Suomen pääministeri on innostunut bilettämään isosti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Läheinen ystävyys ja kaksikon biletys ärsyttävät ihmisiä, eikä pelkästään heitä, jotka ovat Marinia vastaan vaan myös heitä, jotka ovat vahvasti Marinin puolella."

Minulle asia on täysin neutraali. Ei aiheuta mitään tunneväristyksiä.
En tunne Ilmaria julkisuudesta enkä viitsi googlettaa tietoa.
Katsoin Sannan fetapiirakan reseptiä. Ostin luomufetan, mutta laitoin sen salaattiin.
Piirakkaan tulee paljon rasvaa.
Hampaiden pesu kaksi kertaa on asiantuntijoiden suositus. Kannattaa tehdä samoin.
Minulle tulee Sannan biletyksestä nuoruus mieleen. Silloin jaksoin bilettää Helsingin yössä jopa arkiviikolla. Nykyään tykkään elää kotihiirenä.
Tänään voisin mennä katsomaan livenä Häpeä-keskustelun Tuomikirkon kryptassa.
Mukavuudenhaluisena katson ohjelman myöhemmin netistä.
Luin Linda Lampenius-jutut Ilta-Sanomista. Kaamea 1990-luku oli hirveää aikaa myös minun elämässä.
Ihmisillä on valtava tarve paljastaa kirjoissa kaikki törky. Minä olen jo jättänyt menneisyyden taakse.
Perustin aikoinaan kotikulmille Al-Anon-vertaisryhmän maahanmuuttajanaisen kanssa.
Siihen aikaan olin hyvin tomera ja aktiivinen ihminen.
Ehkä kutsu Sannan bileisiin saisi minuun taas virtaa. En käytä alkoholia ja osaan pitää hauskaa selvinpäin. Tokkopa kuitenkaan körttivirsien ystävänä koskaan saan kutsua Kesärantaan.
 
Saat kutsun Kesärantaan heti kun sinusta on hyötyä Sannalle.
 
vierailija
Ukkola viittaa Seiskan uutiseen, jossa viitataan Iltalehden uutiseen. Seiskalla oli toinenkin luotettava lähde "kulttuurialan sisältä". Mut onhan tää toki tarpeeksi kriittistä mediavalvontaa joillekin faktoihin uskoville. Miksei olisi?
 
9MM
So what rankka työ vaatii rankat huvit. Ja onhan se koko ajan paineessa. Ja jos toi pitää paikkansa et omatkin luo lisää painetta ni ei se oo hyvä niiden pitäisi tukea vaik joka kekkereillä olisi mukana. Mut sitähän se politiikka on ajatellaa mitä itte saa ni syödään omatkin. Mun mielestä pm on hoitanut ihan hyvin koronatilannetta ja muitakin hyvii päätöksiä jotka helpottanut köyhän elämää
 
vierailija
Minusta Echon kannattaa vähentää ruutuaikaa.
Tutkittu tosiasia, että netti ei ole hyväksi nukkujalle.
Ruben Stiller sanoi keskusteluohjelmassa suorat sanat somemaailmasta.
Samoin roskalehdet kannattaa kiertää kaukaa.
 
Yhteistyössä