V
vierailija
Vieras
Suomessa on Kelan tietojen mukaan yli 400 000 työtöntä työnhakijaa kautta työttömyysturvan saajaa Aktiviivimallin aktivointitoimien piirissä. Ja tämä sama massiivinen yli 400 000 henkeä on ollut koko Aktivointimallin voimassaolon ajan sen toimien piirissä. Sen sijaan niiden määrä kasvaa koko ajan, jotka 65 päivän eli 3 kuukauden tarkastelujaksolla eivät täytä aktivointiehtoa ja joiden työttömyysturva tippuu.
Viimeisimmällä tarkastelujaksolla loppusyksystä 2018, josta on data saatavilla 158 000 työttömältä tippui työttömyysturva. Tämä oli 39% Kelan/TE-toimistojen Aktivointimallin alaisista. Eli loppusyksystä Aktivointimallin aktivointitoimien piirissä oli 405 128 työtöntä työnhakijaa. Määrä ei siis ole muuttunut juurikaan aktivointitarkastelujaksosta toiseen, kuten olisi tapahtunut, mikäli työttömyys olisi oikeasti vähentynyt. Joten Suomessa on yli 400 000 tuhannen ihmisen työttömyys. On päivänselvää että oikeasti työllistyneet eivät ole enää Kelan/TE-keskusten työttöminä työnhakijoina & työttömyysturvan saajina, joten he eivät ole myöskään Aktivointimallin alaisina. Tämä kertoo että Aktivointimalli piilottaa ainoastaan työttömyyttä tempputyöllistämistoimilla, ei vähennä työttömyyttä joka vähentäisi myös Aktivointimallin piirissä olevien määrää. Porvarihallituksen Aktivointimalli on siis tilastotemppu piilottaa Suomen jättityöttömyyttä ja kaunistella myös työllisyyslukuja, sekä toimia tekosyynä avata työmarkkinat ulkomaiselle halpatyövoimalle lopettamalla työvoiman tarveharkinta EU:n ja ETA:n ulkopuoliselta työvoimalta. Itse asiassa se on ollut myös eduskuntavaalityökalu valehdella miten hallitus muka vähentää työttömyyttä ja lisää työllisyyttä.
Kokoomuksen ja kepun porvarihallituksen käyttämä Nairu-konsepti vaatii jättityöttömyyttä että palkat pysyvät äärimaltillisina, kuten ne ovat pysyneet jo vuosia. Nairu-konseptin jättityöttömyyden takia ihmisiä pitää saada ilmaistyöhön työttömyyskorvauksen suuruisella palkalla ja näin piilotettua tempputilastoinnilla. Tällainen politiikka ei Suomea nosta, vaan ostovoiman supistuminen vähentää kysyntää ja varsinkin kotimaan kysyntää aiheuttaen vaikeuksia kotimaiselle kaupalle. 2017 konkurssien määrä nousikin merkittävästi yli 20% ja nousu tulee jatkumaan porvaripolitiikalla. Toivottavasti kansa ei tilaa tätä enää lisää, ja maahan saadaan laajakatseisempi hallitus, joka ei aja ainoastaan marginaaliryhmien eli pääomapiirien ja maatalouden etuja. Kansainvälisen suhdannetaantuman ohittuminen toi hieman talouden nousua hallituskaudella, joten porvarihallituksen Kikyily ainoastaan loivensi ostovoiman leikkauksilla talousnousua siitä mitä se olisi voinut olla. Ja valtion omistusten myynti mm. Nesteen omistusten myynti auttoi valtiovelan alennusta hieman, mutta tämä oli vain yksi vaalikikka. Koko 105,2 miljardin euron valtionvelka http://velkakello.fi/ on kuitenkin kasvatettu porvarijohtoisten hallitusten aikana. Viimeksi SDP-johtoinen Paavo Lipposen hallitus oikeasti laski valtionvelkaa, ja reilusti laskikin, ja taas edellisen porvarijohtoisen kepun Esko Ahon hallituksen järkyn valtiovelan noston jäljiltä.