silmien rähmiminen - raskausoire?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Mulla oli tuossa kuun vaihteessa aika paha flunssa ja sen seurauksena kai silmätulehdus. Silmät rähmi jonkin verran yön aikana, päivällä vain punoitti muutaman päivän ajan. Lähti paranemaan ihan muutamassa päivässä.

Rähmiminen on kuitenkin jatkunut siitä lähtien. Aamuisin on vähän rähmää silmissä, ei siis mitenkään muurautuneet umpeen (outoa kun normaalisti ei ole rähmää yhtään).
Aamuisin on silmät ehkä myös normaalia aremmat (tuntuu samalta kuin kuivat silmät..). Silmät ei kuitenkaan punoita tai ole muuten tulehtuneen oloiset..
Myös nuhaa ja tukkoisuutta on aamuisin.
Molemmat vaivat siis helpottavat päivän mittaan.

Kun raskausaikana kaikki limakalvot ilmeisesti on aika herkillä, ja nenän limakalvot turvoksissa, voisiko tämä vaan liittyä siihen?!

Onko kellään ollut vastaavaa?
 
Niin siis kysyn sitä, että voiko tää silmien herkkyys johtua siitä että olen raskaana, vai voiko muka silmätulehdus tällaisena lievänä jatkua kolmatta viikkoa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja pohjantähdenalla;24450294:
En ole ikinä ainakaan kuullut että olisi raskaus oire.

en mäkään, mutta aattelin että jos vaik nyt kuulisin:D
kun on niitä muunlaisia silmävaivoja vissiin jollain ollut raskausaikana, kuten kuivuutta?
 
Mä sanoisin että sulla on silmätulehdus jääny muhii, en usko että tuolla on mitään tekemistä raskauden kanssa. Mee näyttää lääkärille silmiäs että saisit lääkettä. Kokemuksesta voin kertoa ettei kannata lievääkään tulehdusta jättää hoitamatta, itse niin tein ja seurauksista kärsin jo viidettä vuotta :/
 
Enpä oo kuullut tommosesta, mutta raskauden alussa kehon immuniteetti on "pois päältä", ettei ala hylkiä alkiota tai sikiötä, missä on vierasta solua. Täsä johtuen raskauden alussa on herkempi tulehduksille ym. Raskauden loppupuolella taas immuniteetti tehostuu, että sikiö saa suojan tsuteja vastaan.

Kaikki tulehdukset on EHDOTTOMAN TÄRKEÄÄ hoitaa kuntoon raskausaikana, ettei jää piilemään ja aiheuta sikiölle vaurioita tai jopa keskenmenoa tai kohtukuolemaa!
 

Yhteistyössä