Suhteessa yliaktiivisen miehen kanssa ?

  • Viestiketjun aloittaja Kylliksi
  • Ensimmäinen viesti
Kylliksi
Olemme 52 / 62 avopari, mieheni on 10 vuotta vanhempi. Viisas, taitava, älykäs, oman tiensä kulkija, hyvä keskustelija tuollainen, lausutun ja kirjoitetun sanan mestari. Meillä menee taloudellisesti hyvin, olemme työelämässä kumpikin. Eronneet, eikä meillä ole yhteisiä lapsia.
Mukava ja pidetty mies työssään ja myös hyvin menestynyt.

Mutta tuo seksi, onko normaalia, että kuusikymppinen mies rakastelee kaksi tai kolme kertaa päivässä ja kyseessä ei ole mitään pikatuokioita, ellei niin sovita, pari tuntia hyvinkin voi keskimäärin vierähtää vuorokaudesta seksiin. Mieheni tykkää esim. nuolla ja sillä ei kanssa ole mitään rajaa, tuntikin kerrallaan.
Kaikensorttisia seksihärveleitä, keinuja, ym. muita leluja on kaksi kaapillista. Puhumattakaan minulle ostamistaan vaatteista, voisin varmaan kohta perustaa seksivaatekaupan:)

Ja tuo ei vaikuta mitenkään pakkomielteiseltä tai addiktoituneelta, on siis ihan luonnostaan tuollainen. Hän ei ole mikään Casanova tyyppi, mutta jostakin syystä hyvin suosittu naisten piireissä. Siitä huolimatta hän on varmasti ollut minulle uskollinen:)

Olemme käyneet erilaisilla parinvaihto clubeilla Euroopassa, mutta sielläkin hän on ollut kiinnostunut vain minusta, vaikka tarjolla olisi ollut 20 vuotta nuorempaa:) Katsellut vierestä kun minua naidaan vieraiden miesten toimesta, huh.

Mökillämme on silloin tällöin hänen alaisiaan työpaikalta, myös heidän kanssaan olen ollut seksisuhteessa saunomisen jälkeen. Lapissa olimme viime keväänä hiihtämässä ja hän bongasi hotellihuoneeseemme kaksi nuorta poikaa, olisko ollut kahdenkympin tietämillä. Miksi hän ei ole edes mustasukkainen ? Edellinen mieheni olisi tappanut minut tuollaisesta touhusta.

Olen odottanut, että tilanne ns. rauhoittuisi iän myötä, mutta sama tahti on jatkunut vuosikausia. Ei minulla tähänkään nykyiseen olotilaani ole pahemmin valittamista, eipä ole elämä yksitoikkoista tuolla saralla, mutta esim. työkaverini eivät ymmärrä tätä tilannetta. Osaako joku teistä selittää, mistä johtuu moinen ?
 
aikuisten leikkiä
Ei syytä huoleen, jos kumpikin on tilanteeseen tyytyväinen. Onhan kyseessä kaksi aikuista ihmistä, joista kumpikin vapaasta tahdostaan mukana leikissä. Eli kumpikaan ei kärsi, ilmeisesti päinvastoin. Aika aktiivisia tuntuvat olevan kumpikin.

Seksuaalisuus on sellaista, että pervoilun raja on veteen piirretty. Mikä on normaalia, mikä ei. Makuja on monenlaisia, ja pääasia kai on, että molemmat osapuolet nauttivat. Jos menee sinne riippuvuuden puolelle, on sitten toinen juttu. Riippuvuus voi aiheuttaa kärsimystä. Ilmeisesti sitä ei ylläkuvatun parin suhteessa ole.

Näin joskus dokumentin eurooppalaisesta parinvaihtoklubista. Baaritiskillä istuivat alusvaatteisillaan yli kuusikymppiset miehet ja naiset. Ajattelin, ettei olisi minun juttuni. Jotenkin siitä oli seksikkyys kaukana, kun ulkopuolisena katselin tilannetta. No makuasioista ei voi kiistellä.

Monilla on fantasioita parinvaihdosta ja ryhmäseksistä, mutta usein on seksikkäämpää jättää ne pelkiksi fantasioiksi. En silti halua tuomita heitä, jotka toteuttavat fantasioitansa jos siitä ei ole haittaa kenellekään.
 
my opinion
Menestyvät immeiset ne plazan seksi palstoilla kirjoitteleekin. ha he he
Eiköhän täällä kirjoittele periaatteessa kaikenlaiset ihmiset, tämähän on keskustelupalsta. Mikseivät menestyvätkin ihmiset haluaisi kirjoittaa täällä? Osa keskusteluista on varmaan turhanpäiväisiä ja jopa ala-arvoisia mutta vastapainoksi löytyy myös asiallista jutustelua.Minusta on hyvä, että kaikenlaiset ihmiset lohkaisevat osan vapaa-ajastaan myös mielipiteiden vaihtoon. Harvoinhan nykyään enää kirjoitetaan esim. kirjeitä joten täällä voi ilmaista itseään kirjallisesti. On ilo lukea sellaisten ihmisten kirjoituksia, joilla on jotain sanottavaa ja sana hallussaan.
 
Viimeksi muokattu:
erere
Olemme 52 / 62 avopari, mieheni on 10 vuotta vanhempi. Viisas, taitava, älykäs, oman tiensä kulkija, hyvä keskustelija tuollainen, lausutun ja kirjoitetun sanan mestari. Meillä menee taloudellisesti hyvin, olemme työelämässä kumpikin. Eronneet, eikä meillä ole yhteisiä lapsia.
Mukava ja pidetty mies työssään ja myös hyvin menestynyt.

Mutta tuo seksi, onko normaalia, että kuusikymppinen mies rakastelee kaksi tai kolme kertaa päivässä ja kyseessä ei ole mitään pikatuokioita, ellei niin sovita, pari tuntia hyvinkin voi keskimäärin vierähtää vuorokaudesta seksiin. Mieheni tykkää esim. nuolla ja sillä ei kanssa ole mitään rajaa, tuntikin kerrallaan.
Kaikensorttisia seksihärveleitä, keinuja, ym. muita leluja on kaksi kaapillista. Puhumattakaan minulle ostamistaan vaatteista, voisin varmaan kohta perustaa seksivaatekaupan:)

Ja tuo ei vaikuta mitenkään pakkomielteiseltä tai addiktoituneelta, on siis ihan luonnostaan tuollainen. Hän ei ole mikään Casanova tyyppi, mutta jostakin syystä hyvin suosittu naisten piireissä. Siitä huolimatta hän on varmasti ollut minulle uskollinen:)

Olemme käyneet erilaisilla parinvaihto clubeilla Euroopassa, mutta sielläkin hän on ollut kiinnostunut vain minusta, vaikka tarjolla olisi ollut 20 vuotta nuorempaa:) Katsellut vierestä kun minua naidaan vieraiden miesten toimesta, huh.

Mökillämme on silloin tällöin hänen alaisiaan työpaikalta, myös heidän kanssaan olen ollut seksisuhteessa saunomisen jälkeen. Lapissa olimme viime keväänä hiihtämässä ja hän bongasi hotellihuoneeseemme kaksi nuorta poikaa, olisko ollut kahdenkympin tietämillä. Miksi hän ei ole edes mustasukkainen ? Edellinen mieheni olisi tappanut minut tuollaisesta touhusta.

Olen odottanut, että tilanne ns. rauhoittuisi iän myötä, mutta sama tahti on jatkunut vuosikausia. Ei minulla tähänkään nykyiseen olotilaani ole pahemmin valittamista, eipä ole elämä yksitoikkoista tuolla saralla, mutta esim. työkaverini eivät ymmärrä tätä tilannetta. Osaako joku teistä selittää, mistä johtuu moinen ?
että fantasioit ihan liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Miss Erere
onko normaalia, että kuusikymppinen mies rakastelee kaksi tai kolme kertaa päivässä ja kyseessä ei ole mitään pikatuokioita
Kuka määrittelee, mikä on n.s. normaalia ? Sinä vai minä vai pääministeri ? Tai joku n.s. asiantuntija ? Tai suomen valtiokirkko ? Tai paavi ?
Minä väitän, että on normaalia. Epänormaalia on se, jos näin ei tee, t.s. seksiä vähintään päivittäin, mieluummin useammin. Yhtä hyvin voisi olla vaikka kuollut. Monien tutkimusten mukaan suuri osa väestöstä haluaisi enemmän seksiä. Ja sitähän varten meillä on ne "vehkeet". Ei järvi kulu soutaessa !
Jos et vielä tuohon ikään mennessä ole huomannut niin ihmisyksilöiden välillä on SUURIA luontaisia eroja libidossa - ihan niinkuin on valtavia eroja muissakin fyysisissä/henkisissä ominaisuuksissa ja piirteissä. Normaalia on tällaisessa vaihtelussa ihan turha määritellä. Kaikki se on mielestäni aikuisten välisessä seksissä "normaalia", joka molemmista osapuolista tuntuu hyvältä ja on molemmille täysin vapaaehtoista. Sinäkin ilmeisesti olet aivan omasta tahdostasi suhteessa, kukaan ei ole pakottanut.
Eikä kukaan varmaan pakota olemaan jatkossa, jos alkaa jokin "tökkiä".

Ei minulla tähänkään nykyiseen olotilaani ole pahemmin valittamista, eipä ole elämä yksitoikkoista tuolla saralla, mutta esim. työkaverini eivät ymmärrä tätä tilannetta
Ei pahemmin valittamista ? Mutta jokin vaivaa ? Kuka määrittelee, mikä on pakonomaista/pakkomielteistä ? Ystäväpiirisi ? Säädätkö seksielämäsi ystävien toiveiden tai odotusten mukaan ? Luulisi jokaisen aikuisen haluavan OMAN seksielämän eikä mitään sukulaisen tai ent. koulukaverin tai ystävän/tuttavan tai julkkiksen seksielämää.
Luultavasti ystäväpiirisi on vain kateellinen ja salaa haaveilee yhtä aktiivisesta seksielämästä.
Kuten sanottu: tutkimusten mukaan ainakin suomalaiset haluavat LISÄÄ SEKSIÄ, enemmän ja mielellään myös parempaa, mielikuvituksellista, aktiivista, hellää, intohimoista, älykästä, taivaita aukovaa. Eikä kahden aikuisen suhteessa voi oikein kuvitella tärkeämpää leikkiä kuin rakastelu.

Voi toki olla myös niin, että miehesi ottaa vaivihkaa testosteroni-piikkejä, esim. Nebido 4 ml ampulli 4 kertaa vuodessa pakaralihakseen ja lisäksi päivittäin pienen Cialis-pillerin (jonka teho on pitkäaikainen ja sivuvaikutukset samaa luokkaa kuin lumelääkkeellä). Näiden yhdistelmällä pysyy "kukkopoikana" pitkään. Jos on muuten perusterve (ei diabetes, ei pahempaa ylipainoa, ei hypertonia, ei pahoja kalkkeutumia/tukkeumia suonissa, ei prostata-vaivoja), liikkuu riittävästi ja hoitaa kuntoaan, on miehellä aivan kuin toinen nuoruus...
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä