Synnytys mietitytti. Ei enää!

[Nyt tiedän!]

Mulla on ollut jos jonkinlaisia mietteitä synnytykseen liittyen. Toisaalta pelkään sitä kipua, toisaalta haluaisin välttää lääkkeitä. Tuntuu hassulta, että olen vältellyt särkylääkkeen ottamista kohta kahdeksan kuukautta ja sit h-hetkellä pyytäisin epiduraalia. Musta se on nurinkurista.

No, onneksi mä löysin aivan mahtavan sivuston, joka on auttanu ihan mielettömän paljon. Nimittäin www.bebesinfo.fi! Oon joka ilta kahlannu siellä ja lukenu artikkeleita millon mistäkin. Ihan älyttömän paljon asiaa ja todella rohkaisevaa ja voimaannuttavaa. Suosittelen kaikille!

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=1

 

[Just joo ja joopajoo]

kai sä tiedät että muitakin kivunlievitysvaihtoehtoja on, kuin epiduraali.....

voihan noihin perehtyä, varmasti hyödyllisiäkin, mutta et voi kuitenkaan tietää mitä synnytyksessäsi tapahtuu. Voit joutua vaikka hätäsektioon....

 

[tuttu juttu]

.... et voi kuitenkaan tietää mitä synnytyksessäsi tapahtuu. Voit joutua vaikka hätäsektioon....

Ei tarvitse pelotella! Synnytys on ihana asia.

 

[No ei se kyllä aina ole]

Ja ihan turha väittää.... Vuorokauden avautumisaika ja karseet repeämät ja tikkejä alapää täynnä. Siitä on muuten ihanuus kaukana.....

 

[ihanaa oli]

Mulla oli eka synnytys tuollainen; vuorokauden kesti, ponnistin itseni uuvuksiin, eikä edes riittänyt, imukuppi oli käytössä. Repeämiä ja tikkejä ja lisäks huonosta ponnistusasennosta johtuen 3kk järkyttävät lonkkakivut lisäks. Silti sanon, että synnytys oli ihana eikä siitä jäänyt mitään traumoja. Riippuu niin pitkälti asennoitumistavasta. Ja lopputulos oli ja on edelleen maailman ihanin tokan lapsen lisäks tietty.

 

[Kiitoss]

Kitos alkuperäiselle linkistä. Aina löytyy kaikenlaisia tarinota synnytyksestä, mutta yksilöllinen kokemus se on. Tuskin kukaan vaihtaisi kokemaansa silti pois. Iitselläni synnytys on pian edessä ja en jaksa kuunnella enää noita kauhujuttuja, kun jotkut tuntuvat tietentahtoen niitä viljelevän. Onneksi on myös heitä, jotka kertovat hyviä asioita.

 

[4. tulossa]

Sen verran antaisin vinkkiä ensisynnyttäjille että älkää suunnitelko synnytystänne kauheen tarkkaan etukäteen... ne suunnitelmat tulee hyvin todennäköisesti menemään ihan mönkään ;-) silloin pettyy vaan ihan turhaa.

Mulla on 4. synnytys lähenemässä ja jokaiseen olen lähteny puhtain mielin, antanut synnytyksen edetä omalla painollaan. Näin estän keräämästä itselleni turhia suorituspaineita.

Toki on varmaan hyvä tutkailla eri kivunlievityksiä etukäteen ja hyvä on tietää suurinpiirtein miten ne vaikuttaa. Tosin sitä varten on kätilöt ja lääkärit siellä laitoksella tuon kliinisen puolen asinatuntijoina. He osaavat ammattitaitonsa puolesta arvioida tilanteen synnyttäjän ja vauvan puolesta.

Ihan ykkönen minkä huomasin oikeestaan vasta 3 synnytyksessä, Rentoutuminen. Sitä kannattaa harjotella ja siitä kannattaa tutkailla enemmänkin! 3:ssa synnytyksessä osasin vasta rentoutua oikeasti, se onkin ainakin tähän saakka mun helpoin synnytykseni.

Tsemppiä kaikille synnyttäjille! =-)

 

[En ymmärrä]

Olen edellisen kanssa aivan samoilla linjoilla. Miksi ihmeessä kauhutarinoita on pakko levitellä? Eihän se sitä sinun kokemaasi kärsimystä lievitä, eikä ainakaan helpota ensisynnyttäjän oloa!

Itse pelkäsin synnytystä aivan kamalasti, juuri näiden kauhukertomusten takia. Synnytykseni meni kuitenkin hyvin. Sain epiduraalin kipuihin, mikä vei kaikki avautumisvaiheen kivut tiehensä. Ponnistus kesti 45min ja välilihaa piti hieman leikata. Ponnistusaika tuntui paljon lyhemmältä, epparihaava parani nopeasti ja nyt vuoden päästä ei arpea edes erota eikä tunne. Joten pelko pois. Synnytys menee niinkuin se menee. Tsemppiä synnyttäjät!

 

[ei enää kauhutarina?]

Ihan ykkönen minkä huomasin oikeestaan vasta 3 synnytyksessä, Rentoutuminen. Sitä kannattaa harjotella ja siitä kannattaa tutkailla enemmänkin! 3:ssa synnytyksessä osasin vasta rentoutua oikeasti, se onkin ainakin tähän saakka mun helpoin synnytykseni.
)

Osaisitko kertoa enemmän tuosta rentoutumisesta? Miten rentouduit, mitä sillä tarkalleen tarkoitat jne. Kerro niin paljon kuin vain osaat, jos saan pyytää! Kolmas synnytys on tulossa enkä kyllä osaa kuvitella miten siinä tilanteessa voisi rentoutua. Ekat kaksi synnytystä mulla on just niitä kauhutarinoita joita ei kannata tuleville synnyttäjille viljellä. Eli kaikki mahdolliset vinkit otetaan vastaan.

 

[Yhden äiti]

Ekaan synnytykseen kannattaa tosiaan lähteä avoimesti, ilman suunnitelmia tai menestyksen mittareita, valmiina muuttuvaan tilanteeseen. Miespuolinen opinto-ohjaajani (useamman lapsen isä) sanoi synnytyksen olevan kovaa työtä, eikä muuta. Nooh, nyt esikoisen synnytettyäni voin sanoa että suurin osa synnytyksestä EI ole kovaa työtä, vaan nimenomaan rentouden etsintää. Vasta ponnistaminen kysyy voimia, minusta sekin siksi että hapenpuute saattaa olla melkoinen kun ponnistaessa pidättää hengitystään. Ilman työntämistä voi koittaa pidättää hengitystään vaikka 20 min aina muutaman minuutin välein.. Itsellä ainakaan lisähappi ei auttanut yhtään.

Suurinosa synnytyksistä menee hyvin, ja nainen on luotu siihen. Isompi kuva mielessä synnytystä ei tarvitse etukäteen panikoida. Jälkikäteen voi sitten ihmetellä minkä uroteon suorittikaan! Ja jokainen kerta on erilainen. Jos joskus tulen toisen synnytyksen eteen, aion ottaa mummini sanoista vaarin: käy joka päivä kävelyllä, se helpottaa synnytystä! Nyt uskon sen!

Rentoutta synnytyksiin!!

 

[4. tulossa]

Hitsit, osaankohan mä "avata" tota... koitetaan ;-)

Näin koitan rentoutua: Avautumisvaiheessa pyörittelen lantiota ja oleilen pystyssä niin pitkään kun suinkin mahdollista, supistuksen aikana hengitän syvään sisään ja ulos. Rentoutan kasvojen lihakset (erityisesti posket ja suun alueen. Annan naaman "roikkua" ) ja laitan silmät kiinni.

Ponnistusvaiheessa supistusten välissä tein samoin: silmät kiinni kroppa niin renno

ksi/lötköksi kun vaan mahdollista, syviä hengityksiä, Ponnistin vain supistuksen aikana.

Kivunlievityksenä mulla oli paracervikaalipuudutus.

Toisen lapsen synnytys oli just sellanen hampaat irvessä pynnääminen ja se synnytys oli paljon kivuliaampi.

 

[Jokaisella oma tarinansa]

Mulle taas ei kukaan kertonut mitään kauhutarinoita, ja olin täysin järkyttynyt siitä kuinka hirveää homma oli. Ehkä olisin pikkasen paremmin kestänyt sen rääkin, jos joku olisi vaivautunut kertomaan, että aikaa voi mennä vuorokausitolkulla. Ei olis tullut sellaista tunnetta, että tää ei voi olla normaalia, enkä pärjää tässä. Kun synnytyksessä melkein kaikki on enemmän tai vähemmän normaalia, eikä sitä voi ennakoida.
Ei mulle mitään traumoja jäänyt. Mut jos joku kysyisi, niin en vois tosiaankaan valehdellakaan että siitä ettenkö ollut täysin paniikissa jossain vaiheessa.

 

[td]

Silti sanon, että synnytys oli ihana eikä siitä jäänyt mitään traumoja. Riippuu niin pitkälti asennoitumistavasta.

Minulla oli täysin avoin asenne ennen synnytystä ja olen muutenkin sellainen ihminen, enkä valittele "turhia". Minä kuitenkin sanon, että synnytykseni oli kylläkin jotain ihan muuta, eikä siihen auta vaikka kuinka positiivinen henkilö on kyseessä. Asenne ei siis kuitenkaan ratkaise.

 

[td]

Ihan ykkönen minkä huomasin oikeestaan vasta 3 synnytyksessä, Rentoutuminen. Sitä kannattaa harjotella ja siitä kannattaa tutkailla enemmänkin! 3:ssa synnytyksessä osasin vasta rentoutua oikeasti, se onkin ainakin tähän saakka mun helpoin synnytykseni.

Tsemppiä kaikille synnyttäjille! =-)

Hmmm... Joudun valitettavasti toteamaan, että maailmassa on rankempiakin synnytyksiä, joissa ei rentouttamisella ole mitään apua. Hienoa, että auttaa joillekin.

Vielä sen verran, etten pelottele ketään omalla synnytykselläni, mutta ne jotka haluavat tietää, niin painotan kyllä, että harvemmin se on ihan tällaista...

 

[Yhden äiti]

Minäkin luulen ettei se rentoutuminen aina toimi, tai onnistu. Tiesin sen merkityksen etukäteen, mutta itse epäonnistuin siinä ihan totaalisesti. Olen paljon miettinyt miksi, siksikö että synnytys käynnistettiin, siksikö että kohtu supisteli kivuttomasti tiuhaan koko loppuraskauden ja muutaman minuutin välein jo ennen käynnistystä ja läpi koko synnytyksen. En kerta kaikkiaan ehtinyt hengähtää tai rentoutua, lopulta aivan tärisin supistusten välillä. Jos en olisi ottanut epiduraali, synnytys olisi junnannut paikallaan paljon kauemmin. Epiduraalista meni muutama tunti ja vauva oli syntynyt. Loput 7cm tulivat siis aivan rysähtäen, heti kun keinotekoisesti rentouduin. Juju on siinä että tahdonalaiset lihakset estävät tahdosta rippumattomia, synnyttäviä lihaksia toimimasta.

Että se siitä opiskelusta etukäteen.. Kun ei tiedä miten siihen synnytyskipuun reagoi, ei voi päättää että teen jotain tai en tee jotain. Tokaa kertaa voi jo vähän suunnitellakin. Tekikö oma kokemukseni minusta hieman pessimistisen, en tiedä..

 

[kätilönäkin]

JOS äiti osaa rentoutua niin synnytys on kivuttomampi, kaikki ei vaan osaa. Eikä se siinä tilanteessa helppoa olekkaan..

Olen ollut monissa synnytyksissä mukana, ja kyllä mun kokemuspohjani mukaan synnytys sujuu helpommin äidin kannalta jos äiti osaa rentoutua synnytyksen aikana.

Kohtu toimii paljon tehokkaammin silloin kun keho on mahd. rentona. Jos taas jännittää ja pinnistää niin kohtu ei toimi niin tehokkaasti, usein silloin avautumisvaihekin hiukan pitkittyy.

Siksi suosittelen ottamaan kivunlievitystä jos kivut on niin kovia ettei pysty rentoutumaan vaan jännittää supistuksen tultaessa, silloin kun pahin kipupiikki on poissa useimmat löytävät sen rentoutumisen helpommin. Kasvojen lihaksista rentoutus alkaa, niin kun joku jo mainitsikin.

Useat kertovatkin että esim epiduraalin jälkeen (tai muun kivunl. jälkeen) synnytys eteni nopeasti. Se perustuu juuri siihen että äiti pystyi rentoutumaan

 

[Jokaisella oma tarinansa]

Se menee vähän näin synnytyksessäkin, että ei se matka tapa, vaan se vauhti...ilman kivunlievitystä pitkä synnytys on hiukkasen haasteellista, koska tahdonvoima loppuu viimeistään nestehukkaan. Mut myöhemmin olen kuullut, että jotkut on saaneet kivunlievitystä ja päässeet saliin jo ihan silloin, kun synnytys on käynnistynyt, eikä vasta ihan lopussa?!! Voisin kuvitella, että silloin synnytys voi oikeasti olla hieno kokemus. Sitähän on suurinpiirtein tajuissaankin koko homman ajan silloin. Sellaisen synnytyksen kokisin mielelläni, koska onhan se oikeasti aika ainutlaatuinen hetki.

 

[Auskus]

Se menee vähän näin synnytyksessäkin, että ei se matka tapa, vaan se vauhti...ilman kivunlievitystä pitkä synnytys on hiukkasen haasteellista, koska tahdonvoima loppuu viimeistään nestehukkaan. Mut myöhemmin olen kuullut, että jotkut on saaneet kivunlievitystä ja päässeet saliin jo ihan silloin, kun synnytys on käynnistynyt, eikä vasta ihan lopussa?!! Voisin kuvitella, että silloin synnytys voi oikeasti olla hieno kokemus. Sitähän on suurinpiirtein tajuissaankin koko homman ajan silloin. Sellaisen synnytyksen kokisin mielelläni, koska onhan se oikeasti aika ainutlaatuinen hetki.

Miten synnytyksessä tulee nestehukka?! Minä ainakin join ihan koko ajan.. ja söinkin avautumisvaiheessa. Kuten kuuluukin, jotta jaksaa.

Ap:lle, että hyvä että olet lukenut noita sivuja. Vaikuttaa positiivisilta. Mun mielestä ainakin kannattaa lukea paljon etukäteen, jotta tietää ettei kaikki toimenpiteet välttämättä ole tarpeellisia. Mullekin annettiin kamala määrä oksitosiinia ponnistuksen tarpeen aikaansaamiseksi, vaikka pelkkä käveleminen olis auttanu. Oksitosiinin vaikutuksesta olinkin sitten ihan pihalla ku vauva syntyi. Ja tämän kaiken opin siis noilta bebesinfon sivuilta. Eli kiitos linkistä!

 

[Hupsista, ei kirj]

JOS äiti osaa rentoutua niin synnytys on kivuttomampi, kaikki ei vaan osaa. Eikä se siinä tilanteessa helppoa olekkaan..

Olen ollut monissa synnytyksissä mukana, ja kyllä mun kokemuspohjani mukaan synnytys sujuu helpommin äidin kannalta jos äiti osaa rentoutua synnytyksen aikana.

Kohtu toimii paljon tehokkaammin silloin kun keho on mahd. rentona. Jos taas jännittää ja pinnistää niin kohtu ei toimi niin tehokkaasti, usein silloin avautumisvaihekin hiukan pitkittyy.

Siksi suosittelen ottamaan kivunlievitystä jos kivut on niin kovia ettei pysty rentoutumaan vaan jännittää supistuksen tultaessa, silloin kun pahin kipupiikki on poissa useimmat löytävät sen rentoutumisen helpommin. Kasvojen lihaksista rentoutus alkaa, niin kun joku jo mainitsikin.

Useat kertovatkin että esim epiduraalin jälkeen (tai muun kivunl. jälkeen) synnytys eteni
nopeasti. Se perustuu juuri siihen että äiti pystyi rentoutumaan

komppaan tätä aivan täysin! Lisäksi suosittelen niille, joilla mahdollista, ammetta avautumisvaiheeseen. Itse olen molemmissa synnytyksissäni saanut olla avautumisvaiheessa ammeessa ja se auttoi ainakin minua. Lämmin vesi vei kipuja ja rentoutti. Lisäksi uskon siihe, että vesi "pehmittää" paikkoja, eli tarkoitan sitä että olen selvinny tikeittä. Kätilökin sanoi, että vesi voi edesauttaa pienempiä "vammoja" jalkoväliin
Mä tein mun tokassa synnytyksessä sen virheen, että odotin liian kauan ennen ekaa puudutusta (mulla on ollut pudendus ja paracervikaali, en muista oliko järjestys tuo) ja jännitin kropan täysin joka supistuksella. Eka puudutus kesti tunnin verran ja aukesin yli neljä senttiä ja sain ruveta ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti sitten 2 minuuttia

Kun tätä kolmatta lähden pykäämään, niin ehdottomasti ammeeseen jos pääsen, kävelyä, liikkumista avautumisvaiheessa ja ajoissa puudutus.

Hyvin se menee!

 

[Jokaisella oma tarinansa]

Auskus; jos supistusten välissä on tauko, voi tietenkin ainakin periaatteessa juoda ja syödä. Mut mulla ei viimeisen vuorokauden aikana ollut suppareiden välissä taukoa, koska synnytystä yritettiin nopeuttaa lääkkeillä ja kovakouraisella sisätutkimuksella. Siinä oli täysin mahdoton juoda tai syödä mitään. 25 tuntia riittää varsin hyvin nestehukkaan.

 

[Rautamimmi]

Auskus, mäki söin aina välissä ja sitten kun supistus tuli, yrjösin kaiken ulos kun oli niin kovat kivut

Itse myös olin perehtynyt synnytykseen mutta kaikki perehtyminen vedettiin kuin matto alta kun synnytys päättyi sektioon. No, näin ei kaikille tiettykään käy ja hyvä on valmistautua synnytykseen mutta pitäisin mielen kuitenkin avoinna koska synnyksen kulkua ei voi ennustaa..

Joku mainitsi että että synnytys on ihana asia, mä näkisin ennemmin että syntymä on ihana asia

 

[Yhden äiti]

Oli hyvät sivut, kiitos linkistä! Sain monia vastauksia koskien omia kokemuksiani ja epäonnistumisen tunnetta. Yksi sektiotarinoista oli aika lähellä omaani, tosin synnytin alakautta eikä synnytys käynnistynyt itsekseen.

Eli siis miksi rentouden hakeminen oli niin mahdotonta: käynnistys eli kivuliaat ja kovat supistukset jo heti alkuun, ammeessa oli liian kylmä vesi ja huono asento, en pystynyt syömään vaikka oli nälkä, olin piuhoissa alusta loppuun enkä siis kävellyt juuri yhtään jne.

Pääsin saliin jo kolmessa sentissä, varmaan koska kivut oli niin kovat. Ja aika pian sain epiduraalinkin, mikä siinä tilanteessa oli onneksi..

Ihana tietää että oma rääkkini oli kaukana luonnollisesta eli ehkä en ollutkaan niin huono..