sit jäänyt isälle hoitoon... Mut toisaalta harmi kun meni hyvä työ nyt sivuun tän koronan takia. Oisin aloittanut siis yrittäjänä nyt ja siinä ei vaan oo tässä tilanteessa mitään järkeä varsinkin kun ihmiset välttelee, syystä, menemästä minnekään. Mun tulot riippuisi täysin asiakkaiden määrästä ja lisäks altistaisin itteäni töissä, meidän ala on kuulemma kaikista riskialtein saada koronatartunta niin kiitos ei. Katotaanpa töitä sitten joskus...

Ja @tikkunekku90 mullakin kiristää pinnaa kun pitää olla kotona koko ajan. Vauvan lisäks pitäis viihdyttää 5 ja 7 vuotta täyttäviä koko ajan vain kotona! Varsinkin esikoinen on aivan kyllästynyt jo... Vauva taas viihtyy erinomaisesti koska isommat sisarukset pitää sirkusta aamusta iltaan ja suorastaan tappelevat kumpi saa viihdyttää ja leikittää vauvaa. Siinä suhteessa pääsen siis helpolla et vauvalla riittää touhua ja tohinaa nonstop. Mut himputti kun en saa hetken rauhaa kun aina joku on jotain vaatimassa tai meluamassa... Mieskin on päivät pitkät kotona. Huoh. No, tää todellakaan ei oo vakava valituksen aihe, oikeesti oon onnellinen että nää ihmiset on mun ympärillä. Oma aika vaan ois myös ihanaa...

Meidän tyllerö oppi ryömimään viime viikolla ja nyt hän treenaa konttausta! Hytkyy konttausasennossa mut ei vielä liiku vaan lentää siitä rähmälleen reppana.
 
Viimeksi muokattu:
Äh, en tiedä miks mutta vasta nyt huomasin osan viesteistä... Kiva kuulla teistä @Nyytti19, meillä muuten myös videopuheluja soiteltu. Eipä tässä oikein muuta voi. Ja @Veeja mua myös ahdistaa hirveästi. Aivan hirveä stressi että jos kuolen niin miten lasten käy. No, onneksi ilmeisesti epätodennäköistä että noin kävisi mutta silti ahdistaa. Eihän tuo nuorin pärjää edes muutamaa tuntia pidempään ilman mua. Pulloa ei olla opeteltukaan niin reppana joutuis lennosta vaihtamaan siihen. Enkä oo varma onko maitoallerginen. Huoh. Toivottavasti nyt ei kukaan sairastuis enää vakavasti. Mut eipä taida niin hyvin käydä ainakaan koko maan mittakaavassa.
 
Just noita samoja mielessä @Lukka Kauhistuttaa jos miehen kanssa mentäis huonoon kuntoon vaikka pärjättäis kotona mut olis kyl iha karmeaa. Saati jos sitten tulis sairaala keikkaa, yritän olla ajattelematta. Mä oon ruoan kanssa tarjonnut korviketta pullosta jotta vähän tottuu makuun ja ees vähän myös pulloon. Ei ihan kylmiltä joudu sitten pullon varteen. Miestäkin koko ajan huomaamattakin ohjeistan että jos jotain tulis niin sitten pidät vauvaa paljon tälleen sylissä ja blaa blaa pusuttelet ym. Kyllähän ne selviäis mutta miehellä on niin paljon etäisempi suhde lapsiin kuin mulla. Sillä esim. lapsen pusuttelu ei tule mieleenkään.
 
@Veeja annan kerran viikkoon Levolacia siinä vaiheessa kun alkaa kakka kovettua noin 5ml. Sillä pysyy vatsan toiminta suht kuosissa. Ja siis mitkään luumut, päärynät, veden juottamiset ym ei auta mitään jos meinaa ummettaa. Sotken aamumaidon sekaan ton 5ml ja sitten kakka alkaa luistaa aina saman päivän aikana. En tiiä onko tämä nyt huono juttu sitte mut muutakaan en keksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Veeja
Täällä ryömitään pehmeällä alustalla jo hyvin ja vähän tänään kokeili jo konttausasentoa muttei kovalla lattialla etene kuin ykskaks pykellystä ja kiukku tulee. Sikäli ei mikään kiire ole, kun nyt onnistuu vielä kahvi juoda rauhassa, kun vauva lattialla.

Yöllä syödään edelleen kerran, joskus vielä toisen kerran aikaisin aamulla juo pullollisen ja jatkaa unia ja joskua ei. Alkuyö saattaa olla levoton täälläkin. Joudun peittoa käydä tiiviimmin ympärille laittamaan, kun unissaan kääntyy mahalleen. Ilmeisesti liikkuminen tuo levottomuutta. Ihanan näköistä katseltavaa pienen touhut ja päivät menee niin joutuisasti. Vauvan kanssa voi hassutella jo paljon. Kirjoja jaksaa kuunnella. Mulla ei olekaan muita pieniä lapsia, joten siinä mielessä ei tarvitse viihdyttää muita ja aikaa jää vielä ainakin vähän omiinkin juttuihin päivisin.

Vaan kyllä sitä kaipaa jo läheisiä ympärilleen. Toivoo, että pääsisi kyläilemään. Hoidan parin iäkkään ihmisen kaupassa käynnit yms. Toivon todella etten itse sairastu. Pulassa on sitten moni muukin lähipiirissä.

Tsemppiä teille kaikille öihin levottomien pikkujalkojen kanssa (y)
 
@Nyytti19 meillä on toi sama juttu et lattialla etenee vain pieniä matkoja, pisin varmaan 2 metriä mitä hinautui lattialla eteenpäin lelun perässä. Osaa siis kyllä tekniikan, mutta ei vissiin vielä älyä että tässä voisi edetä vaikka kuinka pitkälle jos pitäis liikettä yllä. Meillä ei kyllä konttausta vielä yritä. Ja tosiaan ihan mukavaa kun näkee et lapsi osaa kaikkee ja pikkuhiljaa kehittyy eteenpäin et kaikki on kunnossa siltä osin mut et vielä ei tartte olla silmät selässä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Oi että ihana kun monella jo pieniä liikkeelle lähtijöitä. Täälläkin vähän haetaan uusia ulottuvuuksia suorin kösin ja millon missäkin mytyssä on lattialla.
Rytmi on nyt tekeytynyt kun ollaan vaan kotosalla vahvasti. Heräillään siinä 7 aikaan. Klo 9 tissitorkut 30min, päiväunille ulos 12.30. Nukkuu lenkistä riippuen 1-2h. Tissitorkut vielä klo 17 maissa ja unille klo 20. Viime yönä heräsi kerran syömään klo 02 ja kerran iltayöstä nukahti kun sylin kautta käytti. Olispa kiva jos noi yöt asettuis nyt noin.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lukka
Täällä mennään jo melkoista vauhtia ryömien lattialla. Enkä ole vieläkään ostanut laatikoiden lukitsimia. Yllättävän kalliitakin ovat. Pistorasia oli tämän aamun hitti. Siihen onneksi onkin jo nuo suojat. Omat lelut ei enää juurikaan kiinnosta vaan kaikki muu...

Yöt ollaankin sitten saatu nukuttua kokonaan 11 tuntia. On ilmeisesti niin väsynyt vesseli, nyt ainakin toistaiseksi, kovasta menemisestä, ettei ole heräillyt.

Aurinkolasia vauvalle olen netistä selaillut. On niin kirkas ilma jo ulkona, eikä.vaunun aurinkosuoja ole kiva, estää näkemisen eteen kokonaan...
 
  • Rakkaus
Reactions: Lukka
Jännä miten erilaista voi olla, toisilla uusien taitojen oppiminen väsyttää niin et nukutaan hyvin ja meillä taas ihan päinvastoin; 2 viikkoa oli KAMALAA öisin, jatkuvaa heräilyä ja riehumista sängyssä. Nyt ehkä näyttäis sille et palataan takaisin "normaaliin" eli nukutaan yöt 10h yhdellä tai kahdella herätyksellä. Todella toivon et ois hulinat tältä erää tässä ja ei ihan hetkeen tulis uudestaan.

@Veeja meillä alko just tollei että nosteli eka itteään suorien käsien varaan ikään kuin katteli et mihis tästä lähtis ja siitä pari päivää niin alko ryömimisharjoitukset (sekä valvominen, toivottavasti teillä ei riekuta).

Selkeesti meillä päiväunien tarve vähentynyt nyt ja jaksaa olla pidemmät pätkät hereillä yhtä menoa. Ennen nukkui niitä 3,5h päikkäreitä mut nyt riittää 1-1,5h ja sitten 3h hereillä ilman kiukkua. Edelleen noi päikkärit on välillä tosi vaikeeta kun tosiaan mitää tissitorkkuja ei oteta kun en imetä ja välillä vaikeeta saada rauhoittuu unille päivisin vaikka on väsynyt. Oon laittanu nyt iha vaa suosiolla vaunuihin ulos 2 kertaa päivässä ja mahdolliset jotku pienet unet vielä alkuillasta nukkuu sitten mun kainalossa sohvalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Kyllä pysyy kunto hyvänä seuraavat kuukaudet, kun koittaa pysyä pienen perässä. Aivan mahdottoman näköinen koko asunto illalla, kun saa vauhtiviikarin nukkumaan. Vaikka kuinka yrittää välillä keräillä leluja yms. niin silti ihan mullin mallin. Tänään oli vessan oven saranapuoli jotain ihanaa, sitä yritti irroitella, vaikka ovi siis kiinni. Ei ymmärtänyt miksei saa sitä motukkaa siitä irti ja suuhun. Pinnasängyn pohja täytyy alkaa laskemaan alas. Tänä aamuna käsi jo sieltä päältä vilkutteli.

Onko teillä ideoita hyvistä leluista, kirjoista yms., joiden parissa vauva viihtyisi tovin ellei toisenkin. Nuo omat lelut, kun ovat niin tuttuja, ettei ne enää kiinnosta kuin satunnaisesti. Ja tietty minun keittiökaapin muovikipposet kans on koluttu jo moneen kertaan viihdykkeeksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@Nyytti19 meilläkään ei omat lelut jaksa kovin kauaa kiinnostaa enää. Kaukosäädin, läppäri ja puhelin ois ne mitkä kiinnostais. Samoin kaikkea sopivalla korkeudella olevaa laatikostoa ja muuta koittaa asentaa uuteen uskoon. Sellaset lelut mistä painelemalla kuuluu ääniä tai valot vilkkuu saattaa vielä hetken kiinnostaa, samoin kirjat joista painamalla kuuluu ääntä tai aukeaa joku luukku tm.

Pinnasängyn laskemista suunnittelen itsekin, toivottavasti ihan vielä ei tarvii koska yöllä niin helppo hoitaa vieressä olevassa pinnasängyssä niin, ettei tartte ite nousta ollenkaan. Kunnon solmuun saa kyllä itsensä väännettyä öisin, huhu. Ja peitto ei pysy päällä enää ollenkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Nyytti19 ja Lukka
Heippa kaikki! Miten sujuu? Täällä yörumba jatkuu 2-3 heräämistä. Huoh. Välillä nukahtaa hetkessä syliin ja välillä syö kunnolla tissillä. Nukahtaa kuitenkin eikä jää riekkumaan sentään. Oma jaksaminen vähän kortilla kun on tää kotikoulu. Ei pitäis valittaa mut tuntuu ettei hetkeäkään saa hengittää rauhassa kun kaikki kotona 24/7 ja lisäksi ei oikein voi itse lähteä mihinkään esim. illasta. Kylläpä sitä normaalia elämää osaa taas arvostaa.
Viime yö oli parempi, söi klo 01 ja sitten aamusta 06 josta nukuttiin melkein kasiin. Tosi hyvä yö siis. Päiväunet on ihan ahterista nyt,saatiin melko hyvä rytmi joka nyt sitten taas muuttaa muotoaan kun koululaisten opet muuttaa systeemejä ym.Paljon liikkuvia osia ja meteliä talossa koko ajan. Aamulla kun herää niin toivoo jo olevan ilta. Kuulostaapa ankealta. Ei nyt ehkä ihan noin huonosti mee.
Haluisin siirtää pienen omaan huoneeseen, luulenpa et häiriintyy myös meidän nukkumisista, sänky narahtaa kun mies vaihtaa kylkeä ja kuorsaa kun hirvi, minä kuulemma myös mutten myönnä. Mutta koen sen hankalana kun lasten huoneet yläkerrassa. Pitäis sielä sitten juosta. En tiedä teenkö tästä suuremman numeron kun onkaan mutta joku siinä hiertää vastaan kun tuntuu että on sitten niin kaukana.
 
Onko muiden vauvoille jo tullut hampaita? Meidän ei vielä. Mietinkin alkaakohan sitten ikenet vaivata yöllä. Toistaiseksi siis nukkuu edelleen rauhassa yöt. Harvoin syö enää aamuyöstä maitoa. Pyörii kyllä unissaan. Hetki sitten, kun kömmin itse sänkyyn, kurkkasin vauvaa, oli täysin peiton alla mahalleen. Varovasti kääntelin kyljelleen ja tuhina jatkuu.

Viihtyykö teillä vauvat vaunulenkeillä? Meillä vaihtelee viihtyvyys. Jos on liian pirteä, niin silloin ei joskus jaksa istua varttia pidempää. Alkaa räplään vaunua ja tympäisy alkaa, kun mitään ei suuhun saakaan. Tuttia ei ole koskaan syönyt. Se olis varmasti helpottaja tähän.

Kolmilla päikkäreillä mennään edelleen. Niiden kesto ja ajankohta vaihtelee. Välillä joutuu vaunuihin hyssyttään, kun käy niin kierroksilla liikkumisesta. Sanoja alkanut tulla, tai tavuja, joita toistaa.

Paljon tsemppiä kotikoululaisten kanssa! Ei taatusti helppoa ole kellekään. Mun motto: elä vain tämä hetki nyt! Jos se ei auta, niin laske kymmeneen, jos ei sekään auta niin jatka tuhanteen ;)
 
@Nyytti19 meillä yksi hammas tönöttää alhaalla odottamassa kaveria.
Me ollaan siirrytty vaunukopasta ratasosaan jo jokunen viikko sitten. Yleensä on lenkillä ihan matalana että käytännössä vaakana makaa mutta lenkin alkuun on vähän pystymmässä ihmettelemässä maailmaa. Melkeinpä meillä kärrytellessä nukkuu jos uniaika mutta herää edelleen kun kyyti loppuu. Meillä myös noin kolmet päikyt, aamulla ja illemmalla neljän jälkeen puolen tunnin tirsat ja puolenpäivän aikaan tunti-kaksi riippuen lenkistä.
Tilasin aurinkolasit pikkuherralle.
 
  • Tykkää
Reactions: Nyytti19
Alahampaat näkyy sellasina palikkoina ja vähän ehkä kuultaa ikenestä, mut ovat tollei olleet jo jonkin aikaa joten en tiedä yhtään milloin puhkeaa. Eivät pahemmi kai vaivaa, välillä kutittaa kai kun haroo korviaan. Käytin kertaalleen jo korvalääkärilläkin ja ei ollut tulehdusta joten vissii niistä hampaista johtuu toi harominen.

Täällä yöt nyt rauhoittuneet sillei että menee nukkuu noin klo 21 ja herää kerran syömään 4-5 aikaan. Mutta aamusta ei nuku enää kuin korkeintaan 6.30 saakka mikä on itelleni tosi vaikee koska en oo pätkääkään aamuihminen. No mut parempi tää kuin se 15 herätystä yöhön mitä täs oli jonku aikaa.

Meillä on nykyisin enää vaan kahdet päikkärit, aamupäivällä saattaa nukkua 2,5h vaunuissa ja sit oon käyny alkuillasta joskus klo 17 maissa tunnin kävelee vaunujen kanssa jolloin myös nukkuu. Kyl hän omassa sängyssäki nukkuu päikkäreitä mut ne on nii lyhkäisiä et sit tarvii 3-4 päikkärit päivään ja en jaksa koko aikaa olla nukuttamassa.

Meillä oli eilen 7kk neuvola (täällä päin kaikilla) ja nyt oli kasvettu taas reilummin pituutta. Nyt 69cm ja 8,5kg :) painokäyrä on laskussa nyt kun lähti liikkelle mutta eipä tuo mittään, syö kuitenkin ihan hyvin ja kasvaa muuten. Muutenkin kaikki oli kunnossa, seuraava 8kk lääkärineuvola ja siellä jos ei oo mitää ihmeitä niin sit vasta 1v neuvola seuraava. Äkkiä tää aika menee.

Edit vielä; minäki tilasin aurinkolasit neidille mut ne lenti päästä kyllä nanosekunnissa, ei yhtään tykännyt. Et joku suojaava hattu sit vissii hankittava kunhan vaihdan vaunut rattaisiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Nyytti19
Meilläkin on siis jo ratasosa ollut pitempään käytössä, ja pakko laittaa vöillä poika kiinni aina, kun hetkenkään niihin laitan istuun. Aurinkolasit yhdenlaiset ostettu, en aivan ole tyytyväinen, kun päätä kääntelee sivulta toiselle, saa olla korjaamassa niitä vähän väliä. Oliskohan sellaiset remmillä olevat parempia? Nyt toki vielä lakkia kaksin kappalein (alu- ja päällyslakki) päässä ja hiertäiskö siksi lasit aina ulos päästä. Muuten kyllä antaa olla päässä, kun ei paksuilla kinttailla niitä edes ole vielä yrittänyt saada pois.

Tänään aamulla pienellä aivan maha murisi, kun heräsi. Edellisestä syönnistä 12 tuntia. Siltikään ei ollut vailla hetikään aamupuuroa vaikka kiireellä sitä aloin tekemään. Iloisena leikki lattialla.

Meillä ei ole 7kk neuvolaa. Vasta 8kk lääkäri. Ja onneksi ei rokoteta. Painoa on taatusti tullut hurjasti. Melkoinen mötkylä :)

Tuleeko teidän vauvoilla jo "sanoja"?
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka

Yhteistyössä