Soste: Hallitus tehtailee köyhyyttä - ensi vuonna 40 000 pienituloista ja lähes 50 000 toimeentulotukiasiakasta lisää !

vierailija
vierailija
– Hallituksen esityksellä isketään juuri näihin ihmisiin, jotka muutenkin ovat erittäin haavoittuvassa työmarkkina-asemassa ja elävät epävarmuudessa työsuhteen jatkumisesta ja toimeentulon riittävyydestä, PAM luonnehtii.



Oletus vakinaisesta kokoaikatyöstä vanha


PAM pitää käsittämättömänä, että työttömyysturvaan ollaan tekemässä muutoksia oletuksena vakinainen kokoaikainen työ, kun todellisuudessa työmarkkinoiden muutos on tehnyt työstä yhä epävarmempaa.

Palvelualoilla yli puolet työsuhteista on erilaisia epätyypillisiä työsuhteita. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 majoitus- ja ravitsemisalalla alkaneista työsuhteista yli 50 prosenttia oli osa-aikaisia ja vähittäiskaupassa osa-aikaisten työsuhteiden osuus oli yli 60 prosenttia.

Myös palvelualojen ammattiryhmien välillä on myös suuria eroja. Esimerkiksi tarjoilijoiden avoimiksi ilmoitetuista paikoista 79 prosenttia on vuokratyötä, lyhyitä määräaikaisuuksia tai osa-aikaisia työsuhteita.

PAM huomauttaa lisäksi, että palvelualoilla tehdään paljon vastentahtoista osa-aikatyötä, koska kokoaikatyötä ole saatavilla. Tämä näkyy Palvelualojen työttömyyskassan ansiopäivärahan saajissa. Palvelualojen työttömyyskassa maksaa noin 50 prosenttia ansiopäivärahasta soviteltuna päivärahana.

Vaikka työttömyyspäivärahan saajien määrä laskee, sovitellun päivärahan saajien määrä jatkaa kasvuaan. Lisäksi osa-aikatyön tekeminen on selvästi yleisempää naisten kuin miesten keskuudessa. Tilastokeskusksen mukaan joka viides nainen ja joka kymmenes mies tekee osa-aikatyötä.

Kyllä on typerä hallitus, jota ajaa puhdasi oikeistodeologia.
 
vierailija
Keskustan edustajan mukaan hallitus ajaa ihmisiä köyhyyteen

Hilkka Kemppi peräänkuuluttaa parempaa vaikutusarviointia hallituksen uudistuksista.

Keskustan kansanedustaja ja eduskunnan köyhyysryhmän varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi syyttää hallituksen ajavan ihmisiä köyhyyteen. Kemppi kertoo tiedotteessaan olevansa huolissaan sosiaalietuuksien indeksikorotusten jäädytyksen vaikutuksista pienituloisiin ihmisiin. Hänen mukaansa uudistuksista ei ole tehty riittävää vaikutusarviointia.

On kohtuullista kysyä edelleen, että mikä on hallituksen leikkauksien yhteisvaikutus lapsiperheisiin, eläkeläisiin ja muihin tukea tarvitseviin? Kemppi toteaa tiedotteessaan.

Hän pelkää myös, että lapsiperheköyhyys tule pahentumaan. Kemppi ei usko hallituksen kaavailemien lapsilisäkorotusten parantavan lapsiperheiden tilannetta.

Kemppi ei myöskään usko hallituksen toimien parantavan työllisyyttä. Hän pelkää, että yhä suurempi joukko ihmisiä ajautuu toimeentulon piiriin. Kempin mukaan säästöjä tulisi etsiä muualta.
 
vierailija
  • Vihainen
Reactions: Lispetti
vierailija
Selvitys autoilun nousevista kustannuksista kirvoittaa kovaa kritiikkiä hallitukselle - "Perussuomalaiset pettivät ensin pienituloiset, nyt petetään autoilijat"

PetosJytky2
 
vierailija
Selvitys autoilun nousevista kustannuksista kirvoittaa kovaa kritiikkiä hallitukselle - "Perussuomalaiset pettivät ensin pienituloiset, nyt petetään autoilijat"

PetosJytky2
Oppositio raivostui perussuomalaisille: ”Törkeä petos”
SDP:n kansanedustaja muistuttaa, että perussuomalaiset kampanjoi eduskuntavaaleissa lupaamalla laskea autoilun kustannuksia.
 
vierailija
"Ostovoiman lasku koskettaa lähes koko kansaamme."

Paitsi esim. pääministeri Petteri Orpoa ja valtiovarainministeri Riikka Purraa, joiden palkkio nousi kesällä nelkoisen runsaasti ja ovat tuloluokassa, jolle veronalennukset keskittyvät suurimmalla prosentilla eli yli 14 000€/kk ja yli 150 000 vuodessa tienaavat.
Ja heidänkin palkkionsa ja toimeentulonsa maksetaan veronmaksajien kassasta, kuten esim. työttömienkin.

Huhtikuun 5. päivästä lähtien kansanedustajat ovat saaneet 7,9 prosenttia parempia palkkioita. Palkankorotukset koskevat myös ministereitä, koska ministereiden palkat on sidottu kansanedustajien palkkoihin.

Orpon hallituksen ministereiden kuukausipalkkiot nousivat heti alusta 1  072,50 euroa tai 1  116,50 euroa, ja pääministerin kuukausipalkkio koheni 1  332,50 euroa.

Solidaarisuusveron kevennys Orpon pääministerin palkalla ja Purran valtiovarainministerin palkalla vaikuttaa solidaarisuusveron maksimimuutoksen verran, hieman alle 1 300 euroa vuodessa.

Solidaarisuusveron alarajan noston lisäksi pääministerin verotusta keventää kuitenkin sairausvakuutusmaksujen ennustettu aleneminen noin 0,2 prosenttiyksikköä.

Kokonaisuudessaan pääministerin veroprosentti voisi siis laskea 220 000 euron vuosiansioilla noin 0,8 prosenttiyksikköä, mikä merkitsee noin 1 700 euroa vuodessa, Purran hieman vähemmän.

Orpo ansaitsee pääministerinä 18 444,50 €/kk kansanedustajan+ministerin palkkiona + 1 000 - 2 000 €/kk verottomana kulukorvauksena, mikä tekee noin 221 334 € vuodessa + 12 000 - 24 000 € verotonta kulukorvausta päälle

Veronmaksajien arvioissa ei ole mukana kokoomuksen Orpolle maksamaa 2 000 euron kuukausittaista puheenjohtajapalkkiota, jota hänelle maksetaan tiettävästi ainoana eduskuntapuolueen puheenjohtajana.
Kokonaisverotuksen kannalta ylimääräisellä 26 000 euron vuositulolla ei Veronmaksajien arvion mukaan ole suurta merkitystä.

Demokraatti ei tiedä, maksetaanko puheenjohtajapalkkiosta työttömyysvakuutusmaksut, joiden aleneminen lisäisi Orpon saamaa veronalennusta.

..ja mahdolliset muut luottamustoimiensa tulot ja sijoitusten pääomatulot.

Kansanedustaja-ministerin Riikka Purran (ps) kuukausipalkka on 15 013 €/kk ja päälle veroton kulukorvaus 1 000 - 2 000 €/kk. mikä tekee noin 180 156 € vuodessa + 12 000 - 24 000 € verotonta kulukorvausta päälle.
Opposition kansanedustajat kummastelevat Orpon erehdystä: ”Pääministeri ei tunne päätöstään tai tulojaan”
Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi torstaina, ettei solidaarisuusveron nosto vaikuta hänen tuloluokassaan. Perjantaina Orpo myönsi erehtyneensä.


Niin isot tulot veronmaksajien laskuun ettei ole hajuakaan niiden määrästä tai mitä muut mm. pienituloiset osa-aikatyöläiset tienaavat.
 
vierailija
Opposition kansanedustajat kummastelevat Orpon erehdystä: ”Pääministeri ei tunne päätöstään tai tulojaan”
Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi torstaina, ettei solidaarisuusveron nosto vaikuta hänen tuloluokassaan. Perjantaina Orpo myönsi erehtyneensä.


Niin isot tulot veronmaksajien laskuun ettei ole hajuakaan niiden määrästä tai mitä muut mm. pienituloiset osa-aikatyöläiset tienaavat.
Jos lähes 1300e(!) verohyöty on mennyt pääministeriltä ohi, herää kysymys, ovatko muutkaan päätösten vaikutukset ihan hallussa. Nyt olisi tuumaustauko paikallaan. Pienituloisten leikkauksia tai suurituloisten verohelpotuksia ei ole mikään pakko tehdä.
 
vierailija
Opposition kansanedustajat kummastelevat Orpon erehdystä: ”Pääministeri ei tunne päätöstään tai tulojaan”
Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi torstaina, ettei solidaarisuusveron nosto vaikuta hänen tuloluokassaan. Perjantaina Orpo myönsi erehtyneensä.


Niin isot tulot veronmaksajien laskuun ettei ole hajuakaan niiden määrästä tai mitä muut mm. pienituloiset osa-aikatyöläiset tienaavat.
Aiemmin Orpo maksoi solidaarisuusveroa palkkansa 85 800€ ylittävästä osuudesta, nyt hän maksaa sitä vain 150 000€ ylittävästä osuudesta. Orpon verotus kevenee 2%. Se tarkoittaa lähes 1 300€ veronkevennystä vuodessa.
 
vierailija
SDP:N puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi A-Talkissa, että Orpo suosii suurituloisia.

Orpon mukaan hallitus painottaa työtulovähennyksen korottamisen pieni- ja keskituloisiin, jotta täysipäiväisen työn tekemisestä tulisi kannattavampaa.

Lindtmanin mukaan Orpon väite verokevennysten kohdistumisesta pieni- ja keskituloisiin ei kestä tarkastelua.

– Kaikista suurin veronkevennys sekä absoluuttisesti että suhteellisesti tulee pääministerin tuloluokkaan. 14 000 euroa kuussa tienaava tulee saamaan lähes 2 300 euroa pysyvästi käteen tästä eteenpäin, Lindtman sanoi.
 
vierailija
Voiko läpinäkyvämpää kokoomuslaista talouspolitiikkaa enää olla. Revitään " säästöjä " köyhän selkänahasta ja sijoitetaan ne " tietämättä " omaan kukkaroon. Tällainen on vahva ja välittävä Suomi kokoomuksen mielestä.
 
vierailija
Kovin on tietämätön PM kun ei tiedä edes oman palkkansa verohelpotuksesta. Tuskin sitten ymmärtää sitäkään että kaikki kiristykset kohdistuu yksille ja samoille kotitalouksille. Auttakaa nyt asiantuntijat hallitusta ymmärrykseen, vai onko niin etteivät ota kuuleviin korviin että ajavat suomen pahaan taantumaan.
 
vierailija
Miksei palstan suurilukuinen persuporukka ole puolustelemassa tätä politiikkaa?

Vuosikaudet palstalla haukuttu muita. Sielun lopulta saatiin persut hallitukseen joskus 2015, niin homma ei oikein toiminut. Puolue hajos jne.

No nyt ootte taas hallituksessa.... ja mitäs tapahtuu? Onks nyt hyvä?
 
vierailija
Miksei palstan suurilukuinen persuporukka ole puolustelemassa tätä politiikkaa?

Vuosikaudet palstalla haukuttu muita. Sielun lopulta saatiin persut hallitukseen joskus 2015, niin homma ei oikein toiminut. Puolue hajos jne.

No nyt ootte taas hallituksessa.... ja mitäs tapahtuu? Onks nyt hyvä?
Persut ovat pitäneet pienempää ääntä tällä palstalla kesän rasismikeskustelun jälkeen.
Ehkä uudenlainen tyyli kirjoittaa on heille liian vaikeaa.
Orpo on hyvin väsyneen näköinen A-talkissa. Hän on ehkä burnoutin partaalla.
Lukuja vekslataan sinne ja tälle kukkarosta toiseen. Asiantuntijoita lappaa uutisissa ja vähäjärkisinkin tajuaa sen mitä Riikka&Petteri eivät tajua.
Joku vinkkasi tällä palstalla MOT-ohjelmasta. Katsoin sen. Keväällä tämän palstan törkyturvat suosittelivat kenialaisille naisopiskelijoille rahavaikeuksien ratkaisuun itsensä myymistä.
Palstalla meno on ollut karseaa sen ajan mitä olen tätä palstaa seurannut.
Taatusti Tampereella hävetään MOT- lähetyksen jälkeen.
 
”Moraalisesti väärin ja myös lyhytnäköistä” – Soste laski: näin sosiaaliturvan leikkaukset iskevät köyhimpien toimeentuloon
”Pienituloisten määrä kasvaa ensi vuonna noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia.”

”Helsingissä ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavalla pariskunnalla, joista toinen on osa-aikatyössä, ja jolla on kaksi lasta, tulojen reaalimuutos on 433 euroa. Asumiskulujen jälkeen pariskunnan käytettävissä olevat tulot laskevat 362 euroa kuukaudessa, Jyväskylässä vastaavat luvut ovat 360 euroa ja 291 euroa.

PIENIPALKKAISELLA Helsingissä yksin asuvalla reaalitulot vähenevät 204 eurolla kuussa. Asumiskulujen jälkeen hänellä jää käyttöön 169 euroa vähemmän kuussa.”

”– Kun sosiaaliturvaa leikataan, suurimpina kärsijöinä ovat lapset, jotka elävät köyhissä perheissä. Lapsena koettu köyhyys näkyy myöhemmin elämässä isoina vaikutuksina, mielenterveys- ja muina ongelmina, koulutustasossa ja työllistymisen vaikeuksina. Näennäiset säästöt nyt merkitsevät isoja kuluja myöhemmin.”


Kuka suojelisi meidän lapsia?

Jos vastauksesi on, että menköön vanhemmat töihin niin kysynpä sellaista, että onko kaikille työtä?
Kuinka monta avointa realistista työpaikkaa/työtuntia meillä Suomessa on?
YT-neuvottelut paukahtavat yhä enenevässä määrin monessa firmassa kohta päälle ja työpaikat vähenevät. Ihmisten ostovoimaa heikennetään myös nykypäättäjien päätöksillä….
Miltä näyttää?
 
vierailija
HALLITUS TARJOAA MENNEEN MAAILMAN TYÖEHTOJA: OLETUKSENA ON VAKINAINEN KOKOAIKAINEN TYÖ, VAIKKA TARJOLLA ON PÄTKÄ JA OSA-AIKAA
Ota niin monta osa-aikaista työpaikkaa että niistä tulee yhteen laskettuna vähintään yksi kokoaikainen työpaikka.
 
vierailija
”Miltä näyttää?”

Surkealta.
Vaikea käsittää miksi Ilta-Sanomat julkaisi tänään monen sivun jutun eläkeikäisten työssäkäynnistä.
Jankutus avoimista työpaikoista on satua.
Leikkauksista koituu valtavasti ikäviä lieveilmiöitä.
Toivottavasti ihmiset jaksavat järjestää mielenosoituksia ja adresseja tyhmien päätösten perumiseksi.
Olen ajatellut vähentää kotimaan politiikan seuraamista. Keskityn jatkossa lukemaan Sanna Marinin työhön liittyviä postauksia.
Suomalaiset saivat pitkän nenän ja sekös minua naurattaa.
Miten onnellinen Suomi olisikaan Marin Ii ohjauksessa. Syökää Polar-juustoa polarisoitumisen luvatussa maassa.
Juusto kasvattaa luustoo luupäille.
 
Helsinkiläinen Irina toimii lapsensa omaishoitajana viikon jokaisena päivänä kellon ympäri - Nyt hallitus haluaa hänet töihin


Sairasta, niin sairasta
SAIRASTA!!!!🤬😡

Eihän tämä touhu nyt näin eläimelliselle tasolla voi vajota!

a) tuossa ei ole mitään järkeä miltään osin
b) meidän tulee huolehtia heikommassa asemassa olevista suomalaisista ihmisistä vaikka ihan vain siksi, että olemme ihmisiä


Vähän kyllä mietityttää, että käytetäänkö tässä vanhaa kikkaa, kuten polttoaineen hinnannousussakin:
ensin korotetaan roimasti ja sitten lasketaan hiukan ja kaikki huokaavat helpotuksesta ja ovat tyytyväisiä, tajuamatta että heitä viilattiin linssiin. Hinta korottui pysyvästi.
 
vierailija
Sano yhtä, tee toista:

"HALLITUS aikoo jäädyttää opintorahan indeksikorotukset hallituskauden ajaksi. Se tarkoittaa sitä, että opintorahan taso jäädytetään tämän vuoden tasolle vuosiksi 2024–2027.

Viime keväänä kokoomuksen puheenjohtaja, nykyinen pääministeri Petteri Orpo sanoi Demokraatti-lehdelle, että indeksijarrut eivät koskisi opintotukea.


”Ei koske eläkkeitä, ei koulutusta eikä turvallisuutta”, Orpo sanoi Demokraatille ja tarkensi, että opintotuki kuuluu koulutukseen.


Orpo myös kirjoitti keväällä yhdessä kokoomusnuorten ja kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajien kanssa blogikirjoituksen, jonka mukaan opiskelijan toimeentulosta on huolehdittava.


Hallitus on hallitusohjelmassa päättänyt, että hallituskauden aikana aloitetaan erillinen opintotuen kokonaisuudistus. Sen tavoite on ”turvata opiskeluaikainen toimeentulo, vahvistaa opintotuen kannustinelementtejä sekä tukea opintojen läpäisyä tavoiteajassa”.



 
vierailija
Oma palkkionsa nousee, mutta..

"Valtiovarainministeri Purra haluaa, että hallitus valmistelee lisää leikkauksia ja veronkirityksiä"


 

Yhteistyössä