V
vierailija
Vieras
Aina lukee näitä juttuja sinkkuuden ihanuudesta ja harmittelen vain entistä masentuneempana, ettei minun elämässäni ole mitään sinkkuuden hyviä puolia, koska minulla on lapsia
Toki heitä rakastan ja saan heistä iloa, enkä kadu hetkeäkään että heidät aikanaan "tein" ja elämäni menikin näin. En kuitenkaan sinkkuäitinä ole vapaa tekemään juuri mitään tai päättämään kerrankin asioista itse jne mitä näitä virsiä nyt onkaan sinkuille. Lapset ovat aina etusijalla olin sinkku tai en ja he vaativat paljon. Mistä siis repiä uutta puhtia sinkkuvanhempana, mietin vain? En halua väkisin parisuhdetta, mutta olisihan se kumppani mukava..
Lähinnä kaipaan siis piristystä sinkkuarkeeni. Lapsiin voi toki paremmin keskittyä nyt, mutta onhan sitä vastapainoakin ihan tervettä haluta. Ainoa ajatus mikä piristää sinkkuudessani on se, ettei tarvitse miettiä biologisen kellon tikitystä. Kovin yksinäiseltä tämä silti tuntuu vaikka kuinka yrittäisi ajatella positiivisesti
Elämänilo pitää löytää toki itsestä ja itse, enkä minä nyt itseäni uneen itke tämän takia. Tuntui vaan niin inhottavalta kun ei ole ketään kelle jakaa iloja ja suruja. Isä lapsilla on ihan kuvioissa joten sen puolesta asiat hyvin.
Pelottaa ajatus yksinolosta lopun elämää, vaikka turha sitä nyt on murehtia. En vain voi sille mitään, että välillä halipula on jäätävä eikä sitä korvaa vilkas elämä tms ja mietin tätäkö tämä on hautaan asti. Enemmän kuin yksin jäämistä pelkään kuitenkin sitä, etten joskus edes enää kaipaa ketään tai kyynistyn ja luovutan..
Sen verran olen tehnyt edes että aloitin jumpan, jos siitä saisi energiaa Vertaistukea lähinnä haen..
Toki heitä rakastan ja saan heistä iloa, enkä kadu hetkeäkään että heidät aikanaan "tein" ja elämäni menikin näin. En kuitenkaan sinkkuäitinä ole vapaa tekemään juuri mitään tai päättämään kerrankin asioista itse jne mitä näitä virsiä nyt onkaan sinkuille. Lapset ovat aina etusijalla olin sinkku tai en ja he vaativat paljon. Mistä siis repiä uutta puhtia sinkkuvanhempana, mietin vain? En halua väkisin parisuhdetta, mutta olisihan se kumppani mukava..Lähinnä kaipaan siis piristystä sinkkuarkeeni. Lapsiin voi toki paremmin keskittyä nyt, mutta onhan sitä vastapainoakin ihan tervettä haluta. Ainoa ajatus mikä piristää sinkkuudessani on se, ettei tarvitse miettiä biologisen kellon tikitystä. Kovin yksinäiseltä tämä silti tuntuu vaikka kuinka yrittäisi ajatella positiivisesti
Elämänilo pitää löytää toki itsestä ja itse, enkä minä nyt itseäni uneen itke tämän takia. Tuntui vaan niin inhottavalta kun ei ole ketään kelle jakaa iloja ja suruja
. Isä lapsilla on ihan kuvioissa joten sen puolesta asiat hyvin. Pelottaa ajatus yksinolosta lopun elämää, vaikka turha sitä nyt on murehtia. En vain voi sille mitään, että välillä halipula on jäätävä eikä sitä korvaa vilkas elämä tms ja mietin tätäkö tämä on hautaan asti
. Enemmän kuin yksin jäämistä pelkään kuitenkin sitä, etten joskus edes enää kaipaa ketään tai kyynistyn ja luovutan.. Sen verran olen tehnyt edes että aloitin jumpan, jos siitä saisi energiaa
Vertaistukea lähinnä haen..
) ja kävin alussa eron jälkeen aktiivisesti ulkona. Joidenkin suhdeyritelmien ja muutaman menovuoden jälkeen lannistuin ja jäin kotiin ja nyt olen niin tottunut elämääni ilman parisuhdetta että vaikea nähdä enää muunlaista elämää. Ei tämäkään ole hyvä. 