Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

Siitä olen 100-prosenttisesti samaa mieltä, että rohkeutta tämä tosiaankin vaatii. Vaikka kuinka etukäteen valmennettaisiin, niin kyllähän sitä kuitenkin heittäytyy ihan tuntemattomaan, kun lapsi/lapset todella tulevat. Ja kun siinä ei tosiaan tule pelkästään se lapsi, vaan iso joukko lapsen biologisia sukulaisia, mummeja, kummeja, sosiaalityöntekijöitä jne. Ja usein nämä lapsen lähipiiriin kuuluvat ihmiset ovat ne haasteellisemmat tapaukset, ei välttämättä ollenkaan itse lapsi. Ainakin silloin, kun on kysymys ihan pienenä vauvana tai taaperona sijoitetusta lapsesta, niin ei se lapsi välttämättä eroa kovin kummoisesti "tavallisesta" lapsesta. Meillä ainakin näin. Ja kaikki uhmaiät ja muutkin ovat menneet suht kivuttomasti, lapset nukkuvat ja syövät hyvin jne., ei satu edes olemaan mitään ruoka-allergioita tai muita ongelmia. Monilla tuntemillani biologisilla vanhemmilla kuulostaa olevan paljon hankalampaa omien lastensa kanssa. Se asia, mikä arjessa aiheuttaa eniten kiperiä tilanteita ja päänvaivaa, ovat enemmänkin juuri lasten biologiset sukulaiset.

Itse olen aina ollut sellainen, että tykkään uusista haasteista ja nopeistakin liikkeistä, ja sen takia ei ollut niin hirveä kynnys lähteä tähän. Useimmiten taitaa olla niin, että me naiset ollaan innokkaampia lähtemään tähän ja miesten pitää vähän kypsytellä tätä asiaa.

Ainahan sitä on kaikissa työhaastatteluissa sun muissa kehunut, että "tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa". Tämä sijaisperheeksi ryhtyminen on kyllä ollut se tulikoe, jossa ihan oikeasti on täytynyt lunastaa tämä lupaus!

Tietysti riippuu tilanteesta: joillakin lapsilla voi olla niinkin että yhteyksiä biologisiin sukulaisiin ei ole lainkaan tai niitä on vähän. Mutta useimmiten kuitenkin pyritään mahdollisimman säännölliseen yhteydenpitoon, ja useimmiten se on lapsenkin kannalta pidemmällä tähtäimellä ajatellen etu. Tää kannattaa muuten huomioida myös siinä vaiheessa, kun miettii, mistä sijoitettuja lapsia lähdetään hakemaan. Meistä on ainakin ollut etu, että lapset ovat tästä lähialueelta. Olisi toki ahdistavaa, jos biologiset sukulaiset asuisivat ihan naapurissa, mutta onneksi eivät sentään. Kovin pitkistä etäisyyksistä taas koituisi itselle aika paljon vaivaa, koska lasten kuljettaminen palavereihin ja tapaamisiin jää useimmiten sijaisvanhempien tehtäväksi. Vaikka matkakulut korvataan, niin meneehän siihen ajelemiseen paljon aikaa jonka voisi käyttää mukavamminkin. Eli jos on mahdollisuus, niin lapset kannattaa ottaa ainakin jostain suht läheltä eikä ihan eri puolelta Suomea. Onhan tietysti silti aina mahdollista, että biologiset vanhemmat muuttavat tai itse muuttaa muualle.

Mulle oli kyllä ihan selvää ja varmaa että tulen viihtymään kotiäitinä, vaikka siitä ei ollut aiempaa kokemusta. Olin aina haaveillut kotona tehtävästä työstä, ja tässähän sitten toteutui tavallaan kaksi asiaa kerralla. Saimme haaveilemamme perheen, ja minä sain myös kotona tehtävän työn. Yleensä en usko kohtaloon enkä pidä mistään "tämä oli tarkoitettu näin" -jutuista ollenkaan, mutta tämän asian kohdalla oon kyllä monta kertaa ajatellut että ehkä tämä jollain tavalla olikin tarkoitettu näin. Ehkä me ei saatu omia lapsia sen takia, että meidät oli tarkoitettukin sijaisvanhemmiksi antamaan koti juuri näille lapsille?

 

Aamulla ehdin pikaisesti viestejä silmäillä ja muhimaan jäi lapsen päiväuniaikaa varten ajatus, että kuitenkin se "biolapsia- ei biolapsia" on vain yksi perheen "ominaisuus" muiden joukossa. Mustaruusu olikin sitten jo oikeastaan ehtinyt kirjoittaa näitä mun miettimiä teemoja eli yhteistyöstä biosuvun kanssa. Ajattelen, että mustavalkoisen ajattelun välttäminen ja erilaisuuden sietäminen sekä hyväksyminen ovat ainakin sijaisvanhemman tärkeitä ominaisuuksia.Teoriassa helpompaa, välillä käytönnössä ainakin minä saan tehdä töitä tuon eteen, vaikka omassa työssäni olen tottunut toimimaan hyvinkin haasteellisten ihmisten kanssa heidän ongelmiensa ratkaisemiseksi. On toki lapsia, joiden vanhempia tai muuta sukua ei juuri näy, mutta kyllä mun tuntemista sijaisperheistä biosuvun kanssa ollaan suurimmassa osassa tekemisissä. Meillä esim. lapsi tapaa suht säännöllisesti joka toinen viikko vanhempansa ja mahdollisesti muita sukulaisia siinä samalla sekä osa biosuvusta on vieraillut sovitusti muutamia kertoja meillä.

Minusta ihanteellinen välimatka biovanhempiin on sellainen, että sen hurauttaa autolla tuota pikaa, mutta matkaa on kuitenkin sen verran, että se arkinen liikkuma-alue ei ole sama. Kun kuljetukset melkein aina ovat sijaisvanhempien hommaa. Eikä kannata haaveilla, että tapaamisen aikana käy jossain harrastuksessa tms., koska biovanhempien jaksaminen lapseen ei välttämättä kestä sitä sovittua aikaa ja hakemaan on silloin parempi mennä pikaisesti - näin meillä ainakin.

Tuolla aiemmin kun puhuttiin maksettavista palkkioista niin vaikka isommasta lapsesta kulukorvaus on hieman isompi, niin hoitopalkkiota/ + ansionmenetyskorvausta maksetaan täällä ainakin 0-3 -vuotiaasta lapsesta kotihoidettuna selkeästi enemmän kuin vanhemmista lapsista, jotta sijaisvanhemman olisi mahdollista hoitaa lasta kotona. Itse tosiaan aion palata työhön syksyllä, lapsi on alle 2-vuotias tuolloin. Uskon, että saman ajan olisin ollut kotona biologisen lapsen kanssa.

 

Mukavaa lukea teidän ajatuksia! Ja mukava huomata että te kykenette syvälliseen keskusteluun ja tutkimaan itseänne. Luulen että se on monen sijaisvanhemmaksi ryhtyvän piirre koska kaikille sijaisvanhemmuus ei sovi eikä sellaisen tulisikaan ryhtyä sijaisvanhemmaksi joka ei tällaiseen pohdintaan kykene.

Miehelleni luin teidän tekstejä ja hän sanoi että hänen täytyy sulattaa tätä asiaa. Toivon että jonain päivänä hän on valmis ensin pride-koulutukseen ja sen jälkeen sijaisvanhemmaksi (edellyttäen että meidät hyväksyttäisiin). Hänelle ei tunnu olevan sijaisvanhemmuus kynnyskysymys vaan lapsimäärä enemminkin. Minusta taas tuntuu että sydämeeni mahtuu lapsia, mitä enemmän rakkautta, sen enemmän pystyn rakastamaan. Onko vaikeasti selitetty :stick: Ensimäisen lapsen jälkeen sitä pohti, miten voi rakastaa toista mutta toisen synnyttyä ymmärsi että rakkautta riittää kaikille ja kaikki ovat ihania omia itsejä. Meidän lapset on sisarrakkaita ja toitotan aina heille että pitävät yhtä ja toistensa puolia. Sisarussuhde kuitenkin on elämän pisimpiä suhteita jos hyvät välit pysyy.

 

Hei! Olen iloinen kun löysin tämän ketjun. Täällä ois kans yks sijaisvanhemmuutta pohtiva nainen, 32-v. Minulla on lapsia, mutta sylissä ja sydämessä olisi tilaa. On niin surullista, miten monet lapset joutuvat olemaan laitoksissa. Olen itse pohtinut asiaa vuosia. Nyt alkaa elämäntilanne olla sellainen, että meidän olisi mahdollista toimia sijais- tai tukiperheenä, jos ei heti, niin ainakin koulutukselle olisi nyt aikaa. Olemme pian menossa Pelastakaa Lapset Ry:n infotilaisuuteen. Päätettiin, että mennään sinne ja katsotaan sitten...

Monia kysymyksiä minullakin on mielessä. Esim. juuri tämä, miten biologiset lapset hyväksyisivät asian. Koululaisilla on kyllä jo omat juttunsa. Meillä vanhin lapsi on 10-vuotias. Onhan se tietysti hyvin yksilöllistä, miten lapset reagoivat. Minusta tuntuu, että noille omille ois ihan terveellistäkin tajuta, miten hyvässä asemassa he ovat.. Ja mietin, että vaikka kotona oleminen onnistuu, niin tahtoisin kuitenkin sijaisvanhempanakin elää jossain vaiheessa sellaistakin elämää, että olisin työssä kodin ulkopuolella. Miten paljon voi vaikuttaa siihen, millaista lasta toivoo... ? Miten paljon saa tietää huostaanotetun lapsen kotioloista ja siitä mitä lapsi on kokenut ennen huostaanottoa?

 

Tervetuloa mukaan Tii tu miettimään sijaisvanhemmuutta . Meillä on tuo tukiperheenä toimiminen tuonut varmuutta siitä, että voi uskaltautua sijaisperheeksikin. Siinä saa harjoitella vähän kaikkia elementtejä, miltä tuntuu tutustua vieraaseen lapseen, ja miltä tuntuu tehdä yhteistyötä biologisten vanhempien kanssa. Ja mukava on ollut huomata, kun meidän lapset ovat kovasti odottaneet tukiperhelapsia. Ja ottaneet monet asiat ihan luonnostaan. Tukiperheenä kun toimii, niin biovanhemmat ovat hyvin mielellään yhteistyössä eli on se sitten uutta meillekin, jos vanhemmat vastustavat sijoitusta ja ovat kovin kielteisiä.

Useimmiten olisi varmaankin hyvä, että sijoitetun lapsen kanssa pystyisi olemaan kotona vähintään kaksi vuotta, mutta tiedän lapsia, jotka eivät ole olleet valmiita päivähoitoon ollenkaan vaan ovat sitten lähteneet vasta eskariin. Tunne-elämän vaikeudet tai erityisesti kiintymyssuhdevaikeudet voivat olla niin isoja. Mutta pääsääntöisesti myös vanhempien työssäkäynnin pitäisi olla ihan mahdollista. Aika paljon voi vaikuttaa itse toiveillaan, varsinkin ikään ja jopa sukupuoleen. Mutta toki tiukat toiveet voivat tarkoittaa, että ei moneen vuoteen juuri sellaista lasta huostaanoteta, varsinkin jos on pieni kaupunki, joka sijoittaa. Sijaisperheen pitäisi saada tietää kaikki lapsen kokema, että on helpompi ymmärtää ja hakea apua jatkossa, mutta joskus käy niin, että asiat selviävät sitten vasta vähän kerrallaan.

 

Mustaruusu
Olit ihanasti kirjoittanut tuosta, että ehkä tämän tosiaan piti mennä näin Itse nimittäin olen juurikin tuota miettinyt. Olen aina halunnut adoptoida lapsen, se on jotenkin niin tuntunut minua sydäntä lähellä olevalta.
Tuossa puoli vuotta sitten raskauduin, joka meni kesken alkuvaiheessa. En juurikaan surrut sitä, sillä tuossa vaiheessa olimme jo vakasti harkinneet sijaisvanhemmuutta. Uskoisin, että hoidoilla raskautuisin varmasti heti, mutta emme silti ole niihin lähteneet (yksi inseminaatio - hoito on tehty). Tosiaan enemmän olen panostanut sijaisvanhemmuuteen kuin omaan mahdolliseen tulevaan raskauteen. Ja olen kovin onnellinen tästä päätöksestämme.
Oma lapsi saa tulla, jos on tullakseen, mutta se ei ole ehdoton!

Ja tervetuloa Tii tu :wave:

Meillä on ensi viikolla sosiaalityttöjen toinen kotikäynti. Mulla niin kovasti jännittää ku mahdollinen lapsen tulo on koko ajan lähempänä

 

Hei Sati! Kiitos toivotuksesta. Huomasitko, laitoin sinulle yksityisviestin, tuliko se perille?

 

Kiitos myös Lilialiisa... Sain jo viestistäsi vähän vastauksia pohtimiini asioihin. Eiköhän asiat ala selkiytymään varsinkin sen valmennuksen kautta. Mahdollisimman pientä lasta meille toivotaan. Ja ehkä onnistuukin, kun me ollaan aika nuoria vanhempia.. Kotonahan sitä pitää sitten olla jos pieni tulee ja ehtiihän sitä sitten töihinkin aikanaan...

 

Tii tu Viestisi tuli perille ja vastasinkin jo. En olisi huomannut viestiä, ellet olisi maininnut siitä

 

tii tu kyllä varmasti saatte pienen lapsen! Niin kuin jo tuolla jossain aikaisemmin kirjoittelin, niin sijaisvanhemmille ei ole tiukkoja ikärajoja. Suosituksena on, että sijaisvanhemmat olisivat iältään sen ikäiset että voisivat olla lapsen biologiset vanhemmat, mutta ei sekään ehdotonta ole. Yli 40-vuotiaanakin saa kyllä pienen vauvan tai lapsen, joten jos te olette nuoria niin ie vramasti mitään ongelmaa.

Kotona olemisesta: useimmiten on mahdollista palata töihin ja laittaa lapsi hoitoon, kunhan lapsi on kotiutunut. Ei ole "pakko" olla kotona koko hoitovapaan aikaa eli kunnes lapsi on 3-vuotias, ei ainakaan täällä meillä päin ole niin. Ellei lapsi tosiaan jollakin tavalla vaadi sitä kotona olemista. Ja päin vastoin, voi olla niinkin päin että katsotaan lapsen edun mukaiseksi mennä tarhaan/hoitoon, esim. jos hän elää sijaisperheessä ainoana lapsena ja on vaikkapa varhaislapsuudessa jäänyt vaille sosiaalisia kontakteja ja toisten lasten seuraa. Tämmöisenkin tapauksen tiedän.

Meillä noi lapset voisivat kyllä ihan hyvin mennä hoitoon, mutta itse viihdyn kotona hyvin, ja kahdesta lapsesta nuo palkkiot on jo sen verran hyvät, että kotona olo on taloudellisesti mahdollista. Koitan kyllä huolehtia lasten sosiaalisista suhteista niinettä tapaavat mahdollisimman paljon kavereita ja käymme kaikissa mahdollisissa perhekerhoissa ym. Me asutaan aika syrjäisessä paikassa maalla, niin muuten saattaisi kontaktit toisiin lapsiin jäädä turhan vähäisiksi.

 

Minä olen jotenkin aina ajatellut, että sijaisvanhempana juuri yksi tärkeimpiä vanhemman ominaisuuksia on viihtyä kotona. Biologisen lapsen kanssa ei ole niin "vaarallista" jos hän menee jo nuorena hoitoon, mutta sijoitetun lapsen kanssa kiintymyssuhdevaikeudet ovat hyvin todennäköisiä ja niille parasta lääkettä on pitkä aika saman hoitajan kanssa. Olen kuullut sellaisiakin haaveita, että perhe haluaisi jo isomman leikki-ikäisen sijoitetun lapsen, mutta jatkaisi edelleen töissä. Tällaisessa tilanteessa vaan kiintymys sijaisvanhempiin voi jäädä hyvin ohueksi, ja toivottavasti sellaista ei nykyisin tapahdukaan. Minä olen kuullut, että moni sijoittava taho vaatii, että lapsen kanssa ollaan kotona useampi vuosi. Tai ainakin useimpien lasten kohdalla valitaan perhe, jolla on tähän valmius. Tietysti jos saa lapsen ihan vauvana, voi sijaisperheen elämä olla aika tavallista. Mutta jos siinä vaikka tavataan biosukua usein viikonloppuisin, niin aikamoisessa pyörityksessä lapsi on, jos on viikot päivähoidossa ja sitten lähtee vielä viikonlopuksi reissuun. Toinen näkökulmahan on tietysti se, että monella on alkoholialtistusta tai neurologisia vaikeuksia perimänsä kautta, jolloin kehityksessä voi olla viivettä ja päiväkotikuntoutus aloitetaan viimeistään 3 -vuotiaana.

Se tässä on ehkä haastavinta, että ei tiedä ollenkaan mihin ryhtyy. Kuskaillaankn lasta usein biosuvun luokse vai surraanko sitä, ettei biosukuun saa pidettyä yhteyttä vaikka kuinka yrittäisi. Tai jos haaveilee (kuten minä) että saisin olla kotiäitinä pitkään, niin entä jos lapsi tarvitseekin päivähoitoa. Tai sijoitus päättyy. Tai jos on sellaisessa työssä, että voi olla vain vuoden kotona, mutta sitten käy ilmi, että lapsella on vakavia tunne-elämän vaikeuksia ja hän tarvitsee kotihoitoa ja tiheitä terapiakäyntejä.

Ja toisaalta omien lasten kanssa on myös aina auki miten asiat menevät. Vaikka sijaisvanheemmuudessa noita muuttuvia tekijöitä on enemmän, kun ei ole vain meidän oma perhe kyseessä.

Meidän sijoittava taho sanoi, että heillä vauvoja on harvoin sijoitettavana. Eli me odotellaan, että jos sattuu kohdalle tai sitten samaan aikaan kun nuorimmainen kasvaa, niin voidaan ottaa pian meille myös taaperoikäinen. Tai jos ehtii kasvaa paljon, niin leikki-ikäinen sitten. Teille muille on tainnut tulla lapset aika nopeasti? Tai on luvattu nopeita odotusaikoja? Meillekin sanottiin, että se on niin yllätys aina, että saattaisihan lapsi tulla hetikin, mutta niiden tietojen valossa mitä saimme (muitakin on odottamassa 0-2-vuotiasta), niin uskon, että menee vähintäänkin ensi vuoteen.

 

Lilialiisa Minä olen sijaisvanhemmuuteen lähtiessäni alkumetreiltä asti kertonut sosiaalityöntekijöille aikomuksestani työskennellä jatkossakin kodin ulkopuolella ja aikomuksestani olla noin vuosi kotona sijoitetun lapsen kanssa. Missään vaiheessa tätä ei olla kyseenalaistettu ja lapsen oma sosiaalityöntekijä jopa oli hyvillään, kun pystyn olemaan niin "pitkään" kotona. Ehkä sijoittajatahojen välillä sitten on suuria eroja. En tietenkään aio hampaat irvessä raahata lasta hoitoon, jos ratkaisu osoittautuu selkeästi huonoksi ja lapsen edun vastaiseksi. Toinen meistä sijaisvanhemmista aikoo myös tehdä 80% työaikaa lähivuodet.

Hieman kyllä askarruttaa vaatimukset usean vuoden kotonaolosta, jos sellaisia jossain esitetään. Siitä olen ihan samaa mieltä, että joillekin lapsille sijaisvanhemman kotonaolo on välttämätöntä ja tällaiset lapset sijoitetaankin usein perheeseen, jossa esim. muita sijoitettuja lapsia ja sijaisvanhemmuus eri tavalla työ kuin vaikkapa yhden sijoitetun lapsen kanssa. Tai perheeseen, jossa on omia lapsia ja vanhempi heidän kanssaan kotona. Ehkä jollekin lapselle ammatillinen perhekoti on paras ratkaisu. Silläkin uhalla, että leimaudun ahneeksi materialistiksi, niin totean, että kyllä vuosien kotonaolo yhden sijoitetun lapsen kanssa on myös taloudellisesti haasteellinen valinta.

Meille lapsi tuli aika nopeasti, ihan muutamia kuukausia valmennuksen jälkeen, mutta nopeaa odotusaikaa ei kyllä luvattu, sillä ei täälläkään niitä 0-2 -vuotiaita niin hirveästi tule sijoitukseen eikä aina niitä vähän vanhempiakaan. Meidän kurssista on nyt noin vuosi ja suurin osa kurssin perheistä odottaa yhä sijoitettua lasta, osa pienempää, osa vähän isompaa. Tilanne siis taitaa vaihdella melkoisesti eri paikkakunnilla.

 

Sijaisvanhemmaksi

Tuolla sivustolla olette varmasti kaikki käyneetkin, mutta huomasin, että usein kysyttyä palstalla oli vastauksia noihin asioihin mitä olimme täällä aivan vasta miettineet. Käytännössä jotkut asiat vaihtelevat sijoittavan tahon mukaan, Suomessakaan ei välttämättä ole niin yhtenäisiä käytäntöjä.

Lastensuojelussa on myös kaikenlaisia ihanteita (esim. pitkä kotihoito, selkeät ikäerot lasten välillä), mutta käytännössä kun perheistä on pulaa, ja elämäntilanteet voivat kaikilla vaihdella, niin lapsellehan yritetään aina löytää mahdollisimman paras ratkaisu niistä perheistä, jotka ovat odottamassa lasta. Eikä noilla ulkoisilla seikoilla kuitenkaan voi vahvistua siitä, että sijoitus onnistuu. Monet asiathan määräävät sen miten asiat loksahtavat paikoilleen. Esimerkiksi Suomessa adoptiokentällä ollaan todella tarkkoja, että lapsille tulee ikäeroa. USA:ssa taas perheet saattavat adoptoida samanikäisiä lapsia kuin omat biolapset tai jopa vanhempia lapsia tai monta lasta kerralla. Ja varmasti hekin pärjäilevät tavalla tai toisella?

Minusta tuo rahallinen korvaus tuntuu aika isolta, kun olen kolmen lapsen kanssa ollut vuosien varrella hoitovapaalla (eli tulot parisataa kuussa). Uskon, että rahasta ei jää meillä kiinni kotona oleminen, mutta kenties omaa työtä alkaa muuten kaivata jossakin vaiheessa. Olen tottunut jo siihen, että ei tehdä isoja hankintoja tai matkoja silloin kun olen kotona. Toki pidemmän päälle iso perhe ei pärjäisi, mutta 2-3 vuotta luulisin onnistuvan. Osa-aikatyö on muuten mahtava mahdollisuus, jos vaan oma työ sen sallii. Virkistävää itsellekin, ja lapsi saa parina päivänä päivähoitoa ja ikäistään seuraa. Se olisi minusta unelmaratkaisu siihen asti että nuorinkin olisi jo ollut muutaman vuoden koulussa, mutta täytyy katsoa löytyykö työnantaja, joka siihen lähtee .

Kun nyt siis ensin tiedetään, tuleeko meistä joskus sijaisperhe. Kiva kuitenkin miettiä näitä juttuja täällä! Luin tuolta suomi24 -palstalta, että kaikki kunnat eivät ole vielä nostaneet vähimmäiskorvauksia uudelle tasolle. Tuollaisten asioiden pitäisi ainakin yhtenäistyä koko Suomeen!

 

Noi Sijaisvanhemmaksi -sivut on tosiaan hyvät, tuli lueskeltua ahkeraan silloin kun asiaa mietittiin. Perhehoito-lehdessä on myös todella paljon hyvää asiaa, jos jostain lehtiä saa käsiinsä.

Me saatiin eka lapsi jo muutaman viikon päästä Pride-koulutuksen käymisestä, ja toinen n.puoli vuotta myöhemmin. Tietääkseni kaikilla, jotka olivat meidän kanssa samaan aikaan Pridessä, on jo ainakin yksi lapsi tai useampiakin. Meillä on Pride-porukan kanssa nykyisin vertaistukiryhmä,joka on todella mahtava juttu! Siellä pääsee puhumaan sellaisistakin asioista joista ei muiden ihmisten kanssa oikein voi tai saa jutella.

Mun tuntemista sijaisvanhemmista suurin osa käy ihan normaalisti töissä ja lapset ovat hoidossa. Ainakin täällä meillä päin se tosiaan on ihan tavallinen käytäntö. Lapsesta saatava hoitopalkkiokin laskee lapsen täyttäessä 3-v. eli ikään kuin oletuksena on että silloin palataan töihin. Jos oletetaan että sijaisvanhemmat ovat kotona lasten kouluikään asti, niin pitäisi sitten sen palkkionkin olla isompi! Yhden lapsen palkkioilla ei minulla ainakaan olisi varaa olla kotona. Totta kai nämä kulukorvaukset ja palkkiot on isoja verrattuna omista lapsista maksettavaan kotihoidontukeen. Mutta niin kuuluu ollakin, sillä sijaisvanhemmuushan on kuitenkin työtä, eikä sijaisvanhemmilla ole elatusvelvollisuutta sijoitettuja lapsia kohtaan, siksi kulut korvataan. Mulla ei olisi missään tapauksessa ollut varaa olla kotona hoitovapaalla omien lasteni kanssa, jos niitä olisi ollut. Oon sen verran itsekäs, että haluan säilyttää omat harrastukseni (jotka eivät ole ihan halvimmasta päästä). Koska taasen nämä harrastukseni ovat minulle se henkireikä, jonka tarvitsen jaksaakseni lasten kanssa!

Osa-aikainen työ ja lapsen osa-aikainen hoito vois olla monissa tapauksissa hyvä kompromissi, jos se vaan on mahdollista.

Jos ja kun meidän muksut menee hoitoon, niin menevät pieneen hoitopaikkaan (ryhmäperhepäiväkoti) , jossa suurin osa lapsista on jo ennestään tuttuja kerhoista tms. Pienellä paikkakunnalla asumisen etuja. Myöskin tuleva koulu on pieni kyläkoulu. Nää on minusta kivoja asioita. Kun sijoitettujen lasten elämässä muutenkin jo on tavallista enemmän ihmisiä, niin on mukavaa että hoitopaikat ja koulut eivät ole mitään isoja laitoksia. Mutta varmasti kaikki voi mennä hyvin isossakin hoitopaikassa/koulussa, en sitä halua epäillä ollenkaan.

 

Hei kaikille! Onko teillä tiedossanne yhden vanhemman perheitä, jotka toimisivat sijaisperheinä? Olen itse 5-vuotiaan lapsen äiti ja asumme lapsen kanssa kahdestaan. Olisin aikoinani halunnut toisen lapsen ja edelleen tunne "yksi lapsi on liian vähän" on vahvasti olemassa. Lapsi on yhteishuoltajuudessa isänsä kanssa ja välimme ovat oikein toimivat. Olen perhepäivähoitaja eli ryhmässäni on omani lisäksi 3 hoitolasta päivisin. En tiedä vielä käytännöstä, mutta uskoisin että sijoitetun lapsenkin saisi "omana" sitten joskus ryhmään.Olen ryhtynyt työhöni helpottaakseni arjen järjestelyjä aikanaan ja nyt kun lapsonen menee jo kohta eskariin, olisi tavallaan nämä kuviot niin kätevät toisellekkin pienelle. Mitä olette mieltä siitä, että näen itseni ainoastaan vauvaikäisen sijaisäitinä, koska se tuntuisi luonnolliselta perheeltä minulle? Onko väärä motivaatio oman toisen lapsen kaipuu? Auttamistahtoa ja lapsen edun turvaamista tietysti löytyy jo työn puolestakin.Oikeastaan se syy miksi en ole uskaltanut laittaa noita hakupapereita vielä postiin, on taloudellinen asema. Palkka on pieni mutta elättää meidät kaksi. Mökkilainaa ja vanhoja opintolainoja on vielä kymmeneksi vuodeksi. Vaaditaankohan sittenkin se mies siihen mukaan, niitä velkoja lyhentämään ja kuluja puolittamaan ennen kuin sijoitetun lapsen saa...? Eli olenkohan liian köyhä sijaisäidiksi? Asumme ihan tavallisessa 60 neliön vuokra-asunnossa, jossa lapsella oma huone. Vauvaikäinen ei tarvitsisi omaa huonetta, jos olisi ihan omani, mitenköhän on sijoitetun kanssa?

 

Liinu, kyllä yksikin aikuinen voi toimia sijaisvanhempana. Itse tiedän muutaman tällaisen. Tosin kaksi heistä toimii sijaisvanhempana omalle sukulaislapselleen, mutta tiedän yhden joka toimii sijaisäitinä ihan muualta tulleille lapsille. Noista kriteereistä taloudellisen tilanteen suhteen ym. en osaa sanoa tarkemmin. En usko, että on mitään tiettyjä lukkoon lyötyjä tulojen ja lainojen määriä, vaan tilanne katsotaan tapauskohtaisesti. Ja voihan sijaisperheenkin elämäntilanne muuttua: esim. sijaisvanhemmat erota tai jäädä työttömäksi tms. eikä sijoitusta sen takia lähdetä purkamaan.

Oman lapsen kaipuu on ihan hyväksyttävä syy ryhtyä sijaisperheeksi. Ei siis tarvitse keksiä mitään juttuja ylevästä auttamisen halusta. Me kerrottiin ihan suoraan, että halutaan ryhtyä sijaisperheeksi siksi kun omia lapsia ei ole tullut, ja samalla Pride-kurssilla oli monet muutkin samasta syystä.

Meillä ei ole lapsille omia huoneita vaan ovat samassa huoneessa. Itse kyllä ajattelisin, että sitten kouluikäisenä pitäisi saada kaikille omat huoneet. Sosiaalityöntekijät käyvät kotikäynnillä, ennen kuin sijoitusta aletaan suunnitella, ja siinä vaiheessa varman arvioivat onko kotona tarpeeksi tilaa.

 

Liinu, minä luulen myös, että toive saada lapsi perheeseen on paras syy lähteä sijaisvanhemmaksi. Silloin oma tarve ja lapsen tarpeet tulla hoivatuksi kohtavaat. Luulisin, että yksinhuoltajana pitää olla hyvät tukiverkostot mietittynä, esimerkiksi että isovanhemmat ovat apuna, mutta kyllä yksinhuoltaja voi olla sijaisvanhempana.

Perhehoito-lehdenhän saa, kun maksaa vuosimaksun perhehoito-liittoon. Minusta se on ollut ihan hyvä lehti. Oletteko te muut olleet perhehoito-liiton tapahtumissa? Hienoa, että on olemassa oma liitto, luulisin että sieltä saa tarvittaessa monenlaista apua, vaikka itse en vielä olekaan tutustunut muuhun kuin lehteen.

Meillä ei muuten kotikäynnillä yhtään mietitty sitä, onko meillä lapsille tarpeeksi tilaa (vaikka itse olen kyllä miettinyt). Vaikka meillä on omakotitalo, niin ei me saada neljälle lapselle omaa huonetta. Ellei sitten muuteta jossakin vaiheessa isompaan kotiin. Meidän kolmella lapsella on kuitenkin niin pienet ikäerot, että osa heistä varmaankin haluaa/ pystyy nukkumaan samassa huoneessa.

 

Kiitos vastauksista. Täytyy vaan kerätä rohkeus ja laittaa paperit postiin. Oman lapseni verkostot ovat onneksi hyvät. Ystäväni, jonka kanssa olen tätä vauva asiaa vuosia pähkäillyt, ilmoitti jo ryhtyvänsä mahdolliselle vauvalle kummiperheeksi. Nuo lapsikohtaiset palkkiotkin tuntuvat kamalan suurilta. Kuinka ihmeessä sitä saa tuhlattua 650 e/kk pieneen vauvaan, kun on tottunut haalimaan kaikki kamppeet huutonetista ja kirppareilta. Toisaalta tuo summa mahdollistaa kyllä sen puolen vuoden hoitovapaan pitämisen.

 

Liinu72, tavallaanhan se 650 euroa on sinun palkkaasi ja sitten tulee vielä noin 300-400 euroa lapsen kulukorvausta. Minustakin se kuulostaa ihan kohtuulliselta summalta, mutta käytännössä tietysti kaikki rahat varmasti menevät, kun ajattelee, että me ainakin joudumme ostamaan isomman ja käytännöllisemmän auton neljää lasta varten, kotona on tehtävä remonttia, ostettava uusia tavaroita ja tietysti kaikki lomamatkat ja muut liikkumiset ovat aina kalliimpia isolla porukalla. Pieniä kuluja tulee aina, joita ei tule ajateltua, kuten esim. veden kulutus lisääntyy. Summat ovat pieniä sen suhteen, jos haluaisi hoitaa pitkään kotona vain 1-2 lasta. Mutta kyllä varmaankin onnistuu, jos pystyisi olemaan useamman lapsen sijaisvanhempana. Meillä se ei ole mahdollista ainakaan 5-10 vuoteen kun omat ovat niin pieniä.

Ehkä et tarkoittanutkaan varsinaista kummiperhettä, mutta sijaisperhehän ei voi päättää lapsen uskontoa eikä kastaa lasta (ellei biovanhemmat näin halua). Siitä tunnen jo itse hieman surua, kun omilla lapsilla on kummit. Toivottavasti meille tulevalla olisi jo valmiiksi. Tai sitten voidaan valita joku ystäväperhe "tukihenkilöiksi".

 

Nykyisinhän uusia kummeja voi ottaa myöhemminkin, eli sijoitetulle lapselle voidaan kyllä ottaa kummi sijaisvanhempien sukulaisista/ystävistä, jos biologiset vanhemmat suostuvat tähän. Mekin ollaan tätä mietitty, koska toisella sijoitetulla lapsellamme ei ole ainakaan tällä hetkellä mitään yhteyttä alkuperäisiin kummeihinsa. Ja jos he joskus taas ilmestyvät kuvioihin niin eihän se heiltä ole pois vaikka olisikin otettu uusia kummeja lisäksi.

Sijoitetuista lapsista maksettava hoitopalkkio on tosiaan sijaisvanhemman omaa palkkaa. Lisäksi joissakin kunnissa (esim. meillä) maksetaan ansionmenetyskorvausta, jos on lasten takia pois töistä. Kulukorvaus on se osuus, joka on tarkoitettu lasten kulujen kattamiseen. Eihän pieni vauva tosiaan kuluta kovin paljon, varsinkin jos saa paljon tavaroita käytettyinä tai hankkii kirppareilta. Mutta veikkaampa että kun lapset tulee teini-ikään niin tilanne kääntyy toisin päin eli kulukorvaus ei enää riitäkään...Ja tosiaan, minäkin olen joutunut vaihtamaan auton isompaan, sekä kyllähän meidän talokin "kuluu" lasten ansiosta eri tavalla kuin jos asuttais tässä kahdestaan lapsettomana pariskuntana. Ja tietenkin kaikki sähkön ja veden lisääntyneet kulutukset jne jne. Jos ihan kaiken rupeaisi laskemaan niin kyllähän niitä kuluja on tullt kuitenkin tosi paljon lisää, muutakin kuin lasten vaipat ja ruuat ja vaatteet.

 

Onhan se totta, että sitä rahaa kuluu kun lapsi kasvaa ja kun tosiaan sitä rahaa pitää käyttää esim. asunnon/auton vaihtamiseen. En osannut ajatella noin. Silloinhan sen oman huoneen saisi jatkossa sijoitetulle lapselle juuri tuolla rahalla. Voisi siis kuvitella, että nykyiset pienet tulot eivät ole este tähän ryhtymiselle, kun kerran tuon sijaislapsesta aiheutuvat kustannukset korvataan näin tarkkaan! Eli mitään ei tarvitse olla valmiiksi budjetoituna uutta tulokasta varten.
Entäpä sellainen asia, että haluaisin todella vain sen yhden vauvaikäisen lisää. Riittääkö se, vai pitääkö minua voida "hyödyntää" sijaiskotina enemmän? Entä tuo aikataulu, onko valmennuksen jälkeen,ennen lapsen "löytymistä"ollut aikaa anoa hoitovapaa töistä. Senhän voi tietysti tehdä vasta kun lapsi on päätetty sijoitettavaksi. Itse olen kunnalla töissä ja hoitolasten muualle sijoittaminen vaatii paljon aikaa reagoida.
Tuo kummiperhe oli tosiaan väärä sanavalinta. Mutta siis sellainen epävirallinen tukiperhe minua varten. Sosiaalinen verkosto, jossa lapset voivat käydä maalla viipottamassa säännöllisesti. Onkohan sellainenkaan muuten sallittua?

 

Meille sijoitettu lapsi ei kuulu kirkkoon eikä täten kummejakaan ole. Ollaan ajateltu niin, että annetaan nyt ns. pölyn laskeutua ja joskus kysäistään biologisten vanhempien aatoksia asiasta. Meillä itsellä on pieniä kummilapsia, joiden kanssa ollaan välimatkoista huolimatta melko paljon tekemisissä. En tiedä, alkaako lapsi jossain vaiheessa itse kysellä kummien perään. Kenenkään lähipiiriin kuuluvan kanssa ei olla epävirallisestakaan kummiudesta puhuttu, ainakaan vielä.

Tuosta keskustelusta sijaisvanhemmaksi ryhtyvän tulotasosta muistan yhden sos.työntekijän kommentoineen, että ei tarvitse olla hyvätuloinen, saa tietenkin olla velkaa jne. Kuitenkin tulojen & menojen suhde on olisi oltava sellainen, että sijoitetun lapsen kulukorvaukset oikeasti menevät hänen kuluihinsa eikä niillä pyritä paikkaamaan perheen taloudellista tilannetta. Kärjistäen siis, että jos perheen tulot ovat miinuksella, niin ryhdytään sijaisvanhemmiksi, jotta saataisiin perheelle lisätuloja.

 

Tuosta keskustelusta sijaisvanhemmaksi ryhtyvän tulotasosta muistan yhden sos.työntekijän kommentoineen, että ei tarvitse olla hyvätuloinen, saa tietenkin olla velkaa jne. Kuitenkin tulojen & menojen suhde on olisi oltava sellainen, että sijoitetun lapsen kulukorvaukset oikeasti menevät hänen kuluihinsa eikä niillä pyritä paikkaamaan perheen taloudellista tilannetta. Kärjistäen siis, että jos perheen tulot ovat miinuksella, niin ryhdytään sijaisvanhemmiksi, jotta saataisiin perheelle lisätuloja.[
/QUOTE]

Kiitos, tämä oli valaiseva tieto. Omaan lapseeni uppoaa ehkä ksekimäärin se 200 e/kk, tietenkin lomakuukautena enemmän. Sijaislapseen käytettävissä oleva raha on niin paljon suurempi, että veikkaan että tämä koituu ongelmaksi. Pojallani on yhden harrastuksen menot ja kaikki touhu ja virikkeet mitä tarvitsee. Jos rahaa jäisi käyttöön enemmän, tulisi ehkä muutama Puuhamaa-reissu ja leffassa käynti enemmän. Sijaisvauvamme olisi siis meidän perheemme "rikkain" jäsen ja hänellä olisi mahdollisuus paljon leveämpään elämään ja upouusiin merkkivaatteisiin. Olisin varmaankin niin herkkä tämän asian takia, ettei minua juuri kuviteltaisi tällaiseksi vääristä syistä sijaislapsen ottaneeksi, että veisin oman lapseni mummolaan kun lähtisin sijaisvauvan kanssa kylpylään. Ja sehän aiheuttaisi vain kateutta ja mustaukkaisuutta.

 

Eiköhän nuo sijaisperheiden palkkiot ja kulukorvaukset pyritä pitämään sellaisella tasolla, etteivät ne houkuttelisi ketään ryhtymään sijaisperheiksi vääristä syistä eli rahan takia. Mutta kun tällä hetkellä sijaisperheistä on pikemminkin pulaa, niin palkkiot halutaan saada sellaiselle tasolle, että saataisiin houkuteltua riittävästi uusia sijaisperheitä mukaan, ja ettei potentiaaliset sijaisperheet jättäisi ryhtymättä tähän sen takia, että pitäisi tehdä näinkin vaativaa hommaa pelkästä hyväntekeväisyydestä.

Jos lapsen rahoja tuntuu jäävän kovasti yli, niin kylpyläreissujen sijaanhan ne voisi laittaa vaikka tilille, ja käyttää sitten niihin teini-iän isompiin tarpeisiin, tai antaa lapselle sitten kun hän muuttaa omilleen.

Liinu kyllä voit mainiosti ilmoittaa, että haluat vain sen yhden vauvaikäisen lapsen, eli ei ole mitään velvoitetta ottaa useampia lapsia, kuin ihan todella on valmis ottamaan. Meille ainakin painotettiin, että hyvän sijaisperheen ominaisuuksiin kuuluu myös että osaa kieltäytyä ottamasta sellaista lasta, joka ei tunnu omalta tai oikealta. Voihan se olla, että yhden lapsen otettuasi sinulta myöhemmin tiedustellaan, josko sittenkin olisit valmis ottamaan lisääkin. Mutta mitään pakkoa ei tosiaankaan ole.

Hoitovapaan anomiseen: riippuu taas niin tilanteesta, eli missä lapsi tällä hetkellä majailee ja mikä siellä on tilanne eli onko hänet kiire saada sijoitettua vai onko aikaa tutustua rauhassa ja hoitaa nämä hoitovapaa ym. asiat. Kun meille tuli eka lapsi, niin siinä oli juuri ja juuri aikaa anoa hoitovapaa kuukautta ennen niin kuin pitäisi. Silloin olin tosin ymmärtävinäni Kelan sivuilta, että hoitovapaalle voisi jäädä ihan laillisesti nopeamminkin, jos ei ole mahdollisuutta tuohon kuukauden varoaikaan. Mutta ihan varma en tästä ole eli kannattaa tarkistaa vielä jos asia on ajankohtainen! Toinen lapsi tuli meille ihan muutaman päivän varoitusajalla, mutta silloin olin jo kotona valmiiksi eli ongelmaa ei ollut.

Jos lapsi on jo yli 3-vuotias, eikä hoitovapaaseen enää ole oikeutta, niin monet on ottaneet vuorotteluvapaata. Tosin sen myöntäminenhän on työnantajalle vapaaehtoista. Jos harkitsee isomman lapsen ottamista, niin kannattaa ehkä selvittää jo etukäteen mahdollisuutensa vuorotteluvapaaseen.

 

Mustaruusu Sinulla on todella hyviä neuvoja! Kiitos kun jaat niitä tänne meidänkin luettavaksi Kauan olettekaan olleet sijaisvanhempina? Onko sijaisvanhemmuus tuntunut koko ajan teidän "jutulta"?

Meillä on mieheni kanssa yksityisyritys, joten ei tule onneksi ongelmaa vapaiden sun muun lomien suhteen. Ensimmäiset kuukaudet olen täysin pois töistä, mutta jonnin verran teen kotoa käsin töitä sekä jos/kun on tarve käydä työpaikalla, silloin mieheni tulee kotiin lapsen kanssa. Minusta tämä järjestely sinänsä on hyvä, että lapsi tutustuu yhtälailla myös sijais-isäänsä ja heidän välillään kiintymys-suhde pääsee mahdollisimman alkuvaiheessa myöskin tapahtumaan.
Luulen, että mieheni tarvitsee juurikin kahden keskeistä aikaa lapsen kanssa. Miehillä tämä tunne puoli kun ei ole niin itsestään selvyys ja kun minun miehelläni on entuudestaan edellisestä liitosta kaksi lasta, voi olla hiukan erilaista saada luotua yhteys pieneen. Meillä naisilla kun se äidinvaisto on yleensä, oli kyseessä sitten oma tai vieraan lapsi

Huomenna on sosiaalityttöjen toinen kotikäynti. Mieheni lapset ovat tässä tapaamisessa myös mukana. Alkaa olla loppusuoralla tämä meidän koulutus ja minä jo kovasti odotan kuulevani mahdollisesta tulevsta sijoituksesta!
Tämä porukka ei voi tosiaan tarkalleen sanoa, milloin tulee "laitokselle" lähtö