Synnytyskammoinen alatiesynnytykseen, pos. kokemuksia kiitos

Nyt kaipaisin tsemppiä ja positiivisia kokemuksia alatiesynnytkseen! Eka lapseni syntyi 4,5 vuotta sitten sektiolla diagnosoidun synnytyspelon vuoksi (näin painajaisia, olin hysteerinen jne.). Nytkin pelottaa kamalasti, mutta jotenkin tässä toka raskaudessa olen pystynyt käsittelemään pelkoani ja päättänyt kohdata sen! Eli tänään Hyvinkään pelkopolilla päädyimme lääkärin kanssa siihen, että yritän alateitse ja papereihin kirjataan tämä "vamma" eli pelko. Nyt kaipaisinkin siis positiivisia kokemuksia normaalisti synnyttäneiltä, saa kertoa toki, että sattui, mutta...
Mitähän lääkäri muuten mahtoi tarkoittaa, että ponnistusvaiheessa on pidettävä pää kylmänä ja tehtävä, mitä kätilö käskee - eikö siitä enää voi päätyä sektioon, jos en kerta kaikkiaan jaksa ponnistaa tai olen puolitajuton tms.
Järjen tasolla tietenkin tajuan, että kautta aikojen naiset synnyttävät alakautta ja selviävät siitä, mutta silti kauhistuttaa!

 

Ainaki saa hyviä neuvoja kun kuuntelee kätilöä. Minulle kätilö osasi hyvin neuvoa mihin suuntaan pitää ponnistaa ja millon. Kätilö myös korjasi asentoani niin että jalat on mahdollisimman levällään ja neuvoi hengityksestä. Itse tein nuo asiat ensin väärin mutta kätilön avulla osasin. Kyllä se sujuu.

 

Hei Mei ja muut!

Täällä kanssa toivottaisi positiivisia kokemuksia luettavaksi. Olen myös erittäin synnytyskammoinen, joten minulla ei niitä ole jaettavaksi siksi, etten ole synnyttänyt. Mutta todellakin rohkaisevia kokemuksia olisi ihana lukea tulevaisuuden kannalta. meiltä kysyisin, että oletko käynyt pelkopolilla? Jos olet, niin olisiko mahdollista kuulla kokemuksia sieltä? Itse haluaisin mennä pelkopolille jo ennen kuin tulen raskaaksi, koska pelko estää raskauden tällä hetkellä. en tiedä, ottavatko vasta suunnitteluvaiheessa olevaa. Rehellisesti sanottuna en usko, että niistä käynneistä voisi olla niin paljoa hyötyä, että uskaltaisin alateitse synnyttää, mutta olisi silti hyvä, että nämä jatkuvasti päässä pyörivät kauhut vähän lievenisi. Tsemppiä sulle Mei!

 

kyllä se onnistuu!Supistuksetkin otat asenteella "taas yksi VÄHEMMÄN" ja kun saat luvan ponnistaa,ponnistat!(ihan niin kuin kakkaa vääntäisit) VArmasti ulos tulee...ja kätilö kyllä neuvoo!Ties vaikka yllättäisit itsesi etkä tarvitsisi suurempia kivunlievityksiäkään...Tsemppiä!toivottelee kolme lasta onnistuneesti ilman puudutuksia synnyttänyt. :hug:

 

Kyllä se synnytys onnistuu alateitse. Mulla itselle oli helppo ja nopea synnytys ja luomu. Rohkeesti kuuntelet kehoasi ja toimit sen mukaan. Kötilöltä saat hyviä vinkkejä. Kävele ja liiku mahdollisimman pitkään, se nopeuttaa avautumista. Niin ja supistusten välissä on tai mulla ainakin oli, täysin kivuton hetki. Opettele rentoutumaan. Muista nauttia juotavaa.

Mmh.. Enpä osaa enempää tsempata, mutta kuten jo itsekin totesit, niin onhan kautta aikojen synnytetty. Kyllä se siitä. Tänä päivänä on niin hyvät hoidot ja puudutteet. Niin ja se paljinto, se ihana pini nyytti, kun sen rinnalle saa niin johan kipu häipyy....

 

Toivottavasti näistä kertomuksista on apua.. Yritän kertoa lyhyesti, mutta ytimekkäästi

Esikoinen:
Supistukset alkoivat klo 11 ensin lievinä, mutta pikkuhiljaa koveten.. Klo 13 lähdimme sairaalaan. Minuun sattui kyllä, mutta ei niin kamalan kovasti. Supistusten välillä kun on täysin kivuton olotila. Klo 15 pyysin epiduraalin, koska supisuksia tuli jo tiuhaan, noin 4 minuutin välein ja ne kesti minuutin-pari kerrallaan. Minuun sattui, mutta ei vieläkään tajuttomasti. Sain epiduraalin, joka vei HETI kivut kokonaan pois. Supistuksen aikana tuntui vain lievä "kakkahädän" tunne. Parin tunnin päästä, klo 17, kätilö yllättäen sanoi että nyt on 10 cm auki joten voit ponnistaa!! Olin ihan ihmeissäni että nytkö jo?? Ponnistin muutaman kerran harjoitellen, ja sitten sen jälkeen oikein kunnolla.. Muutama ponnistus ja plups! Pää tuli ulos. Kätilö auttoi loput. Ei kipua, ei mitään. Se vaan tuli. Pieni repeytymä tuli (en edes tuntenut sitä) ja sain neljä tikkiä. Parannuin nopeasti ja olin heti synnytyksen jälkeen elämäni parhaimmissa voinneissa.

Toinen:
Yöllä klo 2.30 heräsin supistuksiin. Katsoin kelloa ja käänsin kylkeä. Nukahdin. Klo 4.15 heräsin uudelleen kun sattui enemmän. Totesin että nyt on säännölliset supistukset ja herätin miehen. Jatkoimme köllöttelyä sängyllä ja seurailimme supistuksien tiheyttä. klo 6 lähdimme sairaalaan. Olin kyllä ihan varma että meidät passitetaan takaisin kun minuun ei sattunut kovinkaan paljon. Yllätykseksemme kohdunsuu oli jo 6 cm auki! Juttelimme, joimme kahvia, välillä supisti.. Klo 9 menin suihkuun helpottamaan selkäsärkyä. Suihkun jälkeen helpotin selkäsärkyä kävelemällä sairaalan käytävillä. Klo 12 siirryimme synnytyssaliin koska paikat oli jo 9cm auki. Missään vaiheessa minuun ei sattunut kovasti. Oli sellainen epätodellinen olo. Ikäänkuin en olisikaan synnyttämässä, vaan voisin kävellä kotiin koska vain. Pärjäisinhän minä kotioloissakin pienen ristiselkäkivun kanssa. Klo 12.30 sain luvan ponnistaa. Ponnistin 2-3 kertaa ja siinä se oli! Kätilö nosti vauvan syliini ja sanoi että hienosti tuli! Ei repeytymiä, ei siis tikin tikkiä tullut muistoksi. Parin tunnin päästä kävelin itse vauva kainalossa vuodeosastolle.

Nyt odottelen kolmatta. Tottakai hieman pelottaa tuleva synnytys, mutta lähinnä siitä syystä että tajuanko lähteä sairaalaan ollenkaan, vai synnytänkö yhtäkkiä vahingossa vaikka sänkyyni..

Onnea vaan matkaan! Rohkeasti synnyttämään, olet(te) siellä ammattitaitoisissa, hyvissä käsissä.

 

En tiedä olenko jotenkin outo, mutta musta synnytys on aina ollut jänskää, siis positiivisessa mielessä! Tottahan ne supistukset tuntuvat, mutta nykyään on niin tehokkaat kivunlievitykset, että niillä kyllä pärjää.Itse en ole toisessa synnytyksessä ehtinyt edes saamaan mitään kivunlievityksiä, ja silti synnytys oli mukava, ei jäänyt mitään traumoja tms.Itse koen sen tilanteen vaan jotenkin niin uniikkina, odotusta täynnä, minä itse siinä hallitsen tilannetta ja saan aikaan elämän pienen ihmeen.Ei muuta kuin luottamusta siihen,että sinä itse pärjäät ja muut ovat siellä auttamassa sinua.

 

Ihan valtavasti tsemppiä myös täältä suunnalta! Synnytys on upein asia, mitä elämässä voi kokea! Kivun sietää, kun ajattelee, että se koko ajan vie asiaa eteenpäin ja kestää vain pienen hetken kerrallaan. Ja kuten jo moni on sanonut, supistusten välissä on ihan kivuton suvanto, jonka aikana ehtii taas vetää henkeä ja kerätä voimia.
Mulla esikon synnytys kesti yhteensä melkein 40 tuntia ja silti sanoin miehelle heti saatuani tytön rinnalle, että eihän se niin kamalaa ollutkaan... Ja aika pian jo oli "ikävä" synnyttämään.
Ponnistusvaihe oli ainakin minun kohdalla se kaikkein helpoin ja miellyttävin vaihe. Kipu muuttuu täysin erilaiseksi ja silloin jo tietää, että tämä on pian ohi. Mulla ainakin ponnistus tapahtui melkeen itsestään, koska kroppa pakottaa ponnistamaan ei siinä voinut muuta, kun mennä vaan täysillä mukaan!
Rohkein mielin vaan! Ja ihan valtavasti voimia pelon voittamiseen!! :hug:

 

Tsemppiä kovasti synnytykseen! Ota mukaan tukihenkilöksi sinulle se kaikkein läheisin ihminen. Lähde synnyttämään sillä asenteella, että se valitettavasti sattuu ja on melko varmasti rankka kokemus, mutta sinä selviät siitä ja lopputulos tulee olemaan mahtava!

Uskon, että moni vähän kovemmankin synnytyksen kokenut unothaa kivut ja tuskat kun vauva on sylissä. Niin minäkin.

Ystäväni on synnyttänyt sekä sektiolla että alateitse. Jokin aika sitten hän sanoi, että hän synnyttäisi alateitse vaikka kymmenen lasta, kunhan ei enää yhtään sektiota tarvitsisi kokea. No, yksilöllistä varmaan sektiostakin palautuminen, mutta hänellä haava oli ollut kipeä kauan.

Vielä kerran tsemppiä synnytykseen, toivottavasti pidät mielen rohkeana ja avoimena, luotat sairaalan henkilökuntaan, koska he ovat ammattilaisia! Ja suhtaudu ns. kauhutarinoihin synnytyksestä varauksella. Synnytys on niin henkilökohtainen asia, että siihen helposti tulee vähän lisättyäkin dramatiikkaa...

Sinä pystyt siihen varmasti! :hug:

 

minä pelkäsin tuota synnytystä kuin kuolemaa.
Fiilikset oli sekaiset ja sitä ei halunnut ajatella.
Lähipiirissä oli kamalia vaikeita synnytyksiä joista olin tietoinen ja se painoi entistä enemmän.
Ajattelin, että jos mä tästä selviän, mikään elämässä ei voi olla enää saavuttamattomissa.

Iso oli esikoinen, 4kiloa. kaikki meni ajallisesti hurjan nopeasti ja ponnistettuani lapsen ulos, kysyin kätilöltä 5 kertaa: että onko se vauva varmasti syntynyt jo.


Kokemus oli mieletön!! Niin kokonaisvaltainen ja upea, etten mistään hinnasta olisi jättänyt sitä kokematta.
sattuihan se ja jossain vaiheessa tuntui ettei jaksa enää, mutta se hetki kun lapsen sai kainaloon... siinä on sitä taikaa: kaikki kivut hävisivät, millään muulla elämässä ei ollut enää väliä.
Ja sanoinkin heti, että voisin tehdä tämän kaiken vaikka heti uudestaan, niin täydellinen kokemus se oli.

:hug:

 

Kiitos kannustuksesta kaikille kirjoittaneille!!
Joku kysyi, voiko pelkopolille mennä, kun suunnittelee raskautta - siitä en tiedä, mutta oikein asiallisesti ainakin Hyvinkäällä minuun suhtauduttiin. Eihän eka lapsen kohdalla leikkaukseen heppoisin perustein päädytty ja nytkin sanottiin, ettei minua pakoteta synnyttämään alakautta, mutta koska pelko on lievempi ja fysiologisia syitä ei ole (ainoastaan olen aika pienikokoinen, mutta niin on vauvan painoarviokin), mieluummin alateitese kuin sektio. Itse olen pelkoani yrittänyt lievittää ajattelemalla, etteihän siitä leikkauksestakaan aina tiedä, miten se menee, vaikka olisikin suunniteltu etukäteen, jolloin ei ole kiirettä saada lapsi maailmaan.

 

Minäkin kerron :wave:

Pelkäsin myös synnytyksiä kamalasti,kävin pelkopolilla mutta siitä ei ollut apua.Liekö oli lääkärillä huono päivä.Ihana terveydenhoitaja sitten auttoi pahimman yli.

Ma-aamuna lähti limatulppa ja illalla alkoi supistella.Menimme yöllä synnärille,mutta olin vasta sormelle auki ja kun mitään kummempaa ei muutaman tunnin sisällä alkanut tapahtua niin halusin kotiin.Supparit jatkuivat koko päivän,välillä harveten mutta iltaa kohti taas voimistuivat ja n.22 illalla olin jo tosi kipeä.Miehen herätin kolme aikaan et nyt mennään.Synnärillä paikat oli sentin auki,mutta koska olin tosi kipeä pääsin heti saliin ja ilmeisesti koska papereissa näkyi pelkopolikäynti niin tarjosivat heti epiduraalia.Halusin kuitenki ammeeseen,jossa lilluin pari-kolme tuntia.Sitten alkoi olla niin huono olo,että siirryin sänkyyn,mutta en ollut vasta kuin 2cm auki.Olin valvonut 2 vuorokautta putkeen,enkä ollut sinä aikana syönyt mitään ja oksentelin koko ajan,joten kätilö laittoi petidiinipiikin ja ah sitä autuutta kun sain pari tuntia nukkua.Heräsin tosi virkeänä ja kävelin ympäri salia,mut sitten alkoi tuntua et nyt tarvii jotain ja sain ilokaasua.Sisätutkimuksessa vasta 3-4cm auki...
Kalvot puhkastiin ja sain sokeritipan ku olin syömättömyydestä ja oksentelusta sen verran heikkona.Taas makoiltiin ja suppareita tuli ihan koko ajan.Silti kuulemma vitsailin miehen kanssa,tosin puheissa ei tainnu olla päätä eikä häntää...
Sitten alkoi tuntua että nyt epiduraali,ei tätä kestä.Vaan yllätys,olin täydet auki!!Kätilö raahasi minut vessaan(en vieläkään käsitä miksi) ja siellä alkoi ponnistuttaan.Miten lie selvittiin sänkyyn,muistan vaan ku kätilö huusi että puhalla ulos,ei saa ponnistaa... se oli kamalaa.Minähän puhalsin,niin että ilokaasumaskista lähti letku irti
Kätilö sai sit kamppeensa kondikseen ja ei muuta ku selälleen.Siinä vaiheessa oli aika HUI-olo,mut ihana kun sai tehdä jotain!Ekaks kiljásin aika pahasti,mutta kätilö käski keskittyä ja työntää niin ku kakkaa ja minä tein työtä käskettyä!Välissä yritin rentoutua ja hengitin maskista happea ja taas ku tuli ponnistus niin sukat käsiin ja menoksi.Se kävi sairaan kipeää(suu kiinni voi huutaa),mutta ihana kätilö kannusti ja kertoi missä mennään,ja sieltähän se tuli!!
pelkäsin ponnistusta etukäteen eniten,että menen paniikkiin,mutta jos on oikea kätilö niin hän kyllä osaa hommansa ja rauhoittelee niin että sujuu.En todellakaan uskonut synnytystä näin positiiviseksi hommaksi,vaikka tapahtuikin se mitä pelkäsin eli en saanut kivunlievitystä.
Tuolla se nyytti vajaa 2kk nyt tuhisee :heart: :heart:

Ja vielä tuosta että voiko enää päättyä sektioon jos totaalisesti väsyy,niin luulis että voi,miten sitä sitten saa sieltä ulos?Vaikka varmaan ensin yritetään kaikki muu...Mut tämä on vain mutu-tuntumaa,jospa joku viisaampi osais sanoa.

 

Sanoisin sulle et kaikesta siitä kivusta ja tuskasta huolimatta alateitse synnyttäminen on antoisa kokemus. Mulla epäiltiin toisessa raskaudessa perätilaa ja silloin tietty tuli leikkaus puheeksi. Olin todella helpottunut kun kuulin et vauva on oikein päin eikä leikkausta tarvita. Jotenkin halusin kuitenkin synnyttää alateitse, leikkaus pelotti mua vielä enemmän. Synnytykseen täytyy vaan heittäytyä mukaan ja uskaltaa sanoa miltä tuntuu, missä sattuu ja mitä haluaa. Rohkeutta! :hug: