Sossun tuista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei osunut eikä uponnut, se vaan ärsyttää että yleisessä keskustelussa KAIKKI toimeentulotuen saajat leimataan laiskoiksi vätyksiksi. Niinhän sinäkin ap minusta ensin luulit (?)

Mollin sivut on täyttä työpaikkoja ja useilla aloilla on SUURI työvoima pula ja siksi en osannut kuvitella että joku tekee töitä, mutta ei saa sellaista palkkaa millä pystyy elämään. Ja joo kirjotan turhan kärkkäästi kun ehti suuttumus tulla pintaan, mutta en todellakaan halua leimata kaikkia toimeentulotukea saavia laiskoiksi, jos siihen on muukin syy kuin pelkkä laiskuus. Ja jos on joku muu syy, asiaan auttasi se että tekemistä arvostettaisiin ja tuettaisiin.

esim. opiskelijat valittaa jatkuvasti kun rahat ei meinaa riittää muuhun kuin makarooniin. Itsellä ei ole kokemusta, mutta jos opintotuet tosiaan on niin pienet niin helpompi on jäädä kotiin ja saada kaikki tuet mitä muutkin lööpailijat saa.

Ja joku mainitsi että nälkään ei voi antaa kuolla vaikka ei olisi työhaluja, niin joo totta, mutta miksi silti saa ihan ok toimeentulon (jotkut tapaukset jopa hyvän)? Leipäjono on jo olemassa niin jos ei ole haluja mennä töihin, niin sinne sitten ja lisää asunnottomien majoja. Eipä taida montaa maata olla missä tulee hyvin toimeen tekemättä mitään.

Ja nyt tietty ajattelette että muutappa sitten muualle ja vastaan että lähtö onkin tulevaisuudessa Norjaan, miehen töiden perässä. Siellä jopa maksetaan minullekkin (sairaanhoitajille) palkkaa mitä kuuluukin.
 
[QUOTE="vieras";25521419]Mie kyllä ymmärrän sun pointin, minustakin olisi järkevämpää siirtää niitä varoja muihin tukiin kuten opintotukeen, jolloin sinne sosiaalitoimiston luukulle ei olisi tarvetta mennä. Minä en jaksaisi sellaisia ihmisiä elättää veroilla, jotka eivät viitsi mennä töihin vain siksi että kotona istumalla saapi saman.[/QUOTE]

Hyvä että edes joku ymmärsi pointin :) Liekö tämä aika sellainen että ne töissä käyvät ei vielä ole päässyt sorvin äärestä puolustamaan tärkeää asiaa ;)
 
mutta sanopa sitten miten se määritellään kenellä on oikeus toimeentulotukeen ja kenellä ei? kuka sen tietää kenellä oikeasti on motivaatiota ja kenellä sitä ei ole yhtään ja kenellä on oikeus kieltää ihmiseltä toimeentulotuki vain omien olettamuksiensa varjolla?

Ja kun oli tästä verojen maksamisesta kyse, niin kyllä ne työttömätkin veroja maksavat. Aika suurella prosentilla vielä kaiken lisäksi.
 
Teenkö mä väärin? Kertokaa mielipiteenne mun tilanteeseen. :)

Olen kotona kohta 2v täyttävän lapsen kanssa ja olen siis yh. Luultavasti enempää en voi lapsia saada, eli tää on melko todennäköisesti mun ainoa tilaisuuteni nauttia pienen lapseni kanssa kotona olemisesta. Kouluun lähden, kun lapsi täyttää 3v. Siihen asti saan asumistukea, lapsilisän, elatustuen, kotihoidontuen ja toimeentulotukea.

Olen tehnyt töitä ja käynyt koulua koko elämäni ennen lapsen syntymää. Pian lähden taas kouluun ja töihin ja tarkoitus on töitä tehdä pieni ikuisuus. :) Tämä on ensimmäinen kerta, kun saan mitään tukia ja välillä kyllä hävettää elää tukien varassa. Toisaalta taas katuisin taatusti koko lopun elämääni, jos olisin missannut tämän ajan pienen lapseni kanssa. Eli sata kertaa vähemmän tunnen huonoa omaatuntoa tuilla elämisestä, kuin siitä, että en olisi lapsen kanssa kotona.
 
Oletko ajatellut, mitä ne kotona makaavat läskiperseet tekisivät jos heiltä poistettaisiin sossun tuet? Todennäköisesti henkilö, joka väärinkäyttää tukia eikä edes ajattele menevänsä töihin kun kerran sossusta saa muutaman satasen jolla pysyy hengissä, on jo melkoisen syrjäytynyt eikä ainakaan menisi töihin vaikka tuet lakkaisi. Kuljeskelisi asunnottomana, hakkaisi vastaantulijan että saa nyysittyä käsilaukun, varastelisi ja tuhoaisi ihmisten omaisuutta? Tukien väärinkäyttäjiä on loppujen lopuksi hyvin vähän, ja mä ihan mielelläni maksan siitä että pysyvät kotona makaamassa ennemmin kuin kodittomana kadulla kulkien ja rötöstellen.
 
Aika yksinkertaista: Jos ei ole motivaatiota opiskella, tehdä töita tms. ja haluaa elää on olemassa leipäjono ja asunnottomien asuntolat. Ilman motivaatiota ei voi saada luksusta, perkele :D
 
[QUOTE="vieras";25521606]Teenkö mä väärin? Kertokaa mielipiteenne mun tilanteeseen. :)

Olen kotona kohta 2v täyttävän lapsen kanssa ja olen siis yh. Luultavasti enempää en voi lapsia saada, eli tää on melko todennäköisesti mun ainoa tilaisuuteni nauttia pienen lapseni kanssa kotona olemisesta. Kouluun lähden, kun lapsi täyttää 3v. Siihen asti saan asumistukea, lapsilisän, elatustuen, kotihoidontuen ja toimeentulotukea.

Olen tehnyt töitä ja käynyt koulua koko elämäni ennen lapsen syntymää. Pian lähden taas kouluun ja töihin ja tarkoitus on töitä tehdä pieni ikuisuus. :) Tämä on ensimmäinen kerta, kun saan mitään tukia ja välillä kyllä hävettää elää tukien varassa. Toisaalta taas katuisin taatusti koko lopun elämääni, jos olisin missannut tämän ajan pienen lapseni kanssa. Eli sata kertaa vähemmän tunnen huonoa omaatuntoa tuilla elämisestä, kuin siitä, että en olisi lapsen kanssa kotona.[/QUOTE]

Miten kukaan ei nyt taho ymmärtää, että ajatuksena olisi nimenomaan muiten tukien nostaminen, jotta tarve toimeentulotukeen loppuisi.
 
Aika yksinkertaista: Jos ei ole motivaatiota opiskella, tehdä töita tms. ja haluaa elää on olemassa leipäjono ja asunnottomien asuntolat. Ilman motivaatiota ei voi saada luksusta, perkele :D

Nii kumpi sitte tulee halvemmaks.. pitää yllä edes perustoimeentuloa yhteiskunnan varoilla vai ruveta rakentaa asunnottomien asuntoloita lisää, ne kun ei nytkään riitä kaikille.
 
[QUOTE="vieras";25521607]Oletko ajatellut, mitä ne kotona makaavat läskiperseet tekisivät jos heiltä poistettaisiin sossun tuet? Todennäköisesti henkilö, joka väärinkäyttää tukia eikä edes ajattele menevänsä töihin kun kerran sossusta saa muutaman satasen jolla pysyy hengissä, on jo melkoisen syrjäytynyt eikä ainakaan menisi töihin vaikka tuet lakkaisi. Kuljeskelisi asunnottomana, hakkaisi vastaantulijan että saa nyysittyä käsilaukun, varastelisi ja tuhoaisi ihmisten omaisuutta? Tukien väärinkäyttäjiä on loppujen lopuksi hyvin vähän, ja mä ihan mielelläni maksan siitä että pysyvät kotona makaamassa ennemmin kuin kodittomana kadulla kulkien ja rötöstellen.[/QUOTE]

No mutta sittenhän sitä pääsisi valtionhotelliin ja siellä viimeistään puututaan syrjäytymisongelmiin ja autetaan elämässä eteenpäin.

Ja jos ne ainavaan niitä tukia saa niin ei siitä ainakaan ole mitään apua syrjäytymisen kanssa. J
 
Eikö se nyt oo ihan sama kummasta luukusta se tuki tulee, kelasta vai sossusta. Samoista yhteiskunnan rahoista ne silti on pois.

Niin on mutta siinä säästyisi pitkä penni kun ne jotka ei muitatukia saisi jäisi pois listalta. Ja en tajuu miten joku voi väittää että tukien väärinkäyttäjiä olisi vähän, omista tuttavista voisin sanoa että vajaa puolet hakee tukia koska ei jaksa mennä töihin.
 
Mollin sivut on täyttä työpaikkoja ja useilla aloilla on SUURI työvoima pula ja siksi en osannut kuvitella että joku tekee töitä, mutta ei saa sellaista palkkaa millä pystyy elämään. Ja joo kirjotan turhan kärkkäästi kun ehti suuttumus tulla pintaan, mutta en todellakaan halua leimata kaikkia toimeentulotukea saavia laiskoiksi, jos siihen on muukin syy kuin pelkkä laiskuus. Ja jos on joku muu syy, asiaan auttasi se että tekemistä arvostettaisiin ja tuettaisiin.

Et vissiin ole huomannut, että käytännössä jokaiseen mol.fi:n paikkaan vaaditaan jonkun tietyn alan koulutus. Kyllä, myös siivoojille. Ei se työpaikan saaminen ole niin yksinkertaista kuin työssäkäyvät luulevat.
 
Miten kukaan ei nyt taho ymmärtää, että ajatuksena olisi nimenomaan muiten tukien nostaminen, jotta tarve toimeentulotukeen loppuisi.

Onhan tätä ehdotettu, mutta luultavasti syynä siihen, ettei ensisijaisia tukia nosteta, on ihan taloudellinen. Kaikki kotihoidontukea tai työttömyysturvaa saavat eivät tarvitse tai ole oikeutettuja toimeentulotukeen esim. puolison tulojen perusteella, mutta jos esim. kotihoidontukea nostettaisiin niin, ettei kukaan sen saaja tarvitsisi toimeentulotukea, se nousisi kaikilla monta sataa kuussa, myös niillä, joille se on aiemminkin riittänyt hyvin. Riittäisivätkö verorahat tähän? Harkinnanvaraisessa tuessa on se hyvä puoli, että sitä saavat vain ne, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.
 
Niin on mutta siinä säästyisi pitkä penni kun ne jotka ei muitatukia saisi jäisi pois listalta. Ja en tajuu miten joku voi väittää että tukien väärinkäyttäjiä olisi vähän, omista tuttavista voisin sanoa että vajaa puolet hakee tukia koska ei jaksa mennä töihin.

Köyhä byrokratian rattaissa kirjassa esitellään köyhyystutkimus, jossa todettiin että väärinkäyttäjiä on niin vähän, että se ei ole iso ongelma vaan suurin ongelma nimenomaan on se, ettei ihmiset hae niitä tukia jotka heille kuuluisi.
 
[QUOTE="vieras";25521719]Et vissiin ole huomannut, että käytännössä jokaiseen mol.fi:n paikkaan vaaditaan jonkun tietyn alan koulutus. Kyllä, myös siivoojille. Ei se työpaikan saaminen ole niin yksinkertaista kuin työssäkäyvät luulevat.[/QUOTE]

Miksi ihmiset ei mene kouluun? No koska ilman töitäki pärjää hyvin. Ja jos työkkäriin ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi, saa siitä korvausta ja hyvällä tuurilla työpaikan jos vaan haluaa mennä paska hommiin. Ois miettiny sitä silloin kun ei hankkinut koulutusta
 
Ei sinne kouluunkaan niin vain mennä :D täytyy ensin tulla valituksi.
 
Yhteistyössä