sydänäänet ei kuulu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "huolestunut"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"huolestunut"

Vieras
milloin teillä on ruvennut sydänäänet kuulumaan. minulta kuunneltiin ekan kerran neuvolassa viikolla 8+3 eikä kuulunut mitään, tänään sitten oli viikkoka 9+6 eikä vieläkään kuulunut sykettä. neuvolassa sanottiin että pitäisi jo kuulua koska olen hoikka, lähettivät minut toiseen neuvolaan jossa yritettiin myös kuunnella tuloksetta ja mahan päältä katsottiin ultralla mutta kohtu vielä niin alhaalla että huomenna menen alakautta katsotuttamaan löytyykö sieltä mitään.
itselle iski jo paniikki että eikö siellä olekkaan mitään kun ensimmäisessä neuvolassa todettiin että luultavasti kyseessä tuulimuna vaikka raskausoireet normaalit eikä vuotoakaan ole tullut. toisessa neuvolassa oltiin sitä mieltä että vielä ei tarvitse kuulua sykettä eikä olisi pitänyt edes kuunnella vielä näin alussa tai sitten raskaus ei olekkaan niin pitkällä vielä. onneksi sain kuitenkin huomiseksi ultraan ajan niin asia selviää mutta itselläni jo ihan toivoton olo,sillä lapsi olisi enemmän kuin tervetullut ja tätä on vuosi jo yritetty, aijemmin jo 3v. tyttö.
 
Meillä ei terkkari edes suostunut yrittämään ennen kuin 12 viikkoa oli täynnä. Sanoi että tosi monesti käy niin että aiemmin ei vielä kuulu ja sitten tulee turha huolestuminen.
 
Ei välttämättä kuulu vielä, vaikka raskaus olisikin oikeassa paikassa. Mulla kuului 9+ viikolla ja terkkari sanoi, että se on harvinaista enkä mikään läski minäkään. Rauhallisin mielin vaan, vaikka se on helpommin sanottu kuin tehty.
 
Meidän neuvolassa ei edes yritetä kuunnella ennen rv 10, koska läheskään kaikilta niitä ei saada kuulumaan ja ihmiset huolestuu turhaan. Ja senkin jälkeen vielä jokunen viikko varoitellaan etukäteen, ettei välttämättä kuulu.
 
neuvolassa ekan kerran viikolla 14. sanottiin et aikasemmin ei juurikaan kannata kuunnella, vältetään ne turhat huolestumiset niin kun täällä on muutamaan kertaan todettu.
 
Tästä nyt neliviikkosesta vauvasta sydänäänet kuului ekan kerran neuvolassa joskus rv 16-17 (en muista tarkkaan, mut noilla main). :)

On juu läskiä eessä, mut enemmän vaikutti a) kuuntelija b) kohdun asento = erittäin voimakkaasti taaksepäin kallistunut c) se neuvolan laite (neuvolalääkärin mukaan paljon tehottomampi kuin nuo kotidopplerit) d) etuseinämäistukka. Kotona sain kotidopplerilla sykkeen kuuluviin jo muutaman viikon aiemmin ja liikkeitäkin tuntui jostain rv 14 asti. Joten en sinänsä ollut huolissani, mut oishan se ollu kiva kuulla ne neuvolassakin.

Ja itse asiassa ihan loppumetreille asti jostain syystä neuvolassa oli välillä hankalaa saada niitä kuuluville...

Mut kaikki silti kunnossa. :D Tuolla tuo nukkuu.
 
mitä ihmettä :o mulla on kaikissa raskauksissa kuunnteltu rv8 ja aina kuulunu. 2 kertaa kävi niin että np-ultrassa ei sitten enää kuulunutkaan, eli oli sen rv8 jälkeen lakannut sydän lyömästä.
 
mitä ihmettä :o mulla on kaikissa raskauksissa kuunnteltu rv8 ja aina kuulunu. 2 kertaa kävi niin että np-ultrassa ei sitten enää kuulunutkaan, eli oli sen rv8 jälkeen lakannut sydän lyömästä.

Esim. Tampereella meidän edellisessä neuvolassa on ihan sääntönä, että niitä ei ees yritetä kuunnella ennen nt-ultraa, joka on yleisesti tuolla rv 14. Ei yritetä, vaikka kuinka pyytäisit. =)

Tällä puolen taas yritettiin jo rv 9 asti, mutta vain koska olin käynyt alkuraskauden ultrassa, jossa kaikki oli ok.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon;23326697:
Esim. Tampereella meidän edellisessä neuvolassa on ihan sääntönä, että niitä ei ees yritetä kuunnella ennen nt-ultraa, joka on yleisesti tuolla rv 14. Ei yritetä, vaikka kuinka pyytäisit. =)

Tällä puolen taas yritettiin jo rv 9 asti, mutta vain koska olin käynyt alkuraskauden ultrassa, jossa kaikki oli ok.

ompa eroja näissäkin käytännöissä :) meillä tehdään muuten np 11-13 ja sen yli menevät on jotain myöhäinen niskapoimu-ultra tai jotain, ja se siis jos ei oo kerenny noilla viikoilla varata aikaa. Mut en tiedä miten ne tutkimuksena eroaa toisistaan.

Käsittääkseni kaikki saa täällä sen varhaisraskauden ultran, kun eka lääkärikäynti tehdään ennen tuota np-ultraa.
 
Meillä kuului ekan kerran rv 11+ jotain ja rv 12+3 ei saatu neuvolasta kuulumaan joten mentiin äippäpolille ultraan ja kaikki oli hyvin, istukka vaan edessä. Vielä rv 20 tienoilla lääkäri ei meinannut millään saada kuulumaan mutta terkkari löysi heti. Meidän neuvolassa ei mielellään yritetä kuunnella ellei 12 viikkoa ole täynnä.
 
siis mun piti nyt kaivaa vanha neuvolakortti esiin ja tarkistaa. Se eka raskaus menikin niin että rv9 ultrattu, eikä näkyny sydämensykettä. Muutaman päivän päästä ultrattu äitipolilla ja ei sykettä. Sen jälkeen tehty kohduntyhjennys. Oisko tossa nyt sitten pitäny vielä ootella? No, siitä on monta vuotta aikaa ja mä uskon että ne elonmerkit ois näkyny jos niitä ois ollu.
 
Käsittääkseni kaikki saa täällä sen varhaisraskauden ultran, kun eka lääkärikäynti tehdään ennen tuota np-ultraa.[/QUOTE]

Isommissa paikoissa vissiin saa varhaisraskauden ultran lääkärikäynnin yhteydessä, meillä ei saa :( itse sitten varasin ajan yksityiselle, kun oli niin niin pahat säryt että mietittiin neuvolassa mahdollisuutta kohdunulkoiseen raskauteen.
 
siis mun piti nyt kaivaa vanha neuvolakortti esiin ja tarkistaa. Se eka raskaus menikin niin että rv9 ultrattu, eikä näkyny sydämensykettä. Muutaman päivän päästä ultrattu äitipolilla ja ei sykettä. Sen jälkeen tehty kohduntyhjennys. Oisko tossa nyt sitten pitäny vielä ootella? No, siitä on monta vuotta aikaa ja mä uskon että ne elonmerkit ois näkyny jos niitä ois ollu.

Sydän alkaa lyömään neuvolasta saadun opuksen mukaan rv 6 (noin 25 päivää hedelmöitymisestä) ja jos kerran ultrassa ei sitä sykettä näy, niin eipä se sinne voi ilmestyä. Nyt olikin käsittääkseni kyse pelkästä vatsan päältä kuuntelusta ilman ultrailuja.
 

Yhteistyössä