S
sydäri
Vieras
Eilen illalla tiskatessani astioita minua pisti yllättäen keskelle rintaa. Se tuntui vähän kuin joltain puukon iskulta tai vastaavalta, todella voimakas pisto keskelle rintaa. Siitä se kipu vihlaisi ihan päähän asti ja tuntui niin pahalta, etten pystynyt seisomaan suorassa vaan "putosin" heti kumaraan. En uskaltanut enää tiskata, vaan kävin sängylle makoilemaan.
Ahdistukseen taipuvaisena tarkkailinkin sydäntä ja rintaa läpi illan. En meinannut pystyä nukkumaankaan, koska pelkäsin seuraavaa pistosta ja mahdollista sydänkohtausta. Mitään uutta pistosta ei tullut, mutta lievempiä tuli vasemmalle puolelle rintaa. Vähän kuin nuppineulalla tökkisi.
Aamulla herätessäni mietin soittaisinko terveyskeskuksen päivystykseen, mutta ajattelin että ylireagoin ja jätin soittamatta, koska oloni oli suht hyvä. Kahdeksan jälkeen tuntui kuitenkin pahemmalta, rintaa vähän pisteli ja heti alkoi ahdistamaan (henkisesti, ei fyysisesti). Soitin päivystykseen, mutta kaikki ajat olivat jo menneet, sanoivat että soita huomenna heti kahdeksalta.
Olen ollut viikonlopusta lähtien nuhainen, eli nenä tukossa, kurkku kipeänä ja heikko olo, mutta ei kuumetta. Jonkin verran olen rehkinyt, pessyt mattoja ja peruskotitöitä, tiskausta ja imurointia. Selkäkin on jumissa ja jos kumarrun, rintaan sattuu.
Ikää minulla on vasta 20 vuotta, eli iän perusteella sydänkohtaus tai muu sydänperäinen tuntuu kaukaa haetulta, varsinkin, kun olen ihan perusterve. Sydänfilmikin on otettu kuukausi sitten ja kaikki oli hyvin, verenpaine ok. Kaikki on siis ollut kunnossa. Sydänfilmi otettiin jatkuvien ja henkeä ahdistavien rintakipujen takia.
Mutta nyt ahdistaa ja paljon. Harkitsin jopa sairaalan päivystykseen lähtöä, kun en tiedä mitä tässä voisin tehdä... Miltä tämä kuulostaa? Tiedän olevani melko vainoharhainen, mutta kyllä rintakivut aina pistävät miettimään... Solisluiden "kuopassa" polttelee, tai tuntuu tulehtuneelta ja päässä on pistävä kipu... Tulen ihan hulluksi näiden tuntemusten kanssa.