Syömishäirö ja lapsen saanti

Hei, täällä on eräs entinen anorektikko, jolla on todella kova vauvakuume. en tiedä tuliko tämä aihe ihan oikeaan paikkaan mutta Eli olen ollut nyt jo lähes tulkoon vuoden terveenä mutta pelkään, että raskaus saattaisi laukaista anoreksiani taas. En haluaisi todellakaan kesken raskauden ruveta olemaan syömättä Tedän, että tämä kuulostaa todella pinnalliselta mutta, jos täällä on yhtään muita anorektikko niin he ymmärtävät. Muutenkin pelkään tulevaisuudessa, että opetan lapsenikin syömishäiriöiseksi vahtaamalla omia ruokiani, koska en usko, että koskaan lopetan kaloreitten laskemisen sillä se on niin syvällä minussa. Onkohan minulla edes oikeutta tehdä lasta, jos en voi hänelle tervettä ympäristöä taata. Vai, voiko olla, että kun lapsi tulee unohdan kaiken tuollaisen ja keskityn vaan rakastamaan perhettäni? Kokemuksia, kiitos! =)

 

En ole ex ja vielä vähemmän nykyinen anorektikko, mutta minusta sinun sanomasi huokui suoraan sitä itseään, kypsää äitiyttä, huolehtimista ja pelkoa toisen puolesta, sitä se äitiys on. Lapsi tuo vielä sen rakkauden mukanaan. Rohkeutta ja onnea peliin! Niin jaa sekin vielä että on hienoa että tiedostat ongelmasi, sillä jos se korostuisi lapsen saannin myötä, osaisit helpommin tarttua siihen, hakea apua. Elämää pitää elää, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.

 

On ihan pakko vastata tähän kirjoitukseesi....

:hug:

Minä olin kanssa kouluikäisestä aika laiha ( siis luonnostaan ), sitten kun vähän vanhenin eli tulin täysi-ikään niin ihan huomaamatta minulle kehittyi ns. bulimia...eli minulle tuli myös sairaloinen vahtaaminen painon ja peilin kanssa...tuntui AINA että maha pömpöttää ja on MUKA LIHAVA ! Töissäkin sanottiin että kamala kun olet laiha että älä enään laihduta, kun kerroin olevani laihdutuskuurilla... ( kukaan ei tiennyt että laihikseni oli sellainen että kun syöt, - oksenna pois sen jälkeen. ) Eli TOSI sairasta !!! En vieläkään tajua miten jaksoin silloin !!!

Kunnes minulle tuli VAUVAKUUME !!! Rupesin ihailemaan mahaani, jos olin syönyt sen täyteen, ja se MUKA pullotti...heh heh, kai se pullotti kun en ollut oksentanut....sitten tulin kuin tulinkin raskaaksi ja se oli IHANAA !!!

Kävin ruokatunnilla oikein "virallisesti" lounaalla ruokapaikassa EIKÄ TULLUT MIELEENIKÄÄN OKSENTAA, vaan tyytyväisenä taputtelin vatsaani...se oli ihme...ja töitä kotia kävellessäni söin tyytyväisenä suklaapatukoita...nyt oli ns. lupa, ja ei tarvinnut kiloista välittää se oli IHANAA ! Sain ihana lapsen ja en muistanutkaan mitään laihdutuksia, olin vain niin ONNELLINEN LAPSESTA ! Kaverit jotka olivat tottuneet että painoin juuri ja juuri 50 kg, naureskelivat että oletpas muutunut kun synnytysen jälkeenkin painoin vielä noin 70 kg, MUTTA EI SE HAITANNUT !

Kilot tippuivat itsestään ja aloin pian odottaa toista lasta...ja sitten olikin jo niin paljon puuhaa muksujen kanssa ettei paljon huomannut enään itseää peilata tai puntarilla käydä .

Nyt voin kertoa että olen JO viiden äiti, ja nyt olen päättänyt vetäytyä vähän KUOSIIN, eli olisi vähän laihdutettavaa...parin viimeisen lapsen jälkeen jäi 20 kg, mutta 10 on pudonnut ja toiset 10 meinaan pudottaa ennen kesää.....IHAN LIIKKUMALLA JA HERKKUJA VÄHENTÄMÄLLÄ !

Eli ASIAAN: toivon ja uskoisin että kun tulet raskaaksi, niin ajatus maailmasi muuttuu, ja pystyisit nauttimaan "uudesta minästäsi" =) , tietenkään en tiedä miten paha anoreksiasi on, eli varmasti saat myös neuvolastakin apua jos tarve on...KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE JA VALOISAA TULEVAISUUTTA :hug: :hug: :hug: :heart: :heart: :heart:

 

Olen syömishäiriöinen ihminen koko lopun elämäni. Anoreksiani pysyy kurissa, nyt onneksi. Sairauteni puhkesi parikymppisenä ensimmäisen vakavan seurustelun jälkeen. Salasin sairauteni hyvin, vaikka ammattilaiset sitä minulla epäilivät. Vasta mieheni tavattuani vyyhti alkoi purkaantua. Ensimmäistä odottaessani olin sairaalassa muutamia kertoja, raskaus oli vaikea. Kasvoin pikkuhiljaa ja tiedostin sairauteni -tiedostin, ettei minusta ole äidiksi, jos olen liian heikko huolehtimaan lapsestani.

Tarvitsin hyviä ihmisiä ympärilleni, sellaisia jotka pystyivät rakastamaan minua sellaisena kuin olen. Sairauteni vaikutti lapseni vauva aikaan paljon, vasta nyt olen kuopusta hoitaessani saanut muistivälähdyksiä ajasta, jolloin nukuin lapsen kanssa päivät -kun en jaksanut mitään. Muistoni ovat kuitenkin helliä ja lasta vaalivia. Minun oli pakko irrottautua sairaasta minäkuvastani, lapsen takia.

Sain toisen ja nyt puoli vuotta sitten kolmannen lapseni. Olen lihonut -mutta se ei särje enää peiliä. Pyrin terveellisiin ruokailutottumuksiin, sillä jos esim. jätän jotain syömättä, uusi sairauteni (reuma) nostaa päätään. Minulla ei ole kotona vaakaa, mittaa tai peiliä. Sairaudesta kannattaa kertoa neuvolassa, vaikka se ei olisi rajuna päällä juuri sillä hetkellä. Silloin saa apua nopeasikin, jos tarve vaatii. Anoreksiaan yhdistyy monesti myös masennus. Itse olen kovasti raskauksien aikana yrittänyt pitää kiinni riittävän B-vit., raudan ja kalsiumin saannista.

Laihduttamisesta tms. ei meillä kotona puhuta lasten kuullen, ne on aikuisten juttuja. Ja lapset kyllä ovat kauneusihanteista aivan liiankin tietoisia tv:n ym. takia. Itse en inhonnut kasvavaa vatsaani raskausaikoina, tulkitsin vain hyvääkin tarkoittavat kommentit ilkeiksi todella herkästi. Anoreksia on varjo joka seuraa, mutta minusta sen voi karistaa kannoiltaan ja sen nostaessa päätään, voi tiedostaa -jaa, tuo on sitä mitä en itselleni halua. Kun sinua rakastetaan, sinäkin opit rakastamaan itseäsi niin paljon, ettet tahdo satuttaa omaa kehoasi. Minulle voi laittaa yv:tä. :hug: