Siivousta ajatuksissa

  • Viestiketjun aloittaja Toipunut
  • Ensimmäinen viesti
Toipunut
Pari vuotta sitten sattui jotain, mikä aiheutti suurimman kriisin tähän mennessä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen toipunut. Kriisiä ennen suosikkivärini oli sininen. Viimeisen puolen vuoden aikaan olen ostanut kaikkea muuta paitsi sinistä. Siivoan parhaillaan vaatekomeroita ja tekisi mieli viedä suurin osa vaatteista (juuri ne, jotka olen ostanut yli 2 v. sitten) kirpputorille. Nämä vaatteet ei muistuta menneistä, vaan tuntuu, etteivät ne kertakaikkiaan ole minun tyyliä enää.
 
Toipunut
Jouduin töistä pois (laiton irtisanominen). Mieheni oli samalla työnantajalla. Mieheni oli neljä päivää minun puolella, mutta viidentenä oli työnantajan puolella. Olin siihen asti, yli 10 vuotta siis, kuvitellut, että sattui mitä tahansa, voin luottaa mieheni tukeen. Ei sitten ollutkaan niin.

Mieheni oli pienenä saanut arvostuksen isäpuoleltaan vain tekemällä töitä, joten siitä on varmaan tullut hänelle se, että työasia on elämän tärkein asia. :(

Elin yli puolitoista vuotta painajaisessa. Kun mies tuli töistä, pystyin aistimaan vihan, mitä hän tunsi minua kohtaan. (Tietäähän sen, kun on sama työnantaja, mikä laittoi minut pois ja päivittäin sitten näki ko. tyyppiä). Vähintään kerran viikossa hän haukkui minut. Oloni oli tosi vaikea. Ja jos vastasin jotain takaisin, heti kuului "Ei ihme että jouduit pois töistä, kun olet tuollainen". :( :'( Ja jos erehdyin itkemään mieheni loukkauksia hänen nähtensä, iva vaan kasvoi. :'(

Olisin varmaan muuttanut pois, mutta toivoin, että tilanne jossain vaiheessa muuttuisi, ja toisaalta, huoltajuuskiista ei houkutellut.

Tässä tämä lyhykäisyydessään. Mies vaihtoi keväällä työpaikkaa ja tilanne on rauhoittunut. Mutta minä olen se, joka on muuttunut, ei mieheni. Hän tulee edelleen pitämään työtä nro 1:nä.

Itse tunnen löytäneeni itseni. Olen miettinyt kovasti ihmisten luonteita, käytöstä, syitä siihen, mikä sai pomon irtisanomaan minut. Enää en esim. suostuisi työnhakijoille järjestettäviin "palikkatesteihin".

Nyt kun katselen noita 3-4 vuotta sitten ostettuja vaatteita, tuntuu, että ne kuuluu täysin jollekin toiselle.
 
Mietin samaa, miten jaksat. Mutta kai se on niin että tommoiset asiat käsittää "kunnolla" vasta jälkeenpäin? Sitäpaitsi et ole sen arvoinen että miehesi kohtelisi sinua tuolla tavalla. Vaan olet paljon paljon PAREMPI ja ansaitset paljon paljon parempaa!!! :flower: Mieti kaksi kertaa että kannattaako tota jatkaa. Et todellakaan voi hyvin tuollaisessa suhteessa!!! Voimia kovasti!
 
Tara-Milana
Tuli tuosta sinisestä mieleen. Että depressioon taipuvaisilla ihmisillä Sininen väri apeuttaa mielialaa entisestäänkin.. :) Hyvä kun siitä väristä päässyt eroon. Voimia kovasti sulle.
 
toipunut
Kiitos myötätunnosta. Ihanpa alkoi itkettämään, kun joku todella välittää ja kysyy, miten voit. Onkohan nyt niin, etten vieläkään näe tilannettani kovin pahana. Kun näitä juttuja täällä lukee, niin tulee vaan mieleen, että ei meillä asiat ole kovin kehnosti. Mieheni heikko paikka on se, että työasia on ykkönen ja lisäksi hän on kehno osoittamaan myötätuntoa. Joka asiaan pitää löytää syyllinen.

Lisäksi minulla on edessä vielä käräjät työnantajaa vastaan. En tiedä, miten se vaikuttaa meidän suhteeseen. Voin kyllä kuvitella, että oli lopputulos mikä tahansa, mieheni kommentti tulee olemaan "Toivottavasti opit jotain". Eli siis töissä pitää käyttäytyä muita miellyttäen ja jos työnantajan peppu niin vaatii, sitä pitää nuolla! :\|

Haaveilen kyllä, että puolisoni olisi toisenlainen, mutta kun toista ihmistä ei voi muuttaa.

Tällä hetkellä tuntuu, että voimia mulla riittää vain siihen oikeuskäsittelyyn ja vasta sitten jaksan miettiä tätä parisuhdetta.

Niin, ja parisuhdeterapiaan mies ei (tietenkään) voi lähteä.

 

Yhteistyössä