Meillä tykätään kana-chilivuoasta, joka aikanaan on pirkasta kopsittu ja muokattu. Eli suurpiirteinen ohje n. kolmelle-neljälle hengelle:
300g marinoituja kanasuikaleita
1 sipuli
Nämä ruskistetaan pannulla.
Keitä irtoriisi neljälle paketin ohjeen mukaan, ei tarvi keittää ihan kypsäksi.
Ananaspaloja 1 prk
Neste:
Ruokakermaa 1 prk
Ananaspurkin mehu
HP:n (tms.) chilisoosia n. 1-1½ dl maun mukaan
mustapippuria
hiukan suolaa
Sekoita nesteen ainekset keskenään.
Sitten vain ladotaan vuokaan riisi, kanat ja ananakset kerroksittain, päällimmäiseksi riisiä. Kaada neste sekaan ja uuniin 225 C n. 30 min.
Harrastamme myös kanakastikkeita esim. seuraavasti:
300g hunajamar. kanasuikaleita
Sipulia pilkottuna
3 kynttä valkosipulia pienennettynä
Paprikaa suikaloituna
Sitruunamehua hiukan
Valkopippuria
Suolaa hiukan tarvittaessa
1-2 rkl vehnäjauhoja
vettä tai 1 prk ruokakermaa
1 pieni prk Creme Bonjour valkosipuli- tms. tuorejuustoa
Ruskista pannulla kanat ja sipulit, lisää paprika ja mausta. Ripottele jauhot ja heti perään neste, sekoita huolella ja kuumenna. Viimeiseksi tuorejuusto sekaan. Ja eikun riisin kans nauttimaan! Muuntelen ohjetta esim. mausteeksi pelkkää valkosipulia (paprika pois), voi tehdä rosepippurikanaa, kun jättää v.sipulin ja paprikan pois ja tilalle rosepippuria ja tuorejuusto maustamattomana jne.
Tässäpä siis jotain vaihtoehtoja. Maistuuko?