suru sisällä

Onko muilla kokemuksia oman/omien vanhempiensa sairaudesta ja lähinnä siitä kuinka se on vaikuttanut perheeseen?
Mun äitini on sairastunut koko ikäni pitkäaikaissairautta joka etenee pikkuhiljaa vieden toimintakyvyn. Meidän perhe ei ole koskaan osannut ottaa tätä sairautta vastaan vaan se on aiheuttanut todella suurta ahdistusta nimenomaan vanhemmissani ja sitä kautta myös meissä lapsissa. Isäni on sortunut viinan helpotukseen ja käyttää sitä reippaalla otteella(kuitenkin niin että työt hoituu).
Kärsin kovasti tästä lapsuusperheeni tilanteesta ja siitä, että ilmapiiri on äärimmäisen raskas perheessämme. Tätä on kestänyt lähes koko ikäni ja varsinainen suuri kriisi tapahtui noin parisenkymmentä vuotta sitten kun tilanne huomattavasti huononi. Jätti lapsuuteni paljon surua..Joka kerta kun olen yhteydessä niin sama suru nousee pintaan. Puhumattakaan siitä, kun äitini kunto jatkuvasti heikkenee ja runsaiden lääkkeiden takia hän on ajoittain hyvinkin hidas psyykkisesti tai muuten poissaoleva. Yhteys äitiini on surullisesti katkeamassa.
En saa sitä sisäistä surua koskaan pois ja oman lapsen myötä se oman sisäisen lapsen tuntemukset korostuu..
Niin, onko muilla kokemuksia, olisi vain niin hyvä lukea..

 

Minun äitini sairastaa alkoholismia.
On ollut sitä aina, enemmän tai vähemmän.
Lapsuus= yhtä helvettiä, pieniä ilonpilkahduksia muistan
Nuoruus= sama jatkui, minussa nousi kapina, Ei IkinäMinusta Tule Samanlaista !
Ja se häpeä.. normaali perheelämä? Ai mitä se on?
Mutta nyt, Minä, lähes kolmekymppinen kahden lapsen äiti,
pyrin tarjoamaan lapsilleni Hyvän kodin.
Juon todella harvoin ( en edes saunasiidereitä harrasta) ja jos juon, niin en lasteni nähden. Voi kuulostaa tekopyhältä, mutta suojelen näin lapsiani. Vieläkin nousee viha pintaan kun ajattelen lapsuuttani.
Ja äitini.. noh, äiti on äiti, tuurijuoppo. Rakastan häntä, mutta en suostu enää paapomaan häntä ja ottamaan sitä Huoltajan roolia hänen suhteensa. Ja kerron ihmisille, jotka ihmettelevät suhtaumistani äitiini, että hän on alkoholisti. En häpeä, enkä puolustele, ei ole minun asiani..enää.
Hieman erilainen tämä minua tapaus, mutta sairaus tämäkin.
Toivottelen Voimia Sinulle ! Koita jaksaa!

 

Kiitos vastauksesta.Päällimmäisenä minullakin on tarve tehdä kaikkeni, että lapseni saisi TURVALLSEN kodin, sen verran kovasti se oman lapsuudenkodin peikko vaivaa. Eikä ole ollenkaan tekopyhää pitää viinakset poissa lasten silmistä siis nimenomaan niin, että esim. äiti ei juo. Meillä lapsuudessa juotiin vvikonloppuisin niin, että naapurin äijiä löytyi eteisen maton alta torkkumassa...heh heh omasta isästä hauskaa, mutta ei ehkä kaikista..
Mukavaa syksyä!!