Suku on pahin, vaikkei aina olekaan!

[niinpäniin]

Mulla on omituinen ongelma: mies on sukurakas, tykkää käydä vanhempiensa luona, isovanhempiaan katsomassa ja kaiken maailman kissaristiäisissä. Ja minä taas en voi sietää mitään noista! Mä en vaan yksinkertaisesti osaa olla niiden ihmisten kanssa, mulla on epämukava ja ahdistunut olo... ja samalla on huono omatunto (tai jotain) siitä etten mene miehen mukaan kovinkaan usein. Onko muita kohtalotovereita? Miten selviä joulut sun muut juhlat kunnialla, hammas purren vai enkö mene ollenkaan? Mihinkään, ikinä? Kun ahdistaa niin vietävästi

 

[Non compos mentis]

Mä olin aiemmin aika arka, uskaltauduin puhua vain todella tutussa seurassa ja olin aivan varma, että kaikki kyyläsivät ja inhosivat minua minne meninkin. En tiedä, iän myötä olen saanut ystäviä ja muuttunut hiukan toisenlaiseksi. Tai aivan toisenlaiseksi. Entinen hiirulainen kykenee sekasaunaankin ventovieraitten kanssa.

Suurin syy muutokseeni oli se, että sain muutamia ystäviä, jotka saivat minut tuntemaan hyväksyntää. En ollut liian ruma, tyhmä tms. heidän seuraansa. Ensi alkuun olin hiljainen, mutta nyt kälätän jo kuin vanha tekijä ihan kenen kanssa tahansa.