Vastaa viestiketjuun

[QUOTE="Biozell, post: 34710927, member: 149550"]

Tänään ikkunasta näkyy niin sankka sumu, että olin jo ehtinyt unohtaa koko ilmiön. Kesäöisin mökillä katselin monesti sumua, joka nousi järvestä päivän kuumuuden vaihtuessa yölämpötilaan, mutta tämä ihan oikea paksu ja kostea kaiken kattava sumu on kyllä aina syksyn merkki.


Omenoiden villiintyminen lienee ilmiö nyt kaikkialla Suomessa, ja viime viikonloppuna mekin taas tuolta "maaseudun kodistamme" kerättiin oikein huolella omenoita. Tällä kertaa taktiikkana jo kerran hyväksi havaittu tapa kerätä ne aivan pikkaisen vielä vajaina, eli ei siis ihan täysin kypsinä, ja jättää pöydälle sitten kotona kypsymään. Tällä tavalla ne saa mielestäni suht virheettöminä käyttöön.


Kilsikka, jep, kesän jälkeen tulee tosiaan kaupoissa syksy - onneksi! Tuntuu, että halloween-estetiikan rantautuminen Suomeen on buustannut tätä syksyisten lehtien ja vastaavien näkymistä tuotteissa ja mainoksissa.


Echo, minullekin marraskuun estetiikka on oikeastaan tärkeä vuodenaikojen joukossa. Niissä aamuissa on jotain vähän erilaista, ja se lehdettömyyden ja lumettomuuden yhdistelmä kestää kuitenkin niin vähän aikaa, ettei siitä ehdi sillä tavalla mielestäni masentua, kuten monet marraskuun vastustajat argumentoivat.


Lullaby, aika perinteiseltä kuulostaa tuo ekan viikon pk-kipeys. En voi muuta kuin toivoa, että meilläkin tämä toka kokonainen vuosi olisi parempi kuin edellinen. Tuntuu, että tautia oli sillon enemmän kuin terveitä päiviä, ja tämän seurauksena jouduin olemaan niin paljon poissa silloisesta työstäni, että se vaikutti kyllä turhankin moneen asiaan. Nykyään olen uudessa työpaikassa, joka on aivan mieletön ja nimenomaan ymmärtäväinen ja joustava. Toivottavasti silti poissaolot olisivat minimissä tänä hoitovuonna.

[/QUOTE]

Kuinka monta kirjainta on sanassa SISILISKO?

Yhteistyössä