Sopiikohan äitiys sittenkään mulle? :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinen

Vieras
En tiedä, onko musta sittenkään äidiksi. Luin tämän keskustelun: http://kaksplus.fi/keskustelu/t1174077 ja aloin huolestua, kun suurin osa oli sitä mieltä, että äitiyteen kuuluu luonnostaan paljon syyllisyyttä :/. Minä inhoan kaikista tunteista eniten syyllisyydentunnetta. Olen joskus kärsinyt n.3 vuotta pakkoajatuksista, pakkoajatukseni siis olivat itsesyyllistäviä, syyllistin itseäni milloin mistäkin asiasta. Se ahdisti ja vei elämäniloa. Tämä itsesyyllistys oli siis päivittäistä, saatoin syyllistää itseäni viikkoja tai kuukausiakin samasta aiheesta, joskus oli kausia kun syyllistin itseäni koko ajan jostain, mutta aihe vain vaihtui. Välillä oli toki sellaisiakin aikoja, joilloin en tuntenut syyllisyyttä mistään. Onneksi olen monta vuotta sitten jo selvinnyt näistä ajatuksistani ja suureksi helpotuksekseni turha syyllistyminen loppui! Työtä se vaati ja paljon, muutosta omiin asenteihin ja elämänkatsomukseen. Nykyään mulle tulee syyllinen olo vain, jos olen oikeasti tehnyt jotain väärin enkä tunne syyllisyyttä pikkuasioista, osaan suhteuttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Helpottavaa, kun syyllisyys ei ole enää jokapäiväistä eikä edes jokaviikkoista, jätän tekemättä asioita, jotka koen vääriksi.

Tarkoittaako siis äitiys todella jatkuvaa syyllisyyttä? Oletteko kokeneet lastenne syntymän jälkeen selvästi enemmän syyllisyyttä kuin lapsettomana? Onko syyllisyys päivittäistä vai miten usein tunnette syyllisyyttä asioista? Uskallankohan koskaan hankkia lasta. :/
 
Varmasti susta on äidiksi, e äitiys tarkoita että täytyy olla täydellinen tai et joka asiasta pitää itseään syyttää..kyllähän niitäkin tunteita on mutta kun parhaasi teet niin enenpään et pysty =) eikun tsemppiä sulle ja hyvää syksyä
 
No tuota, syyllisyys alkoi vasta toisen lapsen jälkeen, ei voi ehtiä olla täydellinen ja uraputkessa ja kaikkea tehdä täydellisesti, ruoat alusta saakka itse (einekset lihottavia ja epäterveellisiä) ja huomioida sekä 2 lasta että mies täydellisesti.

Vielä kun oli vain yks lapsi tunsin enemmän iloa kuin syyllisyyttä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja poika04:
Varmasti susta on äidiksi, e äitiys tarkoita että täytyy olla täydellinen tai et joka asiasta pitää itseään syyttää..kyllähän niitäkin tunteita on mutta kun parhaasi teet niin enenpään et pysty =) eikun tsemppiä sulle ja hyvää syksyä

Kiitos! :) Huolestuttaa vain, onko se syyllisyys jokapäiväistä. En tiedä, kestäisinkö jatkuvaa syyllisyyttä..olen melko perfektionisti, mikä vain pahentaa tätä ongelmaa.

 
Äitiys ei ole yksin huolenkantoa vaan kyllä siihen kuuluu riittämättömyyden tunne ja myös syylisyys. Syylisyys ei ole kuitenkaan sellaista mistä ap puhui. Syylisyyttä tuntee esim. siitä, ettei ole täydellinen ja menettää hermot välillä uhmaikäisen kanssa ja siitä seuraa huono omatunto, ehkäpä tuo omatunto on parempi sana syylisyydelle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Äitiys ei ole yksin huolenkantoa vaan kyllä siihen kuuluu riittämättömyyden tunne ja myös syylisyys. Syylisyys ei ole kuitenkaan sellaista mistä ap puhui. Syylisyyttä tuntee esim. siitä, ettei ole täydellinen ja menettää hermot välillä uhmaikäisen kanssa ja siitä seuraa huono omatunto, ehkäpä tuo omatunto on parempi sana syylisyydelle.

Jos ei ole kasvanut täydellisyyden tavoitteluun syyllistävässä ilmapiirissä, ei tunne syyllisyyttä, ellei siihen todella ole syytä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Äitiys ei ole yksin huolenkantoa vaan kyllä siihen kuuluu riittämättömyyden tunne ja myös syylisyys. Syylisyys ei ole kuitenkaan sellaista mistä ap puhui. Syylisyyttä tuntee esim. siitä, ettei ole täydellinen ja menettää hermot välillä uhmaikäisen kanssa ja siitä seuraa huono omatunto, ehkäpä tuo omatunto on parempi sana syylisyydelle.

Mutta ei kai se syyllisyys kuitenkaan jokapäiväistä ole? Tai sellaista, että sitä huonoa omaatuntoa kestäisi kauan tuon hermostumisen jälkeenkin? Uskon kyllä, ettei ole kyse yhtä suuresta ja voimakkaasta syyllisyydestä, jota itse olen kokenut.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Äitiys ei ole yksin huolenkantoa vaan kyllä siihen kuuluu riittämättömyyden tunne ja myös syylisyys. Syylisyys ei ole kuitenkaan sellaista mistä ap puhui. Syylisyyttä tuntee esim. siitä, ettei ole täydellinen ja menettää hermot välillä uhmaikäisen kanssa ja siitä seuraa huono omatunto, ehkäpä tuo omatunto on parempi sana syylisyydelle.

Jos ei ole kasvanut täydellisyyden tavoitteluun syyllistävässä ilmapiirissä, ei tunne syyllisyyttä, ellei siihen todella ole syytä.

Ihminen voi kyllä olla perfektionisti, vaikka ei olisi siihen kasvatettukaan.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Äitiys ei ole yksin huolenkantoa vaan kyllä siihen kuuluu riittämättömyyden tunne ja myös syylisyys. Syylisyys ei ole kuitenkaan sellaista mistä ap puhui. Syylisyyttä tuntee esim. siitä, ettei ole täydellinen ja menettää hermot välillä uhmaikäisen kanssa ja siitä seuraa huono omatunto, ehkäpä tuo omatunto on parempi sana syylisyydelle.

Jos ei ole kasvanut täydellisyyden tavoitteluun syyllistävässä ilmapiirissä, ei tunne syyllisyyttä, ellei siihen todella ole syytä.

Ihminen voi kyllä olla perfektionisti, vaikka ei olisi siihen kasvatettukaan.

Mutta se perfektionismi rajoittaa elämää.
 
En ole tuntenut syyllisyyttä enemmän, kuin ennen lapsia. Olen oppinut hieman päästämään irti syyllisyyden tunteesta.

Tiedän kaltaisesi ihmisen, joka kamppailee tuollaisten asioiden kanssa. Ei ole hänellä helppoa, vuosien takaiset asiat, pikkujutut, vainoaa ja tulee ajatuksia että entä jos silloin teinkin sitä ja tätä. Ei ole enää varma edes, mikä enää on totta. Sellainen on hirveää ja todella elämää rajoittavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
En ole tuntenut syyllisyyttä enemmän, kuin ennen lapsia. Olen oppinut hieman päästämään irti syyllisyyden tunteesta.

Tiedän kaltaisesi ihmisen, joka kamppailee tuollaisten asioiden kanssa. Ei ole hänellä helppoa, vuosien takaiset asiat, pikkujutut, vainoaa ja tulee ajatuksia että entä jos silloin teinkin sitä ja tätä. Ei ole enää varma edes, mikä enää on totta. Sellainen on hirveää ja todella elämää rajoittavaa.

Jotenkin luulisi, että äitiyden myötä tulee enemmän syyllisyyttä, koska silloin on myös enemmän vastuuta yms. Äitinä myös on väsyneempi ja tulee ehkä hermostuttua enemmän...lapsettomana ei ole samalla tavalla ketään, joka koettelisi hermoja eikä silloin ole vastuussa kuin itsestään.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
En ole tuntenut syyllisyyttä enemmän, kuin ennen lapsia. Olen oppinut hieman päästämään irti syyllisyyden tunteesta.

Tiedän kaltaisesi ihmisen, joka kamppailee tuollaisten asioiden kanssa. Ei ole hänellä helppoa, vuosien takaiset asiat, pikkujutut, vainoaa ja tulee ajatuksia että entä jos silloin teinkin sitä ja tätä. Ei ole enää varma edes, mikä enää on totta. Sellainen on hirveää ja todella elämää rajoittavaa.

Jotenkin luulisi, että äitiyden myötä tulee enemmän syyllisyyttä, koska silloin on myös enemmän vastuuta yms. Äitinä myös on väsyneempi ja tulee ehkä hermostuttua enemmän...lapsettomana ei ole samalla tavalla ketään, joka koettelisi hermoja eikä silloin ole vastuussa kuin itsestään.

Minusta taas aikuiseksi kasvaminen on tarkoittanut vapautumista sairaasta omastatunnosta ja täydellisyyden vaatimuksesta.
 

Yhteistyössä