synnytyspelko

[marianne]

Onko ketään muuta, jota pelottaa synnytys? Etenkin pelkään, että kuolen. Ja olisi se aivan hirveetä jos vauvallekin sattuisi jotain!

Muistan viime vuosina lukeneeni juttuja, että muutama nainen oli kuollut synnytyksessä kun epiduraali oli mennyt aivoihin. Se lienee melko harvinaista, mutta jostain syystä ne jutut ovat jääneet mieleeni ja pelkään sitä kaikkein eniten... En tiedä uskallanko ottaa epiduraalia, mielummin kärsin ne kivut jos tiedän ettei siinä ole riskiä...

 

[Neppis]

Heip!

Mua ei pelota itse synnytys, mutta musta juuri epiduraali tuntuu pelottavalta ja toivottavasti siihen ei tarvitse turvautua. Tietysti se itse synnytyskin sitten lähestyessään varmaan jännittää näin ensikertalaista, mutta yritän olla ajattelematta kuultuja kauhujuttuja Viime aikoina olenkin onneksi kuullut tutuilta vain hyviä synnytysmuistoja.

 

[marianne]

Löysin netistä jonkun lääkäreiden oman artikkelin liittyen anestesiaan (johon epiduraalikin kuuluu) ja siellä luki näin:

""Tosiasiassa me kaikki kuitenkin otamme elämässämme
riskejä ja otamme niitä koko ajan. Kun lääkäreinä
kerromme potilaillemme toimintaamme liittyvistä
riskeistä, voimme verrata anestesiasta johtuvia riskejä
jokapäiväisessä elämässä uhkaaviin riskeihin.
Brittiläisten tilastojen mukaan riski kuolla liikenneonnettomuudessa
vuoden aikana on samaa luokkaa
kuin riski siitä, että epiduraalipuudutuksen jälkeen
jäisi neurologisia puutosoireita, noin 1:6 000.

Hereillä
olo yleisanestesian aikana on yhtä yleistä kuin
kuolema kodissa tapahtuvassa onnettomuudessa,
noin 1:10 000. Epiduraalipuudutukseen liittyvästä
verenpurkaumasta johtuva pysyvä halvaus on yhtä
yleistä kuin kuoleminen rautatieonnettomuudessa.

Toisaalta mikään riskiarvio ei ennusta yksittäisen
potilaan kohtaloa varmuudella; yksilön kannalta riski
joko toteutuu tai sitten ei. Kun riski on olemassa,
vaikka kuinka pienikin, siihen liittyvää pelkoa emme
voi kokonaan poistaa. Pitäisikö sitten potilaan
tietää kaikista mahdollisista riskeistä? Yksilön itsemääräämisoikeuden
periaatteen mukaan potilaan
tulee hoito- tai tutkimustoimenpiteeseen suostuessaan
tietää siihen liittyvät hyödyt ja haitat.

Kaikkien
riskien kertominen ei kuitenkaan ole mahdollista
ja siksi meidän tulee kertoa ne riskit, jotka ovat yleisiä,
kuten riski voida pahoin ja oksentaa anestesian
ja leikkauksen jälkeen, ja toisaalta harvinaiset mutta
hyvin vakavat riskit...""

Linkki: http://www.finnanest.fi/lehdet/2004/no_1/a_jalonen.pdf

 

[hunajakana]

Hei,

Jep, pelottaa. Pelottaa, että vauvalle käy huonosti, tai minulle, tai että sattuu tolkuttomasti, tai synnytyksestä toipuminen vie pitkään. Samaten pelottaa näin rv12+2, että vauvalla ei ole kaikki masussa hyvin tai että syön jotain sopimatonta. Tai että miehelleni sattuu jotain ikävää. Oikeastaan nelkein kaikki pelottaa.

Parhaiten näihin pelkoihin on auttanut, että olen vältellyt turhan tiedon keräämistä ja harrastamalla ankaraa lähdekritiikkiä. En esimerkiksi halua kuulla tuttavien hirvittävistä synnytyskokemuksista. Harvemmin sitä kehuskellaan helpolla synnytyksellä vaikka semmoisiakin tapauksia on. Tietysti synnytystä varten pitäisi etsiä tietoa esim. kivunlievitysvaihtoehdoista, joten pakkohan näitä asioita on jonkin verran miettiä.

Kannattaa pitää mielessä, että mikään tässä elämässä ei ole täysin riskitöntä. Onneksi useimmat riskit ovat varsin pieniä. Muutama nainen kaikista viime vuosina synnyttäneistä naisista suomessa/euroopassa/maailmassa? Varsin pieni riski minusta. Voihan sitä tukehtua vaikka lounassämpyläänsä, tämmöisiä tapauksia taitaa olla vuosittain paljon enemmän kuin epiduraaliin menehtyneitä synnyttäjiä...

 

[synnyttanyt]

Moi
kuuluin itse tahan kauhea kuolemanpelko joukkoon. Synnytin tyttareni viime marraskuussa ja en voi muuta sanoa kuin etta voimia pelkojen hallitsemiseen, ne ovat ihan normaaleita. Suosittelen olemaan kuuntelematta muitten liioiteltuja kauhusynnytyksia yms toisen kaden juttuja! Oikean tiedon hankinta tai synnytysvalmennuskurssin kayminen helpottaa, saa itse enemman kontrolli fiilinkia vaikkei koskaan tieda miten synnytys etenee ennenkuin sinne asti ehtii. Olin itse taysin varma ettei kaikki voi menna hyvin ja paniikki vaani raskauden loppuviikoilla. Kuitenkin tassa sita ollaan vaikka synnytyksessa meni kaikki aivan toisin kuin olin edes ikina osannut kuvitella- mutta itse touhusssa lopultakin pitkan odotuksen jalkeen mukanaolo ei pelottanutkaan enaa. Oli ihanaa saada pelko kaytya lapi ja kas olenkin hengissa ihanan tyttareni kera. Toipuminen keisarinleikkauksesta johon pitka synnytys lopulta johti ei ollut kamalaa modernien kipulaakkeiden ansiosta ja hyvan henkilokunnan auttaessa kokematonta aitia. Kyse on loppujen lopuksi vain muutamasta paivasta elamassasi ja suurin osa kokemuksestasi on tiedossa eli miten saa apua kipuihin yms. Todellakin tsemppia sulle ""pelokas"", yrita nauttia raskaudesta siita uuden ihmisen kasvamisesta sisallasi- silla usko tai ala sita aikaa kaipaat viela joskus. Itsella se meni liiaksi pelkoihin.

 

[kauhuissaan]

Itse kuulun myös tähän synnytyspelkoisten siunattuun ryhmään. Olen ensisynnyttäjä, joten pelkoni perustuvat mielikuviin kivusta, kokemusta synnytyksestä ei siis luonnollisesti ole. Tiedä sitten onko se niin kamalaa, kuin pääni sisällä...mielikuvitusta riittää. Olen varmaankin elämäni varrella imenyt kaikki mahdolliset kauhukertomukset synnytyksistä pitkäkestoiseen muistiin ja niitä tässä nyt sitten kertailen..

Jostain alitajunnasta minullakin kumpuaa päällimmäisenä kuoleman pelko! Pelkään omaa kuolemaani (sinänsä aika turha pelko, kun mitäs se enää mulle kuuluu) ja vauvan kuolemaa. Hyvänä kakkosena tulee pelko sietämättömistä kivuista joista jää elinikäiset fyysiset ja psyykkiset traumat, lapsen vaurioituminen synnytyksessä, sadistista henkilökuntaa synnärillä jne..

Pelkään, että loppujen lopuksi synnytys kokemuksena on niin kauhea, että alan vihata miestäni ja lastani. Aika alkukantaiset on tunteet ja koen todella vaikeaksi ajatuksen sanoa ääneen päässäni pyöriviä ajatuksia.

Olen menossa Naistenklinikan pelkopolille, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että mikään tieto maailmassa tai puhuminen helpottaa oloani. Välillä olen jo ihan sinut asian kanssa (alistunut kohtaloon) ja olen valmis poistumaan ruumissäkissä muutaman kuukauden kuluttua. Ei kai tässä muutakaan voi...

 

[Vera]

...Juu pelottaa nyt paljon enemmän, kuin esikoista odottaessani. Nyt kun tietää mitä on tulossa =)

 

[marianne]

Olen tässä miettinyt tuota omaa synnytyspelkoani ja minusta tuntuu että en pelkää niinkään sitä itse synnytystä tai kipua, vaan nimenomaan sitä epiduraalia. Tuo johtuu juuri niistä kuolemantapauksista, joista olen kuullut.

En ole kuullut mitään muita kertomuksia mihin synnytyksessä voisi kuolla, joten siksi varmastikin olen kohdistanut pelkoni epiduraaliin. Toivottavasti en muita kauhutarinoita kuulekaan.

Ajattelen niin, että pelkkään kipuunhan ei voi kuolla (kai?), joten yritän välttää epiduraalia niin pitkään kuin mahdollista ja käyttää muita kipulääkkeitä. Pitäisi vaan saada kunnon tietoa kaikista kivunlievitystavoista. Kai sitä tietoa neuvolasta saa sitten kun synnytys alkaa lähestyä; nyt on vasta eka kolmannes takana...

 

[yksi fakta]

No kyllä ne ihmiset esim. kehitysmaissa kuolee itse synnytykseen eikä epiduraaliin..ystäväni meinaisi kuolla verenhukkaan, kun istukka ei alkanut irtoamaan, kunnes makasikin jo omassa verilammikossa ja vietiin leikkaussaliin. Verenhukka oli massiivinen, mutta jäi kuitenkin henkiin.

 

[Päivi]

Jos yhtään lohduttaa, niin Naistenklinikalla ei ole kuollut yhtäkään synnyttäjää. Vauvoista en tiedä, mutta tuskin yhtään tervettä, jotka olisivat muuten selvinneet, mutta olisivat vaurioituneet synnytyksessä.

Olen muuten kohtalotovereita - oma synnytyspelkoni väheni huomattavasti NKL:n pelkopolilla, joten suosittelen sitä lämpimästi. Ja toista lasta jo odotan...

 

[mariannelle]

Noi epiduraaliin kuolleet synnyttäjät taitaa olla kyllä pelkkä urbaanilegenda!!! Synnyttäjien ""yleisimmät"" kuolinsyyt länsimaissa (lainausmerkit siksi, että esim. Suomessa kuolee ehkä yksi äiti vuodessa, ja silloinkin on yleensä ollut riskiraskaus) on raskausmyrkytys, veritulppa tai hallitsematon verenvuoto. Sairaalaoloissa nämä kaikki voidaan lähes aina hoitaa.

Kivunlievityksistä saa tosiaan lisää tietoa neuvolan valmennuksessa, tai sairaalassa kätilöltä. Epiduraali on tehokkain kivunlievitysmenetelmä, joten ei sitä kannata suoralta kädeltä hylätä. Eikä kaikki synnyttäjät edes tarvitse mitään kivnlievitystä! Harvemmin vaan kuulee puhuttavan niistä helpoista synnytyksistä, välillä tuntuu että on ihan kilpailu käynnissä kenellä (tai kenen tutun tutulla) oli hirvein synnytys ja karmeimmat tuskat ja suurimmat repeämät... Ei kannata kuunnella tai uskoa kaikkea!

 

[tinz@]

jos epiduraali pelottaa kauheasti, niin kannattaa vakavasti harkita kohdunkaulan puudutetta.

synnytin joulukuussa 04, ja koska olin koko raskausajan vähän kammonnut selkäni ""pistelyä"", niin en ihan ensimmäiseksi halunnut epiduraalia, jolloin kätilö ehdotti kohdunkaulan puudutetta.

kyllähän senkin laittaminen kipeetä teki, mut oli mun mielestä siinäkin mielessä hyvä, et ei puuduttanut niin kokonaisvaltaisesti kuin epiduraali usein tekee, siitä ei myöskään jäänyt mitään kipukohtaa jälkikäteen (joskus kohta, josta epiduraali on tökätty, saattaa vaivata pitkäänkin synnytyksen jälkeen),ja oli kuitenkin tosi tehokas (supistuskivuista ei sen laittamisen jälkeen oikeastaan enää tarvinnut kärsiä lainkaan).

ainoa huono puoli oli se, että kun kohdunsuu oli kokonaan auki, niin puudutusta ei voitu enää lisätä (en tiedä kuinka myöhään epiduraalia voidaan lisätä?), joten ponnistusvaihe meni sitten kokolailla luomuna, mut toisaalta se kipu mitä ponnistusvaiheessa on, ei kyllä helpota millään puudutteilla, koska aiheutuu pääasiassa siitä, et synnytyskanavassa on niin ahdasta vaavin tunkiessa sieltä sentti sentiltä pihalle, et puudutteita tai ei, niin tuntuu,. et vähintään halkeaa kahtia. mut onneks tunne on vaan hetkellinen, helpotus tulee sillä samalla sekunnilla, kun hartiat on saatu pihalle.=)

 

[marianne]

Aion kyllä ottaa neuvolassa puheeksi nuo pelkoni. He varmasti osaavat kertoa faktoja, jotka saattavat auttaa vähän. Ja kiitos teillekin lohduttavista viesteistä!

Mutta usein pelko on niin alitajuista ettei sitä voi järjellä selittää, vaikka ymmärtäisikin että se voi olla ylireagointia. Yritän nyt tässä vaiheessa olla ajattelematta sitä liikaa kun synnytykseen on kuitenkin vielä aikaa. Pitää nyt keskittyä tähän odottamiseen ja toivomiseen että vauvalla on kaikki hyvin...

Tsemppiä muillekin pelkääjille ja tietenkin kaikille synnyttäjille! ;-)

 

[A]

Käykää pelkopolilla ja ottakaa selvää, kuinka mielettömän harvoin epiduraalista on tullut mitään vakavia ongelmia. Tällä en toki tarkoita väheksyä pelkoanne siitä. Itselläni vain on juuri päinvastainen ongelma: pelkään kovaa kipua ja sitä, etten joko saa epiduraalia ajoissa tai että se ei vaikuta
Tarkoituksenani on käydä pelkopolilla kyselemässä juuri noista asioista, varmasti heiltä löytyy tilastotietoja kaikista näkökohdista ja uskon, että tieto auttaa itseäni, ainakin vähän...

 

[täälläkans]

tähän asti en oo oikeen ajatellu vielä koko synnytystä ja en oo ""osannu"" pelätä.. mutta muutamana päivänä tässä olen ruennut miettimään asiaa ja tuntuu että alkaa pelottaa... kaikki se miten koko synnytys menee ja selviääkö ite tai lapsi.. ja kun voi sattua kaikkea kuten yhellä tuttavalla repes synnytyksessä virtsarakko.. =/ ... kun ajattelee tommosia nii alkaa kyl väkisin pelottaa!!! =O/... Oon rv 21 joten synnytyskeen on vielä aikaa... pitää varmaan ottaa asia puheeks neuvolassa... ja kyllähän sitä ihmiset synnyttää joka päivä nii kyllä kai siitä itekki selvii..;>

 

[jeps]

Kirjoittelin monesti koska olen potenut aina kauheaa synnytyspelkoa. Itsestäänselvyys oli että haluan ebiduraalin ja miehen mukaan ""puollustamaan"" itseäni.

Oikeastaan pelko hellitti kun näin synnytyshuoneen, ihan tavallinen sairaalan ykstyishuone jne. Kun tosiasiassa voit vaikka maata sängyssä tai istua koko synnytyksen ajan. Ne kivut siinä sen ongelmalliseksi tekee. Ratinalisoin että kivut lähtee puudutuksilla!!

Eli en halua leikkaustakaan kärsiä ilman anestesiaa tai viisaudenhampaan poistoa! Miksi sitten synnytystä!

Lopullinen niitti oli kun vittuunuin totaalisesti muista asioista, jotenkin sain psyykattua itseni siten, Että ajattelin että v**** koko synnytys, sairaala, valmennukset jne.

Olen kotona niin pitkään kuin pystyn ja loput muutaman tunnin seisoo vaikka päällään. Ja pyytää mahtavat puudutukset!

Eipä se puudutettuna ollut mikään paha rasti! V******** oli kun kun viisaudenhammasleikkaus meni keturalleen ja kärvistelin kivuissa viikon ennen uutta leikkausta. Kun synnytys on muutaman tunnin homma ja thats it!

Mutta joo temperamenttini on pelastanut itseni monelta asialta. Ja sillä selvisin synnytyksestä. Kotosalla kiroilin kuin katujätkä ja kiersin ympyrää mutta aluksi todella ne supistukset ovat niin lyhyitä että kun todella alkaa sattumaan se onkin jo ohi!

Hyvästi siitä selviää, ainakin puudutettuna. Eipä muuten niin paljon syntyisi lapsia, usko pois.

 

[...]

Tiedoksi että spinaalipuudutus vie kivut kokonaan myös ponnistusvaiheesta. Olen synnyttänyt luomusti ja sitten spinaalipuudutuksessa eli tiedän mistä puhun.