Suuntana Lappi sekä Nordkapp kesällä 07

  • Viestiketjun aloittaja Lappi
  • Ensimmäinen viesti
Lappi
Olemme alustavasti suunnitelleen reissua Nordkappiin ensi kesäksi. Mutta miten kallis paikka oikeasti on? Tunnelimaksut majoitus yms. Tarkoitus olis olla yksi yö Norjan puolella. Mistä löytäis majoitusvaihtoehtoja. Miten lapset viihtyneet? Iät 3 v ja 8 v..

Kiitos jo etukäteen vinkeistä ja tiedoista B)
 
Olen sinkkuaikoinani asunut hammerfestissa pari vuotta ja jonkin verran tunnen seutua. Mitään vetoa ei ole kyllä ollut käydä nordkappissa, turistirysä. Pari vuotta sitten elokuussa kävimme koko perheellä p-norjassa asuntoautolla. Kiertelimme siellä ihan ylhäällä, gamvik oli pohjoisin paikka. Se on muuten mannereuroopan pohjoisin paikka, nordkapp sijaitsee saarella. Saman vuoden aikana kävimme myös gibraltarilla eli euroopan pohjoisimmassa ja eteläisimmässä paikassa.

GAmvikissa oli sellainen vaatimaton majatalo, missä yövyttiin, en muista nimeä. Hammerfestista ja altasta löytyy isojakin hyviä hotelleja.

Suosittelen ajamaan eri reittejä ylös ja alas. Ovat hyvin erilaisia maisemiltaan. Esim. karigasniemeltä lakselviin ja siitä ylös ja toinen reitti kautokeino-alta akselilla. Ja sit on vielä suoraan pohjoiseen reitti. Googlettamalla löydät varmasti majapaikkoja ja hintojakin.

Ha mer fest i hammerfest! :D
 
Me lähdettiin "entisessä elämässä" (lue ennen lasta) kerran ihan ex tempore nordkappiin miehen kans. Ja oli ihana, mutta kallis reissu - eihän me tietty tietulleista mitään... Mutta mahtavat maisemat ja Norja on ihku maa! Rahaa siis mukaan paljon! En valitettavasti muista majapaikan tarkkaa hintaa, mutta hotellihinnoissa liikutaan.
 
norjaan ehkä myös
Onko norjassa jotakin b&b tai gasthaus tyyppistä majoitusta? Hotellitasoa ja hintoja ei tarvita mutta leirintäalueen mökkiä parempaa missä aamupalaakin saisi
 
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen Skaidi, mikä sijaitsee tosi kivasti altan ja lakselvin tien risteytymässä. Tuolla alueella on tosi monella hammerfestilaisella mökki (myös mun exällä perheineen). Tässä linkkiä:

http://www.skaidi.no/

http://www.gamvik.kommune.no/velkommen-til-nordkyn-halvoeya-og-gamvik-kommune.107775-17949.html

Tuolla jälkimmäisellä sivulla on mainittu Gamvik Gjestehus ja sen yhteystiedot. Yövyimme siellä parin vuoden takaisella reissulla. Vaatimaton, mutta mukava, kun elokuuta elettiin ja lunta satoi vaakasuoraan. Asuntoauto heilui tuulessa =)
 
No mutta miksi te hyvät ihmiset menette pohjois-Norjaan, Nordkappiin tms. Sanotaanko näin että siellä maisemat arvosanana 7, keski-Norjassa 10++++. Väli Trondheim-Bergen, maisemat unohtumattomia. Tehtiin viime kesänä 10pv/9 yön reissu 4 1/2 ja 7 1/2 v. lasten kanssa Norjaan ja vieläkin lapset muistelee miten jännää oli ja miten hienot maisemat. Matka alkoi rahtilaivalla Naantalista Kapellskäriin, Finnlinkin rahtilaiva, matkan hinta 160e, sisälsi kaksi lämmintä ateriaa koko porukalle seisovasta pöydästä ja hytin ja tietysti autopaikan. Matkan aikana tuli nähtyä mm. Tusenfrydin huvipuisto Oslon lähellä ja Nidarosdomen tuomiokirkko Trondheimissa (aivan uskomaton paikka, kyllä veti hiljaiseksi). Rahaa paloi paljon mutta lähdettiinkin sillä periaatteella että ei ihan joka euroa pihistetä kun stressihän siitäkin tulee. Yövyttiin hotelleissa, hinnat 845-1300 NOK/yö. Eikä kaduta yhtään, onhan tässä taas koko talvi aikaa säästää ensi kesää varten. Ja ei olla mitään suurituloisia, ihan tavallisia työläisiä.
 
Olen itse asunut myös oslossa parisen vuotta ja kyllä pohjoinen ja etelä todella ovat ihan erilaisia. Norjan keskivaiheilla vuonojen varrella en ole koskaan käynyt, siellä on varmasti upeat maisemat. Jos jotakuta kiinnostaa, niin laitan tähän linkin rannikkolaivasta mikä kiertää e-norjasta pohjoiseen ja takaisin. Siinä tulee maa koko pituudeltaan tutuksi.

http://www.hurtigruten.com/en/default.aspx

Ystäväni on ollut töissä noilla laivoilla ja meidänkin oli tarkoitus reissu tehdä, mutta se kaatui kuitenkin aikatauluongelmiin. Huhtikuun alusta olen muuten menossa lasten kanssa tromsöön lähistölle kyläilemään, mies jatkaa englantilaisten ystäviensä kanssa "poikien reissulle" huippuvuorille. Toivottavasti eivät joudu jääkarhun suuhun =)
 
lapin kävijä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.03.2007 klo 23:40 vieras kirjoitti:
No mutta miksi te hyvät ihmiset menette pohjois-Norjaan, Nordkappiin tms. Sanotaanko näin että siellä maisemat arvosanana 7, keski-Norjassa 10++++. Väli Trondheim-Bergen, maisemat unohtumattomia. Tehtiin viime kesänä 10pv/9 yön reissu 4 1/2 ja 7 1/2 v. lasten kanssa Norjaan ja vieläkin lapset muistelee miten jännää oli ja miten hienot maisemat. Matka alkoi rahtilaivalla Naantalista Kapellskäriin, Finnlinkin rahtilaiva, matkan hinta 160e, sisälsi kaksi lämmintä ateriaa koko porukalle seisovasta pöydästä ja hytin ja tietysti autopaikan. Matkan aikana tuli nähtyä mm. Tusenfrydin huvipuisto Oslon lähellä ja Nidarosdomen tuomiokirkko Trondheimissa (aivan uskomaton paikka, kyllä veti hiljaiseksi). Rahaa paloi paljon mutta lähdettiinkin sillä periaatteella että ei ihan joka euroa pihistetä kun stressihän siitäkin tulee. Yövyttiin hotelleissa, hinnat 845-1300 NOK/yö. Eikä kaduta yhtään, onhan tässä taas koko talvi aikaa säästää ensi kesää varten. Ja ei olla mitään suurituloisia, ihan tavallisia työläisiä.
syy voi olla myös se pohjoisen kesä, ne oikeat yöttömät yöt, joista esim Keskisuomessa samoin kuin KeskiNorjassa ei saa kuin hämärän aavistuksen!
 
been there
heip
Oltiin isännän kanssa pari vuotta sitten kesällä just nordkapp reissulla, ajettiin suomen länsipuolta altalle ja yövyttiin siellä leirintäalueella, auton kanssa aikas halpaa (en muista paljon se autopaikka oli mutta per nassu jotain vitosen luokkaa. Teltassa on tunnelmaa ja kun oli lyhyt reissu niin meillä oli omat safkatkin mukana, lue grillimakkaraa+muuta helposti kaasukeittimellä/grillillä laitettavaa. Siitä ajettiin suoraan nordkappiin maisemia ihaillen ja ihmetellen kun kasvillisuus hävisi. Tietulli tuli vastaan lähempänä nordkappia pitkässä tunnelissa joka oli jotain 25eur/nenä plus auto jotain samaa luokkaa. ja pääsy itse kappiin maksoi suunnilleen saman verran joten me köyhäilijät jätettiin väliin ja keskityttiin paluumatkalla jäämeressä pulahteluun ja kirkkaan veden ihmettelyyn. Nopeassa matkanteossa on se etu että todella näkee luonnon muuttumisen. suosittelen kyllä.
 

Yhteistyössä