Synnytyksen jälkeen yhdet menkat, nyt kierto melkein 60...

Eli en tiedä mihin kirjottaisin, mutta kokeillaan josko täällä kukaan osaisi neuvoa...
Synnytin siis tämän vuoden huhtikuussa ja menkat tulivat ensimmäisen kerran heinäkuun puolessa välissä ja ovat sen jälkeen pysyneet poissa. Kuten otsikosta ilmenee, kierto taitanee olla tällä hetkellä 58 päivää. Ehkäisyä emme ole käyttäneet, sillä pikku kakkonen on tervetullut.
Muutaman raskaustestin olen tehnyt, negoja. Joitain oireita on ollut, mutta se voi olla myös omaa kuvitelmaa. Eli ajoittain yököttää, rinnasta tulee maitoa puristaessa (en pystynyt imettämään poikaamme hänen tiukan kielijänteensä vuoksi, eikä minulla myöskään tullut maitoa lähes yhtään), huimaa ja lämpöä on noin puoli astetta yli normaalin.
Ajattelin kyllä varata lääkäriinkiin ajan, mutta en ole varma, että voisinko olla raskaana vai onko kiertoni vielä vain sekaisin raskauden ja synnytyksen jälkeen. (Kiertoni on ollut pitkä ja epäsäännöllinen myös ennen raskautta, muttei koskaan näin pitkä.)
Eli siis kohtalotovereita ja neuvoja kaipailisin nyt.
 
Mulla ei ole kyllä samanlaisesta kokemusta.. Mutta laitan jotain mietteitä. :)

Kyllä minun mielestäni voisit käydä lääkärissä. Kyllähän tuo joka tapauksessa kuulostaa siltä että hormonisi ovat sekaisin. Musta olis ihan perusteltua pyytää ainakin lääkäriltä lähete labraan hcg-testiin. Saat ainakin mielenrauhan. Lääkäri ei välttämättä vielä näin pian synnytyksen jälkeen muihin toimenpiteisiin ryhdy.
 

Yhteistyössä