Sormus,kaiverrus ja maksut.

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Ostin viikko sitten sormuksen ja sitä täytyi pienentää ja kaiverruttaa.Samalla vietiin mieheni sormus samoihin operaatioihin ja täti selitti ettei osaa tarkkaa hintaa työlle sano sormuksen materiaalin takia.
Olin koko ajan siinä uskossa että puhuimme miehen sormuksen hinnoista. Eilen menin kysymään joko sormukset on valmiit ja nainen alkoi kertoilla hintoja,myös minun sormuksen.
Heillä pienennys ja kaiverrutus myös minun sormukseen maksaa erikseen.
Eikö ne yleensä kuulu hintaan?
Ainakin kaikki mitä olen aiemmin ostanut on kaiverrettu ilmaiseksi ja kihlasormuskin pienennettiin maksutta.
Saanko mä perua sitä kauppaa oman sormukseni osalta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Kuinka pienet sormet sinulla on, jos uutta sormusta täytyy pienennyttää?
heillä ei ollut kun kaksi eri kokoa siitä sormuksesta,17 ja 16. mun sormi on 16.5.
No eikö ne tilanneet sulle tehtaalta /maahantuojalta ihan uutta, miksi pienentää isoa? Mun sormien koko on 15, ja mulle on aina sormukset tilattu tehtaalta kun ei ole ollut liikkeessä sen kokoisia valmiiksi.. :eek:
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:

Ei tilanneet ei,eivät edes sanoneet että sellainen olisi mahdollista.
 
plm
Ei millään liikkeellä ole velvollisuutta kaivertaa tai pienentää ilmaiseksi, ei se ole mikään laki.
Toisilla liikkeillä se tosiaan kuuluu hintaan mutta ei voi olettaa että kaikilla.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja plm:

[/quo

En kai mä luulekaan et se on laki.
Siitä vaan olisi pitäny mainita kun ostin sormuksen,kun yleensä ne kuuluu ostohintaan. mutta kun ei kuulu niin siitä pitäisi sanoa! Ja kysyinkin vaan voinko mä perua vielä tuon kaupan?
 
ss

mun mielestä taas harvemmin kuuluu hintaan kaiverrus tai etenkään pienennys. tuskin voit perua, mutta kysy sieltä kaupasta. etkö nyt tykännytkään siitä vai mikä mättää?
 
ei
Myyjä voi vedota siihen että on kertonut sinulle hintoja ja sen ettei tarkkaa hintaa voi sanoa ja menee sun ymmärtämättömyyden piikkiin tuo homma.
Meillä kun otettiin mun vanhempien vanhat kihlasormukset kihloiksi niin mun sormusta piti pienentää ja miehen suurentaa ja tietty kaiverrukset uusiks niin maksoi silloin markka aikaan muistaakseni noin 50mk. Ne oli vielä joutuneet käsin ne kaivertamaan kun ne on niin leveät ettei ollu niiden koneeseen menneet.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja ss:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja plm:
Ei millään liikkeellä ole velvollisuutta kaivertaa tai pienentää ilmaiseksi, ei se ole mikään laki.
Toisilla liikkeillä se tosiaan kuuluu hintaan mutta ei voi olettaa että kaikilla.
[/quo

En kai mä luulekaan et se on laki.
Siitä vaan olisi pitäny mainita kun ostin sormuksen,kun yleensä ne kuuluu ostohintaan. mutta kun ei kuulu niin siitä pitäisi sanoa! Ja kysyinkin vaan voinko mä perua vielä tuon kaupan?
mun mielestä taas harvemmin kuuluu hintaan kaiverrus tai etenkään pienennys. tuskin voit perua, mutta kysy sieltä kaupasta. etkö nyt tykännytkään siitä vai mikä mättää?
Tykkään sormuksesta mut en tykkää kun ei kerrota hinnoista.
 
Ensinnäkin.... Pienennys ei kuulu hintaan. Koska sepät velottaa työstä myös, mut kaiverrus yleensä, ainakin meillä kuuluu. Sit jos sormuksesta on annettu alennusta, niin ei kai ne nyt valmistajalta tilaa sulle uutta, ku siinäkin tulee kuluja ja näin kate pienenee.
 
salla
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
täti selitti ettei osaa tarkkaa hintaa työlle sano sormuksen materiaalin takia.
Olin koko ajan siinä uskossa että puhuimme miehen sormuksen hinnoista.
Saanko mä perua sitä kauppaa oman sormukseni osalta?
oma moka.
millä oikeudella oletat olevasi oikeutettu kaupan perumiseen? peruutusoikeus koskee vain koti ja postimyyntiä. jotkut liikkeet myöntää vapaaehtoisen peruutusmahdollisuuden, mutta sekin koskee vain tuotteita jotka voi laittaa myyntiin uudelleen. sormus on sekä pienennetty että kaiverrettu sinulle, luuletko jonkun ostavan sen?
 
Minun haluamani vihkisormukseni oli liian iso ja liikkeessä ehdottivat että pienentäisivät sitä, koska uuden tilaaminen voisi olla kalliimpi vaihtoehto kullan hinnan nousun takia. Hinta laski koska sormusta pienennettiin (paino pieneni). Kaiverrus oli ilmainen.
Sormus jäi kuitennkin liian isoksi, mikä harmittaa. Minulla oli ostohetkellä turvonneet sormet.

Uudelleen kaventaminen maksaisi n. 30?.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja salla:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
täti selitti ettei osaa tarkkaa hintaa työlle sano sormuksen materiaalin takia.
Olin koko ajan siinä uskossa että puhuimme miehen sormuksen hinnoista.
Saanko mä perua sitä kauppaa oman sormukseni osalta?
oma moka.
millä oikeudella oletat olevasi oikeutettu kaupan perumiseen? peruutusoikeus koskee vain koti ja postimyyntiä. jotkut liikkeet myöntää vapaaehtoisen peruutusmahdollisuuden, mutta sekin koskee vain tuotteita jotka voi laittaa myyntiin uudelleen. sormus on sekä pienennetty että kaiverrettu sinulle, luuletko jonkun ostavan sen?
kyllä mä oletan ettei mun tarvitse maksaa sormuksesta lisää kun ei kaupan yhteydessä siitä mitään kerrottu. eikä sormuksia ole vielä edes pienennetty tai kaiverrettu,ei ainakaan vielä eilen ollut kun kävin kysymässä.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja imperial:
Ensinnäkin.... Pienennys ei kuulu hintaan. Koska sepät velottaa työstä myös, mut kaiverrus yleensä, ainakin meillä kuuluu. Sit jos sormuksesta on annettu alennusta, niin ei kai ne nyt valmistajalta tilaa sulle uutta, ku siinäkin tulee kuluja ja näin kate pienenee.
en mä ole edes kysynyt tilaisivatko uuden kun en edes tiennyt että niin voivat tehdä.
 
Vieras
Kyllä sinun pitäisi saada hyvitys jos eivät ole kertoneet paljonko pienennys ja kaiverruttaminen maksavat. Virheettömät ja hyvin näkyvät hintatiedot ovat osa kuluttajansuojaa.
 
Nöppönen
Yrityksen on myös kerrottava selvästi minkälaisen hinta-arvion se asiakkaalle antaa ja tarvittaessa se näytettävä. Hinta-arvio voi olla kustannusarvio, suuntaa-antava tai kiinteä hinta.
 
Yhteistyössä