sanoo kuulemma "lähipiiri".
Eipä siihen lähipiiriä olisi tarvittu tuota analyysiä antamaan, olisin ihan itsekin sen voinut päätellä. Alkaa pahkasialla pikku hiljaa hermo revetä, kun ei olekaan kompetenssia uhon takana. Muka-nokkelat, ulkoa opetellut letkautukset on jo kuultu moniin kertoihin, eikä niihin enää sisälly mitään viestiä.
Nyt on kääntynyt jo takki vaikka minkä asian suhteen, mihin hallitukseen ollaan valmiita ja ei sitten ollakaan eipäs kun taas ollaan, ja pääministeriys ei kiinnosta paitsi kiinnostaa sittenkin jne. Ihanaa, että hän näyttää todelliset karvansa ennen vaaleja, että ihmiset ehtivät vielä herätä unestaan.Hauskaa on tämä EU:n tukipakettihallituksesta jättäytyminen, ja nyt yhtäkkiä hän onkin valmis sellaiseen hallitukseen, jos hän voi siellä äänestää asiaa vastaan... MITÄ???
Tuoreena floppina vielä tämä vihreisiin kohdistunut arvostelu ydinvoiman suhteen: hän arvosteli vihreitä ydinvoiman vastustamisesta hallituksesta käsin, mutta oli itse valmis samantapaiseen järjestelyyn!
Huvittaa, että hän tiuskii miten 15-vuotias tulee pitää politiikan ulkopuolella. No, kysymys aborttioikeudesta on sellainen, että kyllä se varmaankin kiinnostaa vanhempiankin äänestäjiä etenkin siksi, että Soini on rinta rottingilla huudellut, miten painava kanta hänellä tähän asiaan on. No, sitä ei kuitenkaan saa häneltä tiedusella. Turhaa siis Soinin rähjätä, että miksi häneltä sellaisia tivataan: No varmaan siksi, että hän itse pitää näitä asioita tapetilla ja räyhää niistä, pinnallisesti, koska aiheella saa huomiota. Paljonko esim. Mari Kiviniemi tai Jyrki Katainen ovat aborttioikeuksista vaahdonneet? Ei ole tarvetta, koska he keskittyvät olennaiseen, eivät sosiaalipornoon ja mediapeliin.
Taitaa olla hänen ainoa mahdollisuutensa nyt verkon kiristyessä olla tuo hyökkäystaktiikka, että heitellään näennäisesti sukkelia kommentteja ja nolaillaan kysyjiä sekä vastapelureita vain siksi, että ei sivistys ja taidot riitä aitoon keskusteluun. Pelkäsin jo hetken, että suomalaiset ovat oikeasti niin tyhmiä, että eivät tajua tätä vedätystä.
Vitsit että olen huojentunut, että tämä tragikoominen hahmo vihdoin asettuu oikeisiin mittasuhteisiinsa ennen vaaleja, ja tyhmemmätkin tajuavat, että mies ei ole sanojensa mittainen, hallitusohjelma on täyttä utopiaa, propagandaa ja haihattelua ja koko tähdenlento voitaisiin nyt unohtaa.
Kiitos ja anteeksi :flower:

Viimeksi muokattu: