Sitten vaan uuden harrastuksen pariin

Kuvat ja Teksti Juha Laitalainen

Maatalousyrittäjät Marjo ja Atso Ala-Kopsala hoitavat maitotilaansa Toholammilla jo neljännessä polvessa. Tilalla on noin sata lypsävää, jotka tuottavat vuodessa miljoona litraa maitoa. Agrologipariskunnan apuna on kaksi työntekijää sekä tytär Irina Ala-Kopsala koulutöiltä ehtiessään.
Irina myös ratsastaa nimikkolehmillään. Mukana harrastuksessa ovat ystävät Alina Patana ja Marianna Taivassalo samalta seiskaluokalta Toholammin Kuusiston koulusta.

Ennen kuin lehmillä voi ratsastaa, on tärkeää, että niitä syntymästä saakka talutellaan paljon ja totutetaan ympäristöön. Tärkeintä on opettaa lehmät luottamaan ihmiseen. Niitä pestään, harjataan ja paijataan.
Vuoden ikäisellä hieholla voi alkaa ratsastaa.
Lehmät oppivat hevosten tavoin apuja: ohjat, pohkeet, istunta, ääni. Ne ovat kuitenkin paljon hevosta jääräpäisempiä eivätkä yhtä herkkiä ohjille, koska niillä ei ole kuolaimia.
Ratsulehmät osaavat ravin ja laukan. Ne tottelevat peruskäskyjä eli liikkuvat eteenpäin, kääntyvät ja pysähtyvät – toiset paremmin kuin toiset. Lehmät hyppäävät myös esteiden ja ojien yli, jos niitä huvittaa

Itse olen tätä nuorena harrastanut. enemmän ja vähemmän hyvällä lopputuloksella. välillä sieltä lensi lepikkoon kuin leppä keihäs ja välillä mentiin tahtiin askel puolessa minuutissa. ihan mille päälle se elukka milloinkin sattui.
 
vierailija

Eläimen älykkyyttä ei mitata sillä, kuinka hyvin se tottelee ihmistä! :D
 
Yhteistyössä