Siitä pettämisestä

Haluaisin kuulla mielipiteitä tästä pettämis asiasta.
Mun miehellä on toinen nainen ollut jo jonkun aikaa.
Tämä asia tuli julki muutamia viikoja sitten.
Tää on ihan helvetin vaikea tilanne meillä on kaksi lasta toinen on 5 vuotias ja toinen reilu pari kuukautta.
se on uskomatona miten paljon sitä ottaa paskaa vastaan kun on yhteisiä lapsia ja jos rakastaa toista.
Tuntuu että lasten takia yrittää niinkuin viimeiseen pisaraan ettei tarttisi erota. Kuitenkin on silti tunteitakin pelissä vaikka tilanne on mikä on.
Mä olen antanut monta mahdollisuutta miehelle lopettaa se suhde mutta näyttää että se on siihen niin ihastunut ettei ota onnistuakseen.
Mutta silti tuntuu että jospa tämä silti vielä tästä jotenkin suttaantuu.
Haluaisin kuulla onko muilla samanlaisia kokemuksia ja onnistuiko suhde enää tämmöisen pettämis hommien jälkeen.
Tottakai olen ollut vihainen ja tuntuu helvetin pahalta mitä mulle on tehty, mutta en silti vihaa lasteni isää. Kannattako yrittää vaan jatkaa tässä suhteessa jos mies lopettaa sen toisen suhteen vaiko lähteä lasten kanssa pois ja aloittaa uusi elämä? Kertokaa kokemuksia. itsellä on sen verran sekava olo ettei oikein tiedä mikä olisi viisainta.

 

Vuosia sitten meillä meni miehen kanssa tosi huonosti. Seksi sujui, muttei mikään muu. Jossain vaiheessa sitten kuvioihin tuli toinen nainen, ei fyysisesti, mutta henkisesti. Minä jotenkin arvasin sen olemassaolon jo kauan ennenkuin mieheni tunnusti.
Toinen nainen oli ilmaissut kiinnostuksensa miestäni kohtaan ja mies oli imarreltu ja kiinnostui hänkin. He puhuivat puhelimessa, näkivät töiden merkeissä 2-3x/vko ja tapasivat muutaman kerran; baarissa, tangomarkkinoilla ym.
Tilanne oli kamala. Meillä ei ollut lapsia, mutta kumpikaan ei oikein tiennyt mitä tehdä. Minä sanoin, että jos suhde menee fyysiseksi, minä lähden (en teidä olisiko onnistunut) ja lopulta, kun ratkaisua ei löytynyt, annoin aikarajan, mihin mennessä miehen pitää päättää mitä haluaa (vajaa kk). Seksistä kieltäydyin.
Viikko ennen aikarajan umpeutumista, mies sanoi haluavansa minut. Silloin istuimme alas ja puhuimme. Alkajaisiksi sovimme, että nyt saa kumpikin kysyä mitä haluaa ja pitää olla rehellinen vastauksissaan. ja sovimme myös, että tuo tilanne selvitetään siinä ja sen jälkeen siihen ei palata enää koskaan, ei edes riitojen yhteydessä. Silloin itkettiin ja naurettiin... mutta sopimukset on pitäneet. Tuosta on aikaa nyt 8 vuotta ja kertaakaan asiaa ei ole sen koommin esille otettu.

Mitä tällä sinulle halusin kertoa? Itse en pystyisi elämään, jos miehelläni olisi toinenkin nainen, mutta tiedän pariskuntia, joissa tälläistäkin tapahtuu. Mieti mitä SINÄ haluat. Lopultakaan lasten takia ei kannata yhdessä pysyä, jos itse voi huonosti, aikaamyöten se heijastuu lapsiinkin. Jos pystyt miehellesi anteeksi antamaan, häntä rakastat ja hän haluaa jatkaa sinun kanssasi, aseta hänelle aikaraja toisen suhteen lopettamiseksi. Sen jälkeen puhukaa, älkää syytelkö vaan puhukaa. Ja jättäkää asia siihen! Asia ei koskaan unohdu ja rassaa kovasti parisuhdetta, jos se silloin tällöin nostetaan esille, esim. riidan yhteydessä.

Minä olen sitä mieltä, että uskottomuuden voi anteeksi antaa, jos haluaa. Mehän olemme vain ihmisiä, erehtyväisiä. En silti puolustele uskottomuutta! Mutta omalta kohdalta katson, etten voisi myöskään mustavalkoisesti ajatella "jos pettää, niinj sitten se loppuu", kun siinä suhteessa on niin paljon muutakin. Ei kaikkea hyvää ja kaunista kannata yhden erheen vuoksi pois pyyhkiä.

Mutta jos miehesi ei pysty valintaa tekemään ja sinä et sellaista jaksa, tai jos rakkautta uupuu jommalta kummalta puolelta, silloin kehotan harkitsemaan sitä eroa. Ei kenellekään tee hyvää elää parisuhteessa, missä voi huonosti!

Eli mieti mitä haluat, ja puhukaa sitten! :hug:

 

Olin itse aivan samanlaisessa tilanteessa vielä viime keväänä. Katselin vain sivusta kun mieheni souti ja huopasi kodin ja toisen naisen väliä. Lopulta hän päätti unohtaa tämän toisen naisen ja päätti jäädä kotiin. Mutta jälkeenpäin ajateltuna tein siinä ERITTÄIN suuren virheen kun katselin sitä touhua muutaman kuukauden. Mielestäni sinun kannattaa ehdottomasti viimeistään nyt laittaa miehesi selkä seinä vasten ja vaatia päätöksiä. Et voi antaa itseäsi loukattavan loputtomasti. Hänhän voi jatkaa tätä peliä vaikka kuinka kauan jos se hänelle sallitaan. Itse olin silloin niin tavallaan shokissa kaikesta että en osannut vaatia ratkaisuja vaan annoin kaiken vain tapahtua. Ja jos päätätte jatkaa yhdessä ja miehesi oikeasti rakastaa sinua, katuu tekoansa ja tekee jatkossa kaikkensa suhteenne eteen anteeksiantaminen on sinulle paljon helpompaa. Mutta pöytä on putsattava ja kaikki asiat puhuttava läpikotaisin ja mikä tärkeintä on se että molemmilla on todellinen halu yrittää yhdessä, pelkkä velvolisuudentunto ei siihen riitä. Sen voin sanoa että tämän prosessin läpikäytyäsi olet varmasti ihmisenä paljon vahvempi. näin kävi ainakin minulle. VOIMIA

 

Burnille halusin kertoa, että olin itse aivan samassa tilanteessa keväällä, kuin sinä. Itsekin vain suunnilleen koomassa odotin, mitä tuleman pitää, ero vai "palautuminen". Mieheni päätti jäädä perheensä luo, ja ymmärtääkseni on "unohtanut" sen toisen, eikä ole pitänyt yhteyttä. Tiedän kyllä, että tämä varattu nainen on yrittänyt pitää yhteyttä mieheeni, mutta se on ollut yksipuolista. Raivostuttaa, mutta en uskalla tehdä mitään asian eteen. Toinen asia, mieheni ei ole keskustellut asiasta paljoakaan, pöytä on "puhdistettu" lauseella, se on ollutta ja mennyttä, tästä alkaa meidän uusi elämä. En uskalla ottaa asiaa esiin, kun mieheni raivostuu aiheesta, ja sanoo, mitä taas vanhaa paskaa tonkimaan. Joten olen ollut hiljaa aiheesta, vaikka se kaihertaa sydäntä ja mieltä. Pelkään, että jos suututan hänet, hän vielä ottaa vaikka yhteyden siihen naiseen..olen aivan luuseri tässä asiassa. Olen vain onnellinen (taidan olla tosi "onnellinen") kun hän on meidän kanssamme, ja meillä on nyt parempi olla kuin vuosiin, kuitenkin. Miten saisin tämän kaiherruksen sydämestä pois, kun toinen ei puhu, enkä haluaisi enää oikeastaan itsekään puhua, ja muistuttaa häntä siitä aiheesta. Neuvoja?

 

Heippa!!

Myös minun miehelläni oli toinen nainen muutamia kuukausia viime vuonna,käsittääkseni se oli pelkästään henkistä ja se tapahtui päivisin tekstarien muodossa. Kerran sitten miehelläni oli keskellä viikkoa vapaapäivä ja hänen ollessaan ulkona tekstari tuli ja jotenkin vaistosin jotain ja luin tekstarin joka oli "selvää pässinlihaa" ja tajusin missä mennään. Mieheni tuli sisälle ja minä puhelin kourassa kuin halvaantuneena,siitä alkoikin sellainen sirkus että masennuin pitkäksi aikaa. Mies lopetti suhteen ja lupasi pyhästi olla kunnolla,kävimme jopa avioliittoleirillä setvimässä asioita. Vieläkään en luota häneen ja sanonpa sinulle että ole vaan vahva ja laita miehesi seinää vasten! Saattaa teidän osat vaihtua toisinpäin,että miehesi rupeaa pelkäämään suhteenne puolesta. Laita itseäsi ja lähde tyttöjen kanssa bailaamaan sillon tällön äläkä puhu reissuistasi miehelle,ole kiinnostunut itsestäsi ja omista jutuistasi, pian rupeaa mies ihmettelemään...huomaat kyllä. Itse tein näin kun pääsin masennuksen syövereistä,kyllä oli mies yhtäkkiä ymmällä ja jo rupesi oma perhe ja vaimo kummasti tuntumaan hyvältä!Näin ne miehet on tyhmiä,tajuavat vasta kantapään kautta oman hyvänsä. Tsemppiä sulle!!!

 

Älä koskaan 'alistu' itsestäänselvyydeksi miehellesi. Se on pahin suhteen tappaja! Töitä kyllä joudut tekemään...

 

Totta. Äläkä aja itseäsi riippuvaiseksi, älä henkisesti, taloudellisesti tai mitenkään muutenkaan. Riippuvaisuus tuhoaa kunnioituksen ja kunnioitus on suhteen elinehto.

 

Kiitos kovasti kaikille kun kerroitte omia kokemuksia asiasta.
Meillä on nyt edennyt sitten nämä asiat siihen pisteeseen, että mulla tulee kämppä hakuun.
Mies ei aio luopua uudesta suhteestaan joten minä nostan kytkintä.
Pirun vaikeaa se kyllä tulee olemaan mutta toivon että hengissä selvitään.
Onneksi on olemassa lapset sillä niiden takia on pakko yrittää porskuttaa eteenpäin.
Ollaan kuitenkin miehen kanssa sulassa sovussa, vaikka tilanne on tämä. Sillä en usko että vihanpito olisi lastenkaan takia hyväksi, koska kuitenkin joudutaan loppu elämämme olemaan tekemisissä toistemme kanssa kun on yhteiset lapsukaiset.
Jotta tähän sopu ratkaisuun ollaan päästy on asioista keskusteltu ihan juuriaan myöten.
Toivon että lasteni isä tajuaa ennen pitkää mitä on menettänyt ja katuu tekojaan, ja sitten kun se huomaa sen toivon itse olevani niin vahva etten ota häntä enää takaisin.

 

Mua kovin ihmetyttää tuo sun logiikkasi. Olet antanut miehelle monta mahdollisuutta lopettaa suhde. No, näin ei ole käynyt. Kerropas, minä ihmeen pellenä se mies sinua pitää? Kuinka suostut moiseen? Tuleeko hän luoksesi aina pyykkipäivänä, ja sitten taas menee yöksi peuhaamaan toisen naisen luo, kun ei sitten millään vaan pysty suhdetta lopettamaan?

Anteeksi tämä ivallinen sävy, mutta minun olisi ainakin vaikea katsoa peiliin tilanteessasi. Älä hyvä ihminen nyt anna sen äijän kusettaa sinua yhtään enempää! En pesisi enää kyllä yksiäkään huulipunia kauluksista! \|O

Ehkäpä olen vanhanaikainen, mutta jos toista rakastaa ja on suhteeseen sitoutunut, ei käsittääkseni vierasta tarvitse? Eli yksi plus yksi....

:wave: :wave: :wave:

 

:hug: Voimia sinukke! Muista että asioilla on tapana järjestyä. :hug:

 

:flower: juu-u,tuntupa hyvältä lukea samanlaisista tilanteista!14 vuotta oltiin ihan normaalissa suhteessa,saatiin kolme ihanaa lasta...mieheni rupesi yrittäjäksi,ja minä olen kolmetoista vuotta ollut melkeimpä kotona,hoitanut lapsia...tuli kriisi ja mieheni rakastui tai ihastui 21 vuotiaaseen tyttöön...meillä oli kolme vuotta vanha,uusi kahdestaan työllä ja vaivalla rakennettu ihana talo,josta me lasten kanssa sitten päätimme lähteä elämään rivitalokolmioon,mies pyysi takaisin mutta olin päättänyt lähteä...meni kolme kuukautta ja mieheni itku kurkussa tuli pyytämään takaisin,sanoi kuin oli ollut sekasi että oli näin käyny...haluaa tosissaan elää meidän kanssa,ja niin siinä kävi että muutimme lasten kanssa takaisin kotiin..mutta mutta!kuinkas siinä kun toisen ihmisen on tuntenut 14 pitkää vuotta aavisteli että kaikki ei ollut hyvin...ja niinhän se paljastu että suhde ei ollut loppunut...mulla tuntu että elämä kaatuu nyt!niin se mulle esitti rakastavaa miestä ja lapsille esimerkillistä isää...vaikka kun vähäkin likeni aikaa kävi sängyssä tämän typyn luona ja raukka aina jäi vain jotenki kiinni...kyllä olen ajatellut että paskaan sitä lankesi ja syvälle,syytäny ittiäni rankasti...ja lapset,siinäpä taas miettiminen kun kouluakin ehtivät vaihtaa että miten taas järjestelet asiat...kyllä niinku tuntuu että voimat alkavat hiipumaan kaiken tämän kusetuksen myötä.... :ashamed: sairaalle ihmiselle ku ei voi mitään...nytkin ollu viime torstaista asti jossakin(tiedän kyllä)että missä,ryyppäävät...ei ole lapsista huoli,ei mistään kunhan antaa vain palaa..en tiedä..mutta kyllä sanon että elämä koettelee ja rankasti ja tiedän että kaikesta tästä kun selviän olen tosissaanki vahvempi itseni..kaikille kohtalon tovereille,kyllä me selvitään ja vahvistutaan!

 

mun tilanne on sinänsä erilainen koska mun mies on pettänyt mua vain kerran, oli niin kännissä ettei muista mitään etten oikeen voi raivota ja tivata siltä että mikä siinä naisessa on parempaa ku mussa (niinhän tehdään kaunareissakin), ja oikeesti mieli tekis. mikään ei riitä kuvaamaan sitä riittämättömyyden tunnetta ku tuntuu etten oo ollu tarpeeks hyvä ja jotain mitä musta puuttuu, ukko on löytäny toisesta. enkä voi käsittää mitä se on. eikä voi kyllä mieskään, nainen on sen näkönen ettei selvinpäin kuulemma koskis pitkällä tikullakaan. tunnen tän naisen ja löysin ne aamulla alasti samasta sängystä että tiedän tän olevan totta, mutta tiedän myös sen että tää kerta on jäänyt ainoaksi, oli se ukko sen verran lyhyessä talutusnuorassa seuraavan vuoden. alkuun ainoa syy miks jäin sen luokse, oli se että olin viimisilläni raskaana ja tiesin että tulee taloudellisesti tosi tiukkaa jos jätän miehen. tottakai rakastin ukkoani silti, jos en ois rakastanu, sehän ei ois satuttanu niin paljon mutta päällimmäinen tunne se ei ollut. jäin siis järkisyistä mut parissa viikossa opin taas rakastamaan ja reilussa vuodessa palautui luottamus melkein täysin. voin sanoa että jos se ois pettäny mua yhtään pitempää, ois lentäny ku leppäkeihäs, ja jos joskus saan tietää että tätä on tapahtunu useemminkin, vaikka vaan sen toisen kerran, en sitäkään kattele. synnytysvalmennuksessa kerrottiin kumminkin että karu totuus on että raskauden aikana tai lasten ollessa pieniä, kahdessa kolmesta suhteesta jompikumpi vanhemmista pettää jollakin tasolla toista. masentavaa. :/

 

Mua on kans mies kerran pettäny toisen naisen kans,enkä varmaan ikinä unohda sitä.Oon meinannu monesti lähteä,sillä en voi sulattaa tota tietoa ollenkaan,meillä on neljä pientä lasta,minä tulevaisuudes työtön kun töiden aika joskus tulee.Mä oon päättäny kans että jos jostain kuulen vielä että mua on petetty jollain lailla toisen naisen kans niin naps vaan ja mä lähden.Oon tehny tän miehelle selväksi.

 

\

Burnille halusin kertoa, että olin itse aivan samassa tilanteessa keväällä, kuin sinä. Itsekin vain suunnilleen koomassa odotin, mitä tuleman pitää, ero vai "palautuminen". Mieheni päätti jäädä perheensä luo, ja ymmärtääkseni on "unohtanut" sen toisen, eikä ole pitänyt yhteyttä. Tiedän kyllä, että tämä varattu nainen on yrittänyt pitää yhteyttä mieheeni, mutta se on ollut yksipuolista. Raivostuttaa, mutta en uskalla tehdä mitään asian eteen. Toinen asia, mieheni ei ole keskustellut asiasta paljoakaan, pöytä on "puhdistettu" lauseella, se on ollutta ja mennyttä, tästä alkaa meidän uusi elämä. En uskalla ottaa asiaa esiin, kun mieheni raivostuu aiheesta, ja sanoo, mitä taas vanhaa paskaa tonkimaan. Joten olen ollut hiljaa aiheesta, vaikka se kaihertaa sydäntä ja mieltä. Pelkään, että jos suututan hänet, hän vielä ottaa vaikka yhteyden siihen naiseen..olen aivan luuseri tässä asiassa. Olen vain onnellinen (taidan olla tosi "onnellinen") kun hän on meidän kanssamme, ja meillä on nyt parempi olla kuin vuosiin, kuitenkin. Miten saisin tämän kaiherruksen sydämestä pois, kun toinen ei puhu, enkä haluaisi enää oikeastaan itsekään puhua, ja muistuttaa häntä siitä aiheesta. Neuvoja?

Et saa sitä kaiherrusta póis muulla kuin joko puhumalla miehesi kanssa kaikki läpi ja katsomalla seuraavat 10vuotta toistuuko moinen vai ei. Aika toivotonta kyllä, itse elän samanlaisessa tilanteessa, mutta mielenterveyteni kannalta onneksi tiedostan tilanteeni; eli, kun mies ei puhu, suuttuu vain, niin silloin ainoa syy tälle on se, että suhde ei ole ohi, ei ainakaan henkisellä tasolla. Tiedät sen itsekin koska pelkäät suututtavasi hänet, koska silloin "tiedät " hänen ottavan yhteyttä tähän toiseen. Jos mies ei ole päässyt irti toisesta lopullisesti, 99% varmuudella hän pettää uudelleen jossain vaiheessa. Nyt tilanne on ihana, hän yrittää tosissaan, mutta on vihainen jopa itselleen kun ei pysty sammuttamaan tunteitaan toiseen. Pihalle koko roska sanon minä! Ikinä et tule henkisesti eheytymään tuossa tilanteessa, tunnet itsesi loukatuksi ja katkeroidut lopulta täydellisesti. Olen itse tuossa katkeroitumisen vaiheessa ja tulisin hulluksi ellen tietäisi että pian koko helvetti on ohi lopullisesti. Kestän vielä vain sen vuoksi että sieluni janoaa kostoa miehelleni ja sitä olen parhaillani kyhäämässä ja takaan että hän ei sitä tule unohtamaan. En lepää ennen kun hän on ottanut itsensä hengiltä. :kieh:
Moni ajattelee varmasti minusta että olen sairas hullu akka, lapsellinen ja typerä. Ehei, olen harvinaisen järkevä, tiedän tasan tarkaan miten voisin ratkaista tilanteen toisin, mutta olen valinnut tieni.

 

hyvä Nimimerkki ois!! Olen kanssasi samaa mieltä,mitään niin toista loukkaavaa ei ole eikä tule kuin pettäminen on,ja kosto on varmasti suloinen.Itse kostaisin myös jos olisin tuossa tilanteessa ja se ehkä herättää miehenkin tunteet ja kärsiköön hän myös.Ja ilman muuta lähtisin tenavien kans ja aloittaisin uuden elämän,siinähän mies näkee mitä on menettänyt.