Sipseittä jäänyt mies hakkasi vanhuksen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pitikö estellä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pitikö estellä

Vieras
41-vuotiaalta mieheltä meni hermo, kun hän ei onnistunut ostamaan kaupasta sipsejä. Hän hyökkäsi 80-vuotiaan naisen kimppuun. Mies potkaisi ja kaatoi kumoon naisen – ja ryösti tämän siinä sivussa.

“Olin aivan shokissa”, nainen kertoo.

Sattumus tapahtui Växjössä viime keskiviikkona. Nainen oli mennyt Dalbon torille postittamaan kirjettä. Kun hän oli tiputtamassa sitä postilaatikkoon, mies kävi takaapäin hänen kimppuunsa. Mies potki vanhusta ja ryösti tämän käsilaukun ja lompakon, missä oli 750 kruunua rahaa. Kun nainen yritti paeta paikalta, 41-vuotias tarttui tätä hiuksiin ja veti hänet läheiseen Ica-myymälään kuin luolamies konsanaan ja tyrkkäsi lattialle kumoon.

“Minulla on paikat hellänä, mutta luita ei sentään ole murtunut”, nainen sanoo.

Mies oli juuri ennen hyökkäystä yrittänyt turhaan ostaa sipsejä ruokakaupasta – koska maksukortilta puuttui saldo. Vangitsemisensa yhteydessä Växjön poliisiasemalla mies kertoi syyn käyttäytymiselleen.

“Löin häntä, koska suutuin kun en ollut saanut ruokaa”, ennen kuin mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä ryöstöstä, pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.

Mies myönsi kaiken ja kertoi kuukausia jatkuneesta vaikeasta taloudellisesta tilanteestaan. Raivokohtaus oli nälän syytä.

“Olin todella nälkäinen. Kaikki syötäväksi kelpaava oli asunnostani loppu, joten yritin ostaa sipsejä”.

Mies selitti myös, että vapaaksi päästessään hän jatkaisi rikosten tekemistä. Hän syytti työvoimatoimistoa ja sossua ja väitti myös Ican henkilökunnan olevan häntä vastaan.

Käräjäoikeus päätti, että aikaisemmin rankaisematon mies lähetetään mielentilatutkimukseen.

Aijai.. <3
 

Yhteistyössä