Sterilisaation purku ja vauvatoiveet

Heissan kaikille!

Täällä kirjoittelee 40-vuotias ennestään 4 lapsen äiti (nuorimmat 7v ja 10v, vanhimmat jo omillaan), jonka toiveissa on vielä saada ensi kesänä tehtävän sterilisaaton purkamisen jälkeen vielä ainakin yksi iltatähti. Tämän tiimoilta eksyin tällekin foorumille, ja aivan uutena käyttäjänä voin olla hieman pihalla näistä systeemeistä täällä. :confused:

Olen lukenut kaikki löytämäni sterilisaation purkua koskevat keskustelut, osa oli jo todella vanhoja ja varmasti moni asia on ajan myötä muuttunut, ja haluaisinkin kuulla kaikenlaisia kokemuksia koskien niin itse tuota operaatiota, siitä toipumista, kuin mahdollista raskautumista tai lapsettomuutta sen jälkeen.

Olen tosiaan menossa kesällä Eestiin kyseiseen operaatioon, ja leikkaavan lääkärin mukaan mahdollisuudet raskauteen tuon jälkeen on 85%. Hyvin erilaisia arvioita olen netistä löytänyt tuosta onnistumis-mahdollisuudestakin.

Olisi kiva saada vertaistukea, kokemuksia ja ajatuksen vaihtoa aiheeseen liittyen! :)
 
Heippa mulla tuo sama ongelma ja soitin AVA-klinikalle jossa kävimmekin ja siellä neuvottiin tekemään koeputkihedelmöitys koska purku ei välttämättä onnistu ja meillä +40 vuotialla ei pahemmin tota aikaa enää ole tulla raskaaksi. Purun jälkeen menee kuitenkin aikaa paranemiseen. Toivottavasti saat vielä pikkuisen :)
 
Heippa,
Minulle tehtiin sterilisaationpurku Oulussa lokakuussa 2010. Onnistui hyvin, koska olen ollut kahdesti raskaana vuoden sisällä. Tosin huonoa tuuria oli matkassa mukana koska molemmat olivat tuulimunaraskauksia :(. Olen juuri täyttänyt 39-vuotta. Hormonit taitavat jollakin tapaa olla hieman hiipumassa....mutta emme ole vielä heittäneet kirvestä kaivoon! Katsotaan mitä on tullakseen, meillä on ennestään 3 lasta.Onnea sinulle toimenpiteeseen ja toivottavasti vauvahaaveesi vielä toteutuu :)
 
Hei Iltatähtitoive! Sain ensimmäisen lapseni 36 vuotiaana, toisen 39 v ja kolmannen 41- vuotiaana. Toivoa ei kannata vielä menettää. Ensimmäistä yritettiin n. 4.5 v. mutta raskautuminen vain helpottuikin iän myötä. : ) Lapset ovat 8, 5 ja 3 v. Purusta en osaa sanoa kun ei ole kokemusta, vaikuttaako ikä siinä lasten saantiin. Jaksamista ja onnea vauvansaantiin!
 
Toivoa on :)

Meillä tehtiin miehelle sterilisaation purkuleikkaus marraskuun lopulla ja nyt menossa on rv 6. Eli yhdet kuukautiset ehti olla välissä. Uskomatonta miten nopeasti purkuleikkaus tuotti tulosta, onnellisia olemme :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iltatähtitoive;25426316:
Heippa,
Minulle tehtiin sterilisaationpurku Oulussa lokakuussa 2010. Onnistui hyvin, koska olen ollut kahdesti raskaana vuoden sisällä. Tosin huonoa tuuria oli matkassa mukana koska molemmat olivat tuulimunaraskauksia :(. Olen juuri täyttänyt 39-vuotta. Hormonit taitavat jollakin tapaa olla hieman hiipumassa....mutta emme ole vielä heittäneet kirvestä kaivoon! Katsotaan mitä on tullakseen, meillä on ennestään 3 lasta.Onnea sinulle toimenpiteeseen ja toivottavasti vauvahaaveesi vielä toteutuu :)
Mulle tehtiin purku...ööö, koskas, 6-7 vuotta sitten. Kaksospojat täyttävät toukokuussa 5 vuotta. Purun jälkeen eka raskaus oli keskeytynyt keskenmeno ja toinen tuulimuna. Kolmannella kerralla sitten tosiaan tärppäsi kunnolla, kaksi apinaa sain! :D Olin siis kolme kertaa raskaana vuoden sisään.... Kolme viikkoa ennen 40-vuotispäivääni pojat syntyivät!

Toivotan teille onnea, mua lääkäri lohdutti, että ainakin purku onnistui ja tulin raskaaksi, eli toivoa oli vielä ja paljon! Kuten olikin!
 
Hei!
Minulle tehtiin purku 3v sitten. Olin silloin 45v ja ei minun tapauksessa lääkäri sanonut ettei kannata leikkausta tehdä, kun kaikki muuten oli kunnossa, munasarjat täysin toimivat ym..
Raskautta ei voi kukaan kuitenkaan luvata. iäkkäämmällä toivojalla voi se viedä enemmänkin aikaa kuin nuorella.
Minä en ole tullut raskaaksi, toistaiseksi ainakaan. Ennestään minulla on 4 lasta.
Ennen purkua kyselin kanssa tuota että kannattako purkaa. Ja Ava klinikalla sitä ei suositeltu juuri siksi kun jo silloin oli ikää melkein 44 v. Minulle tehtiinkin Ivf hoitoja mutta en niistä tullut raskaaksi vaikka solut olivatkin hyviä.
Joten päädyimme kuitenkin puruleikkaukseen ja olin noissa Ivf hoidoissa menettänyt rutkasti aikaa. Olisimpa päätynyt purkuun aikaisemmin, voi olla että olisin jo vauvan äiti.
Toivon että jos haaveilet vielä vauvasta niin et turhaan mieti enään vaan laitat töpinäksi.
Leikkauksia tehdään joko tähystyksenä josta toipuu hyvin nopeasti. Tai Avo leikkauksena josta toipuminen vie kauemmin. Minä olin sairaalassa 3 päivää, ja kestihän tuo toipuminen. Mutta kuukautiset tulivat normaalisti jo niinkuin pitikin eli ajallaan ja raskautta sai heti alkaa kun kun itse niin tunsi, sillä ei ollut estettä.
Onnea paljon yritykseen. Ole kuullut monia jotka ovat raskautuneet hyvin pian leikkauksen jälkeen
 
Ja vielä, onnistuneen leikkauksen jälkeen on samat mahdollisuudet tulla raskaaksi kun ennen tuon sterilisaation tekoa. Ikä vaikuttaa ja se miten tuo leikkaus on aikoinaan tehty, kuinka siis saadaan purettua. Minulle oli laitettu slipsit munan johtimiin joten leikkaus saatin täydellisesti purettua. Kävi jäkeen päin terkastuttamassa että johtimet ovat auki ja olivat. Leikkaukseni tehtiin suomessa Lasareetissa.
 
Onhan meitä näköjään enemmänkin samassa tilanteessa! Kiva jatkossakin seurailla miten asiat kenenkin kohdalla edistyvät! :)

N.viikon päästä lähden kolmen päivän reissuun ja kovasti jo jännittää, oikeastaan vähän pelottaakin, kun itsekseni tuon reissun teen.
 
Heippa vaan! Meillä on 3 lasta, -96, -99 ja -01, klipsit laitettiin -02 (jonossa meni vuosi) ja kyllä sitä on katunut jälkeenpäin. Me päädyimme ensin yrittämään AVA-klinikalla IVF:iä, itseasiassa ylihuomenna on punktio. Jos siitä ei onnistu, saavat poistaa klipsit.
 
Hei kaikille! Kiva, että tähän keskusteluun on liittynyt uusia tuttavuuksia :). Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime näkymän ja PippuriPiia-70 on onnellisesti kotona toipumassa toimenpiteestä. Toivottavasti kuntosi alkaa kohta puoliin olemaan jo hyvä ja saatte alkamaan jännäilemään ja haaveilemaan ihanasta pienestä nyytistä.

Kävitkö pp-71 Oulussa ODL:ssä tai nykyään se taitaa olla Terveystalo? Tekikö Martikaisen Hannu purkuleikkauksen? Kävin hänen luonaan purkaamassa sterilisaation ja hyvin ovat munanjohtimet toimineet, olen ollut jo kolmasti raskaana, kaksi tuulimunia ja nyt sitten viimeinen isku vyön alle oli heinäkuun alussa, raskaus oli kohdunulkopuolinen. Olen toipunut tästä viimeisimmästä hiljaksiin, rankka kokemus se oli, mutta onneksi munanjohtimet säilyivät ehjänä! Kumma juttu....en ole vielä valmis heittämään hanskoja tiskiin. Uskon ja toivon vielä kovasti, että joku päivä ehkä vielä sylissä tuhisee pieni ihmistaimi. Katsotaan miten käy! Ihanaa kesäaikaa kaikille saman asian kanssa painiville! Onnea matkaan:hug:
 
Sanna-77 voi miten jännää! Toivottavasti alkiot tai edes toinen "pysyy kyydissä"! =)

Iltatähtitoive, varmasti rankkaa tuo toiveiden herääminen ja sitten pettymys, ei voi kuin pidellä peukkuja, että vihdoin onnistuisi! Tuossa sterilisaation purussa on kuitenkin se etu noihin hedelmöityshoitoihin verrattuna, että joka kuukausi on uusi mahdollisuus.

Jos joku tuonne Tarton yliopistolliseen harkitsee lähtevänsä, niin en voi kuin suositella. Ylle Kadastik on todella asiantunteva ja osaava lääkäri, kaiken lisäksi vielä todellä lämmin ja herttainen ihminen, että hyvissä käsissä siellä on aivan varmasti, vaikka osa muusta henkilökunnasta ei puhukaan kuin eestiä.
 
Iltatähtitoive, kävin oulun terveystalolla ja Hannu oli lääkäri, minulla leikattiin 15.6 eli nyt vasta saa alkaa tositoimiin. Ja sinulle pidän peukkuja että onnistuisi vihdoin, noin monta epäonnistumista jo joutunut kestämään :)
PippuriPiia-70,tuliko kuinka pitkä sairasloma operaation jälkeen? minulla oli 3 vk vaikka ensin lääkäri sanoi että 1 vk riittää.
 
pp-71, sairaslomaa ei kirjoitettu, kun olen tällä hetkellä muutenkin lomalla.
Eli ohjeistettiinko Oulun terveystalolta, että kuukauden päästä (tai yksien kuukautisten jälkeen) saa alkaa yrittämään? Ylle sanoi että kahden kuukauden päästä, mutta en tiedä vaikuttaako asiaan, kun poisti samalla kohdusta parisenttisen myooman.
 

Yhteistyössä