Sleepy Joe haastaa riitaa Venäjän kanssa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Tyypillistä. Víhervassari Biden ei voi sietää Putinin kansallismielisyyttä ja konservatiivisia arvoja.
Bidenillä on onneksi munaa pistää tuon murhaajaroiston johtama roistovaltio ruotuun

Ketjun otsikko on ihan metsässä, sinunko? Hienoa että Venäjälle näytetään kaapin paikka!

Ottaa pannuun Halla-ahon nuoleskelu, halusi lieventää sanktioita jossain vaiheessa. Koventaa pitäisi, nähtiin taas mikä raukka Putin on, kun yritti murhauttaa Navalnyin.

Nämä on hyvä muistaa, että onkin syytä kovistella.

”Psaki ilmoitti samalla Bidenin pyytävän kansallisen tiedustelun johtajaa Avril Hainesia hankkimaan tälle kattavan tiedusteluraportin Venäjän mahdollisista vaikuttamisyrityksistä vuoden 2020 vaaleihin, sen väitetystä ”kemiallisen aseen” eli novitšok-hermomyrkyn käyttämisestäoppositiopoliitikko Aleksei Navalnyita vastaan sekä palkkioista, joita Venäjä on väitetysti maksanut Talebaniin kytköksissä oleville taistelijoille Yhdysvaltain Afganistanin-sotilaiden tappamisesta.”

Tiedusteluviranomaisten arviota pyydetään tällä viikolla myös viime joulukuussa tapahtuneesta suuresta tietomurrosta, jonka kohteeksi joutuivat muun muassa Yhdysvaltain valtionvarainministeriö, kauppaministeriö ja oikeusministeriö. Viranomaiset syyttivät tietomurrosta Venäjää, minkä se on kiistänyt.

KUN BIDENIA pyydettiin vaalikampanjansa aikana CBS-uutiskanavalle antamassaan haastattelussa nimeämään valtio, joka on Yhdysvalloille suurin uhka, Biden valitsi Venäjän.”
 
Sale puhuu viisaita (y)(y)

Niinistö arvioi, että Joe Bidenin presidenttikaudella ”tietynlainen selkeys lisääntyy”.

– Yhdysvallat tulee ylipäätään olemaan näkyvämmin esillä hakemassa vanhaa vaikuttamisen rooliaan, joka presidentti Trumpin aikana huomattavastikin oheni. Presidentti Biden ei halua näyttää voiman esimerkkiä, vaan esimerkin voimaa.

Deleted member 149094
Uskotko sinä kaikki Bidenin jutut? Hän on jo valehdellut, vaikka media ei siitä tietenkään pihahda.
Ei pihahda, vaikka rebuilla, Qanonilla ja aivan kaikella on mahdollisuus tuoda julki ja paljastaa totuus! Mutta MEDIA, tuo kaiken pahan alku ja juuri, mukana niin monessa salaliitossa, pysyy vaiti.
Maailmassa ei ole enää jäljellä yhtään riippumatonta toimittajaa, vaan he ovat kaikki uutistoimistojen käskyläisiä ja uutistoimistot sitten puolestaan varmaan .. jaa. kenen?
 
Pätevämmät neuvonantajat eivät antaneet sen aloittaa. Trump oli moneen kertaan ihmetellyt että, ”kun meillä on ydinaseita niin miksi me emme niitä käyttäisi?”
Ettei totuus unohdu :sneaky:

Trump: "Jos meillä on ydinaseita, miksemme saa käyttää niitä?"

04.08.2016 klo 11:20
Yhdysvaltalainen uutiskanava MSNBC kertoo nimettömään lähteeseen vedoten, että Donald Trump on tiedustellut ydinaseiden käyttömahdollisuuksia.

  • Republikaanien presidenttiehdokas **Donald Trump kysyi ulkopolitiikan asiantuntijalta, miksei Yhdysvallat saa käyttää ydinaseita.**
  • MSNBC-televisiokanavan mukaan Trump olisi kysynyt kolme kertaa ydinaseiden käyttömahdollisuuksista.
  • Trump on tunnettu kärkkäistä lausunnoistaan.

Siis huh huh, millainen ääliö johti maata 4 vuotta. Onneksi maailma pääsi eroon tuosta :geek:
 
Deleted member 149094
Sale puhuu viisaita

Niinistö arvioi, että Joe Bidenin presidenttikaudella ”tietynlainen selkeys lisääntyy”.

– Yhdysvallat tulee ylipäätään olemaan näkyvämmin esillä hakemassa vanhaa vaikuttamisen rooliaan, joka presidentti Trumpin aikana huomattavastikin oheni. Presidentti Biden ei halua näyttää voiman esimerkkiä, vaan esimerkin voimaa.

Tältä minustakin tuntuu. Trump on käyttäytynyt kuin filmitähti. Olisi pitänyt käyttäytyä kuin politikko?
No, jos Irania on uskominen niin kyllä.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
vierailija
Ettei totuus unohdu

Trump: "Jos meillä on ydinaseita, miksemme saa käyttää niitä?"

04.08.2016 klo 11:20
Yhdysvaltalainen uutiskanava MSNBC kertoo nimettömään lähteeseen vedoten, että Donald Trump on tiedustellut ydinaseiden käyttömahdollisuuksia.

  • Republikaanien presidenttiehdokas **Donald Trump kysyi ulkopolitiikan asiantuntijalta, miksei Yhdysvallat saa käyttää ydinaseita.**
  • MSNBC-televisiokanavan mukaan Trump olisi kysynyt kolme kertaa ydinaseiden käyttömahdollisuuksista.
  • Trump on tunnettu kärkkäistä lausunnoistaan.

Jos Usa olisi joutunut ydinasehyökkäyksen kohteeksi, niin olisiko Usa saanut vastata siihen vastaiskulla?
 
Ei pihahda, vaikka rebuilla, Qanonilla ja aivan kaikella on mahdollisuus tuoda julki ja paljastaa totuus! Mutta MEDIA, tuo kaiken pahan alku ja juuri, mukana niin monessa salaliitossa, pysyy vaiti.
Maailmassa ei ole enää jäljellä yhtään riippumatonta toimittajaa, vaan he ovat kaikki uutistoimistojen käskyläisiä ja uutistoimistot sitten puolestaan varmaan .. jaa. kenen?
Onko jossain muussa mediassa kuin Foxilla juttua siitä, miten Bidenin hallinto on valehdellut rokotesuunnitelmista tai insuliinin hinnasta?
 
Ettei totuus unohdu

Trump: "Jos meillä on ydinaseita, miksemme saa käyttää niitä?"

04.08.2016 klo 11:20
Yhdysvaltalainen uutiskanava MSNBC kertoo nimettömään lähteeseen vedoten, että Donald Trump on tiedustellut ydinaseiden käyttömahdollisuuksia.

  • Republikaanien presidenttiehdokas **Donald Trump kysyi ulkopolitiikan asiantuntijalta, miksei Yhdysvallat saa käyttää ydinaseita.**
  • MSNBC-televisiokanavan mukaan Trump olisi kysynyt kolme kertaa ydinaseiden käyttömahdollisuuksista.
  • Trump on tunnettu kärkkäistä lausunnoistaan.

Siis huh huh, millainen ääliö johti maata 4 vuotta. Onneksi maailma pääsi eroon tuosta
Nimetön lähde ja CNN:n entisistä toimittajista koostuva nettijulkaisu Axios. Hmmm....
 
Tää on tätä kokoajan...

Lausunto oli niin kahjo, että se sopi kyllä hyvin Trumpin suuhun, normisettiä...

Mua ei yllättäisi, nimetön lähde saattoi olla joku silloisesta hallinnosta, joka järkyttyi pressan sanomisista. Tietenkään ei voi lausua nimellään, jos haluaa pitää pestinsä.
Trumpin koston pelossa eivät monet rebut uskaltaneet olla eri mieltä, tai asettua poikkiteloin.
 
Kannattaa kuitenkin ottaa tuo juttu kritiikillä.
 
No sitähän Trumppi on kysellyt: missä tilanteessa ydinaseita voi käyttää, mut sekin on sit muka väärin kysytty.
No kyllä nyt pressan pitäisi tietää, että niitä on pelotteena ja itsepuolustukseen saa käyttää. Tuo kysymys antoi sellaisen kuvan että peukaloa syyhyttää, ja että ”saisko jo painaa nappia” :cautious:
 
vierailija
Onko jossain muussa mediassa kuin Foxilla juttua siitä, miten Bidenin hallinto on valehdellut rokotesuunnitelmista tai insuliinin hinnasta?
Mitä insuliinin hinnasta on valehdeltu? trumpilla oli 4v aikaa pudottaa hintoja, sitä ei vieläkään oo tapahtunut, Biden on ollut pressana muutaman päivän ni sen olis pitänyt jo asia saada hoidettua?
Sitäpaitsi trumpin tekemää ehdotusta ei ole peruttu, sen täytäntöönpano on keskeytetty 2 kk ajaksi.
Ja jos Trumpin hallinto ei päästänyt Bidenin ihmisiä tutustumaan mahdollisiin suunnitelmiin ( niinkuin aina ennen on toimittu ) ei suunnitelmasta voi tietää ennen kuin pääsee näkemään tehdyt asiat.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
Deleted member 149094
Onko jossain muussa mediassa kuin Foxilla juttua siitä, miten Bidenin hallinto on valehdellut rokotesuunnitelmista tai insuliinin hinnasta?
En ole tietoinen tästä konseptista. Mikä olisi hakusana, jolla tämän valheen voisi löytää foxilta? Sanat fox, biden,vaccination antoivat ikävän maininnan: ·" Biden is inheriting a nonexistent COVID-19 vaccine plan from ..."
Ja niin paljon muuta, etten jaksaisi alkaa etsiä, mikä jutuista nyt sattuisi olemaan vale.
Haluatko tarkentaa ajatusta?
 
Mitä insuliinin hinnasta on valehdeltu? trumpilla oli 4v aikaa pudottaa hintoja, sitä ei vieläkään oo tapahtunut, Biden on ollut pressana muutaman päivän ni sen olis pitänyt jo asia saada hoidettua?
Sitäpaitsi trumpin tekemää ehdotusta ei ole peruttu, sen täytäntöönpano on keskeytetty 2 kk ajaksi.
Ja jos Trumpin hallinto ei päästänyt Bidenin ihmisiä tutustumaan mahdollisiin suunnitelmiin ( niinkuin aina ennen on toimittu ) ei suunnitelmasta voi tietää ennen kuin pääsee näkemään tehdyt asiat.
Trumpin hallinnolla oli suunnitelma hintojen laskemiseksi, mutta Biden torppasi sen toistaiseksi, vaikka se oli hänen vaalilupauksiaan. Ei pitäisi olla vaikeaa allekirjoittaa yhtä dokumenttia.
 
vierailija
En ole tietoinen tästä konseptista. Mikä olisi hakusana, jolla tämän valheen voisi löytää foxilta? Sanat fox, biden,vaccination antoivat ikävän maininnan: ·" Biden is inheriting a nonexistent COVID-19 vaccine plan from ..."
Ja niin paljon muuta, etten jaksaisi alkaa etsiä, mikä jutuista nyt sattuisi olemaan vale.
Haluatko tarkentaa ajatusta?
vale on se et Biden on luvannut pudottaa hintoja ja aattele, ei oo parissa päivässä pressana ollessaan sitä vielä tehny.
On se ihan perseestä. Trumpilla meni sentään 4v epäinnistua samassa asiassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
En ole tietoinen tästä konseptista. Mikä olisi hakusana, jolla tämän valheen voisi löytää foxilta? Sanat fox, biden,vaccination antoivat ikävän maininnan: ·" Biden is inheriting a nonexistent COVID-19 vaccine plan from ..."
Ja niin paljon muuta, etten jaksaisi alkaa etsiä, mikä jutuista nyt sattuisi olemaan vale.
Haluatko tarkentaa ajatusta?
Olen linkannut molemmat Bidenin hallinnon valheet tänne Foxin sivuilta. Voit toki itse etsiä muista lähteistä nämä väitteet kumoavia lähteitä.
 
Yhteistyössä