Syötkö paljon lihaa - syöpäriski !

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Kala on paljon terveellisempää, toivottavasti kalan syönti alkaa lisääntyä.

Suomalaisten ylenpalttinen lihansyönti altistaa vaarallisille suolistosyöville.
Suomalaisilla on muitakin syitä huolestua liharuokien sisällöstä kuin paikkansa pitämättömät pakkausmerkinnät, joista viime viikot on hevosenlihakohun yhteydessä puhuttu. Lihansyönnillä ja paksu- ja peräsuolen syövällä on vankka yhteys. Sen vuoksi Suomen Syöpäjärjestöt yrittävät suitsia lihaa rakastavan kansan ruokailutottumuksia.

Vuonna 2011 suomalainen kulutti lihaa maa- ja metsätalousministeriön mukaan noin 78 kiloa. Se on 40 kiloa enemmän kuin muualla maailmassa keskimäärin. Vähähiilihydraattiseen ravintoon painottuvan karppaus-ilmiön myötä lihankulutus on 2000-luvulla kasvanut joitakin kiloja kansalaista kohti.

Suomessa paksu- ja peräsuolen syöpä on miesten kolmanneksi yleisin ja naisten toiseksi yleisin syöpätyyppi.

Maailman syöpätutkimusjärjestö suosittelee, että punaisen lihan kulutus pysyisi maltillisena, alle puolessa kilossa viikossa. Tällä hetkellä suomalaiset ylittävät suositukset reippaasti. Suomalainen nainen syö lihaa keskimäärin 700 grammaa viikossa ja mies kilon. Tämä huolestuttaa Suomen Syöpäjärjestöjä.

- Tutkimustiedon valossa runsaaseen punaisen lihan syöntiin liittyy suolistosyövän riski, sanoo Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Liisa Pylkkänen.

- Jos joku syö joskus hyvän pihvin, ei siitä voi oikeasti syyllistää. Maltti on valttia tässäkin ja tärkeintä on muistaa ravinnon kokonaisuus. Jos syö paljon lihaa, se yleensä saattaa tarkoittaa, että ei syö paljoa kasviksia. Kasvikset sisältävät syövältä suojaavia ainesosia, Pylkkänen sanoo.

Erityisen haitallisia ovat prosessoidut, kuten savustetut, suolatut ja säilöntäaineita sisältävät, lihavalmisteet. Niitä ovat esimerkiksi makkarat, kinkut, nakit, salamit ja pekonit.

Akatemiatutkija ja ravitsemustieteen dosentti Satu Männistö Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta selittää, että syöpäriski liittyy muiden muassa lihajalosteiden sisältämiin nitraatteihin ja nitriitteihin eli valmistusprosessissa käytettäviin aineisiin.

- Sen takia prosessoidut lihat ovat pahempia kuin punainen liha, ja suositus on nimenomaan niin, että lihavalmisteita mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan. Eli mieluummin liha lihana ja sitäkin enintään puoli kiloa viikossa, hän sanoo.

Elisa Rimaila

Liika lihansy
 

Similar threads

Yhteistyössä