Suvuttomien ei kannata tehdä lapsia

[Yksin jää]

Suvuttomien ja yksinäisten ihmisten ei kannata tehdä lapsia. Varsinkaan jos puolisokin osoittautuu henkilöksi joka ei osallistu lapsenhoitoon, jäät ihan yksin neljän seinän sisälle. Vauvakahvilat ja muskarit ovat täynnä supermammoja ja sisäpiirejä joihin et pääse sisään. Lapsellasi ja sulla tulee aina olemaan yksinäistä ja tylsää kun ei ole mummoja, pappoja tai tätejä.

Ei kannata tehdä lapsia jos ei ole sukua tukena ja paljon ystäviä. Pieni lapsi kotona eristää maailmasta vielä enemmän.

 

[Tottapuhut]

Totta. Mut sen tajuaa vasta liian myöhään..

 

[Yksin jää]

Totta. Mut sen tajuaa vasta liian myöhään..

Sanos muuta. Ja miten siitä pinteestä pääsee pois? Tehdä lisää lapsia ettei sen ainoan lapsen tartte kärsiä koko elämää yksin niinkuin äitinsä?

Kunpa olisi joku varoittanut, olisin pistänyt piuhat poikki ja luonut uraa... Lapsiparka.

 

[Hmm...]

Sen verran tuossa on totuuden siementä, että ei introvertista ihmisestä tule lasten myötä ekstroverttia. Ja ne supermammakuviot kestävät tasan tarkkaan perhevapaiden ajan. Mutta kaiken kaikkiaan lapset tuovat elämään hurjasti sosiaalisia suhteita, iloa ja valoa.

 

["hmh"]

Sen verran tuossa on totuuden siementä, että ei introvertista ihmisestä tule lasten myötä ekstroverttia. Ja ne supermammakuviot kestävät tasan tarkkaan perhevapaiden ajan. Mutta kaiken kaikkiaan lapset tuovat elämään hurjasti sosiaalisia suhteita, iloa ja valoa.

Näin on.

Mikäköhän ajatus aloittajalla sitten oli sen lapsen hankkimisessa? Että lapsi muuttaisi aloittajan jotenkin automaattisesti sosiaalisemmaksi?

 

[Yksin jää]

[QUOTE="hmh";30714447]Näin on.

Mikäköhän ajatus aloittajalla sitten oli sen lapsen hankkimisessa? Että lapsi muuttaisi aloittajan jotenkin automaattisesti sosiaalisemmaksi?[/QUOTE]

Ei, vaan oli epätietoisuus siitä miten paljon pieni lapsi kahlitsee vanhemman kotiinsa, vielä enemmän eristyksiin. Sitä ei kukaan kerro, imetys- ja vauvahuumasta vaan puhuvat.

Miten sosiaalisuus edesauttaa siihen että on sukunsa ainoa jäljellä oleva? Tai että ei ole hyviä ystäviä, koska sellaista on muutenkin niin vaikea löytää? Kavereitahan/hyvän päivän tuttuja ei lasketa, ne kun harvemmin antavat mitään itsestään.

 

[vierass]

Miten sosiaalisuus edesauttaa siihen että on sukunsa ainoa jäljellä oleva? Tai että ei ole hyviä ystäviä, koska sellaista on muutenkin niin vaikea löytää? Kavereitahan/hyvän päivän tuttuja ei lasketa, ne kun harvemmin antavat mitään itsestään.

Sosiaalisuus ei sitä sukua tuo, mutta ystäviä ja kavereita sillä saa. Se on pitkälle omasta luonteesta kiinni.

 

[Hmm...]

Ei, vaan oli epätietoisuus siitä miten paljon pieni lapsi kahlitsee vanhemman kotiinsa, vielä enemmän eristyksiin. Sitä ei kukaan kerro, imetys- ja vauvahuumasta vaan puhuvat.

Miten sosiaalisuus edesauttaa siihen että on sukunsa ainoa jäljellä oleva? Tai että ei ole hyviä ystäviä, koska sellaista on muutenkin niin vaikea löytää? Kavereitahan/hyvän päivän tuttuja ei lasketa, ne kun harvemmin antavat mitään itsestään.

Minullakin on hyvin pieni suku ja vain pari tosi ystävää, jotka asuvat kaukana. Vikaa on varmasti itsessänikin, olen aina ollut laiska yhteydenpitäjä. Mutta ikinä ei mielessänikään käynyt, että lapset jotenkin minua tässä suhteessa muuttaisivat.

Liikkeellä ja ihmisten ilmoilla olen kuitenkin ollut vauvojeni kanssa aina. Se on ollut tärkeää jaksamiseni kannalta, ja samaa suosittelen muillekin. Ne perhekahvilakuviot ovat pinnallisia, mutta välttivät mulle oikein hyvin.

 

[Yksin jää]

Ymmärrän pointtinne, mutta suku on aina suku, ja oman äidin merkitys korostuu kun tulee itse äidiksi. Minulla oli ihana ja tärkeä mummo, jota oma lapseni ei saa minun eikä miehen puolelta. Se on iso menetys, eikä sitä mikään sosiaalisuus tai kaverilauma voi muuttaa - valitettavasti.

Asiaa tulee ajateltua vain liian myöhään. Hirvein ajatus on että on saanut itse paremman lapsuuden mitä voi omille lapsilleen antaa.

 

["emilia"]

Minulla suku hylkäsi kun odotin lasta. Mies on ja osallistuu, mutta sosiaalisesti epävarmana ihmisenä suvun hylkäys johti täydelliseen eristäytymiseen. Yrittänyt olen päästä mammapiireihin, mutta olen todella huono ihmisten kanssa kommunikoinnissa, joten eipä ole natsannut.

 

[it-s green]

Lapset tuo tullessaan myös sitä että ne välit katkeilee jo olemassa oleviin ystäviin ja jopa sukuun. Olen itse ujo ja siitä on vaikea päästä yli. Toisaalta tuokin että sitten kun saat niitä ystävyyksiä tehtyä ne katkeaa, kun ihmiset palaa töihin. Siinä ei auta mikään jos toisella ei vaan ole aikaa enää koskaan kahvitella tai nähdä.

 

[FreezeCat]

:hug:

Kurjaa, että tuolta tuntuu. Ja tuohon tunnetilaan on helppo jäädä vangiksi ja syyttää kaikesta mahdollisesta tuota suvuttomuutta. Ja se estää kyllä elämästä.

Helppo mun on lähteä huutelemaan, että - älä mökkiydy sen lapsesi kanssa! Mutta niin se vain on. Ei lapsi estä sua liikkumasta ihmisten ilmoilla ja lapsen kanssa saa aika helposti luotua niitä uusia tuttavia ja ystäviä. Hyvänpäiväntutuistahan se lähtee, hiljaksiin. Ja kyllä - siinä omassa eristäytyneisyydessään ja introverttiudessaan pitäis myös antaa itsestänsäkin eli uskaltaa avautua.

Pienet kuviot ne on mullakin, mitä tulee sukuun ja ystäviin - mutta niitä antoisia hyvänpäiväntuttuja piisaa. Mammapiirit nyt ovat mitä ovat eli jos on sisäpiiriä valmiiksi, niin ei sinne pääse sisälle mutta siitäkin huolimatta voi keskustelun joukkoon heittää sanan tai kaksi - vaikka kiusallaankin . Ja lapsen kasvaessa harrastepiiristä saa myös niitä aikuiskontakteja ja läpänheittäjää.

JA - oisko teillä siinä likellä ketään ns. varamummoksi? Koska mun oma äiti asuu kaukana, niin meille on ollut suurena siunauksena se, että aina on naapurista löytynyt upeita varamummoja meidän lapsille, jotka ovat aidosti kiinnostuneita lastemme elämästä puolin jos toisinkin.

Yhtäkaikki - iloitse lapsestasi ! Hän mukanansa avaa ovet maailman tutkimiseen ja ihmettelyyn sekä myös sosiaalisten suhteiden salaisuuksiin. Etsi päivistäsi pienen ihmisen kanssa itsellesikin tutkimusmatkaa, pystyt siihen sinäkin. Kaikkea hyvää sinulle, aurinkoisia kevätpäiviä ja voimia ja jaksamista . Päivä kerrallaan.

 

[HippuTAR]

No eipä sekään aina auta vaikka kuinka olis sukulaisia.
Mulla niitä on riittävästi mun tarpeisiin. Mutta faija asuu kaukana, mutsi on jo sen verta huonos kunnos ettei kauheesti jaksa touhuta noitten kans, anoppi on kans jo huonona, siskolla on omat kiireensä niin harvoin keritään nähdä jne.

Jossain vaiheessa rasitti kun ei sitä "omaa aikaa" oo koskaan mutta ei nyt enää. Mulla ei siskoa lukuunottamatta oo ystäviä eikä kavereitakaan. Täysin vieraitten kans oon huono juttelemaan ilman asiallista asiaa.

Mutta yritän keskittyä hyviin puoliin enkä velloa huonoissa. Meillä tosin on neljä lasta joista on seuraa toisilleen, ja pihalta, kerhoista yms. löytyy lisää seuraa lapsille.

Mulla oli mummu jonka luona sain viettää lapsena eripituisissa pätkissä 2-4 viikkoa vuodessa. Se oli aivan mahtavaa, parhaat lapsuusmuistot on sieltä, ja kokemus jota mun lapset ei koskaan saa. Mut ne saa sit muuta, eikä osaa kaivata asiaa jota eivät ole kokeneet.

 

["..."]

Suvuttomien ja yksinäisten ihmisten ei kannata tehdä lapsia. Varsinkaan jos puolisokin osoittautuu henkilöksi joka ei osallistu lapsenhoitoon, jäät ihan yksin neljän seinän sisälle. Vauvakahvilat ja muskarit ovat täynnä supermammoja ja sisäpiirejä joihin et pääse sisään. Lapsellasi ja sulla tulee aina olemaan yksinäistä ja tylsää kun ei ole mummoja, pappoja tai tätejä.

Ei kannata tehdä lapsia jos ei ole sukua tukena ja paljon ystäviä. Pieni lapsi kotona eristää maailmasta vielä enemmän.

Aika paljon itsestä kiinni se yksin jääminen. Meillä vähäinen suku asuu toisella puolen suomea ja mies on työn takia useita viikkoja poissa kotoa. Silti ei ole ikinä ollut niin sosiaalista elämää, kuin mitä lapsen saatuani. Naapurin äitien kanssa vietetään päivät, käydään muskarissa ja vauvakahvilassa ja niistä on löytynyt ystäviä niin lapselle kuin äidille. Pienen lapsen kanssa on tietysti helppo hautautua sisään, mutta vähintään yhtä helppo on tutustua uusiin ihmisiin. Mikään ei yhdistä samoin kun pienen lapsen vanhemmuus. Aina löytyy jotain yhteistä puhuttavaa.

 

["..."]

Ei, vaan oli epätietoisuus siitä miten paljon pieni lapsi kahlitsee vanhemman kotiinsa, vielä enemmän eristyksiin. Sitä ei kukaan kerro, imetys- ja vauvahuumasta vaan puhuvat.

Miten sosiaalisuus edesauttaa siihen että on sukunsa ainoa jäljellä oleva? Tai että ei ole hyviä ystäviä, koska sellaista on muutenkin niin vaikea löytää? Kavereitahan/hyvän päivän tuttuja ei lasketa, ne kun harvemmin antavat mitään itsestään.

Miten se vauva kahlitsee kotiin?
kyllä se on ihan äidin oma valinta, jos haluaa jäädä sinne kotiin, eikä mene paikkoihin, joissa muutkin pienten lasten äidit käyvät.