J
juutaiei
Vieras
Tutustutuimme n.6kk sitten.
Ystävämme kertovat huomanneensa molemminpuoleisen ihastuksen heti alussa jo.
Olemme tapailleet tässä ensin vähän useammin, tuntuu että kerrat harvenevat vain, nykyään aika harvoin, keskimäärin n.1krt/vko. Olemme yhteydessä päivittäin. Emme seurustele, mutta olemme "sopineet", ettei ole muita.
Minulla on kaksi poikaa 6- ja 4-vuotiaat, jotka asuvat kanssani joka toinen viikko. Olen vuorotyössä.
Hänellä ei lapsia. Vaikea ja pitkä suhde takana. On myös vuorotyöläinen. Työnsä johdosta on paljon poissa, tois puolen Suomea. Joskus ulkomaillakin.
Aikataulumme menevät välillä pahastikkin ristiin. On myös kertoja, jolloin olisi ollut mahdollista viettää aikaa yhdessä, minä olisin ainakin halunnut/odottanut olevamme yhdessä, mutta silloin herralla sattumoisin onkin jotain muuta tekemistä, tai on niin väsynyt. Tuntuu loukkaavalta. Koska itse asettaisin hänen näkemisensä esim. kavereiden edelle, sillä näämme niin harvoin. Toki onhann tervettä ylläpitää suhdetta ystäviinkin.
Yhdessä ollessamme meillä on hauskaa, tulemme toimeen, puhumme avoimesti lähes mistä vain, seksimmekin on ihan hyvää.
Hän on aina sanonut, ettei ole lapsia vastaan mitään ja on alusta asti tiennyt minulla olevan lapsia ja kiinnostunut minusta. Silti hän ei ole kertaakaan tavannut poikiani. Tuntuu jotenkin että mahtaakohan hän ollakkaan valmis mihinkään uusioperhe asetelmaan... Emme ole tavanneet toistemme perheenjäseniä.
Tosi usein hän lopettaa seinään viesteihini vastaamisen.
Hän on luonteeltaan todella kiltti ja herttainen, enkä usko hänen haluavan minulle mitään pahaa. Välillä vain mietin kun emme etene mihinkään suuntaan, että onko hän liian kiltti sanomaan minulle, ettei halua enempää...
Tuntuu etten enää kestä olla tässä, etten tiedä missä olen edes, vai olenko missään...
Ystävämme kertovat huomanneensa molemminpuoleisen ihastuksen heti alussa jo.
Olemme tapailleet tässä ensin vähän useammin, tuntuu että kerrat harvenevat vain, nykyään aika harvoin, keskimäärin n.1krt/vko. Olemme yhteydessä päivittäin. Emme seurustele, mutta olemme "sopineet", ettei ole muita.
Minulla on kaksi poikaa 6- ja 4-vuotiaat, jotka asuvat kanssani joka toinen viikko. Olen vuorotyössä.
Hänellä ei lapsia. Vaikea ja pitkä suhde takana. On myös vuorotyöläinen. Työnsä johdosta on paljon poissa, tois puolen Suomea. Joskus ulkomaillakin.
Aikataulumme menevät välillä pahastikkin ristiin. On myös kertoja, jolloin olisi ollut mahdollista viettää aikaa yhdessä, minä olisin ainakin halunnut/odottanut olevamme yhdessä, mutta silloin herralla sattumoisin onkin jotain muuta tekemistä, tai on niin väsynyt. Tuntuu loukkaavalta. Koska itse asettaisin hänen näkemisensä esim. kavereiden edelle, sillä näämme niin harvoin. Toki onhann tervettä ylläpitää suhdetta ystäviinkin.
Yhdessä ollessamme meillä on hauskaa, tulemme toimeen, puhumme avoimesti lähes mistä vain, seksimmekin on ihan hyvää.
Hän on aina sanonut, ettei ole lapsia vastaan mitään ja on alusta asti tiennyt minulla olevan lapsia ja kiinnostunut minusta. Silti hän ei ole kertaakaan tavannut poikiani. Tuntuu jotenkin että mahtaakohan hän ollakkaan valmis mihinkään uusioperhe asetelmaan... Emme ole tavanneet toistemme perheenjäseniä.
Tosi usein hän lopettaa seinään viesteihini vastaamisen.
Hän on luonteeltaan todella kiltti ja herttainen, enkä usko hänen haluavan minulle mitään pahaa. Välillä vain mietin kun emme etene mihinkään suuntaan, että onko hän liian kiltti sanomaan minulle, ettei halua enempää...
Tuntuu etten enää kestä olla tässä, etten tiedä missä olen edes, vai olenko missään...
