Suuritarpeinen 1-vuotias...

[äiti]

Ihana pieni tyttäreni on nyt 1v4kk ja melko temperamenttinen pakkaus. Hän oli ensimmäisen vuoden elämästään kovin masuvaivainen ja itkuinen, ensimmäisen puoli vuotta nukkui vain sylissä tai liikkuvissa vaunuissa. Nämä ongelmat on nyt saatu lääkityksillä ja ruokavaliolla kuriin, lapsi on iloinen, touhukas ja suhteellisen terve. Mutta on niin kovin "viihedytettävä", ei leiki yksin ja touhua omissa oloissaan yhtään! Siis oikeasti ei hetkeäkään, "tarvitsee" siihen seuraksi aina jonkun. Käytännössä se on äiti, koska olen vielä hoitovapaalla ja olemme lapsen kanssa päivät kahdestaan. Jos yritän mennä omille hommille ja jättää lapsen leikkimään, hän tulee perässä, ottaa kädestä kiinni ja vie mukaansa. Jos en mene, tulee itkuraivari. Muutenkin on kovin rauhaton, ei pysy yhdessä paikassa tai leikissä montaa minuuttia, koko ajan pitää olla liikkeessä. Mikään lelu, kirja, tavara tai tv-ohjelma ei jaksa kiinnostaa. Kärsivällisyys ja keskittymiskyky ovat miltei nollaluokkaa.

Onko "vika" minussa ja kasvatuksessa? Vai onko tuollainen normaalia?

Haluaisimme lapselle sisaruksen, mutta en uskalla edes alkaa yrittämään, kun lapsi on niin seuraa vailla. Mitäs sitten tapahtuu, jos kuvioihin tulee toinen, joka oikeasti tarvitsee äitiä vielä enemmän? Kun ei voi enää keskittyä yksistään esikoisen kanssa seurusteluun?

 

[no]

ei kai ne raivarit ole vaarallisia? Tuon ikäinen voi jo hetken odottaa. Minä teen mitä olen tekemässä ja menen sitten. Ei se taapero vahingoitu, vaikka se kiukutteleekin. Totta kai lapsi kiukkuaa, kun tietää, että sillä saa aina periksi. Mulla poika siis 1v10kk. Leikkii välillä pitkiäkin aikoja yksin, mutta toisinaan ei yhtään. Kotityöt teen silti, joko yksin tai sit laitan pojankin tekemään jotain, niin viihtyy hyvin.

 

[hei haloo...]

...järki päähän nyt. Jos pelkästään yhden kanssa on noin vaikeaa, niin kannattaako siihen enää toista lasta tehdä. Jos ole tuollainen äiti yhden kanssa, et selviä useamman kanssa.

 

[jaa.....]

otsikosta luuli että liian isot kakat on ongelmana.

 

[vieras]

Kuulostaa aika tavanomaiselta taaperolta. Anna vaikka lusikkakori tai mutua tutkittavaa ruoanlaiton ajaksi, tai nosta syöttöuoliin seuraamaan sun hommia. Harva tuonikäinen jaksaa vielä istua telkkaria katsomassa tai satua kuuntelemassa.

Ja jotta oma pääsi kestäisi: ulkoilkaa ihmisten ilmoilla. Luultavasti lapsellasi voi toisinaan olla kotosalla vähän tylsää.

 

[vieras]

Minäkään en kyllä raivarilla anna periksi, siitähän se oppii..

 

[vieras]

Anna vähän raivota, ei lasta tarvitsekaan pitää ehdoin tahdoin iloisena jatkuvasti.

Tarvitsevuus on yksilöllistä ja suureksi osin synnynnäistä. Meillä esikoinen oli samanlainen riippuja ja kitisijä. Oli yllätys kun toinen viihtyikin pitkiä aikoja leikeissään ja hymyili paljon. Sisarus saattaa myös osaltaan karaista sekä esikoista että äitiä

 

[vieras]

Meillä on kolme pientä lasta, ja voin sanoa että helpottaa kun lapsia on enemmän!kakkonen viihtyi pienestä pitäen paljon paremmin lattialla seuraamassa isomman touhuja, ja heti kun pääsi liikkeelle niin eikun isosiskon perään. En osaa tuosta rauhattomuudesta sanoa mut sen verran vaan että tuon ikäinen tarvitsee seuraa,ja jos ei muita kotona ole kuin äiti niin sitten se on äiti jonka perässä kuljetaan. Ota lapsi leikkimään siihen vierelle,mitä sitten teetkin? omaan huoneeseen ei varmasti tuon ikäinen jää.

 

[Shokeerattu Letkajenkka]

Anna itkuraivarin tulla vaan.Nopeesti varmaan oppii sitten siihen,että äidin pitää tehdä muutakin kuin toimia viihdekeskuksena.Tee kunnon rytmi päivään (lähes siis minuutilleen),johon rajaat itselles vaikka alkuun 15min,jonka ajan lapsen on leikittävä itsekseen tai seurattava vierestä kun sinä teet kotihommia tai jtn.Ja henk. koht. envoi tarpeeksi korostaa sitä,että selittää lapselle taas ja taas ja taas mitä äiti nyt tekee ja miksi äiti niin tekee ja miksi lapsen on annettava äidin tehdä rauhassa.Toki puoltoistavuotias on vielä verraten pieni,mutta ei nekään ihan aivottomia ole.

Mutta turhaan epäilet omia taitojasi kasvattajana.Meidän esikoinen oli ihan samanlainen vaatija,mutta kummasti on rauhoittunut huimaa 5 ikävuoteensa tultaessa.Ja kun meidän kuopus syntyi oli esikoinen 2,5-vuotias eikä ollut ongelmaa.Hän antoi hienosti äidin hoitaa vauva ensin ja innostu itsekin auttelemaan paljon.Oli niiiiiin ylpeä isoveli! :heart: Esikoinen on kuitenkin aina saanut spesiaaliaikaa sitten sekä minulta että isältään tarpeidensa mukaan.

 

[juu]

niin tutun kuuloista. poika 1v3kk ihan samanlainen.

 

["missLuupää"]

Heips!

Ethän syyllistä itseäsi siitä että lapsi on suuritarpeinen. Vika ei ole sinussa. Olet varmasti hyvä äiti lapsellesi. Itselläni on nyt 1vuotta juuri täyttänyt tyttö joka on alusta asti vaatinut paljon. ensimmäiset 7 kk valvottiin yöt ja päivälläkin nukuttiin pieniä pätkiä. Tyttö viihtyi ainoastaan sylissä. Ensimmäiset 3 kk tyttö huusi yöt ja päivät. Hänellä oli koliikki. 7kk iässä lopetin imetyksen. Tyttö alkoi nukkua paremmin, sain nukuttua yöt pätkissä. 4 ylösnousua yössä ei tuntunut missään. Sainhan nukkua edes pikkasen.
9kk iässä siirsin tytön omaan huoneeseen. Ajattelin että en heräisi pienimpään inahdukseen. Se kannatti meillä ruvettiin nukkumaan taas pikkasen paremmin. Nyt tyttö on tasan vuoden ja yö herätyksiä on enää 1-3 yössä.

Lapsi on myös ollut aika sairas. Neidillä on infektioastma ja lääkäri käyntejä on ollu kuukautta kohden 1-7 kertaa.

Tyttö ei myöskään päästä lähelleen ketään muuta kun minut ja isänsä sekä 4 vuotiaan isosiskonsa. Jos poistun paikalta esim: Vessaan tulee lohduton itku. Tytöllä on vuodenikäiseksi aikamoinen temperamentti. Hän on aivan erilainen esikoiseen verrattuna. Esikoinen oli helppo. Nukkui aina yönsä, söi hyvin ja oli terve.

Kaikesta huolimatta lapsi on aivan ainutlaatuinen ja niin ihana tähtisimmu. Kun kaikki on hyvin niin neiti on kun auringonsäde. Hän on oma persoonansa ihanuuksineen ja vaikeuksineen. Raskasta on ollut. Tsemppiä sinulle. Paljon voimia.