"Suomeen tullut mies halusi tutustua maan tapoihin ja kieleen, ryhtyi vapaaehtoistyöhön"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Suomeen tullut mies halusi tutustua maan tapoihin ja kieleen, ryhtyi vapaaehtoistyöhön – raiskasi työpaikalla tapaamansa 15-vuotiaan törkeästi
MTV Oy
JULKAISTU TUNTI SITTEN

Helsingin hovioikeus on tuominnut parikymppisen miehen 4 vuoden vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies raiskasi vapaaehtoistyössään tapaamansa 15-vuotiaan lapsen.
Tuomio juontaa juurensa tapahtumiin vuonna 2017. Vastaanottokeskuksessa asunut mies oli tuolloin Suomessa ensimmäistä vuottaan.
Oikeudessa mies kertoi, että oli ryhtynyt vapaaehtoistyöhön oppiakseen maan tapoja ja kieltä. Hän teki vapaaehtoistyötä Helsingin kaupungin alueella. Työpaikkaa ei tässä jutussa yksilöidä tarkemmin seksuaalirikoksen uhriksi joutuneen asianomistajan henkilöllisyyden suojelemiseksi.
Työpaikalla mies oli tutustunut 15-vuotiaaseen tyttöön, joka oli myös töissä. Ensitapaamista seuraavana päivänä mies oli nähnyt tyttöä työpäivän jälkeen. Kaksikko oli mennyt asuntoon, missä mies oli tytön oikeudessa kertoman mukaan ryhtynyt vonkaamaan seksiä.
Kun mies ei ollut saanut haluamaansa pyytämällä, hän oli raiskannut.
Tytön mukaan tilanne oli pelottava. Hän oli ollut paniikissa, itkenyt ja yrittänyt päästä miehen otteesta, mutta mies oli pitänyt kiinni tiukasti. Tyttö myös pelkäsi, että mies tekisi hänelle jotain pahaa, jos hän hälyttäisi paikalle apua.
Tapauksesta koitui tytölle raskaita henkisiä ongelmia. Tyttö kertoi muun muassa tunteneensa tapahtuneesta kovaa ahdistusta sekä myös syyllisyyttä, koska hänen luottamuksensa oli petetty. Hän oli ollut itsetuhoinen.
Teon rajut seuraukset vahvisti oikeudessa muun muassa lapsen vanhempi sekä terapeutti, joka oli hoitanut tyttöä tapauksen jälkeen.

Miehellä toinen tarina
Miehen versio tapahtumista oli täysin toinen.
Hän myönsi joitain seksuaalisia tekoja tapahtuneen asunnolla, mutta kiisti molemmat rikosnimikkeet. Hänen mukaansa raiskausta ei ollut tapahtunut, eikä kyse ollut lapsen hyväksikäytöstä.
Miehen mukaan tyttö oli itse tehnyt aloitteen häntä kohtaan, ja hän oli tilanteessa toppuuttelevana osapuolena. Mies väitti, että hänen osaltaan teoissa oli kyse lähinnä koskettelusta.
Mies myös muun muassa väitti, ettei ollut tapahtuma-aikaan tietoinen tytön iästä. Kertomansa mukaan hän piti tyttöä liki kolmekymppisenä tämän ulkoisen olemuksen ja pukeutumisen perusteella.
Hän kertoi, että tapaus oli aiheuttanut hänelle unettomuutta, ja että hän oli joutunut käymään tapauksen ja muiden "Suomessa kokemiensa asioiden" johdosta terapiassa.
Mies siis vakuutteli syyttömyyttään liki kaikin keinoin.

Neljä vuotta vankilaa
Oikeusasteissa miehen selitykset ammuttiin täyteen reikiä.
Ensin käräjäoikeus katsoi, että miehen kertomuksessa oli ristiriitaisuuksia ja epäuskottavia seikkoja, minkä lisäksi kertomus oli asian edetessä muuttunut. Myöhemmin samansuuntaisesti arvioi hovioikeus. Miehen selitystä siitä, että tyttö vaikutti reilusti ikäistään vanhemmalta, ei pidetty lainkaan mahdollisena.
Lopputulemana vuonna 1996 syntynyt Amanuel Kidus tuomittiin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 4 vuoden vankeusrangaistukseen.
Käräjäoikeuden tuomio tuli jo viime vuoden kesällä, mutta mies valitti ratkaisusta hovioikeuteen. Hovioikeus ratkaisi asian tänään, muttei tehnyt tuomioon suurempia muutoksia. Ainoastaan miehen maksettavaksi määrättyjä korvauksia kovennettiin.
Mies joutuu hyvittämään seksuaalirikoksen uhriksi joutuneelle, jo täysi-ikäiselle naiselle kaikkiaan 14 000 euron korvaukset kärsimyksestä sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta."

Vastaa
Ilmoita asiaton viesti

VIERAILIJA
Tänään 16:13
Kertomansa mukaan hän piti tyttöä liki kolmekymppisenä tämän ulkoisen olemuksen ja pukeutumisen perusteella.
Amanuel Kidus on uhri tässä asiassa. Kun turvapaikanhakijalasten parrankasvusta nousi kohu, suvaitsevaiset kiirehtivät sivistämään meitä, että etelän miehet nyt vaan näyttävät ikäistään vanhemmilta. Se ei ole vika, vaan se on ominaisuus. Jos ihminen tulee maasta, jossa 14-vuotiaat näyttävät 40-vuotiailta, niin onko se sitten ihme, jos pitää 15-vuotiasta kolmekymppisenä?

Vastaa
Ilmoita asiaton viesti
VIERAILIJA
Tänään 16:32
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija: Näytä alkuperäinen viesti
Amanuel Kidus on uhri tässä asiassa. Kun turvapaikanhakijalasten parrankasvusta nousi kohu, suvaitsevaiset kiirehtivät sivistämään meitä, että etelän miehet nyt vaan näyttävät ikäistään vanhemmilta. Se ei ole vika, vaan se on ominaisuus. Jos ihminen tulee maasta, jossa 14-vuotiaat näyttävät 40-vuotiailta, niin onko se sitten ihme, jos pitää 15-vuotiasta kolmekymppisenä?
Click to expand...
Juuri näin.

Vastaa
Ilmoita asiaton viesti
PALSTAPESU
13 min sitten
Kai hänet passitetaan kotimaahansa?

Vastaa
Ilmoita asiaton viesti

Poista muotoiluLihavoituKursivoituAlleviivattu
Kai hänet passitetaan kotimaahansa?
Älä naurata...
 
No joo. On asiatonta vitsailla asiasta.
 
vierailija
Harmi ettei suomen vankiloissa opeteta tapoja lasten raiskaajille kuten jossain jenkkilässä.
Ootko joskus käynyt ulkomailla? Ai oot? Kanarialla... Thaimaassa jopa?

No USA:ssa tuskin, mut ei tarvikkaan kun TV-sarjoista näkee miten siellä menee. OZ-sarjahan kertoi tarkasti, dokumentinomaisesti, amerikkalaisesta vankilaelämästä. Suomeksi taisi olla "Kylmä rinki".
 
Yhteistyössä