Sosiaalisesti pallo hukassa oleva 2,5-vuotias

Meillä on 2,5-vuotias vilkas, iloinen, reipas ja sosiaalinen poika. Hän osaa olla tosi hurmaava ja empaattinen. Hän ei ole koskaan ns. uhmakas tai kovinkaan kiukuttelevaa sorttia, mutta ongelmana on sosiaaliset tilanteet, joissa homma riistäytyy täysin hanskasta. Jos menemme perhekerhoon tai muihin sosiaalisiin tilanteisiin, poika hyökkää heti toisen laspen kimppuun, ryöstää lelun kädestä, yrittää halata liian lujaa, tönäisee tms. Olemme oleet melko vähän tilanteissa, joissa on paljon muita lapsia. Meillä on pieni vauva, enkä ole jaksanut raahata koko sakkia ihmistenilmoille kovin usein. Syynä tähän on osittain se, että mulla palaa pinna välittömästi, kun poika alkaa ko. tilanteissa koheltamaan ja terrorisoimaan muita. Tiedostan toki, että sosiaaliset taidot täytyy opetella, eikä niitä voi oppia yksin kotona ollessa, kun ei tarvitse mitään kenenkään kanssa jakaa. Tosin nyt pikkuhiljaa pitää asioita opetella pikku siskon kanssa (7 kk), mutta nekin ovat hermoja raastavia hetkiä. Poika ei tosiaan tunnu olevan tahallaan ilkeä tai hankala, hän on vain yli-innokkas ja käy heti kaveria liian lähelle, josta seurauksena on se, että kaverit säikähtää ja alkavat itkeä tai sitten antavat samalla mitalla takaisin. Mulle vaan itselle tulee näistä sosiaalisista tilanteista tosi kurja olo, koska tuntuu, että muut vanhemmat ajattelevat, ennen osaa kasvattaa lastani oikein, kun hän käy tönimään muita tai ottaa tavaroita toisen kädestä. Onko kohtalon tovereita? Mikä tepsisi tähän? Tiedän, että vastaus on sosiaalisiin tilanteisiin läheminen, vaikka ne ahdistavatkin. Oppimistahan se tosiaan pitkälti on, mutta mielestäni olen tehnyt kaikkeni, jotta voitaisiin näitä kurjia käyttäytymistapoja kitkeä, mutta harmittaa, kun aina ne vain toistuvat, vaikka kuinka niistä puhutaan ja opastetaan käyttäytymääb toisin.

 

Jaksua,

kuulostaa siltäkin että Sinun vaan pitäisi jostain saada voimia olla rauhallinen itse ko tilanteissa. Teillä on varmaan kahden vanhemman perhe - onko mahdollista etät lapsi vaikka välillä harjoittelisi tätä samaa yhdessäoloa toisen vanhemman kanssa ?
Mulla on 2,5 vuotia tyttö, joka tosin on aika sosiaalinen ja hoidossa perhepäivähoidossa 3 muun saman ikäisen kanssa.

Tai pääsisitkö välillä itse kahden pojan kanssa noihin ryhmätilanteisiin, varmaan sillloin olisi helpompaa ohjata häntä ja säilyttää itsekin hermot , kun ei ole toista huolehdittavana ?

Toinen ajatus on , että voiko leikki/lähipiiriä kasvattaa vähitellen - eli vaikka vaan 1 tai 2 kaveria yhtäaikaa läsnä ?
Perhekerhokin kai voi olla seuraan tottumattomalle aika vilkas ja iso paikka, ja aiheuttaa lapsen mielessä jo hämmennystä...

Tuon ikäinen - ainakin meillä - ymmärtää jotenkin käsitteen 'ujostella' voisiko sitä käyttää kertoessa miten toisi lapsia pitää lähestyä varovaisemmin ?
Tai auttaako näistä kerhokavereista ja tilanteista (positiivisesti) juttelu, että heistä tulee näin muistelemalla ja kertaamalla lapselle tutumpia nopemapana, ja käytös muuttuu sitä myöten ?

Lapset kai voivat oppia ryhmäkäyttäytymistä eri vaiheiden kautta - mun tyttö oli ensi alkuun liiankin kiltti ja periksi antavainen - nyt on oppinut pitämään puoliaan ja kiinni leluista ynnämuuta...

Sellainen tulee myös mieleen - että voisitko muuttaa (en tiedä onko tarpeen) omaa lähestymistä lapsene tai lapsen nähden - jotenkin samansuuntaiseksi kun on toivottavaa näille pikkukavereillekin ? Jotkut vanhemmathan tempaisevat ja nostavat lapsen tms - selittämättä , varoittamatta ja kertomatta itsekin - ja lapsi voisi ottaa tästä mallia käytöksessä muita kohtaan ?

Jotenkin tuntuu , että näinkin pienille lapsille parhain eteneminen olisi positiivisen palautten ja esimerkin kautta . Kitkeminen varmaan kuulostaa rankemmalta kuin tarkoitatkaan tässä, mutta että moittimalla ja kieltämällä ei varmaan pelkästään saa ratkottua ..

Ja onko joku muu (vanhemmista tai lapsista)huomannut poikasi käytöksen haitalliseksi - vaiko vain Sinä? Ettet ole liian kriittinen itsellesi tai lapslelesi ?


Jaksua ja tarkoitus oli vaan ajatella ääneen - enhän tunne Teitä ja poikaasi ollenkaan riittävästi tietääkseni onko edellämainituissa ituja.

 

Kuulostaapa tutulta! Meillä siis saman ikäinen, ja pikkusisaruksen ikäkin täsmää. Ja juuri samalla tavalla poika villiintyy kun mennään paikkaan jossa muita lapsia - innostuu valtavasti ja tunkee liian lähelle niin että toiset säikähtävät, jossain välissä jopa läpsi muita lapsia ihan syyttä, mutta se on nyt onneksi loppunut.

Itse en ole osannut ottaa tätä mitenkään suurena ongelmana - tai siinä vaiheessa kun pikkumies huitoi tuiki tuntemattomia lapsia mietimme mitä asialle pitäisi tehdä, mutta se tuntuu nyt ratkenneen itsestään. Toki silloin aina kielsimme lujasti, veimme pois tilanteesta ja pidimme vielä pienen puhuttelun ("tiedät, että noin EI saa tehdä" tms.). Epäilimme, että tuo tuntemattomien lasten läpsiminen liittyisi jotenkin pikkusisarukseen ja mustasukkaisuuteen - esim. mietimme jos lapsi kokee pienemmän uhkana ja tavallaan pelkää sitten kaikkien muidenkin lasten tulevan hänen reviirillensä - jotain tällaista mietimme.

Mutta tuo ongelma tosiaan ratkesi itsestään. Yli-innokkuus sen sijaan vielä on jäljellä, mutta siihen tuntuu tepsineen se mitä itsekin epäilet eli rohkeasti vain muiden lasten kanssa leikkimään.
Meillä leikkiminen onnistuu parhaiten vähän isomman kaverin kanssa, joka osaa jo "antaa takaisin", eikä häkelly, vaikka toinen tuleekin ihan lähelle. Näin lapsikin on oppinut, ettei toinen välttämättä pidä jos tunkee ihan kiinni. Ja minusta vanhempien ei pidä ihan heti mennä jokaiseen nahistukseen erotuomariksi, juuri tällä tavallahan lapset oppivat sosiaalista kanssakäymistä. Asia on tietenkin eri, jos aletaan oikeasti satuttaa toisia, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan, eli semmoista pientä "kahinaa" täytyy oppia sietämään.

YOdottajalla on minusta paljon hyviä ajatuksia, esim. pitää yrittää olla itse rauhallinen tilanteissa ja juuri tuo että pitävätkö tätä muutkin ongelmana kuin sinä? Voisi tosiaan kokeilla, että joku muu menee poikasi kanssa muiden lasten luo, jolloin hän oppii lasten kanssa olemista ilman että sinä joudut hermoilemaan niin kovasti?

Löytyisikö joku yksi tuttavaperhe suunnilleen samanikäisen (tai vähän vanhemman) lapsen tai useamman lapsen kanssa, joiden kanssa voisitte opettelun aloittaa ennen suurempaan lapsijoukkoon ryntäämistä? Joku, jolle voisi ihan suoraan sanoa, että poika on vähän yli-innokas ja tarvitsisi jonkun lapsen, jonka kanssa opetella toisten kanssa olemista? Luulen, että meillä auttoi paljonkin se, kun erään tuttavaperheen vuoden vanhempi poika vietti yhdessä välissä paljon aikaa meidän pojan kanssa. Alussa oli melkoista lelujen repimistä ja nahistelua, mutta nyt onnistuvat jo ihan kunnon leikitkin!