Synnytys ilman kivunlievitystä - kokemuksia, mahd. vertaistukea?

Hei,

olen 30-vuotias ensi synnyttäjä ja olen nyt rv 31 eli la on 18.11. Olen ollut koko raskauden ajan kiinnostunut luonnonmukaisesta synnytyksestä ts. synnytyksestä ilman kivunlievitystä. (Välttelen tuota sanaa luomu-synnytys, harhaanjohtava termi) Nyt kun oma h-hetki alkaa oikeasti lähestyä, olisin hyvin kiinnostunut teidän muiden jo synnyttäneiden kokemuksista synnytyksestä ilman kivunlievitystä. Miten tämä sujui? Mistä saitte tietoa/tukea/kokemuksia tällaisesta synnytyksestä?

Ongelmani itselläni on että oma synnytyssairaala sijaitsee ja siis itsekin asun kaukana suurista kaupungeista tai pääkaupunkiseudulta ja täällä asiaan vertaistuen tai yleensäkään minkään kiihkottoman tiedon saanti on tosi vaikeata. Olo on aika paljonkin kuin "oudolla linnulla" ja tieto on kauhean kaivamisen takana.

Onko teillä kellään tietoa mistä voisi saada vertaistukea tai keskustelukumppaneita koskien synnytystä ilman kivunlievitystä? Tai mistä saisi tietoa yleensä koko asiasta? Esim. aktiivinen synnytys ry. järjestää toki kaienlaisia tapahtumiaja tiedotustilaisuuksia, mutta kun kaikki tapahtumat, ihmiset ja instituutit jne. on isoissa kaupungeissa ja ruuhka-Suomessa...ja mie asun oikeasti kaukana sieltä. Miulle voi toki laittaa asiasta vaikka y-viestiä.

 

Minä olen synnyttänyt 4 kertaa ilman kivunlievitystä. Paitsi esikoisen synnytyksessä koitin muutaman hönkäyksen ilokaasua, mistä ei ollut minulle mitään hyötyä. Minulla se vaan ei ollut tietoinen valinta, vaan syynä synnytysten nopeus. Mutta vastaan mielelläni kysymyksiin, mitä haluat tietää! Jokainen synnytys on mennyt todella hyvin. Ja on vain hyviä muistoja synnytyksistä jäänyt. On ollut ihania "kokemuksia". Kivut on toki kovia, mutta siedettäviä kuitenkin. Mielelläni vielä joskus synnyttämään menen, jos meille vielä vauva tulee! =)

 

Olen synnyttänyt kolme neljästä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Aluksi se ei ollut mitenkään tavoite, mutta ponnistusvaihe tuli niin nopeasti, etten ehtinyt saada kuin ilokaasua, josta tulin huonovointiseksi. Ponnistusvaihe oli pitkittynyt ja päädyttiin imukuppiin, siinä vaiheessa olisin kiunlievitystä halunnut.
Toisessa halusin kokeilla parakervikaalia, ei huomattavaa apua, kovat kivut ja elimistön hallinta niin ja näin - taas imukuppiin ja huonohko kokemus

Kolmannen halusin synnyttää ilman mitään ylimääräistä lääketieteellistä apua tai toimenpiteitä. Toivettani kuunneltiin, vaikka kyseessä oli yliopistollinen sairaala. Sain kätilön, joka oli perehtynyt pehmeisiin kivunlievityskeinoihin ja auttoi akupainannalla pahimmissa kivuissa. Opetti myös miehelleni synnytyksen avustamisessa tärkeät pisteet :heart:

Olin perehtynyt itsekseni lunnonmukaiseen synnytykseen, varsinainen oivallus oman kehon hallinnasta tuli kirjan "luonnollinen syntymä" kautta. Tokihan tieto on usein "kiihkoisuuteen taipuvaista", mutta luin kirjaa omat asenteet mukana säilyttäen. Lisäksi kävin joogassa ja opin oman kehon hallintaa, jonka uskon olevan avainasemassa synnytyksen kivunhallinnassa. Synnytyslaulusta luin paljon, tosin vierastan sanaa "synnytyslaulu", mutta oivalsin kivun hallinnassa tärkeän asian: "ääntä kohti kohdusuuta, kasvot rennoiksi ja samalla rentoutuu lantion lihakset". Kiinnitin tolkuttomasti huomiota rentoutumiseen sekä ennen synnytystä että sen aikana. Mieheni oli koulutettu koskettamaan kohtaa, jota huomasi minun jännittävän
Kävin lisäksi vyöhyketerapiassa ja kohdun alueita käsiteltiin noin pari viikkoa ennen synnytystä koko ajan synnyttämiseen asti.
Asun itsekin pienellä paikkakunnalla, eikä mitään vertaisryhmiä tms ole meilläpäin. Internetistä löysin kuitenkin paljon hyvää tietoa, samoin kirjastosta. Jooga oli ihan kansalaisopiston peruskurssi, ei mikään erityinen raskausajan jooga tms.

Odotan nyt viidettä lastani, ja kolmatta miellyttävää synnytystä, mahdollisuuksien mukaan ilman kivunlievitystä. Uskon, että nainen on luotu synnyttämään, ja että oikealla itsensä hallinnalla, synnytys ei ole tuskaa ja kipua myöskään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.

Voin toki vastailla enemmänkin, jos haluat kuulla jostain enemmän.

 

musta oli mukavaa olla pikkukakosen synnytyksessä täysillä mukana ja osasin hengittää omaan tahtiin mikä helpotti suuresti ja suihku vei miltei kaikki supistus kivut. vesi vanhin rohto
olen myös sitä mieltä että nainen on luotu synnytämään, se vain että miten on oma valinta (aika usein). esikoisen kanssa sain kohdunkaula puudutuksen joka helpotti kipua vain ponnistus vaiheessa.
kakkosen kanssa kun kuulin et ei kerkiä antamaan mitään, menin panikkiin etten selviä! mutta hetken keräilin itseäni ja äkkiä se oli ohi eikä se ollutkaan niin kamalaa mitä luuli etukäteen nyt tiedän että selviän seuravallakin kerralla (ellei ole imukuppi yms..ongelma synnytyksiä) :hug: niille jotka ovat niistäkin selvinneet!
se mikä ei tapa se vahvistaa.

 

Synnytin esikoisen ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, lämmin vesi (suihku ja amme) sekä kuumat kaurapussit toimivat lievityksenä. Kipu oli siedettävämpää etunojaisessa pystyasennossa ja ammessa ollessa hakeuduin vaistomaisesti konttausasentoon supistuksen tullessa. Myös tuo jo aikaisemmin mainittu "synnytyslaulu" tuli supistusten aikana aivan itsestään - en siitä etukäteen mitään tiennyt saati että olisin sitä jotenkin harjoitellut. Siis matalia aa ja oo äänteitä, jolloin kasvojen lihakset rentoutuivat ja samalla siis lantion lihakset. Ääntely olikin synnytyksen loppua kohden melko voimallista . Mutta auttoi siis tehokkaasti supistusten "läpi".

Olin etukäteen toivonut selviäväni synnytyksestä ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä - mikään itsetarkoitus se ei tietystikään ollut. Ajattelin, että jos kipu yltyy sietämättömäksi niin sitten pyydän jotain. Ennen synnytystä sain kuulla aiheesta paljon kommentointia tyyliin "no kyllä sinä sen epiduraalin otat kuitenkin lopulta", kun erehdyin tuosta "luomu"-toiveesta kertomaan. Yleisemminkin puhuminen "lääkkeetömästä" synnytyksestä herätti ja herättää ympäristössä jossain määrin negatiivisia tuntemuksia. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että lääkkeettömän synnytyksen toivominen ja varsinkin se, että jälkeenpäin kertoo hyvästä lääkkeettömästä synnytyskokemuksesta on jonkinlaista oman "paremmuuden" korostamista muihin (kivunlievitystä käyttäneihin) äiteihin nähden (mikä on ihan täyttä potaskaa). Monet tuntuvat ajattelevan, että "luuletkos nyt olevasi jotenkin parempi äiti/ ihminen, kun sinnittelit synnytyksen läpi ilman kivunlievityksiä"....Voin kyllä ihan käsi sydämellä sanoa, että jos oma synnytykseni olisi kestänyt loppuvaiheen kipuineen vaikka 5 tai edes 2 tuntia pidempään, olisin varmasti auliisti jo ottanut vastaan jotain lääkkeellistäkin lievitystä - aivan siinä rajamailla olin loppuvaiheessa. Mutta pointti siis oli, että jostain kumman syystä tuosta aiheesta puhuminen ei ole korrektia ja tiedon saaminen aiheesta on vaikeaa (nyt toista odottaessani ymmärränkin pitää suuni kiinni aiheesta ja jos synnytys menee yhtä ihanasti kuin esikoisen kohdalla eli lääkkeisiin ei tarvitse turvautua, varmaankin valehtelen jälkikäteen, etten ehtinyt saada mitään - se tuntuu olevan ainoa hyväksytty tapa synnyttää ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä...).

Itse perehdyin tuohon "luomu"aihepiiriin hieman vahingossa - lainasin miehelle Hanna Hirvosen kirjan "Isä syntymässä" ja intouduinkin itse lukemaan sitä. Kirjassa oli selostettu selkeästi ja ymmärettävästi synnytyksen kulku ja synnytyksen etenemiseen vaikuttavat tekijät. Kirjan myötä oivalsin ensinnäkin sen keskeisen seikan, että synnytys edistyy, kun on päällä "positiivinen kierre" eli levollinen, luottavainen ja turvallinen olo (vaikka kipuja olisikin), kun taas pelko ja paniikki toimivat päinvastaiseen suuntaan ja kivutkin tuntuvat pahemmilta. Tietoa sain myös Aktiivinen Synnytys ry:n nettisivuilta lukemalla (ja luetuttamalla myös miehellä)) siellä olevia artikkeleita.

 

Kaksi lastani olen maailman pukannut ilman minkään valtakunnan kivunlievitystä! Mikään tietoinen, harkittu teko tämä ei ollut, synnytykset vain olivat niin nopeita että lääkityksiä ei ehditty edes miettiä...eli en tarvinnut myöskään vertaistukea=)

 

Olin etukäteen toivonut selviäväni synnytyksestä ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä - mikään itsetarkoitus se ei tietystikään ollut. Ajattelin, että jos kipu yltyy sietämättömäksi niin sitten pyydän jotain. Ennen synnytystä sain kuulla aiheesta paljon kommentointia tyyliin "no kyllä sinä sen epiduraalin otat kuitenkin lopulta", kun erehdyin tuosta "luomu"-toiveesta kertomaan. Yleisemminkin puhuminen "lääkkeetömästä" synnytyksestä herätti ja herättää ympäristössä jossain määrin negatiivisia tuntemuksia. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että lääkkeettömän synnytyksen toivominen ja varsinkin se, että jälkeenpäin kertoo hyvästä lääkkeettömästä synnytyskokemuksesta on jonkinlaista oman "paremmuuden" korostamista muihin (kivunlievitystä käyttäneihin) äiteihin nähden (mikä on ihan täyttä potaskaa). Monet tuntuvat ajattelevan, että "luuletkos nyt olevasi jotenkin parempi äiti/ ihminen, kun sinnittelit synnytyksen läpi ilman kivunlievityksiä"....Voin kyllä ihan käsi sydämellä sanoa, että jos oma synnytykseni olisi kestänyt loppuvaiheen kipuineen vaikka 5 tai edes 2 tuntia pidempään, olisin varmasti auliisti jo ottanut vastaan jotain lääkkeellistäkin lievitystä - aivan siinä rajamailla olin loppuvaiheessa. Mutta pointti siis oli, että jostain kumman syystä tuosta aiheesta puhuminen ei ole korrektia ja tiedon saaminen aiheesta on vaikeaa (nyt toista odottaessani ymmärränkin pitää suuni kiinni aiheesta ja jos synnytys menee yhtä ihanasti kuin esikoisen kohdalla eli lääkkeisiin ei tarvitse turvautua, varmaankin valehtelen jälkikäteen, etten ehtinyt saada mitään - se tuntuu olevan ainoa hyväksytty tapa synnyttää ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä...).

Hei,

tähän samaan asenteseen ja ongelmaan törmään itsekin, että ns. luomu-synnytyksen haluavia ei kyllä tueta missään eikä mitenkään. Asenteet ovat kyllä kuin viime vuosisadalta! Kauhukertomuksia kauheasta kivusta kyllä jaetaan ja kerrotaan, mutta ymmärrystä toisen ihmisen halulle kokea luomu-synnytys ei ole. Tämän takia en itsekään ole pahemmin viitsinyt asiaa ottaa esille omien ystävien kesken, vaan mieluummin omassa yksinäisyydessä itsekseni etsin asiasta tietoa.

 

...että millaisia toiveita olette sairaalaan kirjanneet, kun olette halunneet synnytyksen ilman kivunlievitystä?

 

...mistä olette hankkineet tietoa tai saaneet neuvoa vaihtoehtoisista kivunlievityksistä? Meidän sairaalassa esim. ei ole mahdollista saada akupunktiota eikä vyöhyketrapiaa ja ammeitakin on vain yksi. Miun siis pitää itse perehtyä näihin ja hoitaa nämä kivunlievitykset itse. Minään ongelmana en tätä näe, mutta muistutan vaan lähinnä kysymysmerkkiä kun en tiedä että mitä ja mistä tietoa sekä miten sitä saisi. Netti toki on pullollaan kaikkea, mutta aina "oikea" ihminen on parempi/kivempi kuin musta-valkoinen-ruutu.

 

Kirjasin toiveisiin "ensisijaisesti lääkkeettömät kivunlievitysmenetelmät". Lisäksi kirjasin, etten halua minulle tehtävän mitään lääketieteellisiä toimenpiteitä, elleivät ne ole välttämättömiä (en muista tarkkaa sanamuotoa, jota käytin) - esimerkkeinä oksitosiinin käyttäminen ja episiotomia. Lisäksi kirjasin, että toivoin mahdollisimman pystyä synnytys (ponnistus)asentoa, esim. jakkaraa.

"Toiveet" toteutuivat esimerkillisellä tavalla (tosin "pakenin" synnyttämään 100 km päässä olevaan pienempään aluesairaalaan, vaikka suuri yliopistosairaala oli aivan vieressä - liekö vaikuttanut asiaan...). Ainoastaan oksitosiinia sain nenäsuihkeen muodossa kaksi kertaa ponnistusvaiheessa, kun supistuksista alkoi loppua puhti (kun ähelsin ammeessa huonossa ponnistusasennossa).

Tietoa vaihtoehtoisista kivunlievitysmenetelmistä hankin itse, eipä niistä todellakaan juuri tietoa saanut esim. synnytysvalmennuksessa, jossa ainoastaan listattiin eri kipulääkkeet. Tuo kuuma kaurapussi oli aivan ehdoton ja onneksi sellainen löytyi sairaalastakin - nimittäin kaksi kappaletta oli todellakin tarpeen kun kipu tuntui sekä selässä että vatsalla. Miehelläkin aika kului mukavasti kun juoksi niitä lämmittelemässä mikrossa . En tiedä, olisiko pienessä sairaalassa ollut saatavilla akupunktio- yms. hoitoja - tuskin. Tuolta kammoksumastani yliopistosairaalasta niitä kyllä löytyy - kuinka auliisti niitä sitten ensisynnyttäjälle tarjotaan on eri juttu. (Neuvolastakin löytyi aktiivisen synnytyksen opas - uudelleensynnyttäjälle. Ei siis aktiivisynnytystä ensikertalaisille, lienee viesti...). Ennen synnytystä kyllä otin kolme vyöhyketerapiakertaa ystävältäni synnytyksen käynnistämistarkoituksessa ja hän näytti pisteitä, joita voi painella synnytyksen aikana. Tuo keino tosin jäi siinä tiimellyksessä käyttämättä. Korvaan/ korviin (en muista oliko molemmissa) ystävä kiinnitti jonkunsortin "napit" akupisteisiin. Tuon kolmannen hoitokerran jälkeen synnytys käynnistyi rytinällä ja eteni ihan mukavalla vauhdilla, liekö vyöhyketerapialla/ napeilla ollut jotain osuutta asiaan (synnytys kesti 9 h ja supistukset alusta alkaen 10 min välein ja tunnin kuluttua 4 min välein. Sairaalaan tullessa en ollut auki kuin vaivaiset 2 cm, joten kohtuu nopeudella homma siis eteni kuitenkin ensikertalaiseksi).

 

mulla esikoinen käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia, tässä synnytyksessä kerkesin saada petidin piikin 3 kertaa + särky lääkettä(ennen saliin menoa), salissa kohdunkaulapuudutteen(sydän rupesi lyömään ihan vauhkona), jotan kohdunsuuta rentouttavia suppoja, ilokaasua(pää ssekasin ja sumee olo), epiduraalin joka kerkesi vaikuttaa vaan ponnistusvaiheeseen ja kamala kutina päälle sen jälkeen.. hih.. aika litania..synnytys kesti 3vrk 4cm auki ja kalvojen puhkaisun jälkeen 1/2 h ja vauva oli ulkona..onneks ei jääny kammoja synnytykseen, vaan lääkeisiin joista tuli noi normaalit, mutta mun mielestä kammottavat sivuoireet.. Seuraavaa menin synnyttään niin kirjasin papereihin toiveeksi että mahdollisimman pitkään ilman kivunlievitystä.. lisäksi tein synnytystä ennen rentoutusharjoituksia muutamaan otteeseen ja harjoittelin hengitystä.. niin pärjäsin synnytyksessä kivunlievityksenä pelkkä suihku.. kuvittelin aina supistuksen tullessa että kipu on aalto, ja nousen surffaajana aaltoa ylöspäin ja huipulta sitten alas, kivun kovetessa huippua kohti ajatelin aina et tään kivun viel kestän ja vähän viel kovempaakin kipua, ja samalla rentouttaen lantion ja ajatellan että vauva painuu kokoajan alaspäin ja taas yks supistus lähempänä syntymää.. samalla rentouttaen tietoisesti kropan ja hengittäen nenän kautta sisään ja suun kautta ulos... mulla synnytys kesti 12 tuntia.. taas jumitti 4 cm ja kalvojen puhkaisun jälkeen 1/2h ja vauva ulkona.. synnytyksen jälkeen mahtava olo.. ois vaik mitä jaksanu.. itellä vaati vaan et sai olla täysin rauhassa supistuksen tullessa, muuten kipu sai vallan, jäi jälkeen eikä hallinnut kroppaa.nyt kolmannen la käsillä.. aattelin että samoilla linjoilla mennään ku tokalta, mut jos kivut käy ihan kamaliksi enkä hallitse kroppaani niin voin ottaa jotain kivunlievitystä... ja nyt onneks osaa sanoo että puhkasevat kalvot aikaisemmin et ei tartte ihan 12 tuntii olla 4 cm auki.. Ja jälkeenpäin huomasin että ekalla olin sen takii kamalan kipee ja tarttiin puudutuksia ym. ku en osannu rentoutua ja ottaa kipua vastaan,mennä sen sisään, vaan pelkäsin sitä ja kamppailin vastaan.. semmonen episodi nyt... toivottavasti ei ihan aiheen vierestä menny..hih

 

Itse olen myös synnyttänyt esikoisen ilman kivunlievitystä, mutta se ei myöskään ollut tietoinen valinta, koska olin sairaalaan mennessä jo 8cm auki. Kaikki meni hyvin enkä tarvinnut mitään muitakaan kivunlievityskeinoja, koska supistukset tuntuivat lähinnä selässä ja lueskelin lehtiä kunnes kätilö ehdotti, että puhkaistaisi kalvot ja voisit kokeilla ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 15min. Toivon että seuraavan kanssa menisi yhtä mukavasti. Ja koskaanhan ei voi etukäteen tietää miten synnytys etenee. Jokaisella on niin omanlainen kokemus.

 

Tsemppiä synnytykseen. Vaikka lähtisikin synnyttämään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, niin kannattaa asennoitua niin, että tilanteen mukaan edetään.
Minun toiveitani ei ikävä kyllä juurikaan kuunneltu, paitsi sitä, etten ehdottomasti halua epiduraalia. Selvisin pitkään liikuskellen ja keinutuolissa istuskellen, välillä olin suihkussa, ammeeseen en päässyt.

Eka kätilö laittoi minut käyrälle kiikkutuolissa, mutta vuoro vaihtui alkuunsa, ja kätilö joka hoiti sitten synnytyksen, oli aika ikävä ihminen, määräili ja teki mitä tahtoi. Komensi pöydälle makaamaan kun piti tarkistaa kohdunsuun tilanne, ja sitten käski makaamaan siinä jonkin aikaa, kun ottaisi käyrää, eikä oikein antanut muuta mahdollisuutta. Makuuasennossa kipu oli itselläni paljon kovempaa. Sitten kalvot puhkesivat ja kipu vähintään triplaantui, ja otin kohdunkaulan puudutuksen. Sinänsä hyvä, ettei kipu ja tuntemukset hävinneet, mutta olivat samanlaisia kuin ennen kalvojen puhkeamista. Mutta sitten minua ei päästetty enää mihinkään, vaikka aiemmin oltiin sanottu, että puudutustenkin kanssa voi olla pystyasennossa ja vaikka istua keinutuolissa, jos se tuntuu hyvältä. Kätilö halusi väen vängällä kääntää minut kyljelleen, vaikka se sattui kaikkein eniten. Itse halusin pöydän mahdollisimman istuvaan asentoon. Sainkin, vaikka kätilö sitä moneen otteeseen halusi laskea ja kääntää minut kyljelleen (??) Istuen oli parempi. Olisin halunnut ponnistaa pystyssä, kyykyssä tai jakkaralla, mutta siinähän olin puoli-istuvassa asennossa pöydällä. Kysyin, voisinko vaikka kontallani yrittää ja sain luvan. Käännyin ja jaksoin kontillani paljon paremmin, mutta niin ei kuulemma voinut tsekata tilannetta, joten pian oli käännyttävä selälleen taas, ja siinähän sitten pakersin homman loppuun, vaikkei ollut yhtään niinkuin toivoin. Tunsin itseni kaltoin kohdelluksi ja halusin itkeä, taisinkin itkeä hieman.

Loppujen lopuksi synnytyksestä jäi ihan ok fiilis. Kun vauva vihdoin syntyi ja sain hänet heti rinnalle, kielteiset tunteet hävisivät, vaikka taidan kantaa kätilöä kohtaan kaunaa ikuisesti. Ihmettelin, ettei tullut edes osastolle jälkeenpäin juttelemaan synnytyksen kulusta, kuten yleensä on ollut tapana. Siitä olin onnellinen, että tunsin, mitä tapahtui ja milloin piti ponnistaa. Itse ponnistaminen tuntui hyvältä, vaikka alkava supistus sattui aika hurjasti - kohdunkaulan puudutuksesta huolimatta.

Uskon edelleen, että voisin synnyttää ilman lääkkeellikstä kivunlievitystä, mutta tarvitsisin kyllä ajatusta tukevan kätilön. En siinä tilanteessa jaksanut kauheasti tapella vastaan, ja sellainen vie keskittymis- ja rentoutumiskyvyn.

Ei ole tarkoitus masentaa tai pelotella, tulipahan nyt vain vuodatettua tämä kokemus, jota en juuri ole kenenkään kanssa jakanut.

 

Aktiivinen Synnytys Ry:llä on tukihenkilöitä ympäri Suomen. Ota rohkeasti yhteyttä jäsenasioiden hoitajaan ja hänen kauttaan saat jonkun, joka voi "valmentaa" sinua synnyttämään lääkkeettömästi. Tuo tukihenkilö voi myös tulla mukaasi synnytyssaliin ja antaa sinulle tukeaan paikan päällä.

 

Menin ensimmäiseen synnytykseen ja minut oli valmisteltu epiduraalipuudutukseen.Makasin jopa valmiiksi kylelläään ja selästä vaate auki. Mutta en kerennyt saada mitään kipuihin ja jos sanon suoraan ni ite synnytys ei ole juuri mitään verrattuna avautumisvaiheeseen. Sanoinkin synnytyksen jälkeen miehelleni et voisin synnyttää heti uudestaan.Yllätyin että ite tapahtuma ei olekkaan niin kovaa hommaa mitä olen kuullut ja lukenu. Toinen syntyi myös ilman kivunlievitystä.Mut oli niin nopeeta touhua et kerkesin olla synnärillä vain 9min,tyttö syntyi. =) Jos joskus saadaan lisää lapsia (niin toivon) en kaipaa mitään lievittäjiä jos ei oo pakko.Haluan vain olla avautumisvaiheen sairaalas enkä autossa niinku olen ollut molemmilta lapsilta.Se on kamalaa!

 

Jo esikoista synnyttämään mennessä ajattelin, että mennään mahd. pitkään ilman lääkkeitä - no lopulta olisin ollut valmis vaikka nuijanukutukseen, vaikka synnytys ei pitkä ollutkaan (8h). Lopputulos oli kuitenkin se, että epiduraali pysäytti synnytyksen, ilokaasusta tuli paha olo ja parakervikaali ei auttanut tippaakaan.
Nyt takana on kaksi synnytystä ja allekirjoitan täysin sen mitä mp75 tuossa aiemmin mainitsi: rauhallinen ja levollinen suhtautuminen tekevät synnytyksestä kivuttomamman.
Nyt tällä toisella kertaa tiesin mitä oli edessä. Herättyäni aamulla supistuksiin, otin niitä vaan vastaan kävelemällä kotona, hengittämällä rauhallisesti ja käyttämällä ääntä. Tiesin, että kun supistuksen kovin kärki kestää vaan hetken ja sitten se alkaa lieventyä. Sairaalassa ehdin olla vaan pari tuntia; kokonaisuudessaan synnytys kesti 4h. Loppuvaiheessa huusin supistusten tullen kyllä todella kovaa.

Olin asennoitunut synnytykseen niin, että synnytän ilman kivunlievitystä, mikäli se on mahdollista - jos olisi alkanut tuntua siltä, että en jaksa, olisin jotain pyytänyt. Itse asiassa ihan lopussa laitettiin taas se parakervikaali: täytynee seuraavalla kerralla muistaa miten inhalta sen laittaminen tuntuu - mitään apua siitä ei ollut.

Mitään synnytyslaulua en sen pahemmin ole opetellut vaan ihan luonnostaan tuli tuo äänen käyttö: jo ensimmäisellä kerralla huomasin sen auttavan.
Lämpimät kaurapussit myös totesin hyväksi ensimmäisellä kertaa jo.
Kävimme miehen kanssa vyöhyketerapeutin luona synnytysvalmennuksessa, mutta lopulta emme niitä oppeja käyttäneet, vaan parhaiten auttoi kun mies painoi supistuksen tullessa kätensä vasten selkääni sille alueelle mihin supistusten kipein kärki sattui.

Toivomuksina minulla oli:
- kalvoja ei puhkaista kuin vasta jos ihan pakko (puhkaistiin lopussa, että saatiin viimeinen sentti pois kohdunsuun reunaa ja pääsin ponnistamaan)
- ei episiotomiaa: pieni repeämä parani paljon nopeammin kuin ensimmäisen kerran eppari
- ponnistus jakkaralla: meni hyvin siihen asti kunnes reisilihas revähti - oli pakko siirtyä sängylle

Jos menet vyöhyketerapeutin luo, niin koita löytää hyvä: heitäkin kun on joka lähtöön.

 

Monet jo anatanut hyviä neuvoja, itse yhdyn niihin. Ekas synnytykses sain epirudaalin, kun kätilö sanoi, että voi viel mennä vaik kuinka kauan, niin ajattelin etten jaksais. Kuitenkin oli jo loppuvaihe meneillä, eikä sitä annettu mulle paljon, joten ei kaik kivut menneetkään. Mutta pian lapsonen syntyikin. Ehkä ilmankin oisin pärjännyt. Toiseen synnytykseen ajattelin, et etenen tilanteen mukaan. oli tosi rasittavaa, kun mulle painostettiin koko ajan kivunlievitystä, vaik olo oli siedettävä. Mulla ainakin helpotti käveleminen ja syvään hengitys ja tietysti puolison läsnäolo. :heart: Ja rukoileminen..Suihku oli tosi tehokas, lievitti ja nopeutti, tuli sieltä kiire pois. Kuitenkin sanoisin, ettei kannata etukäteen päättää olla ilman lievitystä, kaikilla synnytys ei etene nopeasti ja voi tullakin olo, että nyt on kaikki luonnolliset konstit jo loppuunkäyty. Mutta eipä helpolla kannata luovuttakaan, pian se kuitenkin menee...

 

Mulla kaikki 3 tulleet ilman kivunlievityksiä ihan siitä syystä että pelkään piikkiä enemmän.... . Lapset tulleet muutenkin vauhdikkaasti maailmaan joten en ole kivunlievitystä tarvinnut.
Esitietolomakkeelle taisin kirjoittaa toiveeksi, että kivunlievitys tarpeen mukaan. Viimeisessä synnytyksessä kätilö ihmetteli, että miten sä voit olla noin rauhallinen.

 

Mäkin antaisin neuvon, että menet avoimin mielin synnytykseen, et siis liian "jyrkästi" tee päätöksiä synnytystavasta ja esim kivunlievityksistä. Voi olla, että kaikki ei menekään suunnitelmiesi mukaan, harvoin synnytys menee. Silloin siitä voi tulla pettymys, vaikka niin ei pitäisi olla.

Itselleni esikoisen sektio oli pettymys, koska jotenkin oli hahmotellut päässään esim sen ihanan hetken kun lapsi nostetaan vatsalle ja sitten sainkin vauvan syliin vasta heräämössä jo pestynä ja puettuna. Jälkikäteen ajatellen ihan hölmö ajatus, mutta mitä sitä tunteilleen voi.

Mulla toinen lapsi tuli ilman kivunlievityksiä, koska niitä ei ehditty enää antaa. Sen kesti kun synnytys oli niin nopea (3h). Sitä en tiedä, miten olisi jaksanut jos sillä intensiteetillä olisi jatkunut vaikka 12h. Hieno kokemus se silti oli ja ihanaa saada lapsi siihen rinnalle.

Eli ole avoimin mielin sillekin ajatukselle, että kivulievitykset voivat auttaa sinua jaksamaan paremmin synnytyksen loppuun asti eikä se tee sinusta yhtään sen "huonompaa" synnyttäjää, vaikka joutuisitkin "turvautumaan" kivunlievityksiin.

Kivut ovat Kovia, ja niitä on vaikea kenenkään kuvitella ennen kuin on sen kokenut. Ja toisaalta, joillakin taas ne ovat ihan kestettäviä. Ja sitten vielä, että on nainen luotu kestämään ne kivut.. Monipiippuinen juttu

Mulla ei jäänyt mitään huonoa fiilistä "luomu"synnytyksestä, päinvastoin. Hieno ja hurja kokemus. Että tsemppiä vaan, menee miten menee!