synnytyksen jälkeinen masennus/pakkoajatukset/neuroleptit

["mamma"]

Heippa kaikki mammat, mulla on siis paha synnytyksen jälkeinen masennus ja olen ollut pari yötä osastollakin. Sain aloitus lääkkeeksi truxalin, joka siis tietääkseni on psykoosiin tarkoitettu lääkitys sekä huomenna aloitetaan varsinainen masennulääkitys. Onko kenelläkään kyseistä lääkettä? tottuuko sivuoireisiin? kauanko lääkettä olette syöneet? internetistä kun löytyy ihan kauheita asioita lääkkeestä (tic-oireita ja pysyviä hermostovaurioita). Mulla lääkitys on 3x15mg päivä. Minkälaisia oireita olette itse masennuslääkkeestä saaneet? kuinka isoa annosta olette syöneet. Ilmeisesti mulla siis tulee olemaan isohko annos.

Olo on ihan hirveä. Minulla on hirveitä lapsen vahingoittamiseen liittyviä ajatuksia ja ikään kuin pääni työntäisi esiin ajatusta, mene ja tapa lapsesi. Saan useita paniikkikohtauksia näistä ajatuksista ja ahdistus on koko aikaista. Lienee turhaa sanoa, että rakasta lapsiani yli kaiken enkä koskaan heitä tahtoisi vahingoittaa. Truxal helpottaa ahdistusta, mutta tekee olon hiukan mömmöiseksi ja väsyneeksi. Meneekö tämä ohitse?

Sitten se suurin ja tärkein kysymys. Miten olette parantuneet? Helpottaisi hirveästi kuulla muiden kokemuksia, joko saman kaltaisista oireista tai lääkkestä tai muista synnytyksen jälkeisistä ongelmista. Kaikkein ihaninta olisi kuulla paranemiskertomuksia.

Vastatkaahan kaikki joilla sama tilanne, joko päällä tai sitten ollut!

 

["mamma"]

eikö kukaan?

 

[Kahlemestari....]

Hei!

Ensiksi ihan hirveesti voimia sulle aivan järkyttävään vastoinkäymiseen.
Mulla on ollut kaksi kertaan synnytyksen jälkeinen masennus. Ja ihan lääkkeillä niistä on parannuttu. Alkuun on ollut hankalaa löytää sopiva lääke ja sen ajan on hyväkin olla vähän tarkkailevan silmän alla jos olo käy ihan sietämättömäksi. Kuitenkin sitten kun sopiva lääke on löytynyt ja sitä on syöty joku pari viikkoa niin olo on jo huimasti parempi. Sitten sitä kannattaa syödä joku puolivuotta vähintään. Mielellään vähän kauemmin ettei vaan pääse uusimaan.

Sairaus on mitä kamalin ja kuluttavin ja iskee pahimpaan mahdolliseen aikaan. Muista pitää kiinni siitä että sinulla on tukea ja apua loppuun asti. Koita päästä johonkin vertaistukiryhmään.

Paljon voimia ja voin taata että elämä on ihanaa kun tosta vaan pääsee!

 

["mä"]

Kyseisestä lääkkeestä ei mitään kokemusta ole, joten en voi siihen ottaa kantaa. Nuo pakkoajatukset todennäköisesti johtuu ahdistuksesta, mikä taas kasvaa niistä jne, pirunpyörä..se, että niitä sinulle tulee ei mitenkään todista, että vahingoittaisit lapsiasi mitenkään, vaan jopa päinvastoin. Hyvin tunnolliset ja herkät ihmiset on niille alttiimpia yleensä. Uskon, että pääset niistä eroon!!monesti pakko-oireisiin tarkoitetut lääkkeet auttavat mm. cipralex, seronil ..ja tietenkin olisi hyvä saada terapiaa niiden käsittelemiseen!Oletko kova tuntemaan syyllisyyttä yleensä?
Voimia sinulle ja uskoa siihen, että se parempi huominen tulee vielä!!

 

[v]

Ensinnäkin :hug: ja sitten kiitos myös rohkeudestasi kirjoittaa tänne noin vaikeasta asiasta. Koeta jaksaa ja paljon voimia.

Itselläni oli synnytysmasennus johon ei kuitenkaan lääkkeitä ja osastoa tarvittu. Riitti perhetyöntekijän läsnäolo päivittäin ja se että nukuin paljon.
Usein mietin lapseni tukehduttamista tyynyllä ja parvekkeelta alas heittämistä.
Se vain meni aikanaan ohi. Lapseni oli vaikea ensimmäisen viisi kuukautta, saattoi itkeä 22 tuntia vuorokaudessa. Kun itkut alkoivat loppumaan ja sain parisuhteeni kuntoon, alkoi helpottamaan.
Laihduin kamalasti ja olin kävelevä zombie.

Nyt olen yli viisi vuotiaan äiti ja minulle tuo kamaluus aiheutti sen etten voisi kuvitellakaan tekeväni enempää lapsia. Olen terveen, iloisen ja reippaan lapsen äiti. Masentunut edelleenkin, mutta jaksan arjen ja iloitsen lapsestani.

Onko lapsesi vaikea? Parisuhteessa ongelmia? Tai onko tietoa mikä aiheuttaa olosi?

 

["mamma"]

Mulla on siis tilanne, että esikko sairastaa kovasti ja tarvitsee paljon apua ja käytännössä en ole nukkunut pariiin vuoteen. tämä uusin tulokas on todella helppo vauva, mutta voimat vaan on ihan lopussa kuitenkin ja saatan vaan maata ja itkeä ja toivoa ettei mua ollenkaan olisi. Asun myös kaukana kaikista sukulaisistani ja ns. vanhoista kavereistani. Mies on ihana ja tukee kovasti. Itse tahdon uskoa parempaan huomiseen, mutta tuntuu,e ttä puristun ahdistuksen alle.

Onneksi olen kuitenkin saanut nopeasti apua ja minulla on ihana psykologi ja psykiatrinen sairaanhoitaja joiden luona saan käydä.

Ihanaa kuulla teidän kokemuksia. Kuulisin mielelläni vielä lisää vastaavia!

 

["mamma"]

Niin ja olen todella kova tuntemaan syyllisyyttä ja kantamaan maailman tuskaa hartioillani muutenkin. Ilmeisesti juuri "oikea" ihminen saamaan tällaisen riesan.

 

[v]

Voi rakas palstasisko, vielä kerran voimia! :kiss: :hug:

 

["mä"]

Vie aikaa, mut usko ihmeessä ittees ja tulevaan. Minä terapian, lääkkeiden ja läheisten tuen kanssa sain itseni koottua. Iso vaikuttava asia oli se, että joka ikinen päivä muistutin itselleni, että pystyn siihen ja parempi päivä tulee, laitoin jopa kännykkääni muistutuksia asiasta ja ne tuli välillä sopivilla hetkillä. Meni kyllä aikaa ja ahdistuksia tuli alamäkien kera, mutta tänä päivänä olen lääkkeetön ja hyvin pärjäävä vakaa ihminen. Olen oppinut elämään syyllisyydentuntojeni kanssa ja ymmärtämään itseäni, niin etten välitä enään omituisistakaan ajatuksista. Monesti syynnytksen jälkeen elämä muuttuu todella, ja vaikka siihen on valmistautunut, ei välttämättä asia ollutkaan niin helppoa.
Voimia siis edelleen ja kyllä sinä selviät!!muista, että olet hyvä ihminen ja se, että pystyt asiaa käsittelemään on askel eteenpäin.

 

["mamma"]

Kiitos todella paljon ihanista vastauksista. Pakkohan tässä on vaan uskoa parempaan.Mies on onneksi ihana ja otti pari viikkoa lomaakin töistä auttaakseen minua kotona ja tukeakseen tässä tilanteessa. kerrankin sattui olemaan hyvä ettei ehtinyt kesällä koko lomaansa pitämään. Taustatuki on siis oikeasti todella hyvässä kunnossa. Nyt pitäisi vaan itse päästä kuntoon.

Olisiko jollain tietoa tuosta lääkkeestä?

 

["mä"]

hienoa, että mies on tukena!!Kannattaa googlata se lääke, tietenkin hiukan varauksella lukea keskusteluja, mutta saa niistä jotain osviittaa.

 

["mamma"]

Vielä nostelen jos joku osaisi tuosta lääkkeestä kertoa ja sitten mielialalääkkeiden sivuvaikutuksista myös.

 

["mamma"]

upp

 

["mamma"]

vieläkin nostelen jos jollain lisää kokemuksia jakaa.

 

["mä"]

ensinnäkin toivotan paljon voimia! Mulla oli esikoisen aikaan noita pakkoajatuksia, oikeestaa alkoivat jo raskausaikana. Sit kun vauva oli pieni, niin pelkäsin esim käyttää veitsiä ja saksia. Nukuin koko ajan suht hyvin, mutta en kyllä nauttinut vauvasta, enkä varsinkaan äitiydestä. Kerran yritin puhua asiasta neuvolassa, mutta mut sivuutettiin täysin, sen jälkeen päätin selvitä itse. 2-3kk kesti pahin olo ja hankalimmat ajatukset. Kun vauva oli 8kk niin koin, että olin täysin voiton puolella. Liikunta ja ulkoilu auttoivat mulla hyvin, lisäksi päivärytmin löytyminen oli iso asia. Varmaan se helpotti, että vauva oli koko ajan hyvä nukkumaan ja muutenkin ns helppo vauva. Nykyisin mulla on toinenkin lapsi, pelkäsin etukäteen vointia, mutta kaikki menikin tosi hyvin ja selvisin ilman masennusta ja pakkoajatuksia. Nykyisin nautinkin niin miehestä kuin lapsista. Olet hakenut itsellesi apua ja se on jo iso askel, toivon, että olisin itse tehnyt samoin, niin vointikin olisi voinut kohentua nopeammin. Muista, että pakkoajatukset ei tee sinusta huonoa äitiä, usein niistä kärsivät tunnolliset äidit, kuten ylläkin kirjoitettiin. Voimia ja iso halaus!

 

["abba"]

Kokemusta ei ole. Mutta toivon sinulle voimaa ja paranemista.

 

["mamma"]

Mullakin oli vaikeuksia puhua asiasta neuvolassa, joten otin itseasiassa suoraan yhteyttä lääkäriin ja sitä kautta pääsin hoitoon. Neuvolassa käskivät ulkoilemaan enemmän ja olemaan sosiaalinen kun hiukan joskus asiasta puhuin. Pikkuhiljaa olo vaan paheni ja lopulta apua oli pakko saada.