V
vierailija
Vieras
Monissa Euroopan maissa syntyvyys on taas laskenut korona-aikana. Heikki Hiilamo kertoi Ylellä että syntyvyys riippuu paljon taloudellisesta tilanteesta ja Suomessa talous on selvinnyt Euroopan parhaimpien maiden joukossa korona-kriisistä, jopa EU:n parhaiten, ja koko koronakriisi on Der Spiegelin saksalaistutkimuksen mukaan hoidettu Suomessa maailman yli puolen miljoonan kansalaisen 154 valtion joukossa parhaiten THL:n, STM:n, Kiurun ja Marinin terveysturvallisuuslähtöisellä politiikalla.
Toki myös demarijohtoinen Marinin hallitus tuo turvallisuutta työläisluokalle Sipilän kikyttäjäporvarihallituksen jälkeen. 7 vuotta porvarijohtoisilla hallituskausilla jatkunut syntyvyyden lasku on siis ohi.
Ei ihme, nousihan myös työllisyys vuoden takaisesta nopeimmin ainakin vuodesta 1989 yli 138 000 hengellä, investointeja on tullut rutkasti, pörssiyhtiöt tekivät positiivia tulosvaroituksia, talous ja BKT nousevat jo kriisiaikaa korkeammalle, luottoluokittajat kiittävät, sekä kuluttajilla ja yrityksillä on korkea luottamus talouteen. Kuluttajilla käytössä vieläpä enemmän rahaa ja patoutunutta kulutuskysyntää kuin koskaan tutkimushistorian aikana.
Ei voi sanoa kuin hienoa Sanna Marin! Hienoa Krista Kiuru koronanhoidosta! Hienoa SDP-johtoinen punamultahallitus! Mitä tämä hallitus saakaan aikaan loppukautensa aikana ja seuraavalla hallituskaudella.