Suuseksi lisää merkittävästi riskiä sairastua erilaisiin syöpiin!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja suu-sex
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

suu-sex

Vieras
Ihana uutinen! (y) Nyt on hyvä syy kieltäytyä enää lutkuttamasta miehen kusiputkea :)

--------------------------------------

Suuseksi lisää merkittävästi riskiä sairastua erilaisiin syöpiin, tuore amerikkalaistutkimus vahvistaa. Tutkimuksen mukaan ihmisen papilloomaviruksella (HPV) ja pään alueen syöpien välillä on vahva yhteys.

Laajaan kaksiosaiseen tutkimukseen osallistui neljän vuoden aikana 97 000 ihmistä, kertoo Independent. Aluksi tarkastettiin, ettei koehenkilöillä ollut ennestään syöpää. Neljän vuoden jälkeen tutkijat löysivät 132 koehenkilöltä suunalueen syövän. Sitten syöpään sairastuneita verrattiin terveisiin koehenkilöihin. Tutkijat havaitsivat, että niillä ihmisillä, joiden alkuperäisissä sylkinäytteissä oli näkynyt HPV-16 -virusta, oli kehittynyt 22 kertaa todennäköisemmin syöpä.

Tutkimus julkaistiin alun perin JAMA Oncology -lehdessä.

Ei pystytä estämään kondomin käytölläkään
Iho- ja sukupuolikontaktissa tarttuva HPV-virus aiheuttaa 70 prosenttia kaulan alueen syövistä. On arvioitu, että vuoteen 2020 mennessä HPV:n suun alueen syöpiä on enemmän kuin sen aiheuttamaa kohdunkaulan syöpää.

Sukupuolielinten HPV-infektiota ei pystytä täysin ehkäisemään kondomin käytölläkään. Tiettyjä papilloomaviruksia voidaan ehkäistä rokotteella.

Pitkään uskottiin, että pään ja kaulan alueen syövät johtuvat tupakoinnista ja alkoholinkäytöstä. Mutta tapausten nopea lisääntyminen sai lääkärit epäilemään, että taustalla voi olla muukin syy
 
Niin siis se oli se papilloomavirus. Ei suuseksi.

Jos sä olet jo ottanut ukoltasi suihin ja sillä on ollut papilloomavirus, on se jo tarttunut. Ja samoin olet tartuttanut sen mieheesi jos sulla se on.

Ihan turha sitä toista kertaa tarttuvaksi pelätä on.

:X3:
 
HPV EI AIHEUTA SYÖPÄÄ!

Perseen jakaminen useille partnereille + tupakointi + muut elämäntavat yhdessä HPV:n kanssa aiheuttaa syöpää.

Ottakaa asioista selvää ennen kuin kirjoitatte tällaista paskaa.
 
Papilloomaviruksen aiheuttamat syövät ovat miehilläkin tasaisessa kasvussa. Näistä etenkin suun ja nielun alueen syöpien määrä on parissa vuosikymmenessä kaksinkertaistunut. HPV-rokote on kuitenkin toistaiseksi vain tyttöjen rokoteohjelmassa. Mikäli viruksesta haluttaisiin kokonaan eroon, pitäisi rokottaa sekä pojat että tytöt.

HPV-rokotetta on markkinoitu ja kampanjoitu tyttöjen juttuna. Papilloomavirus ei kuitenkaan tarkista kantajansa sukupuolta. Viruksen tiedetään aiheuttavan naisilla eniten kohdunkaulansyöpää, mutta viruksen tiedetään olevan mukana myös muiden syöpien synnyssä.

Miehillä papilloomavirus on yhdistetty penissyöpään, peräaukon syöpään sekä suun ja nielun syöpään mukaan lukien kielen, kielentyven ja nielurisat. Muiden syöpien osalta papilloomaviruksen ja syövän välinen yhteys ei ole yhtä vahva kuin kohdunkaulan syövässä.

Mainos (uutinen jatkuu alla)
-Kohdunkaulan syöpäähän ei synny ilman papilloomavirusta, mutta näiden muiden syöpien osalta arviot vaikutuksesta vaihtelevat hyvin voimakkaasti eri maissa eri tutkimuksissa. Vahvin näyttö on peräaukon syövän osalta, jossa papillooman osuus lähentelee jo 90 prosenttia, sanoo Maarit Leinonen Syöpärekisterin vastaava lääkäri.

Edellä mainitut syövät ovat kuitenkin melko harvinaisia. Peräaukon syöpiä todetaan vuosittain noin 20 tapausta. Penissyövän osalta luku on 30. Sen sijaan suun ja nielun alueen syövät ovat yleisempiä, niitä diagnosoidaan vuosittain noin 80. Yleisin on kuitenkin kohdunkaulan syöpä, joita todetaan noin 150 vuosittain.

Papillooman aiheuttamat syövät kasvussa kaikkialla
Molemmilla sukupuolilla esiintyvien papillooman aiheuttamien syöpien määrä on kuitenkin kaikissa pohjoismaissa kaksinkertaistunut 15 vuoden aikana. Pelkästään Tukholman alueella pään ja kaulan alueiden syöpien on todettu kymmenkertaistuneen 40 vuodessa. USA:ssa ja Englannissa puolestaan näiden syöpien ennustetaan pian ohittavan yleisyydessä kohdunkaulan syövän.

- Merkittävimmin ilmaantuvuus on nousussa suun ja nielun syövissä. Kahden viime vuosikymmen aikana ilmaantuvuus on kaksinkertaistunut. Tämän ajanjakson aikana on kuitenkin tupakointi väestössä vähentynyt. Pään ja kaulan alueen syövissä ovat merkittävimmät aiheuttajat tupakka ja alkoholi. Vaikka nyt yksi riskitekijä on vähentynyt, syövän ilmaantuvuus on noussut. Muualla syyksi on esitetty suuseksiä eli tätä HPV:tä, sanoo Leinonen.

Virus jättää jälkensä kasvaimeen
Ihan tarkkaa syntymekanismia edes kohdunkaulansyövän osalta ei tiedetä, mutta se kuitenkin jättää jälkensä kudokseen.

- Viruksella on proteiineja jotka vaikuttavat tavallisten solujen muuntautumisessa pahanlaatuiseksi. Virus hakeutuu kahden limakalvon rajalle ja näitä tällaisia vastaavanlaisia liitoskohtia kuin kohdunkaulassa on nielussa kaulan alueella ja peräaukon alueella. Viruksessa on jokin sellainen ominaisuus, että se tykkää hakeutua näihin paikkoihin ja muuttaa solun jakautumista siellä niin, että se muuttaa elimistön omat solut pahanlaatuisiksi ja syntyy syöpä, kertoo Leinonen.

Syöpäkudoksista on löydetty papilloomaviruksen DNA:ta ja kohdunkaulansyövissä löytyvyys on lähes 100 prosenttia. Vaikka näytteessä todettaisiin viruksen DNA:ta, se ei kuitenkaan vielä kerro, että virus olisi syövän syy.

- Syyn ja seurauksen osoittaminen on se haaste etenkin muiden syöpien osalta. Vaikka nielussa todettaisiin HPV:tä niin se, että onko se siellä vain istuskelemassa vai onko se syövän syy, se on se vaikea asia, sanoo Leinonen.
 
Kannattaako uskoa mainoksiin vai faktaan? HPV ei aiheuta syöpää. Siihen tarvitaan huonot elintavat myös. Sama pätee suuseksiin: ei kannata nuolla/imeä horon vehkeitä jos elämäntavat ovat muutenkin pielessä.

https://www.kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/kohdunkaulan-syopa/

Yksin papilloomavirus ei kuitenkaan pysty aiheuttamaan syöpää. Muita kohdunkaulan syövän vaaraa suurentavia tekijöitä ovat nuorena aloitetut yhdynnät sekä lukuisat sukupuolikumppanit, tupakointi, diabetes, verenpainetauti, synnyttämättömyys ja ylipainoisuus. Kohdunkaulan syövän kaikkia aiheuttajia ei tunneta.

WHO http://www.who.int/mediacentre/factsheets/fs380/en/

Risk factors for HPV persistence and development of cervical cancer
  • Early first sexual intercourse
  • Multiple sexual partners
  • Tobacco use
  • Immune suppression (for example, HIV-infected individuals are at higher risk of HPV infection and are infected by a broader range of HPV types)

 

Yhteistyössä