Sisäministeri Mikkonen hermostui kun Riikka Purra on huolestunut suomalaisten turvallisuudesta, mamujen väkivalta se vaan lisääntyy Ruotsin tyyliin.

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Vihreät ja vasemmisto ovat aivan irti todellisuudesta. Oikeastihan asia menee niin päin, että täysin avoin ja varomaton maahanmuuttopolitiikka johtaa massiiviseen rikosten määrän nousuun esim.pedofilian, raiskauksien, kidnappauksien lisäksi väkivaltaisiin (mukaanlukien aseelliset) ryöstöihin, henkirikoksiin (mukaanlukien huvimurhaajat, eli rikolliset jotka tappaa toisia ihmisiä huvin vuoksi). Myös lisääntyy suomalaisten lapsiin kohdistuvat koulukiusausten määrät. Lisäksi tulee paljon sellaisikin ihmisiä jotka eivät tee rikoksia, mutta eivät myöskään työllisty vaan pyrkivät elämänsä loppuun työttömyys ja sosiaalituilla koska Suomen hyvistä työttömyys ja sosiaalituista on pitkään levitelty tietoja ulkomaille. Ei tarvitse kuin katsoa yhdysvaltoihin,brasiliaan, etelä-afrikkaan, ruotsiin niin huomaa hyvin ettei monikulttuurisuus ole kovinkaan toimivaa. Vain ulkomaalaisten ihmisten kohtalaisen vähäisen määrän takia Suomi on vieläkin kohtalaisen turvallinen maa.
 
vierailija
Tarkoittaako Purra, että maasta muutto vähentää ongelmia? Noina vuosina, kun Suomesta lähti isot joukot Ruotsiin, Kanadaan, Uuteen Seelantiin, Australiaan niin ongelmat vähenivät Suomessa?
Voi hyvänen aika taas tuota ainaista järjen juoksemattomuuttasi 😣
Olet tosi toivoton tapaus.

Nuo joukot olivat kunnon kansalaisia ja lähtivät TÖITÄ tekemään. Eivät raiskaamaan uuden kotimaan teinityttöjä, pahoinpitelemään ruokkijoitaan, elämään sossutuilla ja varastelemaan!

Lue myös avartava #30
 
vierailija
Vihreät ja vasemmisto ovat aivan irti todellisuudesta. Oikeastihan asia menee niin päin, että täysin avoin ja varomaton maahanmuuttopolitiikka johtaa massiiviseen rikosten määrän nousuun esim.pedofilian, raiskauksien, kidnappauksien lisäksi väkivaltaisiin (mukaanlukien aseelliset) ryöstöihin, henkirikoksiin (mukaanlukien huvimurhaajat, eli rikolliset jotka tappaa toisia ihmisiä huvin vuoksi). Myös lisääntyy suomalaisten lapsiin kohdistuvat koulukiusausten määrät. Lisäksi tulee paljon sellaisikin ihmisiä jotka eivät tee rikoksia, mutta eivät myöskään työllisty vaan pyrkivät elämänsä loppuun työttömyys ja sosiaalituilla koska Suomen hyvistä työttömyys ja sosiaalituista on pitkään levitelty tietoja ulkomaille. Ei tarvitse kuin katsoa yhdysvaltoihin,brasiliaan, etelä-afrikkaan, ruotsiin niin huomaa hyvin ettei monikulttuurisuus ole kovinkaan toimivaa. Vain ulkomaalaisten ihmisten kohtalaisen vähäisen määrän takia Suomi on vieläkin kohtalaisen turvallinen maa.
Lisäksi nykyinen maahanmuuttopolitiikka johtaa tulonsiirtoihin perustuvan hyvinvointivaltiomme tuhoon.
Aikaa on jäljellä enää tämä vuosikymmen ja sitten se on loppu.
 
vierailija
Jos maahan muutto tuo rikollisuutta niin kai maasta muutto vähentää rikollisuutta.
Sinulla on taas mahdotonta ymmärtää itsestäänselviä asioita. Siis tännehän tulee enimmäkseen rikollista porukkaa. Mutta nuo pois muuttaneet joihin viittasit olivat kunnollisia työtä tekeviä suomalaisia jotka lähtivät työttömyyttä karkuun ja perhettään elättämään muihin maihin.
 
Riikka ei osaa kuin räksyttää, mutta tekemään hänestä ei ole. Oikeastaan toivon, että pääsevät hallitukseen, niin sitten kuvitelmat näiden osaamisesta rapisevat. Ai ai.

Tästäkään vihervasemmistolaisen viestistä ei ole vuottakaan ja miten typerältä se nyt näyttääkään. Vuosi sitten jengirikollisuudesta varoittaminen oli vassarin mielestä "räksyttämistä", vaan nyt on toinen ääni kellossa :D Sen verran on vettä virrannut vantaanjoessa, että sittemmin ON tunnustettu, että no onhan meillä jengirikollisuutta ja onhan ne pääasiallisesti, ellei kokonaan, maahanmuuttajien miehittämiä. Meillä on perustettu Riikan tuolloin peräänkuuluttama jengirikollisuuteen keskittynyt poliisiyksikkö ja ollaan tiukentamassa lainsäädäntöä jengirikollisuuden osalta. Sittemmin on myönnetty, että olemme Ruotsin tiellä ja että nuorilta ryöstetään vaatteetkin päältä.

Mutta tämäkin on niin todellinen Él Classico. Eli vasemmisto osoittautuu jälleen kerran sinisilmäisiksi idiooteiksi, jotka eivät näe päivänselviä asioita, vaikka ne ovat aivan nenän edessä. Kiivaasti väitetään jotain oman ideologian sokeisemana ja ei mene kuin silmänräpäys, ja joutuvat myöntämään että oikeassahan se oikeisto taas oli.

Tosin silti edelleenkin samaa sokeutta on valitettavasti ilmassa. Tämän viikon A-Studio pohti jengiytymistä ja sen mukanaan tulevia ongelmia, mutta edes sanalla ei mainittu sitä, että jengit ovat pääsääntöisesti maahanmuuton seurauksena syntyneitä lieveilmiöitä. Kaikkea muuta sanottiin ja pohdittiin, mutta sitä perimmäistä syytä ei uskallettu sanoa ääneen. Hölmöjä idiootteja löytyy edelleenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu ja m1es

Se on vasemmiston niin kovin vaikeata myöntää olleensa koko ajan väärässä.
 
Yhteistyössä