Sossuämmät teki ratsian.

[hmm]

En varsinaisesti provoa, mutta en ole ihan tosissanikaan. Kunhan heitin ilmoille ajatuksen, joka päähäni tuosta pälkähti.

Jos kyseessä ei koskaan ole turha, vaan aina tarpeellinen huostaanotto, niin kai se lapsi aikuistuttuaan viimeistään ymmärtäisi olla helpottunut ja kiitollinen huostaanotostaan? Kai se on sen verran saanut terapiaa ja asioita on selitetty, että itsekin ymmärtää oman parhaansa?

Vai onko se niin, että resurssit riittää just ja just siihen huostaanottoon, mutta sen jälkeen olet sitten sijoituspaikkasi armoilla, niin sanotusti?

ei huostaanotettu lapsi mitään terapiaa (automaattisesti) saa! vaikeastikaan psyykkisesti sairaat lapset eivät saa riittävässä määrin tai riittävän nopeasti hoitoa, niin miksi sitä saisi täysin terve lapsi, jonka vanhemmat kenties ovat niitä sairaita.

ihminen kokee asiat omalta kantiltaan; ei siinä selittelyt paljon auta, jos lapsella on takaraivossa vain se kokemus ja ihmetys, miksi vieraat ihmiset veivät hänet kodista pois. (näin kärjistettynä) ei se tunne sieltä välttämättä poistu, vaikka pystyisi hyvinkin järkiperäisesti noita asioita myöhemmin käsittelemään. tokihan se on sijoitusperheen tehtävä näissä asioissa tukea yms, mutta ei se aina niin yksinkertaista ole.

lisäksi saattaa käydä niin, että kun lapsi kiireellisesti huostaanotetaan, hänet sijoitetaan ensin laitokseen, josta odottelun jälkeen pääsee perheeseen, josta yhtäkkiä siirretäänkin toiseen perheeseen "kun lapsi ei sopeudu" yms yms, ymmärrät varmaan. vaikka lähtökohtana on siis lapsen paras, niin aika kaoottiseksi tekee tilanteen esim. se, että sijoitusperhe ei koekaan pärjäävänsä lapsen kanssa, vaan haluaa palauttaa hänet, kuin viallisen tavaran. :/

 

[meah]

En varsinaisesti provoa, mutta en ole ihan tosissanikaan. Kunhan heitin ilmoille ajatuksen, joka päähäni tuosta pälkähti.

Jos kyseessä ei koskaan ole turha, vaan aina tarpeellinen huostaanotto, niin kai se lapsi aikuistuttuaan viimeistään ymmärtäisi olla helpottunut ja kiitollinen huostaanotostaan? Kai se on sen verran saanut terapiaa ja asioita on selitetty, että itsekin ymmärtää oman parhaansa?

Vai onko se niin, että resurssit riittää just ja just siihen huostaanottoon, mutta sen jälkeen olet sitten sijoituspaikkasi armoilla, niin sanotusti?

ei huostaanotettu lapsi mitään terapiaa (automaattisesti) saa! vaikeastikaan psyykkisesti sairaat lapset eivät saa riittävässä määrin tai riittävän nopeasti hoitoa, niin miksi sitä saisi täysin terve lapsi, jonka vanhemmat kenties ovat niitä sairaita.

ihminen kokee asiat omalta kantiltaan; ei siinä selittelyt paljon auta, jos lapsella on takaraivossa vain se kokemus ja ihmetys, miksi vieraat ihmiset veivät hänet kodista pois. (näin kärjistettynä) ei se tunne sieltä välttämättä poistu, vaikka pystyisi hyvinkin järkiperäisesti noita asioita myöhemmin käsittelemään. tokihan se on sijoitusperheen tehtävä näissä asioissa tukea yms, mutta ei se aina niin yksinkertaista ole.

lisäksi saattaa käydä niin, että kun lapsi kiireellisesti huostaanotetaan, hänet sijoitetaan ensin laitokseen, josta odottelun jälkeen pääsee perheeseen, josta yhtäkkiä siirretäänkin toiseen perheeseen "kun lapsi ei sopeudu" yms yms, ymmärrät varmaan. vaikka lähtökohtana on siis lapsen paras, niin aika kaoottiseksi tekee tilanteen esim. se, että sijoitusperhe ei koekaan pärjäävänsä lapsen kanssa, vaan haluaa palauttaa hänet, kuin viallisen tavaran. :/

Lihavoituun: Varmaankin olisi syytä saada.

Jos tilannetta tällaisenaan ajattelee, suurin osa huostaanotoista on jossain määrin turhia.
Lapsi vaihtoehtoisesti traumatisoituu huonojen kotiolojen takia, tai siksi, että viedään kotoa pois ilman, että asiaa koskaan kunnolla selitetään tai käydään läpi.

Sittenhän se toki saa ruokaa ja ehjät puhtaat vaatteet, mutta ei siitä välttämättä sen ehjempää aikuista tule. Surkeaa...

(Ja ei, mä en ole asiaan niin perehtynyt, että olisin varsinaisesti ja ehdottomasti millään kannalla. Kunhan tosiaan pohdin " ääneen"...)

 

[Jepjep]

Jepjep, mahto niitä naurattaa

 

[hmm]

Lihavoituun: Varmaankin olisi syytä saada.

Jos tilannetta tällaisenaan ajattelee, suurin osa huostaanotoista on jossain määrin turhia.
Lapsi vaihtoehtoisesti traumatisoituu huonojen kotiolojen takia, tai siksi, että viedään kotoa pois ilman, että asiaa koskaan kunnolla selitetään tai käydään läpi.

Sittenhän se toki saa ruokaa ja ehjät puhtaat vaatteet, mutta ei siitä välttämättä sen ehjempää aikuista tule. Surkeaa...

(Ja ei, mä en ole asiaan niin perehtynyt, että olisin varsinaisesti ja ehdottomasti millään kannalla. Kunhan tosiaan pohdin " ääneen"...)

no olen ihan 100% samaa mieltä, että terapiaa tulisi saada, mutta tilannehan on se surkea, mikä on.

uskon kyllä, että suurelta osin tilanteet selitetään ja käydään huolella läpi, mutta se ei aina ole niin yksiselitteistä.. varmasti monet eronneet vanhemmatkin pyrkivät käymään erotilannetta läpi lasten kanssa, ja _siltikin_ lasta saattaa jäädä vaivaamaan moni asia, joka pomppaa vasta aikuisiällä esim omassa parisuhteessa esiin. pidän silti pienempänä pahana jotain katkeroitumista, jos vaakakupin toisella puolella on elää monta vuotta sairaassa ja väkivaltaisessa ympäristössä, jossa ei saa millään tapaa oikeutta olla lapsi.

huostaanotto on useimmissa tapauksessa oikea ratkaisu. virhearvioita niissäkin tehdään, ihan varmasti, mutta aika monen lapsen elämä niillä onnistutaan myös pelastamaan.

ehjistä ja puhtaista vaatteista en olisi edes niinkään huolissani, kuin siitä, että lapsi saisi edes joskus elämässään tuntea olonsa turvalliseksi, saisi positiivisia ja terveitä vuorovaikutuskokemuksia, ja välttyisi kaikenlaiselta väkivallalta, niin henkiseltä kuin fyysiseltäkin.

 

[NeliApina]

Niin,mun mies huostaanotettiin n.5 vuotiaana ja sit kun meni aikanaan sijaiskotiin (jossa sitten oli täysikäseks saakka) niin sossun täti sanoi että mennään yhteen paikkaan kokeilemaan pariksi viikoksi ja sit katsotaan uudestaan.Eipä tullu kukaan kyselemään että miten menee.Ei lapsikaan tyhmä ole.Ei niille valehdella tartte.Mutta mieheni on kyllä sitä mieltä että parempi oli siellä kuin "kotona"vaikka sossujen kohtelusta jäi huono maku. Kun täysi-ikäisenä lähti omilleen niin ei jälkihoitoakaan annettu vaikka siihen velvollisuus onkin. Vielä nytkin 36 vuotiaana lapsuus vaikuttaa hänen elämään aika monella alueella,en usko että itse sitä tajuaa/haluaa myöntää.On esim. aika itsekeskeinen johtuen varmasti siitä että ettei ole saanut oikeasti lapsena äidin rakkautta ollenkaan.Kyllä ruuan ja katon pään päälle mutta ei ole kukaan kehunut ja paijannut ja sylitelly sillon ku olis pitänyt.Sitä joudun nyt vaimona tekemään. Hyvä mies siitä kasvoi kyllä muuten ja kun vielä vähän oon koulinu rauhallisemmaks