Suosituksena täysimetys 6 kk, miten teillä?

Nykyinen suositus WHO:lla ja THL:llä on kattaviin tutkimuksiin perustuen, että lapsi saa pelkästään rintamaitoa ensimmäisten 6 kk ajan. Suomessa vain 2 % saavuttaa tämän tavoitteen. Kuulostaa todella pieneltä tuo prosenttiluku, sehän on aivan surkea :O

Itseäni kiinnostaa, miten täällä. Miten teillä on imetys sujunut? Milloin aikeissa aloittaa kiinteä ruoka? Jos aloititte ennen 6 kk ikää, mikä oli syynä? Minkälaiset ohjeistukset olette saaneet neuvolassa? Ovatko neuvolan työntekijät suositelleet ja kannustaneet täysimetykseen?
 
Neuvolassa on kovasti kannustettu täysimetykseen mutta meillä mennään osittaisimetyksellä, ollaan menty koko 2,5 kk.
Synnärillä en mielestäni saanut kunnolla ohjeita lisämaidon poisjättämiseen tai ylipäänsä imetykseen, ensikertalaisena olisin tarvinnut vakuuttelua siitä että oma maito voi riittää.
Alhaisen syntymäpainon takia (ja koska pikkuinen ei aluksi jaksanut syödä kunnolla) annettiin lisämaitoa jo synnärillä.

Yritin omin avuin päästä eroon korvikkeesta, mutta ei siitä mitään tullut. Olen kuitenkin tilanteeseen nyt tyytyväinen, imetän suurimmaksi osaksi ja vauva saa jonkin verran lisämaitoa pari kertaa päivässä. Mieluummin olisin vain imettänyt, mutta näillä mennään. Koen että neuvolassa ei olla syyllistetty korvikkeen käytöstä vaikka täysimetystä suositellaan.
 
Neuvolassa on kannustettu täysimetykseen. Sairaalassa imetykseen ei juuri puututtu, toki ohjausta jossain määrin oli tarjolla. Meillä poika oli syntymän jälkeen viikon vauvateholla ja vain osittain vierihoidossa. Tästä huolimatta täysimetys lähti käyntiin hyvin, vaikka alkuun lisämaitoa annettiinkin.

Nyt pojalla ikää reilu 4 kk ja täysimetyksellä mennään edelleen. Soseita maistellaan ihan vain totuttelun merkeissä, hyvin pieniä määriä kerrallaan. Neuvolassa juuri tänään asiasta oli puhetta ja todettiin, ettei soseiden aloittamisella ole mitään hoppua koska maitoa riittää ja poika kasvaa sillä hyvin. Tuohon maisteluun neuvolan th kuitenkin suhtautui myös kannustavasti eikä teilannut ollenkaan.
Puolivuotiaaksi on tarkoitus täysimetystä jatkaa, äidinmaito kun on vauvalle sitä parasta ravintoa ja tähänkin asti imetys on sujunut (vaikka alku oli täysimetyksen kannalta epäsuosiollinen, pojalla on syntymästään lähtien ollut hammas suussa (taannoin oppi sitä hammasta myös käyttämään |O) ja rintaraivareitakin sai yhteen väliin ihan huolella).
 
miss_piggy
Poika täyttää 10.7 5kk ja soseet aloitettiin kun oli vähän päälle 4kk. Meillä neuvolassa ei ole kehoitettu eikä estelty, vaan oma päätös oli.
Toisaalta lasten erikoislääkäri taas sanoi, että voisi alkaa jo maistattamaan jotain soseita.
Sairaalassa oltiin 10 päivää synnytyksen jälkeen osastolla kohonneiden crp-arvojen takia ja poika oli antibiootti-tipassa 5vrk. Sairaalassa imetin ahkerasti vaikka imetys olikin alussa hankalaa kun poika ei meinannut oppia imuotetta ja tarvitsimme alkuun kätilöiden apua lähes joka imetyskerta, jotta poika sai imaistua rinnan suuhunsa.

Itse aloitin soseet, jotta poikaa ei tarvitsisi imettää niin kamalan usein, pahimmillaan kun imetykset oli päivälläkin jossain välissä 1,5h välein. Ja koska poika on levoton nukkuja öisin, ajattelin että jos soseista olisi apua nukkumiseen. Eli imetän ja annan soseita.

Soseista on maisteltu itse tehtyä bataattisosetta ja itsetehtyä peruna-porkkanaa.
Kaupan soseista on syöty peruna-porkkanaa, mangoa, luumusosetta, persikka-päärynää, perikka-banaania.

Soseiden aloittamisen jälkeen pojan maha on myös ollut paremmassa kunnossa. Kakkaa ei tule enää edes joka päivä kun välillä saattoi tulla jopa 6 kertaa päivässä. Ja kun kakkaa tulee, on se kiinteämpää kuin ennen, lisäksi kun selätettiin yli 2 viikkoa kestänyt ripuli tms (vihreää löysää limakakkaa 2 viikkoa yötä päivää), oli tosiaan yksityinen lastenlääkäri sitä mieltä että voisi soseita alkaa maistelemaan kun mahavaiva hoitui kokonaan pois.

Mun mielestä se on jokaisen oma valinta haluaako imettää sen 6kk vai ottaa soseet mukaan kuvioon. Minun valintani oli aloittaa soseet tälle meidän mörssärille, joka oli jo pelkällä maidolla 4kk neuvolassa mitoiltaan 65cm ja 8330g.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Olin etukäteen ajatellut, että täysimetän niin pitkään kuin mahdollista eli kiinteät vasta lähempänä 6kk ikää. Neuvolassa suhtauduttiin tähän myönteisen neutraalisti, mutta niin myös kaikkiin muihin tekemiimme syömisratkaisuihin siitä eteenpäin, eli mitään painostusta ei mihinkään suuntaan ollut vaan tietoa sai hyvin tarvittaessa. Esikoista olin imettänyt lähes vuoden ja ajattelin samanmoisen tämänkin kanssa mutta toisin kävi. Kummankin kanssa etenimme lapsentahtisesti ja silti polku muodostui imetyksen suhteen erilaiseksi :) Puhun tässä jatkossa nyt enemmän tästä viimeisimmästä vauvasta, kun se on tuoreessa muistissa.

Kummankin imetys sujui alusta lähtien hyvin ja oli vaivaton tapa ruokkia vauvaa. Tämän tokan kanssa yösyömisiä oli aika tiheästi, mutta niin oli vielä kiinteiden aloittamisen jälkeenkin. Kiinteiden aloitusajankohdan pikkasen vajaa 5kk iässä ratkaisi vauvan oma kiinnostus syömistä kohtaan. Hän alkoi sylissä istuessaan seurata katseellaan, kun laitoin ruokaa suuhun ja yritti käsin ottaa lusikasta tai leivästä kiinni. Samoin hän alkoi hamuilla pöydältä käsin ruokaa ja aukoi suutaan samalla, kun itse laitoin lusikkaa omaan suuhuni. Totesin näiden merkkien olevan aika selkeä viite siitä, että syöminen kiinnostaa ja maistamiskokeilut voidaan aloittaa.

Ekat maistiaiset olivat banaania, annoin banaanintyngän osittain kuorittuna vauvalle käteen ja hän laittoi sen itse suuhunsa. Imeskeli ja tunnusteli aikansa ja sai siitä jotain makusia suuhunkin. Aika nopeasti tämän jälkeen maistattelin bataattia ja porkkanaa soseutettuna ja ne upposivat myös lusikasta hyvin äkkiä. Syöminen kiinnosti niin paljon, että vauva otti aina itsekin kiinni lusikasta vei sitä suuhunsa yhdessä syöttäjän kanssa. Sekoitimme ihan röyhkeästi sormi- ja lusikkaruokailua ja siirryimme suht nopeasti 5kk jälkeen lihoihin. Mitään herkkyyksiä emme huomanneet, joten oli helppo lisäillä uusia makuja, kun kaikki tuntui uppoavan. Ainoastaan perunasta meni vatsa kovalle aluksi.

Karkeampiin ruokiin siirtyminen vei hiukan aikaa, eli ihan 8kk iässä ei vielä uponnut, ja sormiruokailuun riittävän motoriikan hallinta myös vei kuukausia vaikka harjoittelu aloitettiinkin ajoissa, mutta tuossa 10kk kohdalla alkoi mennä ihan rouheata ruokaa jo ja isompia palasia itse syötynä. Asiaan varmaan vaikutti se, että hampaat puhkesivat aika myöhään ja nyt 11kk iässä ylähampaatkin ovat vasta ihan nysät.

Imetystä oli siis lopulta vajaa 5kk täysimetyksenä, jonka jälkeen kiinteitä lisäiltiin ohjelmaan ihan reippaaseen tahtiin, kunnes 6kk iässä oltiin jo 3 ruokailussa. Nokkamuki tuli kuvioihin 6kk iässä ja 7kk iässä pullolla alettiin antaa lisämaitoa (pulloa oli siihen asti käytetty vain satunnaisesti, eikä maitomäärät olleet koskaan mitenkään isoja), kun tissin kiinnostus väheni ja öiset syömiskerrat lisääntyivät. Aika nopeasti tuo sitten vierottuikin itse rinnalta, kun menkat alkoivat ja kokonaan imetys loppui 8,5kk iässä. Yöimetykset olivat vikoja imetyksiä ja nekin putosivat yksi kerrallaan pois, kunnes yösyömisetkin loppuivat pari viikkoa tuon imetyksen loppumisen jälkeen kokonaan. 9kk iästä eteenpäin kaikki maito on mennyt nokkamukista ja aika nopeasti ihan itse juomalla eli oppi kallistamaan mukia tarpeeksi. Meillä on ollut käytössä Emman nokkamuki, jossa ei ole imuventtiiliä.

Eli meillä ns. lapsentahtinen eteneminen tuotti sen tuloksen, että emme saavuttaneet 6kk/12kk suositusta, mutta en olisi nähnyt mitään järkeä siinä, että olisimme olleet käyttämättä tuon kiinteiden syömisen aloittamiseen liittyvän herkkyyskauden, jonka lapsi itse niin selkeästi ilmaisi.
 
Joo siis TÄYSIMETYS tarkoittaa tilannetta, jossa vauva ei saa mitään muuta kuin äidinmaitoa imetettynä. Täysimetys päättyy siihen, kun vauva saa korviketta tai soseita tai muuten kiinteitä.

Meillä mentiin täysimetyksellä sinne 6 kk asti, nyt maistellaan kiinteitä. Neuvolaa ei kuunneltu liikaa, ei aloitettu turhan aikaisin kun ei ollu mitään syytä. Hyvin oli tyttö kasvanu täysimetyksellä - syntyessään 50 cm ja 3,45 kg ja puolivuotiaana noin 70 cm ja 8 kg :)

Mut joo, aika vähän siis edes lähes 6 kk täysimettäneitä vastannu tähän... :O
 
Viimeksi muokattu:
Maddi, minulle ainakin tuli vasta oman lapsen myötä ymmärrys siitä miten vaikeaa puuhaa imetys monelle on. Jotenki sitä ajatteli että maalman luonnollisin asia, sehän sujuu tuosta noin vaan ja maitoa tulee jne.

No, nyt kun asiasta on muiden äitien kanssa jutellut niin ongelmia onkin lähes kaikilla. Jollain tulee maitoa liikaa eikä vauva suostu syömään suihkutisseistä, toisella ei tule maitoa tai loppuu varhaisessa vaiheessa, jollakin ei vauva saa otetta rinnanpäästä jne.

Melkein pitää olla tyytyväinen että meillä menee näinkin hyvin, vauva saa korviketta kolme kertaa päivässä ja muun aikaa syö rintaa, siihen oma maitoni riittää ja vauva on tyytyväinen.
 
Sama täällä, en tienny imetyksestä paljo mitää etukäteen mut se tais ollakin hyvä koska mulla ei ollu näitä virheellisiä käsityksiä (''en pysty imettää", "maito loppui yhtäkkiä", "maitoni on laimeaa" jne.) imetyksestä. Monilla imetys tökkää niiden vuoksi aivan turhaan ja se on sääli :(

Olen iteki huomannu myös sen et mitä pitempi imetys, sitä enempi on tullu haasteita vastaan - niistä vain on taisteltu yli. Meilläki ollu esim. vauva ei saa oikeaa otetta eikä mua osattu auttaa --> rintakumi. Sit myös suihkutissit, ylituotantoa, rintaraivareita, pöllöniska, ym. :D

Välillä fiilis on :stick: mut se menee pian ohi, imetys on musta ihanaa :heart: Aivan lapsentahtisesti aion imettää niin kauan kuin neiti haluaa.
 
Minullekin tuli yllätyksenä, että imetys onkin aika työtä, ennen kun puolin ja toisin lapsen kanssa opittiin. Täysimetyksellä on tähän asti menty (en nyt laske sairaalassa saatuja korvikeannoksia) ja tarkoitus on ollut jatkaa sen 6 kk. Mutta eilen neuvolassa sain aika lailla kylmää vettä niskaan, että ehdottomasti pitäisi aloittaa kiinteät 4 kk iässä näin länsimaissa, jossa elintarvikkeet on puhtaita.
 
Eepos, kannattaa miettiä että haluaako seurata ennemmin valtakunnallisia (THL) ja maailmanlaajuisia (WHO) suosituksia vai jonkin yksittäisen neuvolatätin ohjeita. Jos neuvolantäti ei kunnioita toivettasi täysimetyksestä eikä noudata yleisiä suosituksia, niin voithan aina vaihtaa hoitajaa. Itse tein juurikin näin kun en jaksanut inttää oman näkemykseni puolesta.

Jos lapsi kasvaa hyvin, täysimetyksellä vaan eteenpäin! Jos ei, niin ensin tehostaisin imetystä (useammin rinnalle) ja jos se ei auta, sitten kiinteitä.

Kannattaa katsoa vaika imetystuen nettisivuilta vinkkejä, jos jokin mietityttää. Siellä taitaa olla myös tietoa siitä mistä tietää että lapsi edes on valmis kiinteisiin.

Rohkeasti vain omaa ääntä kuuntelemaan :)
 
Viimeksi muokattu:
Maddi, en aiokaan tuon neuvolalääkärin mielipiteitä uskoa :) Valitettavasti on hänestä varsin huono kokemus muutenkin. Th taas on ihan eri linjoilla. Itse toivon, että voidaan se 6 kk täysimettää, jos tyttö kasvaa normaalisti.

Noista imetystuen sivuista ja Imetyksen tuesta muutenkin haluan sanoa imetyksen kanssa kipuileville, että kääntykää rohkeasti heidän puoleensa, jos apua tarvitsette. Meillä alku oli lapsen pienuuden ja lastentehon vuoksi vaikea ja sain neuvolasta paikkakunnan imetystukihenkilön yhteystiedot. Ihana, ystävällinen äiti osasi antaa ne kriittisen vinkin, joilla imetysote saatiin oikeaksi ja sitten myös imetys toimimaan.
 
Mun ukko on 1v. 6kk mentii täysimetyksellä. Korviketta tai pulloa ei oo koskaan saanu. Paljon oli mutkia ja itkua matkalla mut niin vaan selvittiin. Imetysoppaat ja tuet oli ensiarvoisia. Pelkällä neuvolan tuella homma olis ryssinyt alkuunsa. Tuen avulla päästiin rintaraivareista jotka luulin johtuvan maidon vähyydestä. Mut tuki sai hakattua tajuntaan et jos vauva kasvaa hulluna nii maito kyllä riittää! :) Vieläkin imetän x kertaa vuorokaudessa lapsentahtiin. Kiinteitä menee suht vähän (sormiruokaillu aina) mut ilm.maidon killityksellä painoo tulee edelleen liki kilo kuussa :)
 
vierailija
Ensimmäistä täysimetin 6kk jolloin oli jo pakko siirtyä muuhun ruokaan lisäksi. Seuraavalle riitti 5kk ja kolmannelle 4kk. Neljäs sai myös 4-5kk pelkkää rintamaitoa. Muun ruoan lisänä ottivat tissiä jokainen vuoden ikäiseksi. Korviketta en käyttänyt koskaan vaan siirryttiin 1v luomumaidon kautta kevytmaitoon.

"A-rinnoilla pärjännyt"
 

Yhteistyössä