sipulipiiraan ohje

  • Viestiketjun aloittaja Eliza
  • Ensimmäinen viesti
Sipulipiirakka

Paketti valmista voi- tai lehtitaikinaa

TAI itse tehty taikina

4,5 dl vehnäjauhoja,
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
150 g margariinia
3 rkl öljyä
3/4 dl kylmää vettä

Täyte:
600 g sipuleita
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1/4 dl sulatettua margariinia
1/2 tl timjamia
1 kasvisliemikuutio
1/4 tl rouhittua mustapippuria
1/4 dl valko- tai punaviiniä

1. Osta paketti valmista voi- tai lehtitaikinaa tai valmista taikina.
2. Mittaa kulhoon jauhot, suola, sokeri ja margariini.
3. Nypi ainekset sormin rakeiseksi seokseksi.
4. Sekoita joukkoon vesi ja öljy.
5. Purista taikina palloksi ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
6. Leikkaa sipulit suikaleiksi ja hienonna valkosipulit.
7. Kuumenna öljyä pannussa ia ruskista siinä sipuleita kunnes ne ovat pehmeitä ja saaneet vähän väriä.
8. Lisää joukkoon murustettu kasvisliemikuutio, timjami, mustaa pippuria sekä loraus viiniä ja sulatettua margariinia.
9. Kaaviloi voitaikina.
10. Taita kaulittu levy kolmin kerroin, kaulitse jälleen ja taittele taas kolmin kerroin. Toista muutamia kertoja.
11. Kaaviloi taikina lopuksi pitkänomaiseksi levyksi ja leikkaa se kahdeksi saman kokoiseksi kappaleeksi.
12. Siirrä toinen levyistä uunipellille leivinpaperin päälle.
13. Kaada täyte levylle, tasoita.
14. Nosta toinen levy päälle.
15. Painele reunat tiiviisti yhteen, sivele
16. piirakka vedellä ja tee pintaan reikiä haarukalla.
17. Paista piirakkaa ensin 225 asteessa noin 15 minuuttia ja sitten 175 asteessa noin 20 minuuttia.

 

Yhteistyössä