Synttärikakuista

ludde
Ihan tavallinen vadelmakiillekakku. Leikkasin pyöreän kakun puoliksi ja laitoin ne pyöreät sivut vastakkain ja kun koristelin niin siitä tuli sellanen perhoskakku ja tuntosarvina oli vohvelit siinä taitekohdassa.
 
Pullahiiri
mä tein kans tavallisen. 1 vee kynttilän päälle. Täytteeks aprikoosimarmelaadia, tuoreesta mangosta ja aprikoosista sose ja sitä marmelaadin päälle ja viel kermaa. Kehuivat kovasti makua. olikin tosi hyvää. kastelin ihan maidolla.
 
Kaveri oli tehnyt muumikakun pojalleen silleen, että oli tehnyt ihan isolle uuni pellille täytekakkupohjat ja sitten piirtänyt voipaperille muumin kuvan, leikannut sen kuvan irti ja sitä apuna käyttäen leikannut niistä kakkulevyistä muumin malliset. tämän täyttänyt ihan normaalisti ja kermavaahdot päälle. Sitten oli vielä viimeistellyt kakun silleen, että oli jollain elintarvikeväri-tahnalla piirtänyt ne muumin ääriviivat ja silmät ja muut yksityiskohdat siihen kakun päälle. Tuolla tekniikalla tehden kai onnistuu melkein minkä muotoinen kakku tahansa.
 
ilonpisara
Mä tein pojan 2v synttäreille autokakun. :) Leivoin kääretorttuja jotka sitten kokosin pällekäin ja kuorrutin kermavaahdolla niin että siitä tuli hieno auto. :D Ostin aakkoskeksejä joista tein pojan nimen"rekkariksi" , ja ikkunoita niistä kekseistä sai myös. Renkaiksi tietysti suklaa donitsit. :) Ja kaiken kruunasi sitten kaksi kynttilää auton katolla. ;)
 
karvinen82
Meillä oli ihan tavallinen pyöreä kakku 1-vuotis synttäreillä. Jotain pitäisi sitten 2-vuotis synttäreille keksiä.
Olisin kuvankin kakusta laittanut, mutta ei mitään hajua miten laitetaan. :whistle:
 
Meillä on ollut ihan tavallisia täytekakkuja erilaisin päällyskoristein, prinsessakakku (barbi keskellä ja kakku hameena), linnakakku (kääretorttua ja jätskitötteröt linnantorneina), perhoskakku ja nallekakku. Lapset tyttöjä... :)
 

Yhteistyössä