Subjektiivinen päivähoito-oikeus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Misu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No täällä meidän kunnassa ei alle 3-vuotias edes pääse kunnalliseen päiväkotiin hoitoon, vaikka vanhemmat olis kuin töissä. Meidän poika pääsis ens vuonna (-09 synt.) ja on silloin siis neljä vuotias. Ainoa mahdollisuus on yksityiset päiväkodit, joissa tietenkin maksetaan täysi hinta oli töissä tai ei. Mä olen vanhempainvapaalla vauvan kansssa ja esikko käy yksityisessä päiväkodissa muutaman päivän kuussa
 
En ole edellinen kirjoittaja mutta jos omalla lapsella olisi kuntoutuksellisia tarpeita niin pitäisin häntä päiväkodissa 9-15 aikavälin, tarpeen mukaan sitten niin monta päivää viikossa kun tuntuu järkevältä.

Aikanani kuljetin lasta kuntouttavaan päiväoitoon 9-12 ja oli sen verran ärsyttävä aika että en todellakaan siihen enää rupeaisi. Joko siis lapsi jäisi ilman kuntoutusta tai olisi tuolla hoidossa pidempiä päiviä.

Kuntoutettavat lapsetkin ovat erilaisia ja joillekin säännöllisyys on tärkeää, ts päivät suht samanmittaisia. Jos kyse on lapsesta jonka hoitaminen on muutenkin raskasta niin en silloinkaan lähtisi pelkkiin muutamiin kuntouttaviin tunteihin päivässä vaan ottaisin tuon myös sen kannalta että siinä kerkeää itse (ja se kotona oleva pikkusisarus myös) saada vähän lepoa ja vapautta liikkua.

Aikanaan tuon kuntoutettavan lapsen kohdalla kysyin mahdollisuutta vaihtaa ne 15h (= 5x3h/pv) vaikka kolmeen 5h mittaiseeen päivään mutta ei onnistunut koska päiväuniaikaa ei laskettu kuntouttavaksi hoidoksi. Suosittelivat tuolloin mielummin ottamaan osapäiväpaikan milloin lapsi saisi olla hoidossa 6h/pv mutta en sitä halunnut ja siksi lähdettiin noihin 3h päiviin. Mutta kuten sanottu, enää ei lähdettäisi.

Kuntoutukseen riittää hyvin tuo aikaisemmin ilmoitettu puolipäiväaika eli 4h/pv. Mutta vanhempihan tekee itse valintansa. Jos valinta tehdään vain oman mukavuuden mukaan ja valittaisiin esim. 6h/pv esim 3x viikossa ei se ole lapselle se ja sama.
On tärkeätä, että lapsi sopeutuu ryhmään. Kaverit etsivät taattuja kaverisuhteita, niitä jotka käyvät säännööllisesti hoidossa. Ei lapsi halua tehdä epävarmoja kaverivalintoja, joita olisivat ne kaverit, joita ei joka päivä saisikaan kaverikseen.
Vain muutaman kerran viikossa käyvä lapsi jää myös itse päivähoitotouhun ulkopuolelle vaistomaisesti, sillä hän ei ole sisällä jokapäiväisissä tapahtumissa.
 
[QUOTE="Anna-Mari";27230923]Kuntoutukseen riittää hyvin tuo aikaisemmin ilmoitettu puolipäiväaika eli 4h/pv. Mutta vanhempihan tekee itse valintansa. Jos valinta tehdään vain oman mukavuuden mukaan ja valittaisiin esim. 6h/pv esim 3x viikossa ei se ole lapselle se ja sama.
On tärkeätä, että lapsi sopeutuu ryhmään. Kaverit etsivät taattuja kaverisuhteita, niitä jotka käyvät säännööllisesti hoidossa. Ei lapsi halua tehdä epävarmoja kaverivalintoja, joita olisivat ne kaverit, joita ei joka päivä saisikaan kaverikseen.
Vain muutaman kerran viikossa käyvä lapsi jää myös itse päivähoitotouhun ulkopuolelle vaistomaisesti, sillä hän ei ole sisällä jokapäiväisissä tapahtumissa.[/QUOTE]

Meidän lapsilla ei normaaleja kaverisuhteita ole koskaan ollutkaan mutta aikanaan tuo 2-3pv/vko riitti heille ihan hyvin hoitoajaksi ja olivat tyytyväisiä. Näin siis myös tykkäsivät hoitajansa ja kuntoutuspuoli.

Mikään 4h/pv ei olisi edes ollut mahdollista koska virike ym lasten toivotaan tulevan vasta kl 9 etteivät tule ihan kesken aamutouhujen. Tai siis mahdollista
olisi ollut siis maksaa se osapäivämaksu ja henkilökunnan toiveiden vastaisesti tuoda lapsi hoitoon 8-12, mutta tosissaan sitä 9-15 pitää henkilökunta ideaaliaikana. Lapset tulevat selkeästi silloin kun ulkoilu ja varsinaiset päivän kuviot alkaa ja lähtevät pois kl 15 samalla kun suuri osa muistakin lapsista.

Mutta tosissaan tuolla kaikki tavislapsetkin (meidän kuopusta lukuunottamatta) aloittavat päivähoidon 1-1,5v iässä ja ovat virikehoidossa vaikka syntyisi nuorempia sisaruksia. Tuo virikeaika 9-15 on siis se yleisin päivähoitoaika ja monet osapäivätöitä tekevätkin yrittävät sijoittaa hakemisen tai viemisen ainakin noihin aikoihin.


Kuopuksenkin kanssa tullaan lähtemään siitä kahdesta hoitopäivästä viikossa, toivottavasti sopii hänelle.
 
Omalla kohdalani on semmoinen tilanne, että olen työtön yh ja lapsi 2v aloittaa päiväkodissa lähiaikoina. Oma jaksaminen on mielenterveysongelman takia todella heikoilla, eikä tukiverkostoa juuri ole. Ei ole myöskään kavereita, joilla olisi lapsia.

Omahoitajani oli sitä mieltä, että lapsi ehdottomasti hoitoon, että saan välillä hengähtää ja paranneltua itseni kuntoon palatakseni työ-elämään.

Kaikki tilanteet, joissa lapsi on hoidossa ja vanhemmat/vanhempi "lojuu" kotona, ei välttämättä johdu laiskuudesta olla oman lapsensa kanssa.

Itse en pysty käymään edes puistossa lapsen kanssa, ahdistuksen ja sosiaalisten pelkotilojen takia.
En halua että lapseni kärsii minun takiani, joten parempi että äiti saa itsensä kuntoon, niin jaksaa arkea paremmin.
 
meillä lapsi pyytää jo leikkikavereita ja päiväkotiin. Lapsi siis 2,5v ja kyllästynyt olemaan kotona äidin ja pikkusisaruksen kanssa. En usko että tilanne päiväkodissa olisi kotia stressaavampaa jos itse sinne tahtoo. Haen kyllä töitä hakuaikana mutta eihän se kiveen ole kirjoitettu ne työpaikat 4kk päästä ja lapsetkin kuitenkin tahtoo leikkiä ja oppia sosiaallisia taitoja, mistäs ne opitaan jos ollaan vain kotona?? En kuitenkaan halua jäädä kotiin työttömäksi kun hoito alkaa, tässä yhteiskunnassa pitää tehdä töitä että selviää omista menoistaan. Eikä duunarin palkoilla juhlita pakollisten menojen jälkeen...
 
meillä lapsi pyytää jo leikkikavereita ja päiväkotiin. Lapsi siis 2,5v ja kyllästynyt olemaan kotona äidin ja pikkusisaruksen kanssa. En usko että tilanne päiväkodissa olisi kotia stressaavampaa jos itse sinne tahtoo. Haen kyllä töitä hakuaikana mutta eihän se kiveen ole kirjoitettu ne työpaikat 4kk päästä ja lapsetkin kuitenkin tahtoo leikkiä ja oppia sosiaallisia taitoja, mistäs ne opitaan jos ollaan vain kotona?? En kuitenkaan halua jäädä kotiin työttömäksi kun hoito alkaa, tässä yhteiskunnassa pitää tehdä töitä että selviää omista menoistaan. Eikä duunarin palkoilla juhlita pakollisten menojen jälkeen...

Kaikkein pahin luulo, joka vanhemmilla päiväkodeista on, on tuo, että eihän se päiväkoti stressaavampaa ole kuin koti. Ja kun se oma lapsi vielä oikein pyytää että pääsee sinne...

Vanhemmat eivät oikeasti todellakaan tiedä, miten koville lapsi joutuu päiväkodissa. Jos on vähänkin taipumusta levottomuuteen, aggressiivisuuteen ja keskittymiskyvyttömyyteen, niin ne taipumukset korostuvat liian täysissä ryhmissä. En sano että kaikkialla on noin mutta ihmettelen joka päivä, kuinka sinänsä ihanista lapsista tulee päiväkodissa järkyttävän heikkohermoisia. Tai sitten ne arimmat vetäytyvät kuoreensa entistä supumpaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen;27227896:
Täällä saa lapsi olla hoidossa korkeintaan klo 8-15 mikäli toinen vanhempi on syystä tai toisesta kotona (oli se työttömyys, sairaus tai mitä hyvänsä).

niin, sama se on meidänkin kunnassa MUTTA tämä ei ole laissa määrätty, vaan ainoastaan suositus niin vanhempien ei sitä ole pakko noudattaa... HUPS!! Nyt sen tietää jo kaikki...
 
[QUOTE="vieras";27230576]Millaista kuntoutusta sun lapsi saa? Musta toi hoitoaika on aika pitkä. Saako kuntoutusta myös päivälevon aikana vai riittäiskö hoitoajaksi esim. 8-12?[/QUOTE]

Moikka.

Päivälepo on pakollinen, silloin ei kuntouteta. Ja kuntoutus hänelle on erityisryhmässä olemista ja siellä toimimista = iso osa varsinaisesta kuntoutustoiminnasta tapahtuu iltapäivällä n. 13.30-14.30 välisenä aikana, aamupäivän kun ovat ulkona + lounastavat. Lapsi on hoidossa 9-16. Voisin hakea tuntia aiemminkin, mutta sitten se keskeyttää rutiinin ja kun haen vasta neljältä, ryhmä on alkanut jo hajaantumaan ja rutiinihakuiselle lapselle tämä hakuaika on todettu parhaaksi. Ei synny turhaa odottelua/siirtymistä eestaas (esim. klo.15 haettaessa ryhmä olisi juuri siirtynyt ulos ja sitten tulisin jo hakemaan, kun leikit ovat kesken jne.), tämä myös hoitajien mielestä hyvä hakuaika.
 
[QUOTE="apina";27231051]Omalla kohdalani on semmoinen tilanne, että olen työtön yh ja lapsi 2v aloittaa päiväkodissa lähiaikoina. Oma jaksaminen on mielenterveysongelman takia todella heikoilla, eikä tukiverkostoa juuri ole. Ei ole myöskään kavereita, joilla olisi lapsia.

Omahoitajani oli sitä mieltä, että lapsi ehdottomasti hoitoon, että saan välillä hengähtää ja paranneltua itseni kuntoon palatakseni työ-elämään.

Kaikki tilanteet, joissa lapsi on hoidossa ja vanhemmat/vanhempi "lojuu" kotona, ei välttämättä johdu laiskuudesta olla oman lapsensa kanssa.

Itse en pysty käymään edes puistossa lapsen kanssa, ahdistuksen ja sosiaalisten pelkotilojen takia.
En halua että lapseni kärsii minun takiani, joten parempi että äiti saa itsensä kuntoon, niin jaksaa arkea paremmin.[/QUOTE]

Työtön? Miksi et ole sairaslomalla?

Mitä teet sitten kun lapsi on hoidossa?
 
Niin. Jos ei kykene omaa lasta hoitamaan, niin ei olisi työkykyinen tuosta noin vaan, kun kutsu töihin kuuluu.

En ole tuo työtön yh, mutta sellaista infoa haluaisin antaa, että sairaslomalle ei tuosta noin vaan pääse. Itse olin pahimpina aikoina sossun toimeentulotuella, koska sairaslomaa en saanut, vajaakuntoisuudestani huolimatta. Todella kitsaasti kirjoittivat sitä psykiatrisella puolella!
 
Ymmärrän oikein hyvin suurimman osan perusteluista, äitiys on raskasta ja haastavaa välillä ja tietyssä iässä lapset oikeasti kaipaavat muitakin kavereita kun äidin / isän. Ymmärrän että joku lapsi tarvitsee kuntouttavaa toimintaa ja ymmärrän senkin että vähävaraisten lasten olo päiväkodissa voi olla taloudellista tukea yhteiskunnalta jne. Mutta sitä en ymmärrä että KAIKILLA vanhemmilla on oikeus vaatia tätä oikeutta lapsilleen. Mihin on unohtunut lapsen oikeus kotiin ja vanhempiin?

Ymmärrän senkin että paikkoja olisi todella rajoitetusti jäljellä jos kyseinen oikeus poistettaisi, mutta alan silti olla halukas olemaan sitä mieltä että tähän olisi tarve asettaa jonkinlainen tarveharkintaisuus tai ainakin puolipäiväisyys tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja en muista nimimerkkiäni;27231485:
Moikka.

Päivälepo on pakollinen, silloin ei kuntouteta. Ja kuntoutus hänelle on erityisryhmässä olemista ja siellä toimimista = iso osa varsinaisesta kuntoutustoiminnasta tapahtuu iltapäivällä n. 13.30-14.30 välisenä aikana, aamupäivän kun ovat ulkona + lounastavat. Lapsi on hoidossa 9-16. Voisin hakea tuntia aiemminkin, mutta sitten se keskeyttää rutiinin ja kun haen vasta neljältä, ryhmä on alkanut jo hajaantumaan ja rutiinihakuiselle lapselle tämä hakuaika on todettu parhaaksi. Ei synny turhaa odottelua/siirtymistä eestaas (esim. klo.15 haettaessa ryhmä olisi juuri siirtynyt ulos ja sitten tulisin jo hakemaan, kun leikit ovat kesken jne.), tämä myös hoitajien mielestä hyvä hakuaika.

Miksi et hae lastasi klo 14.30, kun kuntoutus on ohitse ja ennen kuin siirtyvät ulos.
Minkä rutiinin tuntia aikaisempi hakeminen keskeyttäisi?
Ihmettelen hoitajia, jotka suosittelevat noin pitkiä hoitopäiviä erityislapselle.
 
[QUOTE="Misu";27232292]Ymmärrän oikein hyvin suurimman osan perusteluista, äitiys on raskasta ja haastavaa välillä ja tietyssä iässä lapset oikeasti kaipaavat muitakin kavereita kun äidin / isän. Ymmärrän että joku lapsi tarvitsee kuntouttavaa toimintaa ja ymmärrän senkin että vähävaraisten lasten olo päiväkodissa voi olla taloudellista tukea yhteiskunnalta jne. Mutta sitä en ymmärrä että KAIKILLA vanhemmilla on oikeus vaatia tätä oikeutta lapsilleen. Mihin on unohtunut lapsen oikeus kotiin ja vanhempiin?

Ymmärrän senkin että paikkoja olisi todella rajoitetusti jäljellä jos kyseinen oikeus poistettaisi, mutta alan silti olla halukas olemaan sitä mieltä että tähän olisi tarve asettaa jonkinlainen tarveharkintaisuus tai ainakin puolipäiväisyys tms.[/QUOTE]

Samaa mieltä!
Kiitos kirjoituksestasi.
 
Miksi et hae lastasi klo 14.30, kun kuntoutus on ohitse ja ennen kuin siirtyvät ulos.
Minkä rutiinin tuntia aikaisempi hakeminen keskeyttäisi?
Ihmettelen hoitajia, jotka suosittelevat noin pitkiä hoitopäiviä erityislapselle.

Siis jos hoitajat ja kuntoutustiimi, sekä lapsen vanhemmat on todenneet tietyn ajan parhaaksi lapselle, niin sä katsot että olet jotenkin pätevämpi arvioimaan tätä aikaa? Miksi erityislapsi ei saisi ulkoilla ryhmän mukana iltapäivisin? Rajansa kaikella, arvostelemisellakin.

Ihan pikkuisena "yllätyksenä" kaikille: koti ei aina ole paras paikka lapselle. Palstalla on hienoa jeesustella kuinka kaikki äidit (mihin unohtuivat ISÄT tässäkin keskustelussa?) ovat pullantuoksuisia, lehmänhermoisia ihanneäitejä. Mutta ei ole. On lapsenhakkaajia, juoppoja, narkkareita sun muita. Päiväkodissa olo voi olla myös lastensuojelullinen toimenpide, että lapsella olisi edes hitunen ihmisarvoista, normaalin tapaista elämää. Teillehän ei asia mitenkään kuulu, joten ette voi tietää millä perusteella kukakin siellä hoidossa on.
 
Miksi et hae lastasi klo 14.30, kun kuntoutus on ohitse ja ennen kuin siirtyvät ulos.
Minkä rutiinin tuntia aikaisempi hakeminen keskeyttäisi?
Ihmettelen hoitajia, jotka suosittelevat noin pitkiä hoitopäiviä erityislapselle.

Koska, kuten sanoin: kaikkien kanssa asiasta on juteltu ja jokaisen mielestä tämä nykyinen rytmi on lapselle paras. Lapsella ei ole kavereita kuin tuossa erityisryhmässä, sielläkin oikeastaan vain yksi joka onkin sitä tärkeämpi. Heille ei jää yhteistä leikkiaikaa juurikaan, jos ilmestyn kolmelta hakemaan ja se vaikuttaa myös rutiiniin. Lapsi ei ole päiväkodin lisäksi koskaan hoidossa, mummolassa tms. eli katson myös hänen oikeudekseen viettää "tarpeetonta" aikaa sen yhden tunnin verran iltapäivällä päiväkodissa.

Ps. Kuntoutussyyt liittyvät lapsen oireyhtymään, ei mitään lastensuojelua tai vastaavaa taustalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Madicken04
Vaikka se on totta että joissain perheissä tilanne ajaa siihen että lasten on parempi viettää aikaa muualla kuin kotona, nykyään lähinnä aina päiväkodissa, näkisin itse että tuottoisampaa ja ongelmia aidosti ratkovampaa olisi panostaa siihen kokonaisvaltaiseen perhetyöhön jossa pyritään eroon ongelmista jotka johtavat lasten päivittäiseen säilömiseen kuten joku kuvaavasti sanoi, eikä suinkaan vaan siirtämään lapsia pois kuviosta joka on sama joka ikinen päivä kun he hoidosta palaavat.

Jos perhe ei kokonaisuudessaan saa apua, ei mikään muutu. Mitä hyötyä laittaa lapsi päiväkotiin oireilemaan ja pahimmassa tapauksessa vain siirtämään pahaa oloaan muillekin kun ratkaisuihin ja parantumiseen tähtääviä avun muotojakin on tarjolla? Ja siis tämähän on kiinni vain päättäjistä ja kunnan resursoinneista..
 
Olet yksi monista lastentarhanopettajista, jotka haluaisivat subj.päivähoito-oikeutta rajoitettavan!

Kyllä.
Lastentarhanopettajat näkevät päivittäisessä työssään juuri väärin käytettyä toimintaa tämän oikeuden puitteissa. Onko lapselle parasta joutua kotoa pois 7 tunniksi, kun äiti jää kotiin pienen sisaruksen kanssa. Lapsen paras valveillaoloaika ollaan suuressa lapsiryhmässä, vaikka olisi mahdollisuus olla kotonakin. Lapsi tarvitsee perheeseensä kasvamista, oppia tuntemaan sisaruksensakin. Ymmärrän 4-6 vuotiaiden 4h/pv klo 9-13 (8-12) kuten tällä palstalla on aikaisemmin kirjoitettu, mutta 7 tuntia tuntuu mahdottomalta.

Vanhempia ei korvaa mikään. Silloin kun lapsen kotiolot vaativat hoidonhuomioimista, saivat lapset tarvittaessa sosiaalisin perustein päivähoitopaikan. Sen asian hoitamiseen ei tarvitse antaa jokaiselle hoitopaikkaa.

Eiköhän olisi parempi vaihtoehto sosiaalisissakin tapauksissa lähteä kasvattamaan vanhemmista vastuuntuntoisia kasvattajia eikä laittaa lapsia kodista pois.
 
Haluttais saada oikeasti jotain tilastoja siitä, kuinka monta tuntia ja monta päivää viikossa perheet pitävät sitä vanhempaa lastaan hoidossa ja ovat itse kotona. Luulen nimittäin itse, että iso osa vaan haluaa säilyttää lapsellaan tutun ja turvallisen hoitopaikan ja ehkä kerran-pari viikossa viedä lapsi leikkimään kavereiden kanssa kun saa samalla itse hieman hengähtää vauvan kanssa.
 
[QUOTE="Kyllästynyt";27233543]Siis jos hoitajat ja kuntoutustiimi, sekä lapsen vanhemmat on todenneet tietyn ajan parhaaksi lapselle, niin sä katsot että olet jotenkin pätevämpi arvioimaan tätä aikaa? Miksi erityislapsi ei saisi ulkoilla ryhmän mukana iltapäivisin? Rajansa kaikella, arvostelemisellakin.

Ihan pikkuisena "yllätyksenä" kaikille: koti ei aina ole paras paikka lapselle. Palstalla on hienoa jeesustella kuinka kaikki äidit (mihin unohtuivat ISÄT tässäkin keskustelussa?) ovat pullantuoksuisia, lehmänhermoisia ihanneäitejä. Mutta ei ole. On lapsenhakkaajia, juoppoja, narkkareita sun muita. Päiväkodissa olo voi olla myös lastensuojelullinen toimenpide, että lapsella olisi edes hitunen ihmisarvoista, normaalin tapaista elämää. Teillehän ei asia mitenkään kuulu, joten ette voi tietää millä perusteella kukakin siellä hoidossa on.[/QUOTE]

En ole aivan tietämätön asiasta, sillä työskentelen ja olen työskennellyt tällä alalla yli 30 vuotta.
Usein niillä "asiantuntijoilla", jotka laittavat lapsen päivähoitoon erityissyistä ei ole selkeää kuvaa, millaisessa toiminnassa ja ryhmässä lapsi toimii ja onko se kuitenkaan paras mahdollinen valinta.
Päivähoidossa henkilökunta näkee asiat usein paremmin kuin ulkopuolinen "asiantuntija"
Kirjoitit ettemme voi tietää, millä perusteella kukakin päivähoidossa on. Kyllä tiedän oman päivähoitopaikan lasten kohdalta, koska itse siellä työskentelen.
 

Yhteistyössä